Työpäivän aikaisessa palautumisessa parannettavaa

Syyskuussa julkaistu palautumislaskuri on työkalu, jonka avulla voi selvittää, tukevatko työpaikan käytännöt palautumista työssä. Se on osa Työterveyslaitoksen toteuttamaa Mielenterveyden tuen työkalupakkia.

Tähän mennessä laskuria on käyttänyt 186 organisaatiota. Alustavien tulosten mukaan yli 90 prosentilla työpaikoista on korjattavaa työpäivän aikaisissa palautumisen käytännöissä. Yli puolella työpaikoista ei ole käytössä esimerkiksi palautumista edistäviä palaverikäytäntöjä.

– Koronatilanteen myötä etätyöskentely on yleistä jatkossakin. Nyt kun kerätään voimia ensi vuoteen, on hyvä kiinnittää huomiota kokousten määrään, laatuun, pituuteen ja ajoitukseen ja keskustella tilanteesta työpaikalla, Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Virpi Ruohomäki sanoo.

Kehityskeskusteluissa ja vuorotyöstä palautumisessa myös kehitettävää

Palautumislaskuri tuottaa työpaikalle palautteen ja ehdotukset kehittämistoimiksi neljän eri osa-alueen mukaan. Ne ovat työpäivän aikainen palautuminen, työsidonnaisuuden hallinta kehityskeskusteluiden avulla, työaikoihin liittyvät vaikutusmahdollisuudet sekä vuorotyön kuormittavuuden vähentäminen vuorosuunnittelulla.

– Palautumislaskurilla voi selvittää, mihin omassa organisaatiossa kannattaa panostaa, mikä on kunnossa ja mikä vaatii kehittämistä, tutkimusprofessori Mikko Härmä Työterveyslaitoksesta sanoo.

Työaikoihin pystytään vaikuttamaan vastausten perusteella hyvin, mutta kehityskeskustelukäytännöissä olisi parannettavaa. Esimerkiksi 43 prosentilla työpaikoista kehityskeskusteluissa ei ole ohjattu käsittelemään työmäärään tai jaksamiseen liittyviä kysymyksiä.

Tähän mennessä palautumislaskuria on käyttänyt 42 organisaatiota, joissa tehdään vuorotyötä. Niissä 88 prosentilla oli parannettavaa siinä, miten työntekijöitä tuetaan vuorotyöstä palautumisessa. Kehityskohteita olivat esimerkiksi yövuorojen väliset vapaat ja viikkolevon määrä.

Laskuri on suunniteltu palautumisen arviointiin ja kehittämiseen työyhteisössä sekä etä- että lähityössä. Sitä voi hyvin käyttää osana työpaikan normaalia riskinarviointia.

– Palautumisen ei tule olla vain yksilön elintapojen varassa. Työnantajalla on keskeinen rooli vaikuttaa jo työpäivän aikana tapahtuvan palautumisen käytäntöihin. Käytäntöjä parantamalla voidaan hallita kiirettä, edistää palautumista ja sitä kautta työssä jaksamista, Härmä toteaa.

Palautumislaskurin avulla työyhteisö voi arvioida työoloja palautumisen näkökulmasta. Laskurista saa palautteen nykytilasta sekä keinoja ja askelmerkit kehittämistyön käynnistämiseksi.

Laskuri julkaistiin syyskuussa. Ensimmäisten kahden kuukauden aikana sitä on käytetty 186 kertaa. Laskuria käyttäneistä työpaikoista 47 prosenttia on mikro- ja pienyrityksiä. Keskikokoisia on 18 prosenttia. Suuria, yli 250 työntekijän organisaatioita on 35 prosenttia käyttäjistä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Rasvapalon tukahduttamiseen sammutuspeite ei riitä

Asiantuntija neuvoo pitämään sammutinta aina lähellä grilliä.

Putsaamattomat ja huoltamattomat grillit aiheuttavat vuosittain kymmenittäin vakavia poloja. LähiTapiolan asiantuntija neuvoo pitämään sammutinta aina lähellä grilliä.

Lainojen yhdistämisen järkevyys askarruttaa? Huomioi nämä asiat

Haluaisitko yhdistää lainat, mutta et ole varma, onko se sittenkään järkevää?

Miten kansalaiset suhtautuivat kunnallishallintoon, politiikkaan ja yhteiskuntaan?

Miten kansa suhtautuu kunnallishallintoon, politiikkaan ja yhteiskuntaan? Mitkä olivat kuntavaalien tärkeimmät asiat? Miten uusia hyvinvointialueita sekä sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluja arvioidaan?

Lannoita puutarha nyt eikä silloin, kun lehdet tekevät jo kuolemaa

Jos kasvin lehdissä näkyy syksyn värejä, ollaan syyslannoituksessa auttamatta myöhässä.

Puutarhan monivuotisille kasveille riittävän aikaisin annettu syyslannoitus parantaa ensi kesän kukintaa ja satoa sekä kasvien kestävyyttä tulevan talven kylmyyttä vastaan. Vaikka puutarhan kukkaloisto on parhaimmillaan ja marjapensaissa vasta kypsyy mehukas sato, nyt on viimeinen hetki antaa syyslannoitus. Loppukesällä annettava lannoite eroaa kevään lannoitteista. Syyslannoite ei saa sisältää typpeä, koska syksyllä typpeä saaneet kasvit paleltuvat helposti talvella.

Puolet viikonloppuna puhallutetuista veneilijöistä sai alkometrin värähtämään

Poliisiveneen miehistö raportoi tilastoineensa, että noin puolet viikonloppuna puhallutetuista veneilijöistä sai alkometrin värähtämään. Rangaistavuuden raja ei kuitenkaan ylittynyt viikonlopun aikana kuin yhdellä kipparilla. Valvontaa tehtiin yhdessä Rajavartiolaitoksen kanssa. Poliisivene selvitteli Airistolla lauantaina tapahtunutta kahden vesijetin välistä törmäystä, jossa loukkaantui yksi henkilö.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Rautatehtaankadulla Pahaniemessä

Rautatehtaankadulla tehdään jyrsintä- ja päällystystyötä Suikkilantien ja Pahaniemenkadun välillä 8.–12. elokuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla.

Asiakas rikkoi Kelan palvelupisteen turvalasin ja tunkeutui henkilökunnan puolelle

Hälytystehtävien määrä on elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ollut Lounais-Suomessa maltillinen. Asiakas rikkoi perjantaina Turun Kelan palvelupisteessä palvelupisteen turvalasin ja tunkeutui henkilökunnan puolelle. Asiakas poistui ennen poliisin saapumista. Hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Asiaa tutkitaan vahingontekona.

Brinkkalan Taiteiden yössä musiikkia ja sirkusta, taidetta ja Turkua

Vanhalla Suurtorilla on tarjolla paljon ohjelmaa Taiteiden yössä.

Vanhan Suurtorin alueen toimijat tarjoavat monipuolista ohjelmaa Turun taiteiden yössä torstaina 18. elokuuta. Vanhalla Suurtorilla ohjelmaa järjestävät Uuden muotoilun yhdistys, Turkuseura, Turun Kamerat ja Viro-keskus. Turun Taidehallilla on esillä Turun Taiteilijaseuran 98. vuosinäyttely.

Loton potti nousee kahdeksaan miljoonaan euroon

Loton kierroksen 31/2022 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa kahdeksaan miljoonaan euroon.

55 vuotta täyttäneiden työllisyyden edistämiseen ehdotetaan 58,5 miljoonaa euroa

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle ehdotetaan vuodelle 2023 määrärahoja yhteensä 3,78 miljardia euroa, joka on 236 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2022 varsinaisessa talousarviossa. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle kohdentuu EU:n elpymis- ja palautumissuunnitelman toimeenpanoon liittyen yhteensä 346,13 miljoonaa euroa määrärahoja ja 101,5 miljoonaa euroa valtuutta.

Turun gallerioissa ja taidemuseoissa vietetään kuvataiteiden yötä

Hanna Storm.

Turun gallerioissa ja taidemuseoissa vietetään kuvataiteiden yötä. Näyttelyt ovat avoinna iltamyöhään Kuvataiteiden yönä, joka järjestetään Taiteiden yönä torstaina 11. elokuuta. Luvassa on erilaisten kuvataidenäyttelyiden lisäksi muun muassa opastuksia, taiteilijatapaamisia, työpajoja, performansseja ja musiikkiesityksiä.

Perustoimeentulotukeen halutaan lisää rahoitusta

Sosiaali- ja terveysministeriö ehdottaa hallinnonalan määrärahoiksi vuodeksi 2023 noin 15,8 miljardia euroa. Määräraha on noin 0,2 miljardia euroa vähemmän kuin vuoden 2022 varsinaisessa talousarviossa. Lasku johtuu pääosin hallitusohjelmahankkeiden päättymisestä ja tarvearvion muutoksista.

Inter pestasi toppari Miguel Nazaritin

Miguel Nazarit.

Inter on tehnyt pelaajasopimuksen toppari Miguel Nazaritin kanssa. 25-vuotiaan kolumbialaistopparin sopimus kattaa kauden loppuun ja sisältää option kaudesta 2023.

Avoimet puutarhat kutsuvat

Nämä persoonalliset pihakalusteet löytyvät Paattisilta Merja Aaltosen villistä ja vallattomasta puutarhasta.

Koristepuutarhoja perennoineen pääsee ihastelemaan

Eurojackpotin potti nousee noin 36 miljoonaan euroon

Eurojackpotin arvonnassa ei löytynyt perjantaina (kierros 31/2022) täysosumia. Pelin potti kohoaa tiistain arvonnassa noin 36 miljoonaan euroon.

Kysely: Julkisia hankintoja ja yritystukia voi karsia – eläkkeisiin ei saa koskea, verotusta ei pidä kiristää eikä lainaa tule lisätä

Enemmistölle suomalaisista kelpaavat Suomen talouden tasapainottamiseksi, kulujen vähentämiseksi ja tulojen kasvattamiseksi vain kaksi keinoa: Isojen julkisten hankintojen lykkääminen ja karsiminen (66 % kannattaa ainakin jossain määrin) sekä yritystukien karsiminen (58 %), käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Näkyvässä määrin kannatusta saa myös julkisen omaisuuden myyminen (41 %).

Joko taas ramppikuumeessa?

Reetta Hurske.

Katsoin Eugenessa pidettyjä yleisurheilun MM-kisoja tarkalla silmällä, vaikka aikaerot tekivät sen, että valvominen oli todella työlästä. Suomalaisten edesottamukset saivat aikaan pääasiassa tuhahduksia ja pettymyksen huokauksia, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Raatteentien tapahtumat taipuvat oopperaksi, kiertue saapuu Turkuun

Raatteentie-ooppera esitetään Turussa Konserttitalossa sunnuntaina 2. lokakuuta.

Raatteentien kantaesitys oli Suomussalmen ulkoilma-areenalla 1. ja 2. heinäkuuta. Se sai hyvät arvostelut muun muassa Kainuun Sanomissa ja Kalevassa . OperArt Jyrki Anttila Oy:n tuottama Raatteentie-ooppera saapuu Turun Konserttitaloon sunnuntaina 2. lokakuuta kello 14.

Urheilu

Puukkokatsomo: Tuttu varamies

Marko Saloranta.

Helmareiden peräsimeen astuu Anna Signeulin jälkeen Marko Saloranta . Turun seudulla useammassa seurassa pelanneella ja valmentaneella Salorannalla on näytön paikka, vaikka työskenteleekin väliaikaisen päävalmentajan mandaatilla.

Otteluanalyysi: Paanasen puskumaali vei Interin voittoon

Petteri Forsell syötti Interin voittomaalin.

Inter otti tärkeän 1-0-voiton Seinäjoen Jalkapallokerhosta jalkapalloilun Veikkausliigassa ja nousi jälleen viivan yläpuolelle eli isossa jaossa ylemmän loppusarjan puolelle. Inter nousi sarjan viidenneksi mutta viiden pisteen sisällä on kuusi joukkuetta taistelemassa paikoista mitalisarjassa.

Inter pestasi toppari Miguel Nazaritin

Miguel Nazarit.

Inter on tehnyt pelaajasopimuksen toppari Miguel Nazaritin kanssa. 25-vuotiaan kolumbialaistopparin sopimus kattaa kauden loppuun ja sisältää option kaudesta 2023.

Ghanalainen David Accam Interiin loppukaudeksi

David Accam.

Inter on tehnyt pelaajasopimuksen David Accamin kanssa. Ghanalaisen sopimus kattaa turkulaisten kanssa kauden loppuun.

Tuttu kenttä tukena

Seppo Pajulla on elokuussa edessään sekä SM-kisat että kovatasoinen European Pro Tourin kisa uudella kotikentällään Luolavuoressa.

Seppo Pajulla rikkonainen valmistautuminen frisbeegolfin SM-kisoihin

KuPS kohtaa sveitsiläisen BSC Young Boysin Kupittaalla

KuPS kohtaa sveitsiläisen vastustajansa Kupittaalla, koska Kuopiossa ei voi pelata ja sekä Tampereen että Helsingin stadionit olivat muussa käytössä.

Kuopion Palloseura on edennyt kesän europeleissään jo kolmannelle karsintakierrokselle Euroopan Konferenssiliigan karsinnoissa. KuPS saa seuraavaksi vastaansa sveitsiläisen suurseuran BSC Young Boysin torstaina 4. elokuuta kello 19 alkavassa otteluparin ensimmäisessä koitoksessa.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.