Verovelka poikkeuksellisesti hienoisessa laskussa

Yritysten ja henkilöasiakkaiden kokonaisverovelka oli lokakuun alussa 110 miljoonaa euroa pienempi kuin vuoden alussa tammikuussa.

– Verovelan lasku alkuvuonna on poikkeuksellista. Normaalisti tilanne on se, että verovelka kasvaa loppuvuotta kohden, kunnes vanhat verovelat vanhenevat vuodenvaihteessa, prosessinomistaja Timo Helin Verohallinnosta sanoo.

Esimerkiksi viime vuonna verovelka oli kasvanut tammi-lokakuun välisenä aikana 1,3 miljardia euroa.

– Verovelan hienoinen lasku alkuvuonna kertoo ennen kaikkea siitä, että asiakkaat ovat noudattaneet hyvin meidän kanssamme tekemiään maksujärjestelyjä. Verovelka on tällä hetkellä hyvin hallinnassa, Helin kertoo.

Verovelkaa on tällä hetkellä yhteensä noin 3,7 miljardia euroa.

Verohallinto on tänä vuonna tehnyt syyskuun loppuun mennessä yhteensä 800 konkurssihakemusta.

Verohallinnon tekemien konkurssihakemusten määrä ei vielä ole korona-aikaa edeltävällä tasolla: vuonna 2019 tammi-syyskuun välisenä aikana Verohallinto teki 930 konkurssihakemusta.

Koronatilanteen takia voimassa ollut väliaikainen konkurssilaki rajoitti velkojien oikeutta hakea yritys konkurssiin tammikuun loppuun 2021 asti. Väliaikainen konkurssilaki vähensi huomattavasti Verohallinnon tekemiä konkurssihakemuksia.

Tällä hetkellä Verohallinto voi hakea yritystä konkurssiin normaalin käytännön mukaan.

– Tästä huolimatta konkurssihakemusten määrässä ei ole ollut rajua nousua ainakaan toistaiseksi. Viimeisten parin kuukauden aikana lähetettyjen konkurssihakemusten määrä on ollut lähellä koronaa edeltävän ajan kuukausittaisia määriä, Helin kertoo.

Yrityksillä ja henkilöasiakkailla oli mahdollisuus huhti-elokuussa hakea lisäaikaa verojen maksuun helpotetuin ehdoin. Helpotettujen maksujärjestelyjen tavoitteena oli auttaa erityisesti yrityksiä ja toiminimiyrittäjiä, jotka ovat koronatilanteen takia maksuvaikeuksissa.

Helpotettuun maksujärjestelyyn haki tänä vuonna yhteensä 26 000 asiakasta. Noin 70 prosenttia helpotettua maksujärjestelyä hakeneista oli henkilöasiakkaita.

– Hakemusten valossa näyttää siltä, ettei yrityksillä ollut enää tänä vuonna yhtä paljon koronasta johtuvia maksuvaikeuksia kuin viime vuonna, riskivastaava Tuomas Hurskainen Verohallinnosta sanoo

Asiakkaiden oli mahdollista hakea lisäaikaa verojen maksuun helpotetusti myös vuonna 2020. Silloin helpotettua maksujärjestelyä haki yhteensä 39 000 asiakasta. Viime vuonna helpotettuun maksujärjestelyyn hakeneista puolet oli yrityksiä ja puolet henkilöasiakkaita.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Sanon nyt suoraan

Tämä teksti ei oikeastaan koske Sanna Marinia.

Tämä teksti ei oikeastaan koske Sanna Marinia otsikkoa enempää, mutta olihan sinänsä mainio, kuin valmiiksi kolumnin otsikoksi suunniteltu, lausahdus nyt pakko käyttää.

Lapset oppivat vieraan kielen äänteitä tehokkaasti, mutta altistusiällä on merkitystä

Katja Haapanen.

Lapset oppivat vieraan kielen äänteitä tehokkaasti taustatekijöistä riippumatta. Varhaisesta altistuksesta näyttää kuitenkin olevan erityistä hyötyä ääntämisen oppimisessa. Ikään liittyvät erot testattujen ryhmien välillä saattavat osittain selittyä lasten äidinkielen äännejärjestelmän kehityksellä ja äidinkielen äännekategorioiden tarkkuudella.

Joonas Jormalainen ja Mervi Uusitalo-Heikkinen Turun Vasemmistoliiton johtoon

Turun Vasemmistoliitto piti syyskokouksensa lauantaina. Kokouksessa valittiin uusi kunnallistoimikunta vuodelle 2022 ja nimettiin henkilöitä kunnallisiin luottamustoimiin. Puheenjohtajaksi valittiin Joonas Jormalainen äänin 55–26 ja varapuheenjohtajaksi Mervi Uusitalo-Heikkinen äänin 44–33. Kummassakin äänestyksessä oli vastaehdokkaana Taimi Räsänen.

Lapsen selkänikaman rasitusmurtuma ei vaadi hoitoa kovalla tukiliivillä

Ella Virkki.

Spondylolyysi eli nikamakaaren höltymä on lannerangan nikamissa esiintyvä rasitusmurtuma, jota tavataan erityisesti nuorilla urheilijoilla. Ella Virkin väitöskirjassa todettiin, että sen hoito kovalla tukiliivillä ei lisännyt hoidon vaikuttavuutta verrattuna hoitoon pehmeällä tukiliivillä.

Lantionpohjalihakset vaikuttavat miehen erektioon ja ejakulaatioon

Lantionpohjalihaksilla on monta tärkeää tehtävää, kuten hyvän ryhdin ylläpitäminen, vatsalla ja lantiolla sijaitsevien elimien tukeminen ja eritteiden pidättäminen. Lantionpohjalihaksilla on vaikutusta seksuaalitoimintoihin. Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikaisen mukaan yleinen keskustelu lantionpohjalihasten ympärillä on alun alkujaan painottunut terveysasioihin eli synnytykseen sekä naisten virtsan pidätykseen.

Turun musiikkijuhlat juhlistaa kymmenvuotiasta Logomoa

Johanna Oras ja Saimi Hoyer.

Turun musiikkijuhlien tuottama tapahtuma Saimi ja Johanna: Kaikilla väreillä feat. Michael Monroe yhteistyössä Saimi Hoyerin ja taiteilija Johanna Oraksen kanssa on osa Logomon kymmenvuotisjuhlaa lauantaina 20. marraskuuta kello 15.

Bussit palaavat keskustassa takaisin vanhalle reitilleen syyskuun lopussa

Kauppatorihanke ja väliaikaisten liikennejärjestelyjen laajuus.

Kauppatorin rakentamisen aikaiset liikennejärjestelyt puretaan pääosin ja bussit siirtyvät takaisin vanhalle reitilleen syyskuun 2022 lopussa. Liikennesuunnittelu on laatinut ehdotuksen tarvittavista muutoksista keskustan liikenteenohjaussuunnitelmiin.

Panimoravintola Koulussa keskustellaan hävittäjähankinnoista

Panimoravintola Koulun historialuokassa keskustellaan lauantaina 23. lokakuuta kello 16 hävittäjähankinnoista. Tilaisuudessa alustavat tietokirjailija Pentti Sainio aiheesta Yhdysvaltain ja Suomen sotilaallinen "kumppanuus" ja kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.), jonka aiheena on kenraalien hävittäjähaaveet ja leikkauslistat.

Häiriöstä tarvitaan kirjallisia todisteita

Taloyhtiön ainoa tapa puuttua häiritsevään elämään on hallintaanotto.

Taloyhtiön tapa hoitaa häiritsevään elämään liittyviä tapauksia uhmaa monen asukkaan oikeustajua. Miksi esimerkiksi toistuvasti äänekkäitä kotibileitä pitävä naapuri ei saa häätöä? Taloyhtiön ainoa tapa puuttua on hallintaanotto, ja se on keinona usein tehoton, sanoo Isännöintiliiton lakiasiantuntija Jenni Valkama .

Sateet kasvattavat rannikkojokien virtaamia nopeasti

Runsaat sateet ovat kasvattaneet etelä- ja länsirannikon sekä Lounais-Suomen pienempien jokien virtaamia nopeasti, ja virtaamat ovat jo laajasti vähintään pienen kevättulvan suuruisia. Sateet jatkuvat vielä perjantaina, joten jokien pintojen nousu jatkuu monin paikoin ja vesi voi tulvia alavimmille pelloille loppuviikon aikana.

Tulenkantajanaiset esittää Turun Vasemmistoliiton johtoon Joonas Jormalaista ja Mervi Uusitalo-Heikkistä

Joonas Jormalainen.

Turun Vasemmistoliiton perusosasto Tulenkantajanaiset ry on asettanut Turun Vasemmistoliiton varapuheenjohtajaehdokkaaksi luokanopettaja, kaupunginhallituksen varajäsen ja varavaltuutettu Mervi Uusitalo-Heikkisen . Uusitalo-Heikkinen on ollut Tulenkantajanaisten puheenjohtajana viisi vuotta.

Eurojackpotista 107 000 euron voitto Itäharjun Prismassa pelatulle riville

Eurojackpotin kierroksen 42/2021 arvonnassa löytyi yksi täysosuma. 10,7 miljoonan euron voitto osui Ruotsiin.

Nordea palkannut Turkuun yli 40 uutta neuvojaa

Taina Tallbacka-Kitola.

Pandemia on kiihdyttänyt muutosta, jossa valtaosa pankkiasioinnista halutaan hoitaa nykyään kotoa käsin. Nordeassa arkisesta henkilökohtaisesta neuvonnasta peräti 96 prosenttia hoituu tällä hetkellä puhelimitse tai chatin kautta. Mobiilipankkiin kirjaudutaan lähes miljoona kertaa päivässä. Turusta asiakkaita palvellaan niin perinteisesti kasvokkain kuin valtakunnallisesti ympäri Suomen puhelimitse ja verkossa.

Menestys työtä ennen vain sanakirjoissa

Sanni oli yksi Sanna Marinin vieraista Kesärannassa.

Pää- ja kulttuuriministerin juhlia ei olisi kannattanut julkistaa musiikkialan tulevaisuuden kehittämisenä. Ansioitunut ja edustava artistikattaus oli valikoitunut kutsujien oman ikäluokan ja mieltymysten perusteella. Meillä pitää olla lupa odottaa, että tulevaisuuttamme rakennetaan kotimaan talouden ja koko yhteiskunnan palvelujen näkökulmasta. Vaikka juhlan artistit kasvattaisivat tarjontansa 1kymmenkertaiseksi, markkinat eivät kasva. Suomen liian pieni artistirosteri kannibaloi jo itseään mediassa, ja se nostaa huvipaikkojen ohjelmakuluja tavoittamattomiin.

THL: Koronataudin sairastanut ei yleensä tarvitse toista rokoteannosta suojakseen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päivittänyt verkkosivujaan koronataudin sairastaneiden osalta. Koronataudin sairastanut ei toistaiseksi yleensä tarvitse toista koronarokoteannosta rokotesuojan kannalta. Toinen annos voidaan kuitenkin antaa, jos se on tarpeen esimerkiksi matkustamisen vuoksi tai muista painavista syistä.

Väitöstutkimuksesta uutta tietoa Parkinsonin taudin riski- ja ennustetekijöistä

Tomi Kuusimäki.

Neurologian erikoislääkäri Tomi Kuusimäen Turun yliopistossa tarkastettavan väitöstutkimuksen tulokset toivat esille uusia Parkinsonin taudin ennusteellisia tekijöitä. Tulokset osoittivat, että Suomessa diagnosoitujen Parkinson-potilaiden elinajanennuste on kasvanut miehillä naisia enemmän, mikä tulee lisäämään Parkinsonin tautia sairastavien miesten osuutta. Uutena mahdollisena riskitekijänä myöhemmin kehittyvälle Parkinsonin taudille tunnistettiin aiemmin diagnosoitu psykoottinen häiriö tai skitsofrenia.

Turun KD tutulla johdolla kohti aluevaaleja

Turun kristillisdemokraattien vuosikokous pidettiin torstaina 21. lokakuuta Kokoushotelli Linnasmäen tiloissa. Kokouksessa valittiin muun muassa paikallisosaston tulevan vuoden puheenjohtaja ja johtokunta.

Suunnittele sieniretki karttojen ja ilmakuvien avulla

Katso maastokartoista ensin korkeuskäyriä ja etsi paikkoja, joissa on merkitty notkelmaan soistuma tai puustoinen suo.

Jos suunnitelmissa on syksyinen metsäretki ja toiveena uuden sieniapajan löytäminen, voi retken onnistumista edistää tutustumalla paikkatietoaineistoihin. Kartoista ja ilmakuvista voi haarukoida sieniapajiksi sopivia maastoja ja etsiä uusia retkeilypaikkoja.

Urheilu

Pyrinnön akatemia haastaa Kristikan

Turun Kristikan kausi koripallon 1. divisioona A:ssa jatkuu kauden toisella kotiottelulla sunnuntaina 24. lokakuuta, kun turkulaisten vieraaksi Kupittaan palloiluhalliin saapuu Pyrinnön Akatemia A Tampereelta. 1. divisioona A:n suosikkeihin lukeutuva Kristika on aloittanut kauden vakuuttavasti kahdella voitolla HNMKY:tä ja Kouvoja vastaan. Pyrintö on hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan. Ottelu alkaa kello 15.

Turun Nappulaliiga etsii valmentajia

Turun Nappulaliiga on tehnyt viime vuosina voimakasta työtä eri puolilla kaupunkia uusien pelaajien saamiseksi.

Turun Nappulaliigan seurakoordinaattori Miika Weckmanin toimenkuva on moninainen.

Puukkokatsomo: Säilyykö Helmarien taso?

Suomen naisten A-maajoukkue, Helmarit, taistelee paikasta kesän 2023 MM-kisoihin. Lisäksi Helmarit nähdään kesällä 2022 EM-kisoissa. Hyvin siis menee.

Paavo Nurmi Games palaa yksipäiväiseksi

PNG palaa ensi kesänä yksipäiväiseksi.

Yleisurheilun Paavo Nurmi Games palaa yhden päivän kilpailuksi ensi kesänä. Kilpailu järjestetään Turussa 14. kesäkuuta. Kilpailu jatkaa osana Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) Continental Tour -kilpailusarjan Kultaista liigaa.

Leevi Teissala lainasopimuksella Tutoon HIFK:sta

Leevi Teissala pelasi vuosi sitten nuorten SM-sarjaa TPS:n paidassa.

20-vuotias Leevi Teissala saapuu lainasopimuksella Tutoon Helsingin IFK:sta.

Otteluanalyysi: KuPS raastoi pisteet Kupittaalta

Benjamin Källmanin kaksi maalia eivät riittäneet Interille.

Inter ja KuPS tarjosivat huiman näytelmän Kupittaan yleisölle lauantain kunniaksi. Lopulta Interille jäi luu käteen. KuPSin voiton myötä kuopiolaiset pitivät otteen Veikkausliigan kärkipaikan. Interille tappio tarkoitti sitä, että taistelu pronssimitalista kiristyy entisestään. Lauantain jälkeen Inter on Veikkausliigassa kolmantena pisteen SJK:ta edellä.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.