Otteluanalyysi: Helmarit taisteluvoittoon MM-karsintojen avauksessa

TPS-paidassakin aikanaan nähty Ria Öling iski Helmareiden voitto-osuman. TPS-paidassakin aikanaan nähty Ria Öling iski Helmareiden voitto-osuman. Kuva: Mikael Rydenfelt

Naisten jalkapallomaajoukkue Helmarit aloitti MM-karsinnat niin kuin piti. Slovakia kaatui Kupittaalla Adelina Engmanin ja Ria Ölingin maaleilla 2-1. Voitto ei irronnut helpolla. Slovakia nousi tasoihin, mutta Helmarit iski heti perään voittomaalin ja kesti vieraiden loppurynnistyksen.

Karsintalohkon voittaja etenee varmuudella Australiassa ja Uudessa-Seelannissa vuonna 2023 pelattaviin MM-kisoihin. Lohkon kakkonen pääsee jatkokarsintoihin. Hyvä startti, mutta Ruotsi on edelleen lohkon suosikki. Suomi ei ole aiemmin MM-kisoihin yltänyt.

Suomi-Slovakia 2-1 (1-0)

Maalit: 37. Adelina Engman (Emmi Alanen) 1-0, 63. Mária Mikolajová 1-1, 68. Ria Öling (Sanna Franssi) 2-1.

Yleisöä: 2 473.

Kentän kuningattaret: Toppari Natalia Kuikka dominoi puolustuksessa, Emmi Alanen oli keskikentän kenraali. Kuikka peitti laukauksia, puolusti katkomalla hyvin myös eteenpäin ja pallovarmana pelaajana kykeni avaamaan peliä. Alanen antoi oivan syötön avausmaaliin ja rytmitti hyvin peliä: välillä lyhyttä varmaa passia sivuille ja alas, välillä pitkää avaavaa syöttöä eteenpäin. Juoksuvoimainen Alanen oli koko ajan pelattavissa.

Matsin surkeinta: Slovakia tasoitti hienolla laukauksella, joka tuli kuitenkin puskista. Laitalinkki Ria Öling tuli liian helpolla harhautetuksi ja Mária Mikolajová paukautti pienestä kulmasta takayläkulmaan. Öling kuitenkin kuittasi puolustuserheensä hienolla voittomaalilla.

Tuhluri: Amanda Rantanen. Tuli vaihdosta sisään ja osoitti heti vaarallisuutensa. Kun Slovakian maalivahti Maria Korenčiová seikkaili kaukana maaliltaan, Rantanen sai tilaisuutensa. Maali oli tyhjä, laukaus hyvä mutta pallo pamahti ylärimaan. Oli paikka tehdä maali.

Illan erikoisuus: Se hetki lähestyy, että Kupittaalle vedetään luonnonnurmen tilalle tekonurmipinta. Jäikö tämä maaottelu viimeiseksi Turussa? Se riippuu siitä, minkälainen uusi pinta on. Tekonurmellakin voidaan karsintoja ja maaotteluita pelata, kunhan kansainväliset liitot pinnoitteen hyväksyvät. Luonnonnurmea kuitenkin on toistaiseksi suosittu. Tilanne muuttunee tulevaisuudessa, mutta kuinka pian ollaan siellä asti?

Kuka pääsi helpoimmalla?: Matsi ei ollut millään muotoa helppo, sillä kummatkin joukkueet prässäsivät välillä tiukasti, mutta espanjalaistuomari Marta Frias Acedo pysyi hyvin vauhdissa. Kun joukkueet pelasivat muutoin siististi, kortteja ei tarvinnut vilauttaa.

Mitä sanottiin?:

Anna Signeul, Suomen valmentaja: Olen todella tyytyväinen voitosta. Kun pelataan sellaista joukkuetta vastaan, joka on niin hyvä kääntämään peliä, joutuu hankaliin tilanteisiin, kun pallo menetetään epämukavissa paikoissa. Mutta olen erittäin tyytyväinen kolmesta pisteestä ja maaleista. Meillä oli hyviä tilaisuuksia tehdä lisääkin, etenkin ensimmäisellä puoliajalla. On aina hankalaa pelata karsintapelejä ja hankalaa pelata avauspeli. Paine on päällä. Jokainen tietää, että on voitettava. Pelaajat osoittivat luonnetta. He osoittivat tahdonvoimaa, kun peli oli 1-1. Oli iso saavutus tehdä vielä maali.

Adalina Engman: Oli kiva päästä tekemään maali. Ensimmäisellä puoliajalla pystyttiin pitämään palloa kauemmin. Meillä oli pitkiä hyökkäyksiä ja löydettiin kombinaatioita. Toisella puoliajalla oli enemmän vastahyökkäyksiä puolin ja toisin, tosi lyhyitä hyökkäyksiä. Tuntui että piti juosta paljon. Ei ehkä pidetty palloa niin paljon kuin olisi haluttu. Onneksi saatiin kolme pistettä.

Analyysi: Taisteluvoitto. Suomi hallitsi ensimmäistä puoliaikaa, mutta toisella jaksolla Slovakia nosti prässiä ja aiheutti vaikeuksia kotijoukkueelle. Helmarit osoitti henkistä kovuutta ja nousi tasoituksen jälkeen uudestaan johtoon ja voittoon.

Suomi oli parhaimmillaan korkeassa prässissä. Slovakian taitavilta pelaajilta otettiin etenkin ensimmäisellä puoliajalla ja ajoittain myös toisella pois tila ja aika. Ansa laukesi ja kotijoukkue ryöväsi pallon. Mutta korkeassa prässissä on aina riskinsä, jos vastustaja läpäisee ensimmäinen puolustuslinjan.

Suomi piti palloa ensimmäisellä puoliajalla pitkät tovit. Hyökkäykset olivat pitkiä ja syöttösarjat toimivat. Toisella jaksolla peli rikkonaisempaa. Hyökkäysten purskahdukset seurasivat toisiaan päädystä päädystä ja keskialueella kamppailtiin pallosta.

Avausmaali syntyi nopeasta tilanteenvaihdosta. Emmi Alanen vapautti pystysyötöllä Adelina Engmanin, joka ampui pallon takayläkulmaan. Slovakia pystyi murtautumaan pari kertaa maalipaikoille, mutta Suomen puolustus peitti laukaukset.

Toisella jaksolla Suomi menetti hallintansa ja Slovakia prässäsi aktiivisesti ylempää. Kenttäpeli tasoittui. Tasoitus syntyi tilanteesta, joka näytti vaarattomalta. Mikolajová harhautti Ölingin vasemmalla laidalla ja sai tilaa ampua pienestä kulmasta. Pallo sujahti takayläkulmaan.

Helmarit ei hämääntynyt tasoituksesta. Kärki Sanni Franssi nousi vahvasti oikealla laidalla. Slovakian toppari Patricia Fischerová oli iholla, mutta ei pystynyt pysäyttämään Franssia, joka eteni päätyyn ja keskitti. Pallon sai takatolpalla Öling, joka nosti sen pakin estelyistä huolimatta taitavasti yli maalivahdin.

Suomi esitti vahvaa joukkuepeliä. Kun joukkue tekee kaksi maalia, hyökkäyspeliä ei voi varsinaisesti moittia, mutta pelin osa-alueista puolustaminen oli vielä vahvempaa. Prässiansa napsahti välillä kauniisti kiinni ja slovakit jäivät satimeen. Boksin puolustaminen oli pääsääntöisesti hyvää. Omaa maalia varjeltiin uhrautuvasti ja laukauksia peitettiin. Topparipari Natalia Kuikka ja Anna Westerlund esiintyi varmaotteisesti ja laitapakit Emma Koivisto ja Tuija Hyyrynen osallistuivat innokkaasti hyökkäyksiin. Sellainenkin tilanne nähtiin, jossa Koivisto keskitti päädystä ja Hyyrynen yritti takatolpalla maalintekoa.

Alanen pyöritti Suomen pallollista peliä. Eveliina Summanen teki rajusti hommia ja puolusti tehokkaasti topparien edessä. Laitalinkit Engman ja Öling kunnostautuivat maalintekijöinä. Kärkipari Linda Sällström ja Franssi tuotti Slovakian puolustukselle vaikeuksia fyysisyydellään ja juoksuvoimaisuudellaan. Maalivahti Tinja-Riitta Korpela ei voinut Slovakian osumalla mitään.

Suomi (4-4-2): Tinja-Riikka Korpela; Emma Koivisto, Natalia Kuikka, Anna Westerlund, Tuija Hyyrynen; Ria Öling, Eveliina Summanen, Emmi Alanen, Adelina Engman; Linda Sällström (80. Amanda Rantanen), Sanni Franssi (86. Juliette Kemppi).

Slovakia (4-3-3): Maria Korenčiová; Jana Vojteková, Patricia Fischerová, Diana Bartovičová, Kristína Košíková (86. Andrea Horváthová); Dominika Škorvánková, Alexandra Biróová (65. Diana Lemešová), Mária Mikolajová (90. Ľudmila Maťavková); Martina Šurnovská, Laura Žemberyová (90. Monika Havranová), Patricia Hmírová.

Erotuomari: Marta Frias Acedo, Espanja.

Varoitukset: -

Lasse Virtanen

Uudenvuoden wieniläiskonsertti myös Turkuun

Schönbrunnin Linnanorkesterin kiertuekokoonpano solisteineen esiintyy Turussa.

Schönbrunnin Linnanorkesterin parhaista soittajista koostuva kiertuekokoonpano solisteineen esittäytyy perinteisissä Suomen konserteissa jälleen tammikuun alussa kahden vuoden tauon jälkeen. Wienin filharmonikkojen kuuluisan televisiokonsertin ohjelmistoon pohjautuva konsertti järjestetään Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa.

Lotossa yksi 12 miljoonan euron täysosuma

Lotosta löytyi kierroksen 41/2021 arvonnassa yksi täysosuma. 12 miljoonan euron voitto meni pelaajalle, joka oli pelannut K-Market Puistokadussa Lohjalla.

Battle Beastin Logomon konsertti järjestetään suunnitelman mukaan joulukuussa

Battle Beastin konsertti järjestetään suunnittellusti monen siirron jälkeen.

Battle Beastin jo muutamaan kertaan siirretty Logomon konsertti järjestetään 5. joulukuuta. Lokakuussa ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan julkaisevan Battle Beastin lämmittelijänä nähdään metallibändi Arion, joka on kiertänyt Battle Beastin mukana myös Euroopassa.

Intohimon puute suomalaisten yleisin seksin laatua heikentävä tekijä

Yli neljänneksellä suomalaisista oma intohimon puute ja haluttomuus heikentää seksielämän laatua. Myös kumppanin haluttomuus, ajanpuute, puutteellinen esileikki ja heikko itsetunto nousevat suomalaisten seksin laatua eniten heikentävien tekijöiden joukkoon.

Turussa tehdään kolmea kansainvälistä elokuvatuotantoa

Bill Nighy tähdittää Living-elokuvaa.

Turussa on aloittanut toimintansa kansainvälinen Filmgate Finland Oy. Yhtiö valmistelee kolmea merkittävää elokuvatuotantoa, jotka ovat saaneet rahoitusta Business Finlandin av-alan tuotantokannustimesta.

Turun seudun tulkkikeskuksen toimintojen liikkeen luovutus Monetra Oulu Oy:lle sosiaali- ja terveyslautakunnan käsittelyssä

Keskiviikkona 20. lokakuuta kokoontuvalle sosiaali- ja terveyslautakunnalle esitetään Turun seudun tulkkikeskuksen toimintojen liikkeen luovutusta Monetra Oulu Oy:lle. Jos liikkeen luovutus toteutuu, Turun seudun tulkkikeskus hoitaa tulkkaus- ja käännöstilaukset tammikuun 2022 loppuun saakka. Helmikuun 2022 alusta palvelun tarjoaisi Monetra Oulu Oy:n Tulkkipalvelut. Sosiaali- ja terveyslautakunnasta asia etenee kaupunginhallitukseen 1. marraskuuta.

Tieliikenteen onnettomuusmäärät hienoisessa laskussa

Yleisin onnettomuustyyppi on suistumisonnettomuus.

Kuolemaan johtaneita tieliikenneonnettomuuksia tapahtui tammi‒elokuussa vähemmän kuin edellisvuoden vastaavalla ajanjaksolla. Tutkijalautakuntien ilmoittamien ennakkotietojen mukaan onnettomuuksia oli kaikkiaan 141, mikä on 16 vuodentakaista vähemmän. Onnettomuuksissa kuoli 157 henkilöä, laskua edellisvuodesta on 12 henkilöä.

ELY-keskus uusii Vähäsillan Ruskolla maantiellä 2012

Vähäsilta kartalla.

Varsinais-Suomen ELY-keskus uusii loka-marraskuun aikana Ruskon Vähäsillan maantiellä 2012. Sillan uusimistyön ajaksi liikenne ohjataan siltapaikan viereen rakennettavalle kiertotielle ja kohteessa on alennettu nopeusrajoitus. Työt alkavat 18. lokakuuta kiertotien rakentamisella. Työt kestävät noin kuukauden.

Eloranta: Kulttuurin ja järjestöjen rahoituksen turvaamisella suuri merkitys

Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) iloitsee hallitusviisikon ratkaisusta, jolla saadaan hallitusohjelman mukaisesti turvattua Veikkauksen edunsaajien ensi vuoden rahoitus täysimääräisesti. Edunsaajiin kuuluu laaja kirjo kulttuurin ja liikunnan toimijoita, nuorisojärjestöjä sekä sosiaali- ja terveysalan järjestöjä.

Kuparivuoren tunnelin suuaukoilla uusitaan korkeusrajoittimet

Kuparivuoren tunnelin suuaukoilla uusitaan korkeusrajoittimet ja rakennetaan uudet korkeusvaroittimet.

Kuparivuoren tunnelin suuaukoilla Naantalissa (mt 189) uusitaan korkeusrajoittimet ja rakennetaan uudet korkeusvaroittimet. Liikenne kulkee lähes normaalisti molempiin suuntiin töiden aikana. Työt käynnistyvät 19. lokakuuta maanantain ja tiistain vastaisena yönä. Työt pyritään saamaan kokonaisuudessaan valmiiksi tämän vuoden puolella.

Laitoshuoltaja Katariina Korhosesta kuoriutui koulunkäynninohjaaja

Katariina Kohonen palasi oppisopimuskoulutuksessa koulun penkille monessakin mielessä,.

Katariina Kohonen työskenteli yli kolmekymmentä vuotta samassa firmassa laitoshuoltajana, kunnes tie tuli hänen harmikseen päätökseen fyysisten esteiden takia. Nivelet olivat kuluneet nimittäin siinä määrin, ettei kyseisen työn tekeminen ollut hänelle enää mahdollista.

Eurojackpotissa yksi täysosuma, Perjantai-Jokerista 20 000 euroa Paimioon

Eurojackpotista löytyi kierroksella 41/2021 yksi täysosuma. 33,2 miljoonan euron potti meni Saksaan.

Vuoden Yrittäjäperhe 2021 tunnustuspalkinto Turvanasta Oy:lle

Turvanastan nykyiset omistajat ja kolmannen sukupolven edustajat Mikko Salakari ja Ia Adlercreutz keskustelevat uusista konehankinnoista työkaluosastolla.

Turun Yrittäjät jakaa Vuoden Yrittäjäperhe -tunnustuspalkinnon tänä vuonna 35. kerran. Turun Yrittäjien hallitus on valinnut palkinnon saajaksi Turvanasta Oy:n Salakarin yrittäjäperheen. Yritys on maailman johtava nastavalmistaja. Perheyrityksen toimintakulttuuri ja menestys perustuvat vahvalle osaamiselle, joka jatkuu nyt jo neljännessä polvessa.

Pete Poskiparta on valittu Turun Yrittäjien vuoden 2021 yksinyrittäjäksi

Turun Yrittäjien hallitus on valinnut vuoden 2021 yksinyrittäjäksi mentalisti, taikuri ja illusionisti Pete Poskiparran . Hän on ollut ensimmäisenä tuotteistamassa tätä esittävän taiteen genreä. Hän vie osaamistaan myös ulkomaille. Poskiparta on esiintynyt taikurina ja mentalistina yli 30 vuotta.

Tethics 2021 -hybridikonferenssi käsittelee teknologian eettisiä kysymyksiä

Conference on Technology Ethics (Tethics 2021) -konferenssi toteutetaan tänä vuonna sekä virtuaalisena että Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tiloissa 20.–22. lokakuuta. Konferenssin järjestelytoimikunta toivottaa tervetulleiksi tutkijat, liiketoiminnan ammattilaiset, opiskelijat ja muut aiheesta kiinnostuneet.

Suomessa koronapassina toimii EU:n koronatodistus, jonka saa Omakannasta tai terveydenhuollosta

Eduskunta on hyväksynyt valtioneuvoston esityksen koronapassin käyttöönotosta Suomessa. Suomessa koronapassina toimii EU:n koronatodistus, joka on saatavilla Omakannasta tai tarvittaessa terveydenhuollosta tulosteena. EU:n koronatodistukseen sisältyy kolme todistusta: todistus koronarokotuksesta, todistus koronatestituloksesta tai todistus sairastetusta koronasta.

Anne Mattila ja Riku Niemi Orchestra mittavalle joulukiertueelle

Anne Mattila.

Anne Mattila ja Riku Niemi Orchestra lähtevät joulukuussa mittavalle kiertueelle ympäri Suomen. Oodi joululle -niminen kiertue käynnistyy 8. joulukuuta Porin Promenadisalista ja päättyy 18. joulukuuta Kuusankoskitaloon. Muut konserttipaikat ovat Orivesi, Ylihärmä, Laukaa, Hämeenlinna, Hyvinkää, Lahti, Mikkeli, Turku ja Järvenpää. Turun konserttitalossa Oodi joululle pysähtyy 16. joulukuuta.

Pienet virtavedet heikossa tilassa

Kahden suoraksi kaivetun purouoman risteys Oulun itäpuolella Sanginjoella.

Pienet virtavedet ovat laaja-alaisesti hyvin heikossa tilassa, selviää uuteen paikkatietoaineistoon perustustuvista arvioista. Tilaa heikentävät erityisesti maatalous- ja metsämaiden mittavat ojitukset ja vuosikymmenten saatossa toteutetut perkaukset ja uomien suoristamiset. Suurin osa pienistä täysin luonnontilaisista virtavesistä löytyy maan pohjoisosasta.

Kaupunki

Urheilu

Otteluanalyysi: KuPS raastoi pisteet Kupittaalta

Benjamin Källmanin kaksi maalia eivät riittäneet Interille.

Inter ja KuPS tarjosivat huiman näytelmän Kupittaan yleisölle lauantain kunniaksi. Lopulta Interille jäi luu käteen. KuPSin voiton myötä kuopiolaiset pitivät otteen Veikkausliigan kärkipaikan. Interille tappio tarkoitti sitä, että taistelu pronssimitalista kiristyy entisestään. Lauantain jälkeen Inter on Veikkausliigassa kolmantena pisteen SJK:ta edellä.

Korpikoski-saga saa jatkoa – TPS lainaa miehen ulkomaille

Turun Palloseuran hyökkääjä Lauri Korpikoski siirtyy loppukauden mittaisella lainasopimuksella ulkomaille.

Tuto Hockeyllä sinipunainen lanka haussa

Antti Virtasella ja Jouni Virpiöllä riittää pohdittavaa, miten Tuton otteet saadaan käännettyä voitollisiksi.

Kauden avausottelu Kupittaalla näytti vielä hyvältä. Tuto starttasi syyskuun lopulla Mestis-kauteen odotetulla kotivoitolla FPS:ää vastaan.

Otteluanalyysi: TPS jäi tasapeliin EIF:iä vastaan

Rasmus Holman maali oli laiha lohtu.

TPS joutui tyytymään tasapeliin, kun EIF vieraili Kupittaalla. Tasapeli tarkoitti sitä, että VPS:llä on mahdollisuus varmistaa suora nousu Veikkausliigaan lauantaina, kun vaasalaiset kohtaavat Gnistanin. TPS:llä taas on karsijan paikka panoksena Ykkösen ylemmän loppusarjan päätöskierroksella, edellyttäen, että RoPS voittaa lauantaina Jaron.

Pargas IF varmisti nousun jalkapallon Ykköseen

Paraisilla eletään nousuhuumaa, kun Pargas IF varmisti nousunsa jalkapallon Ykköseen ensi kaudeksi, vaikka Kakkosen kautta on vielä pari kierrosta pelaamatta. Nousu on paitsi Stefan Stromborgin valmentamalle edustusjoukkueelle iso asia myös seuralle. Yli satavuotias PIF on pelannut pitkään alemmilla sarjatasoilla. Viimeksi Paraisilla on pelattu maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla lähes 30 vuotta sitten, vuonna 1994.

Tutut turkulaisnimet Helmareiden MM-karsintaryhmään

Suomen naisten A-maajoukkue kohtaa Georgian Tbilisissä 21. lokakuuta ja Irlannin Helsingissä 26. lokakuuta.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.