Kirjastosilta hehkuu syksyllä väreissä

Kirjastosilta nähdään syksyn aikana monissa eri väreissä. Kirjastosilta nähdään syksyn aikana monissa eri väreissä. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Kirjastosilta valaistaan syksyn aikana useilla teemaväreillä. Jokaisen värin takana on ajatus tärkeästä asiasta, jota halutaan tuoda esiin tiettyinä päivinä. Turun kaupunki järjestää teemavalaistuksia eri yhteistyötahojen kanssa vuosittain.

Kirjastosiltaa on hyödynnetty teema- ja erikoispäivinä valaistavana julkisena rakenteena vuodesta 2015 lähtien. Moninkertaisesti palkittu Kirjastosilta on vuonna 2013 valmistunut Aurajoen ylittävä kevyenliikenteen silta.

Valaistusten ajankohdat ja tarkoitukset vaihtelevat vuosittain. Valaistuslupia myönnetään ainoastaan yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

Oranssi – Maailman potilasturvallisuuspäivä 17.9.

Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut syyskuun 17. päivän Maailman potilasturvallisuuspäiväksi. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta potilasturvallisuudesta. Vuoden teemaksi on valittu äidin ja vastasyntyneen turvallisuus. Päivää vietetään kolmatta kertaa. Kirjastosillan valaistuksessa näkyy päivän oranssi teemaväri.

Turkoosi – Turun päivä 19.9.

Kirjastosilta valaistaan perinteiseen tapaan Turun päivän viikonloppuna turkoosiksi. Vuosittain syyskuun kolmantena sunnuntaina järjestettävä Turun päivä tarjoaa runsaasti nähtävää ja koettavaa ympäri kaupunkia. Turun päivän ohjelmassa on mukana mm. musiikkia, tanssia, urheilua sekä virtuaalisia sisältöjä. Päivän aikana esimerkiksi moniin museoihin on vapaa pääsy, ja useat tahot järjestävät avoimia ovia ja ohjelmaa. Turun päivän ohjelma on koottu turku.fi-verkkosivuille.

Vihreä – Mitokondriotaudit 25.–26.9.

Kirjastosillan vihreä valaistus muistuttaa mitokondriotaudeista 25.–26. syyskuuta Ne ovat harvinaisia, eteneviä ja periytyviä sairauksia, joita yhdistävät energia-aineenvaihdunnan ongelmat. Light Up For Mito -tapahtuma, jossa julkisia kohteita valaistaan vihreäksi, on osa mitokondriotautien tietoisuusviikkoa. Suomessa tapahtuman järjestäjänä toimii Mitokondrioyhdistys.

Vaaleanpunainen – Roosa nauha -päivä 8.10.

Perjantaina 8. lokakuuta Roosa nauha -päivä värjää Kirjastosillan vaaleanpunaiseksi syöpien vastaisen työn kunniaksi. Syöpäsäätiön vuosittaisen Roosa nauha -kampanjan tavoitteena on, että yhä useampi syöpä voidaan ehkäistä tai hoitaa ja että jokainen voi saada tarvitsemansa tuen sairauden eri vaiheissa. Kirjastosillan valaiseminen toteutetaan Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen ja Turun kaupungin yhteistyönä.

Keltainen – Mielenterveysomaisten päivä 9.10.

Lauantaina 9. lokakuuta vietetään valtakunnallista mielenterveysomaisten päivää eli Ilonan päivää teemalla “kuka tukee tukijaa”. Kirjastosillan valaistuksessa käytetään keltaista teemaväriä. Päivän aikana rohkaistaan puhumaan mielenterveydestä ja omaisten tuen tarpeesta sekä hakemaan apua. Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset – FinFami ry järjestää Turun pääkirjastossa 9. lokakuuta kello 14–16 aihetta käsittelevän tapahtuman.

Punainen – 22q11-oireyhtymät 22.11.

Punaisella valaistuksella edistetään tietoisuutta harvinaissairauksiin kuuluvista 22q11.2-oireyhtymistä maanantaina 22. marraskuuta. Ne ovat yleisimpiä kromosomioireyhtymiä Downin syndrooman jälkeen, mutta vielä erittäin tuntemattomia. Sairaus rasittaa koko kehon kaikkia elinjärjestelmiä. Suomessa tietoa 22q11.2-oireyhtymistä jakaa 22q11 Finland ry.

Oranssi – Oranssit päivät 25.11.

Kirjastosillan oranssi hehku viestii 25. marraskuuta UN Womenin kampanjasta sukupuolittunutta väkivaltaa vastaan. Oranssit päivät järjestetään vuosittain 25.11–10.12. Oranssi on naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen väri. Se symboloi toivoa tulevaisuudesta, jossa elämä ilman väkivaltaa on jokaisen oikeus.

Musta-keltainen – Turun Urheiluliitto 120 vuotta 27.–28.11.

Turun Urheiluliitto täyttää tänä vuonna 120 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Kirjastosilta muuttuu mustakeltaiseksi marraskuun viimeisenä viikonloppuna 27.–28. marraskuuta. Turun Urheiluliitto on vuonna 1901 perustettu yleisseura, jonka tarkoituksena on edistää liikunnan ja urheilun harrastamista toiminta-alueellaan.

Sinivalkoinen – Itsenäisyyspäivä ja uudenvuodenaatto

Itsenäisyyspäivä 6. joulukuuta ja uudenvuodenaatto 31. joulukuuta näkyvät Kirjastosillalla Suomen lipun mukaisena sinivalkoisena valaistuksena vuosittain.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kokemus työvoimapulasta keskittyy naisvaltaisille aloille

Yleinen työttömyyskassa YTK:n laaja kyselytutkimus kertoo, että työvoimapula tuntuu etenkin sosiaali- ja terveysalalla sekä MaRa-alalla. Pula työntekijöistä ei kuitenkaan ole valtaosalle vastaajista syy kiinnostua toisista toimialoista. Kuljetusala ja teollisuus vetävät miehiä puoleensa, sote-ala puolestaan naisia.

Pankkilautakunta: Verkkopankkiin ei pidä kirjautua tekstiviestin, sähköpostin tai Google-haun kautta

Valtaosa FINEn Pankkilautakunnan käsittelyyn tänä ja viime vuonna tulleista tapauksista on liittynyt kortti- ja pankkitunnustietojen urkintaan verkossa. Tämän vuoden aikana on annettu lähes 20 ratkaisusuositusta phishing-tapauksissa, joissa asiakkaat ovat erehtyneet asioimaan pankkien verkkosivuilta näyttävillä huijaussivuilla. Myös Microsoftin nimissä tehdyistä huijauksista on annettu useita ratkaisuja. Ratkaisusuosituksia on annettu sekä asiakkaan että pankin eduksi tapauksesta riippuen.

Sometähti Joalin Loukamaa yhteistyöhön Turun kaupungin kanssa

Joalin Loukamaa.

Turun kaupunki käynnistää yhteistyön sosiaalisen median vaikuttajan Joalin Loukamaan kanssa. Turkuun syksyllä 2021 muuttanut, ja Turusta alun perin kotoisin oleva Loukamaa on 20-vuotias artisti-malli-tubettaja ja sosiaalisessa mediassa kansainvälisesti seuratuin suomalainen somevaikuttaja yli 7 miljoonalla seuraajalla eri kanavissa.

Raisio aloittaa kolmannen koronarokoteannoksen antamisen immuunipuutteisille, kaikki annokset saa ilman ajanvarausta

Raisio aloittaa THL:n ohjeistuksen mukaisesti immuunipuutteisten kolmannet koronarokotukset. Rokoteannos tarjotaan osana koronarokotesarjaa niille 12 vuotta täyttäneille raisiolaisille ja ruskolaisille, jotka taudin tai hoidon vuoksi ovat voimakkaasti immuunipuutteisia.

Pinellan tilalle avataan Via Tribunali -ravintola

Pinella säilyy ravintolakäytössä. Tiloihin tulee pizzeria.

Turkulainen klassikkoravintola Pinella palvelee asiakkaita nykyisellä konseptilla viimeistä kertaa lauantaina 25. syyskuuta. Kulttuurihistoriallinen kiinteistö Aurajoen rannalla säilyy Sunborn-konsernin omistuksessa, ja ravintoloitsijana vetovastuun ottaa uusi toimija Son of a Punch. Suomen vanhimmaksikin tituleeratussa ravintolassa päästään ruokailemaan taas marraskuun alussa.

Turku testaa ratkaisuja sujuvaan ja turvalliseen pyöräpysäköintiin

Pyöräpysäköinnin kokeiluissa testataan syksyn aikana uusia ratkaisuja pyöräilyn edistämiseksi ja pysäköintiin liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Kokeilujen tarkoitus on helpottaa ja edistää pyöräpysäköintiä, tarjota uusia palveluja erilaisille käyttäjille ja samalla kannustaa vähähiiliseen liikkumiseen.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin Matti Bergendahlia esitetään HUSin toimitusjohtajaksi

Matti Bergendahl.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin uudeksi toimitusjohtajaksi esitetään Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaa Matti Bergendahlia . Hallitus päätti asiasta äänestämällä kokouksessaan tänään.

Palkattu työvoima tekee entistä suuremman osan maa- ja puutarhatalouden työstä, ulkomaalaisten työntekijöiden määrä lisääntynyt

Maa- ja puutarhatalous työllisti viime vuonna noin 138 000 henkilöä. He tekivät töitä noin 70 800 henkilötyövuoden verran. Suurin työntekijäryhmä oli viljelijät ja heidän perheenjäsenensä, mutta palkatun työvoiman määrä ja erityisesti heidän tekemänsä työmäärä ovat kasvaneet. Merkittävä osa palkatusta työvoimasta on ulkomaista.

Turku Energia: Kaukolämmön hintakehitys jatkuu laskevana

Jari Kuivanen.

Turku Energian myymän kaukolämmön hintakehitys jatkuu laskevana. Hintakehitykseen vaikuttavat viimeisen kahden vuosikymmenen aikana tehdyt investoinnit uusiutuvaan energiantuotantoon, verkostohyötysuhteen parantuminen sekä lämmön käyttö- ja kunnossapidon parissa tehty kehitystyö muun muassa tuotannon optimoinnin osalta.

Junnila: Miksei ETYJ tarkkaillut duuman vaaleja?

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin piti tehdä laaja tarkkailumissio duuman vaaleissa, mutta Venäjä halusi rajoittaa tarkkailijoiden määrää. Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja Vilhelm Junnila (ps.) kertoo syistä, jotka johtivat hankkeesta luopumiseen.

Föli siirtyy talviaikatauluihin ensi maanantaina

Sirpa Korte.

Turun seudun joukkoliikenne Föli siirtyy talviaikatauluihin maanantaina 27. syyskuuta. Talvikauden alkaessa ei tehdä muutoksia linjojen reitteihin.

Alle 12-vuotiaiden lasten ei enää tarvitse mennä koronatestiin lievissä oireissa

Koronatestauksen määrät ovat pudonneet selvästi sen jälkeen, kun päivitettiin kaksi koronarokotetta saaneiden testauslinjausta. Nyt myös lasten osalta muutetaan testauskäytäntöjä valtakunnallisen linjauksen mukaisesti.

Merenkulun turvallisuuspalkinto Viking Linen M/S Amorellan miehistölle

Viking Linen M/S Amorellan miehistö on saanut Sea Sunday -tunnustuksen.

Viking Linen M/S Amorellan miehistö on saanut arvostetun Sea Sunday -tunnustuksen ammattitaitoisesta toiminnastaan vuosi sitten Ahvenanmaalla sattuneessa karilleajossa.

Kirjamessujen pääteemana musiikki

Musiikkialan ammattilaisista kirjamessuilla on mukana muun muassa Ismo Alanko.

Turun Kirjamessujen poikkitaiteellisena pääteemana on tänä vuonna musiikki ja auditiivinen kulttuuri. Musiikki on suuressa osassa koko viikonlopun ajan, kun messuilla koetaan suuria tunteita oopperan, kuorolaulun ja konserttien parissa. Musiikkialan ammattilaisista mukana ovat Ismo Alanko , Samuli Edelmann , Anna Puu , M.A. Numminen , Kauko Röyhkä , Mikko Alatalo , Jaakko Kuusisto , Olli Kortekangas , Seppo Kimanen , Mikko ”Pyhimys” Kuoppala , Kimmo ”Elastinen” Laiho ja Mariska .

Yrityssaatavien perintäkuluja halutaan rajoittaa

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa perintälakiin muutoksia, joilla rajoitetaan myös muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkuluja. Tarkoituksena on entistä tehokkaammin estää kohtuuttoman suurten perintäkulujen periminen yritysvelallisilta. Uudistus on osa pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmaa.

Uskontojen rauhankävely Turussa torstaina

Pääministeri Juha Sipilä marssi eturivissä Logomolta Tuomiokirkolle uskontojen rauhankävelyllä vuonna 2017.

Uskontojen edustajat Turussa kävelevät torstaina 23. syyskuuta kello 17–18.30 rauhan ja ilmastotekojen puolesta. Uskontojen yhteistyöjärjestö USKOT-foorumin 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi uskontojen rauhankävelyt järjestetään Turun lisäksi myös Helsingissä ja Oulussa.

OP: Nuorten aikuisten talletukset kasvaneet tuplavauhtia muihin ikäryhmiin verrattuna

OP:n asiakkaista alle 30-vuotiaiden aikuisten talletukset ovat viime vuosina kasvaneet yli kaksi kertaa nopeammin kuin muilla ikäryhmillä. Myös nuorten arvo-osuustilien määrä on moninkertaistunut. Taustalla vaikuttaa säästämisen ja sijoittamisen lisääntynyt suosio.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Ispoisten kiertotiellä

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Ispoisten kiertotie 20:n kohdalla 20.-22. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä.

Urheilu

Olli Santalahti UFC-tason testiin

Olli Santalahti.

Vapaaottelija Olli Santalahti saa toivomansa kovan vastuksen, kun Brave CF -organisaatio järjestää otteluillan Puolassa 25. syyskuuta. Turkulaista vastaan asettuu itävaltalainen Ismail Naurdiev 25 ottelun kokemuksella. 20 ottelua urallaan voittanut Naurdiev on otellut myös neljä kertaa UFC:ssä vuosien 2019 ja 2020 aikana. Noista otteluista itävaltalaisen saldo on kaksi voittoa ja kaksi tappiota.

West Coast Phoenix Girls ensimmäiseen otteluunsa

Raisiolainen tyttöjen amerikkalainen jalkapallojoukkue West Coast Phoenix Girls käynnistää kautta aikojen ensimmäisen pelikautensa sunnuntaina 19. syyskuuta Raisiossa. West Coast Phoenix Girlsin ja Jyväskylä Jaguarsin välinen ottelu käynnistää tyttöjen U20- sarjan Kerttulan urheilukentällä kello 13.

Unelmien peliä -rahasto mahdollistamassa 123 varsinaissuomalaisen juniorikiekkoilijan harrastamista

Mikko Kodisoja (vas.) ja Ilkka Paananen.

Vuosi sitten perustetun Unelmien peliä -rahaston toinen pelaajille suunnattu tukihakukierros on saatu päätökseen. Positiivisen tukipäätöksen saa tänä syksynä 123 ikäluokkien U9-U14 varsinaissuomalaista junioria, yhteensä tukea maksetaan 82 970 euroa.

Viimeistä kauttaan Interiä valmentavalla Jose Riveirolla mahdollisuus tehdä historiaa

Jose Riveiron aikakausi Interissä on ollut menestyksekäs. Aika espanjalaisen jälkeen on haaste koko seuralle.

Interin päävalmentaja Jose Riveiro ilmoitti syyskuun alkupuolella, että miehen pesti Interin peräsimessä päättyy tämän vuoden jälkeen. Riveiron kolmen vuoden ajanjakson jälkeen Inter on tienhaarassa.

Puukkokatsomo: Hyvää balsamia Ruosteelle

Henri Ruoste ja ratsu Roble.

Kouluratsastaja Henri Ruoste otti kouluratsastuksen EM-kisoissa komeasti kuudennen sijan syyskuun toisena viikonloppuna. Kuudes sija ja vapaaohjelman omat ennätyspisteet 82,600 olivat turkulaiselle hyvää balsamia Tokion olympialaisten pettymyksen jälkeen.

Otteluanalyysi: TPS:n syyskunto kestää, nyt jäi jalkoihin Gnistan

Serge Atakayi kuului TPS:n onnistujiin.

TPS on äitynyt hyvään pelivireeseen jalkapalloilun Ykkösessä juuri oikeaan aikaan. Pisteitä on alkanut kertyä myös kotikentältä, toisin kuin alkukaudesta. Jalkoihin jäi nyt Gnistan, joka taipui maalein 3-0 (1-0). TPS oli pelillisesti erinomainen varsinkin avausjaksolla, mutta ratkaisi pelin vasta toisella, eikä ollut huono silloinkaan. Ilari Mettälä iski kaksi osumaa, Serge Atakayi yhden.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.