Asuntokauppoja tehtiin syyskuussa hieman viime vuotta enemmän

Vanhoja asuntoja on alkuvuonna myyty noin 15,1 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Vanhoja asuntoja on alkuvuonna myyty noin 15,1 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Kuva: Jane Iltanen

Suomessa myytiin syyskuussa vanhoja asuntoja maanlaajuisesti 2,6 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Kumulatiivisesti tarkasteltuna tammi-syyskuussa vanhoja asuntoja on myyty noin 15,1 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

‒ Syyskuun luvut osoittavat, että kuluttajien luottamus sekä omaan että Suomen talouteen on korkealla ja asuntoja vaihdetaan aktiivisesti. Kysyntä kohdistuu edelleen vahvimmin kolme huonetta ja sitä suurempiin asuntoihin. Etenkin uudehkot omakotitalot ja hyvien palveluiden lähellä sijaitsevat hyväpohjaiset rivi- ja paritalohuoneistot ovat asunnonvaihtajien suosiossa, Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtaja Marina Salenius sanoo.

Kiinteistönvälitysalan keskusliiton ylläpitämän Hintaseurantapalvelun mukaan syyskuussa Suomessa myytiin vanhoja asuntoja maanlaajuisesti 2,6 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Pääkaupunkiseudulla asuntokauppamäärät nousivat syyskuussa 2,2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kumulatiivisesti alkuvuodesta asuntokauppamäärät pääkaupunkiseudulla ovat 13,5 prosenttia korkeammat kuin vuonna 2020. Muualla Suomessa tehtiin syyskuussa kauppoja 2,7 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten ja kumulatiivisesti alkuvuodesta 17 prosenttia enemmän verrattuna vuoteen 2020.

Helsingissä tehtiin syyskuussa kauppoja 2,8 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Espoossa kauppamäärät laskivat edellisvuoden syyskuuhun verrattuna 3,8 prosenttia. Vantaalla kauppamäärät nousivat syyskuussa jopa 27,1 prosenttia viime vuoteen verrattuna, joka pääasiassa tuli rivi- ja paritalokauppamäärien merkittävästä kasvusta (+51 kpl). Tampereella asuntoja myytiin syyskuussa 8,1 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten, Turussa (-7,4 %), Oulussa (-11 %), Joensuussa (-2,2 %), Porvoossa (-11 %).

Myös Porissa kauppamäärät laskivat 2,8 prosenttia edellisvuoden syyskuuhun verrattuna. Kasvua kauppamäärissä oli syyskuussa Lahdessa 10,4 prosenttia, Kuopiossa (+0,5 %), Jyväskylässä (+3,7 %), Kouvolassa (+16,4 %) sekä Mikkelissä, jossa kauppamäärät nousivat syyskuussa 8,8 prosenttia viime vuodesta.

Helsingissä vanhojen asuntojen kauppoja tehtiin tammi–syyskuussa 11,4 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Espoossa kauppamäärät nousivat edellisvuoteen verrattuna 14,3 prosenttia ja Vantaalla 14,6 prosenttia.

Tampereella vanhoja asuntoja myytiin tammi–syyskuussa 13,9 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Turussa kasvua oli 8,2 prosenttia, Lahdessa 26,5 prosenttia, Oulussa 12,4 prosenttia, Kuopiossa 20,2 prosenttia, Jyväskylässä 18,2 prosenttia ja Joensuussa 19 prosenttia.

Porvoossa kauppamäärät nousivat tammi–syyskuussa 14,2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, Kouvolassa 11,4 prosenttia, Porissa kahdeksan prosenttia, Mikkelissä 35,7 prosenttia. Lappeenrannassa vanhojen asuntojen kauppamäärissä oli kasvua 29,7 prosenttia ja Imatralla 31,5 prosenttia.

‒ Kauppamäärien kasvu näkyy erityisesti omakotitaloissa ja rivitalohuoneistoissa, joiden kysyntä on ollut poikkeuksellisen suurta tänä vuonna. Kysynnän kasvu näkyy myös myyntiajoissa, jotka ovat laskeneet omakotitalojen osalta pääkaupunkiseudulla 19,1 prosenttia ja muun Suomen osalta keskimäärin 10,8 prosenttia vuoden takaisesta. Rivitaloissa muutos on ollut -14,9 prosenttia pääkaupunkiseudulla ja -15,1 prosenttia muualla Suomessa. Kerrostalohuoneistojen osalta myyntiajat ovat jopa hieman pidentyneet viime vuodesta. Pääkaupunkiseudulla +4,5 prosenttia ja muualla Suomessa 0,4 prosenttia, Salenius sanoo.

Syyskuussa kaksioiden neliöhinnat nousivat Helsingissä neljä prosenttia (+226 euroa), Espoossa 3,7 prosenttia (+156 euroa), Vantaalla 10 prosenttia (296 euroa), Tampereella 4,8 prosenttia (+151 euroa) sekä Turussa 10,5 prosenttia (+289 euroa), Jyväskylässä 9,3 prosenttia (+198 euroa), Lahdessa 4,5 prosenttia (+78 euroa) ja Oulussa 11,9 prosenttia (+255 euroa), jossa hinnat nousivat vuodessa eniten.

Neliöhinnat laskivat syyskuussa vuoden takaisesta Kuopiossa 1,9 prosenttia (-45 €), Kouvolassa hieman 0,1 prosenttia (-1 €) ja Porissa 9,1 prosenttia (-135 euroa), jossa hinnat laskivat vuodessa eniten.

Koko maan osalta vanhojen kerrostalokaksioiden hinnat laskivat vuoden takaisesta 0,4 % (-12 euroa).

Kuluttajien luottamusindikaattori oli syyskuussa 6,0, kun se elokuussa oli 4,0 ja heinäkuussa 4,4. Luottamus talouteen on mittaushistoriassaan 1995‒2021 ollut hieman vahvempana (6,8) vain joulukuussa 2017. Kuluttajien luottamusindikaattorin kaikki neljä osatekijää olivat syyskuussa hyvin vahvalla tasolla.

Elokuuhun verrattuna odotus Suomen talouskehityksestä parani syyskuussa. Muut osatekijät eli odotus ja nykytilan arvio kuluttajan omasta taloudesta sekä aikeet hankkia kestokulutustavaroita pysyivät suunnilleen ennallaan.

Kuten jo edeltävinä kuukausina, oman rahatilanteensa kuluttajat laskivat olevan erinomainen syyskuussa. Ajankohtaa pidettiin erittäin otollisena säästämiselle, suotuisana myös lainanotolle ja kohtuullisena kestotavaroiden ostamiselle.

Viime kuukausien tapaan kiinnostusta myös lainanottoon esiintyi syyskuussa huomattavan yleisesti ja kodin peruskorjaussuunnitelmia ilmeni runsaasti.

Kotitaloudet nostivat elokuussa 2021 uusia asuntolainoja noin 1,77 miljardin. euron edestä, mikä on 117 miljoonaa euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana.

Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli 0,72 prosenttia. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli elokuun lopussa 105,5 miljardia euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 4,3 prosenttia. Näistä keskikorko oli 0,79 prosenttia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Elvis-gospelia syöpälasten hyväksi

I Believe – Xmas -konsertissa esiintyvät laulaja Inga Sulin, urkuri Jimi Järvinen sekä kanttori Alexi Juhanpelto Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa.

Pyhän Henrikin ekumeenisen taidekappelin konsertissa kuullaan jouluisia sävelmiä sekä Elvis Presleyn tunnetuksi tekemiä gospel-kappaleita. Konsertin tuotto lahjoitetaan syöpään sairastavien lasten ja heidän perheidensä tukemiseen.

Psyykkisesti oireilevien lasten osuus ei ole lisääntynyt neljännesvuosisadan aikana, mutta avun hakeminen on moninkertaistunut

Lotta Lempinen.

Lasten käyttäytymisen ja tunne-elämän ongelmat eivät lisääntyneet neljännesvuosisadan aikana vuosia 1989 ja 2013 vertailtaessa, selviää FM Lotta Lempisen väitöstutkimuksessa. Avun etsiminen ongelmiin kasvoi kuitenkin tänä aikana moninkertaisesti. Yksinäisten lasten osuus oli suuri kaikkina tutkimusajankohtina ja kiusaamisessa tapahtui pientä laskua.

Tanssi rantautuu jälleen kaupunkiympäristöihin joulukuussa

Läntinen tanssin aluekeskuksen Tanssiva joulukalenteri johdattaa liikkeelliseen joulunodotukseen Turussa ja lähialueilla 1.–24. joulukuuta. Erilaisissa kaupunkitiloissa sekä digitaalisesti avautuvat tanssivat luukut ilahduttavat aina jouluaattoon saakka ja sopivat kaikenikäisille tanssin ystäville. Luukut avaavat reitin tanssitaiteen pariin yllättävissä paikoissa, siellä missä ihmiset muutenkin liikkuvat.

Neljännes nuorista uskoo pärjäävänsä ilman vakuutuksia, matkavakuutus muistetaan kuitenkin ottaa

Neljännes nuorista uskoo pärjäävänsä ilman vakuutuksia. Ajatus korostuu etenkin miesten keskuudessa: nuorista miehistä jopa 31 prosenttia ei kaipaa vakuutusturvaa.

Nora Viikari johtamaan sairaanhoitopiirin valtuustoa

Nora Viikari.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän uusi valtuusto kokoontui 30. marraskuuta. Kokouksessa valittiin jäsenet sairaanhoitopiirin luottamuselimiin.

Arktinen alue on muuttunut joidenkin ilmansaasteiden osalta nielusta päästölähteeksi

Ilmansaasteet ovat merkittävä riski luonnolle ja ihmisten terveydelle. Mika Vestenius tarkasteli väitöstutkimuksessaan ilmakehän aerosoleista löytyvien, luonnosta ja ihmistoiminnasta peräisin olevien kemiallisten yhdisteiden pitoisuuksia ja niiden lähteitä. Tutkimuksessa havaittiin myös, että arktiselle alueelle vuosikymmenien saatossa kertyneitä ilmansaasteita on alkanut ilmaston lämpenemisen myötä vapautua uudelleen ilmakehään.

Perinnöllisten geenivirheiden korjaus nopeutuu

Korjattuja potilaan kantasoluja viljelmässä.

Helsingin yliopiston ja HUS Helsingin yliopistollisen sairaalan tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jolla ihmisellä olevat geenivirheet voidaan korjata nopeasti laboratoriossa viljellyissä soluissa.

Lounais-Suomen pikkujoululiikenteestä tavoitettiin useita päihtyneitä kuljettajia

Lounais-Suomen poliisi valvoi tehostetusti pikkujoululiikennettä ja erityisesti rattijuopumuksia marraskuun viimeisinä viikonloppuina 19.–21. ja 26.–28. marraskuuta.

Turun kaupunki tarjoaa pistepilvi- ja ilmakuva-aineistoa avoimena datana

Ilmakuva Turusta.

Turun kaupunki tarjoaa ennätyksellisen tarkkaa ja laajaa pistepilvi- ja ilmakuva-aineistoa avoimena datana. Aineistoa voi ladata kuka tahansa vapaasti käyttöönsä. 10,5 miljardia pistettä sisältävä kolmiulotteinen pistepilviaineisto kattaa lähes koko Turun kaupungin alueen. Pistepilvi ja ilmakuva-aineistoa pääsee katselemaan opaskartta.turku.fi-palvelusta.

Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun toinen voitto Raisioon

Lapset ja nuoret tekivät tänä vuonna Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailuun kiinnostavia ja oivaltavia kilpailutöitä omasta kulttuuriperinnöstään. Suomen kansallinen raati valitsi omien ikäryhmiensä parhaiksi raisiolaisen Kaanaan Mäntylän esiopetusryhmän ja Nurmijärven kuvataidekoulun kirkonkylän ja Rajamäen ryhmien työn. Lisäksi tuomaristo myönsi kunniamaininnat Kuopioon ja Mikkeliin.

Sibelius-museossa elektroninen ilta

Laura Naukkarinen alias Lau Nau.

Elektroninen ilta – Koneiden laulu -konsertti on osa Turun yliopiston Puhuvat koneet -tutkimusprojektia (2018–22). Sibelius-museossa keskiviikkona 1. joulukuuta kello 19 pidettävässä Sibbe Live! -konsertissa esiintyvät Laura Naukkarinen , Tatu Metsätähti ja Petri Kuljuntausta .

Koronan ilmaantuvuus ennätystasolla Varsinais-Suomessa

Tyksissä on 30. marraskuuta hoidossa kaiken kaikkiaan 14 koronapotilasta, joista alle viisi on tehohoidossa. Terveyskeskussairaaloissa on kymmeniä potilaita hoidossa koronan vuoksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL:än) eilen ilmoittama 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 275 ja on koko epidemian korkein.

Ville Tavio OP Turun Seudun edustajistovaalien ääniharava

Ville Tavio.

OP Turun Seudun omistaja-asiakkaat äänestivät edustajiston vaaleissa 4.–17. marraskuuta ja valitsivat keskuudestaan edustajiston seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Vaalien ääniharava oli kansanedustaja Ville Tavio (ps.) 318. Turun kaupunginhallituksen jäsen, kaupunginvaltuutettu Jarmo Rosenlöf (sd.) sai 211 ääntä.

Lakko jatkuu Arkeassa, liikuntasaleja suljetaan

Turun kouluissa ja päiväkodeissa järjestetään ruokahuolto JHL:n ja Jytyn lakon aikana palveluntuottajan hankkiman kylmän ja lämpimän ruoan avulla. Yksittäiset oppilaitokset ja päiväkodit tiedottavat huoltajia erikseen evästarpeesta Arkealta saamansa tiedon pohjalta.

Varatuomari Matti Vuorialle Turun Yliopiston perustamisen suuri muistomitali

Matti Vuoria.

Turun Yliopistosäätiön pitkäaikainen hallintoneuvoston puheenjohtaja varatuomari Matti Vuoria palkittiin 17. marraskuuta Turun Yliopiston perustamisen suurella muistomitalilla. Perustelujen mukaan Vuoria on huomattavalla tavalla toiminut Turun yliopiston henkisten päämäärien hyväksi ja aineellisen vaurastumisen edistämiseksi.

Pikkujoululiikenteessä kiinni jo 177 rattijuoppoa

Kahtena viikonloppuna otettiin kiinni 135 alkoholin ja 42 huumeiden vaikutuksen alaisena ollutta kuskia. Poliisi valvoi tehostetusti pikkujoululiikennettä rattijuopumusten osalta 19.–21. marraskuuta ja 26.–28. marraskuuta kautta maan.

Niittykodin asumispalveluyksikön toiminta päättymässä vuokrasopimuksen irtisanomiseen, 40 henkilöä jäämässä vaille kotia

Sininauha Oy:n Niittykodin asumispalveluyksikön toiminta loppuu nykyisen palvelusopimuksen päättyessä 31. joulukuuta.

Turun kaupungin omistama kiinteistöyhtiö TVT Asunnot Oy on 29. marraskuuta ilmoittanut irtisanovansa Niittykodin kiinteistöä koskevan vuokrasopimuksen päättymään 31.5.2022. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Sininauha Oy:n Niittykodin asumispalveluyksikön toiminta loppuu nykyisen palvelusopimuksen päättyessä 31. joulukuuta ja 40 asukasta jää vaille kotia.

Edunvalvontavaltakirjalla voi lyhentää käsittelyaikaa

Digi- ja väestötietovirasto (DVV) on onnistunut heinäkuussa saadun lisämäärärahan turvin purkamaan palveluissaan syntynyttä käsittelyaikojen pitkittymistä. DVV on saanut alkusyksyn aikana päätökseen 40 määräaikaisen lisähenkilön rekrytoinnit ja heidän perehdytyksensä. Lisähenkilöstön työpanos on näkynyt jo marraskuussa työjonojen lyhentymisenä.

Urheilu

Olli Jakonen siirtyy Turun Palloseuraan

Olli Jakonen SalPan paidassa.

TPS vahvistaa hyökkäystään 21-vuotiaalla Olli Jakosella . Jakonen saapuu Turkuun tammisaarelaisesta Ekenäs IF:stä, jossa pelasi yhden kauden. Jakonen on tehnyt TPS:n kanssa yksivuotisen sopimuksen, johon sisältyy myös optio kaudesta 2023.

Antti Virtaselle potkut, Hermanni Vidman Tuton peräsimeen

Hermanni Vidman.

TUTO Hockey Oy:n hallitus vapautti Antti Virtasen edustusjoukkueen päävalmentajan tehtävästä sunnuntaina. Työ päättyi välittömästi. Virtasen sopimus kattoi kuluvan kauden loppuun asti.

Henri Ruoste seitsemäs Tukholman GP:n vapaaohjelmassa

Henri Ruoste ja Kontestro Db sijoittuivat seitsemänneksi Grand Prix´n vapaaohjelmassa Tukholman viiden tähden kilpailussa. Kilpailuun oli kutsuttu maailmanlistan kärkiratsastajia, joihin myös EM-kilpailujen kuudes ja maailmanlistan 20., Ruoste ja Kontestro Db, kuuluu.

Henri Ruoste ja Kontestro kolmanneksi Tukholman Top 10 -kilpailussa

EM-kilpailuissa kuudenneksi sijoittunut ratsukko Henri Ruoste ja Kontestro Db teki näyttävän paluun kansainvälisille areenoille. Ratsukko osallistui Tukholman viiden tähden kouluratsastuskilpailuun, johon oli kutsuttu Euroopan kärkinimet maailmanlistalta ja sijoittui kolmanneksi. Taso kilpailussa on erittäin kova, sillä mukana ovat EM-kilpailujen ja Tokion olympialaisten kirkkaimmat mitalistit ja Ruotsin parhaimmisto.

Nea Kivelälle kultaa kilpa-aerobicin SM-kilpailuista

Nea Kivelä.

Kilpa-aerobicin SM-kilpailut saatettiin päätökseen lauantaina Tampereella. Nea Kivelä Turun Urheiluliitosta voitti SM-kultaa naisten sarjassa.

TPS teki jatkosopimukset Topias Haapasen ja Valtteri Pullin kanssa

Valtteri Pulli ja Topias Haapanen.

Turun Palloseura on solminut jatkosopimukset hyökkääjä Topias Haapasen ja puolustaja Valtteri Pullin kanssa. Molempien pelaajien jatkosopimukset ovat kestoltaan kaksivuotiset.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.