Siivositko myös täältä?

Lampun varjostimien päälle kerääntyy helposti paksu pölykerros, ellei niitä pyyhi säännöllisesti. Lampun varjostimien päälle kerääntyy helposti paksu pölykerros, ellei niitä pyyhi säännöllisesti. Kuva: Pexels

Useimpien kotien viikoittaiseen perussiivoukseen kuuluu imurointi, wc:n puhdistus ja pölyjen pyyhkiminen. Keittiön tasojakin pyyhitään joka päivä ruokaa tehdessä. Kodissa on kuitenkin monia paikkoja, joiden siivoaminen helposti unohtuu. Ne ovat piilossa katseilta, tai niihin on hankala yltää. Siksi ne jäävät helposti pitkäksikin aikaa siivoamatta.

Yllättävää kyllä, keittiö on yleensä kodin likaisin paikka. Liesituulettimen suodattimeen takertuu pölyä ja rasvaa, mikä on suurina määrinä tulipaloriski. Liesituuletin kannattaakin puhdistaa kerran vuodessa. Myös keittiökaappien oviin takertuu likaa ruoanlaitosta, joten ne täytyy pyyhkiä silloin tällöin kostealla rätillä. Korkeiden keittiökaappien päälliset kannattaa silloin tällöin pyyhkäistä pölyhuiskalla, ettei pölykerros kasva liian suureksi.

Jääkaappi tulisi ainakin kerran vuodessa siivota perusteellisesti. Irrota puhdistuksen yhteydessä jääkaappi seinästä ja imuroi myös jääkaapin takaseinä ja jääkaapin alunen. Uuni taas kannattaa puhdistaa kokonaan luukkua myöten kaksi kertaa vuodessa. Jos uunin pohjalle tippuu ruokaa, se täytyy pyyhkiä heti pois, ettei tahra pinty kiinni.

Roskia viedessä kannattaa kurkistaa roskakaapin pohjalle. Jos sinne on kerääntynyt jätettä, kannattaa pestä kaappi pikimmiten, ennen kuin se alkaa haista. Myös keittiön lavuaari täytyy puhdistaa mahdollisimman usein, sillä sinne jää tiskeistä likaa ja kalkkia.

Pyykinpesukone pesee jatkuvasti, mutta likapyykin pyörittäminen ei puhdista konetta itseään. Pesukoneen voi raikastaa pesemällä tyhjällä koneella 90 asteen pesuohjelma normaalin pesuaineen kanssa vähintään kerran vuodessa.

Kodin likaisimpia asioita ovat kohdat, joihin kosketaan jatkuvasti: ovenkahvat, vetimet, katkaisijat, hanat ja wc-pöntön nuppi. Ne tulisi pyyhkiä usein kostealla liinalla ja desinfioivalla puhdistusaineella etenkin silloin, kun perheessä on flunssaa liikkeellä. Myös kaukosäädin kannattaa pyyhkiä silloin tällöin samasta syystä.

Tuuletusventtiilit pitäisi puhdistaa pölystä vähintään kaksi kertaa vuodessa. Pöly jää helposti myös pattereiden taakse muhimaan vuosikausiksi, sillä sinne on hankala yltää millään siivousvälineellä. Pattereiden taustat voi puhdistaa kostuttamalla pitkänmallisen siivousliinan, pujottamalla sen patterin taakse ja liikuttamalla hetken edestakaisin.

Valaisinten varjostimien päälle kerääntyy aikojen saatossa paksu pölykasa. Siltä välttyy, kun pyyhkäisee varjostimet kostealla rätillä muutaman kerran vuodessa. Lattialistat, sälekaihtimet ja taulun päälliset voi pyyhkäistä pölyhuiskalla silloin tällöin. Huonekasvitkin voivat paremmin, kun ne tomuttaa kevyesti pölyhuiskalla tai kostealla rätillä.

Lakanoiden vaihdon yhteydessä monet tuulettavat petivaatteensa ja joskus pesevätkin niitä. Petivaatteiden lisäksi myös koristetyynyt, viltit, matot ja verhot pitäisi pestä ja tuulettaa muutaman kerran vuodessa.

Elli Kummala

Liikuntasaumoja kunnostus sulkee ajokaistan Jaaninsillalla

Liikuntasaumojen kunnostustyö Skarppakullantiellä Jaaninsillalla sulkee yhden ajokaistan Laukkavuoren suuntaan ajettaessa 8.–12. elokuuta.

Lainojen yhdistämisen järkevyys askarruttaa? Huomioi nämä asiat

Haluaisitko yhdistää lainat, mutta et ole varma, onko se sittenkään järkevää?

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee Puistomäenkadun liikenteeltä

Puistomäenkatu 26:n kohdalla tehdään 8.–12. elokuuta viemäri- ja vesijohtotyötä. Se katkaisee kadun ajoneuvoliikenteeltä. Katu on poikki perjantaihin asti.

Rasvapalon tukahduttamiseen sammutuspeite ei riitä

Asiantuntija neuvoo pitämään sammutinta aina lähellä grilliä.

Putsaamattomat ja huoltamattomat grillit aiheuttavat vuosittain kymmenittäin vakavia poloja. LähiTapiolan asiantuntija neuvoo pitämään sammutinta aina lähellä grilliä.

Miten kansalaiset suhtautuivat kunnallishallintoon, politiikkaan ja yhteiskuntaan?

Miten kansa suhtautuu kunnallishallintoon, politiikkaan ja yhteiskuntaan? Mitkä olivat kuntavaalien tärkeimmät asiat? Miten uusia hyvinvointialueita sekä sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluja arvioidaan?

Lannoita puutarha nyt eikä silloin, kun lehdet tekevät jo kuolemaa

Jos kasvin lehdissä näkyy syksyn värejä, ollaan syyslannoituksessa auttamatta myöhässä.

Puutarhan monivuotisille kasveille riittävän aikaisin annettu syyslannoitus parantaa ensi kesän kukintaa ja satoa sekä kasvien kestävyyttä tulevan talven kylmyyttä vastaan. Vaikka puutarhan kukkaloisto on parhaimmillaan ja marjapensaissa vasta kypsyy mehukas sato, nyt on viimeinen hetki antaa syyslannoitus. Loppukesällä annettava lannoite eroaa kevään lannoitteista. Syyslannoite ei saa sisältää typpeä, koska syksyllä typpeä saaneet kasvit paleltuvat helposti talvella.

Puolet viikonloppuna puhallutetuista veneilijöistä sai alkometrin värähtämään

Poliisiveneen miehistö raportoi tilastoineensa, että noin puolet viikonloppuna puhallutetuista veneilijöistä sai alkometrin värähtämään. Rangaistavuuden raja ei kuitenkaan ylittynyt viikonlopun aikana kuin yhdellä kipparilla. Valvontaa tehtiin yhdessä Rajavartiolaitoksen kanssa. Poliisivene selvitteli Airistolla lauantaina tapahtunutta kahden vesijetin välistä törmäystä, jossa loukkaantui yksi henkilö.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Rautatehtaankadulla Pahaniemessä

Rautatehtaankadulla tehdään jyrsintä- ja päällystystyötä Suikkilantien ja Pahaniemenkadun välillä 8.–12. elokuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla.

Asiakas rikkoi Kelan palvelupisteen turvalasin ja tunkeutui henkilökunnan puolelle

Hälytystehtävien määrä on elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ollut Lounais-Suomessa maltillinen. Asiakas rikkoi perjantaina Turun Kelan palvelupisteessä palvelupisteen turvalasin ja tunkeutui henkilökunnan puolelle. Asiakas poistui ennen poliisin saapumista. Hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Asiaa tutkitaan vahingontekona.

Brinkkalan Taiteiden yössä musiikkia ja sirkusta, taidetta ja Turkua

Vanhalla Suurtorilla on tarjolla paljon ohjelmaa Taiteiden yössä.

Vanhan Suurtorin alueen toimijat tarjoavat monipuolista ohjelmaa Turun taiteiden yössä torstaina 18. elokuuta. Vanhalla Suurtorilla ohjelmaa järjestävät Uuden muotoilun yhdistys, Turkuseura, Turun Kamerat ja Viro-keskus. Turun Taidehallilla on esillä Turun Taiteilijaseuran 98. vuosinäyttely.

Seniorijumppaa ei sää pidättele

Airi Saari vetää lämmittelytreenejä Urheilupuistossa.

Urheilupuiston ilmainen liikuntahetki kokoaa seniorit yhteen

Loton potti nousee kahdeksaan miljoonaan euroon

Loton kierroksen 31/2022 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa kahdeksaan miljoonaan euroon.

55 vuotta täyttäneiden työllisyyden edistämiseen ehdotetaan 58,5 miljoonaa euroa

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle ehdotetaan vuodelle 2023 määrärahoja yhteensä 3,78 miljardia euroa, joka on 236 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2022 varsinaisessa talousarviossa. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle kohdentuu EU:n elpymis- ja palautumissuunnitelman toimeenpanoon liittyen yhteensä 346,13 miljoonaa euroa määrärahoja ja 101,5 miljoonaa euroa valtuutta.

Turun gallerioissa ja taidemuseoissa vietetään kuvataiteiden yötä

Hanna Storm.

Turun gallerioissa ja taidemuseoissa vietetään kuvataiteiden yötä. Näyttelyt ovat avoinna iltamyöhään Kuvataiteiden yönä, joka järjestetään Taiteiden yönä torstaina 11. elokuuta. Luvassa on erilaisten kuvataidenäyttelyiden lisäksi muun muassa opastuksia, taiteilijatapaamisia, työpajoja, performansseja ja musiikkiesityksiä.

Perustoimeentulotukeen halutaan lisää rahoitusta

Sosiaali- ja terveysministeriö ehdottaa hallinnonalan määrärahoiksi vuodeksi 2023 noin 15,8 miljardia euroa. Määräraha on noin 0,2 miljardia euroa vähemmän kuin vuoden 2022 varsinaisessa talousarviossa. Lasku johtuu pääosin hallitusohjelmahankkeiden päättymisestä ja tarvearvion muutoksista.

Inter pestasi toppari Miguel Nazaritin

Miguel Nazarit.

Inter on tehnyt pelaajasopimuksen toppari Miguel Nazaritin kanssa. 25-vuotiaan kolumbialaistopparin sopimus kattaa kauden loppuun ja sisältää option kaudesta 2023.

Avoimet puutarhat kutsuvat

Nämä persoonalliset pihakalusteet löytyvät Paattisilta Merja Aaltosen villistä ja vallattomasta puutarhasta.

Koristepuutarhoja perennoineen pääsee ihastelemaan

Eurojackpotin potti nousee noin 36 miljoonaan euroon

Eurojackpotin arvonnassa ei löytynyt perjantaina (kierros 31/2022) täysosumia. Pelin potti kohoaa tiistain arvonnassa noin 36 miljoonaan euroon.

Urheilu

Puukkokatsomo: Tuttu varamies

Marko Saloranta.

Helmareiden peräsimeen astuu Anna Signeulin jälkeen Marko Saloranta . Turun seudulla useammassa seurassa pelanneella ja valmentaneella Salorannalla on näytön paikka, vaikka työskenteleekin väliaikaisen päävalmentajan mandaatilla.

Otteluanalyysi: Paanasen puskumaali vei Interin voittoon

Petteri Forsell syötti Interin voittomaalin.

Inter otti tärkeän 1-0-voiton Seinäjoen Jalkapallokerhosta jalkapalloilun Veikkausliigassa ja nousi jälleen viivan yläpuolelle eli isossa jaossa ylemmän loppusarjan puolelle. Inter nousi sarjan viidenneksi mutta viiden pisteen sisällä on kuusi joukkuetta taistelemassa paikoista mitalisarjassa.

Inter pestasi toppari Miguel Nazaritin

Miguel Nazarit.

Inter on tehnyt pelaajasopimuksen toppari Miguel Nazaritin kanssa. 25-vuotiaan kolumbialaistopparin sopimus kattaa kauden loppuun ja sisältää option kaudesta 2023.

Ghanalainen David Accam Interiin loppukaudeksi

David Accam.

Inter on tehnyt pelaajasopimuksen David Accamin kanssa. Ghanalaisen sopimus kattaa turkulaisten kanssa kauden loppuun.

Tuttu kenttä tukena

Seppo Pajulla on elokuussa edessään sekä SM-kisat että kovatasoinen European Pro Tourin kisa uudella kotikentällään Luolavuoressa.

Seppo Pajulla rikkonainen valmistautuminen frisbeegolfin SM-kisoihin

KuPS kohtaa sveitsiläisen BSC Young Boysin Kupittaalla

KuPS kohtaa sveitsiläisen vastustajansa Kupittaalla, koska Kuopiossa ei voi pelata ja sekä Tampereen että Helsingin stadionit olivat muussa käytössä.

Kuopion Palloseura on edennyt kesän europeleissään jo kolmannelle karsintakierrokselle Euroopan Konferenssiliigan karsinnoissa. KuPS saa seuraavaksi vastaansa sveitsiläisen suurseuran BSC Young Boysin torstaina 4. elokuuta kello 19 alkavassa otteluparin ensimmäisessä koitoksessa.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.