Koronavirustartuntojen väheneminen hidastunut, sairaalahoidon tarve pysynyt ennallaan

Uusien koronatapausten määrä on Suomessa edelleen vähentynyt, mutta viime viikolla raportoitu suotuisa kehitys on hidastunut. Viikolla 34 uusia tapauksia todettiin yhteensä 4 064, mikä on noin 300 vähemmän kuin edeltävällä viikolla, jolloin tapauksia todettiin 4 386. Tauti leviää edelleen erityisesti nuorten ja aikuisten rokottamattomien henkilöiden piirissä.

Kahden viimeksi kuluneen viikon aikana (16.–29.8.) uusia tartuntoja ilmaantui 152 sataatuhatta asukasta kohden, eli 18 prosenttia vähemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana (2.–15.8.), jolloin tartuntoja ilmaantui 185 sataatuhatta asukasta kohden.

Epidemia on tällä hetkellä voimakkain rokottamattomien työikäisten parissa, mutta heilläkin tapausmäärät ovat kääntyneet laskuun. Vaikka lapsilla on kesän epidemia-aallon myötä ollut enenevästi tapauksia, rokottamattomien työikäisten aikuisten henkilöiden koronavirustapausten ilmaantuvuus on silti korkeampi kuin alle 10-vuotiaiden lasten.

Koronavirustesteissä on käyty edelleen aktiivisesti. Testejä tehtiin viime viikolla ennätysmäärä, yli 172 000. Positiivisten testien osuus testatuista näytteistä on yhä pienentynyt, ja oli viime viikolla 2,4 prosenttia. Todetuista tartunnoista viisi prosenttia oli peräisin ulkomailta, ja 0,5 prosenttia näistä tartunnoista seuranneita jatkotartuntoja.

Viiveetön tartunnanjäljitys ja karanteenitoimet ehkäisevät tehokkaasti jatkotartuntoja. Viikolla 34 karanteeniin asetettiin 11 123 henkilöä, noin viidennes vähemmän kuin edeltävällä viikolla. Osalla alueista tartunnanjäljitys on pahoin ruuhkautunut, ja eristysten ja karanteenien asettamisessa on viiveitä.

Suuri tapausmäärä kuormittaa huomattavasti perusterveydenhuoltoa ja heijastuu sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyyteen ja sitä kautta myös erikoissairaanhoidon potilaiden jatkohoidon järjestämiseen

Erikoissairaanhoidon tarve on viime viikkoina pysynyt kohtuullisen matalana. Koronapotilaita oli 1. syyskuuta sairaanhoitopiirien oman ilmoituksen mukaan sairaalahoidossa yhteensä 97, joista perusterveydenhuollon osastoilla 26, erikoissairaanhoidon osastoilla 50 ja teho-osastoilla 21 potilasta. Koko epidemian aikana tautiin liittyviä kuolemia on ilmoitettu 1. syyskuuta mennessä yhteensä 1 030.

Koko maassa noin 72 prosenttia väestöstä on saanut ainakin yhden rokoteannoksen ja toisen annoksen 50 prosenttia. 12–15-vuotiaiden ikäryhmässä jo noin 57 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Kaikissa yli 40-vuotiaiden ikäryhmissä ensimmäisen rokoteannoksen on saanut yli 80 prosenttia mutta nuorten aikuisten rokotustahti on hidastunut. Kaikkiaan 16–29-vuotiaista 71 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Joulu, Aaron ja minä

Kun oma perhe lähtee joulua viettämään muihin maisemiin, niin vaihtoehtoja jää yksinäiselle miehelle? Kutsua toinen yksinäinen joulua viettämään ja muistelemaan menneitä sekä purkamaan mieltä?

Valon polun valotapahtumasta yleisömenestys

Play of light.

Kirpeät pakkasetkaan eivät pidätelleet yleisöä, kun suuri joukko valotaiteen ystäviä suuntasi katsomaan Turun ensimmäistä mittavaa valotapahtumaa itsenäisyyspäiväviikonloppuna 3.–6. joulukuuta. Nelipäiväinen tapahtuma ympäristöineen keräsi ylistystä sekä yleisöltä että tapahtuman taiteilijoilta.

Loimu täydentää libero-osastoa Yhdysvaltain maajoukkueryhmästä

Kyle Dagostino.

Lentopallon Mestaruusliigassa viiden ottelun voittoputkessa oleva Raision Loimu vahvistaa vielä ennen joulutaukoa joukkuettaan yhdysvaltalaisella liberolla, kun Kyle Dagostino liittyy oranssimustiin. Loimu on peluuttanut viime otteluissaan liberona yleispelaaja Väinö Rahkoa , kun libero Aatu Kulmalaa vaivaa alaraajavamma. Kapteeni Rahko on pelannut uudella tontillaan kelvollisesti, mutta silloin Aitor Barrerosin pokerikädessä on yksi jokerikortti vähemmän käytettävissä.

Tiedepuiston kansihankinta päivittyi Kupittaan kärjen kumppanuushankkeeksi

Tiedepuiston kansihankkeen suunnittelualue.

Turun kaupunginhallitus päätti maanantaina käynnistää Tiedepuiston kannen hankinnan kokonaan uutena Kupittaan kärjen kumppanuushankkeena hankinta-asiakirjoihin tehtyjen muutosten jälkeen. Allianssiryhmittymä kilpailutetaan neuvottelumenettelyllä. Samalla hankkeen nimi päivittyi Kupittaan kärjen kumppanuushankkeeksi.

Suomessa todettu kaksi uutta omikrontartuntaa, tapauksia jo 50 maassa

Suomessa on varmistettu kaksi uutta omikronvariantin aiheuttamaa koronavirustartuntaa. Molemmat tartunnat on todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella. Henkilöt ovat matkustaneet viime aikoina Etelä-Afrikassa ja Nigeriassa. Tapaukset eivät liity aiempaan tartuntaketjuun.

Turun entinen yhteysjohtaja Mikko Lohikoski nimetty kanslianeuvokseksi

Mikko Lohikoski.

Tasavallan presidentti myönsi perjantaina 3. joulukuuta joulukuuta 62 uutta arvonimeä. Turun kaupungin entinen yhteysjohtaja, valtiotieteiden maisteri Mikko Lohikoski nimettiin kanslianeuvokseksi.

Maskisuositus voimaan peruskoulun 3. luokasta lähtien

Lasten tartunnat ovat lisääntyneet ja ilmaantuvuus alle 12-vuotiailla rokottamattomilla on yli 800. Kouluissa ja oppilaitoksissa maskisuositus muutettiin koskemaan peruskoulua 3. luokasta lähtien, 4. luokan sijaan.

Turkulaistutkijat löysivät tänä vuonna 81 uutta eläinlajia

Polysphincta bonita -pistiäinen löytyi Brasiliasta. Sukuun kuuluvat pistiäiset ovat erikoistuneita loisimaan hämähäkeillä.

Luonnon monimuotoisuus tunnetaan huonosti ja valtaosa maailman eliölajeista on yhä löytymättä. Samanaikaisesti luontokato etenee kiihtyvällä nopeudella. Uusimpien arvioiden mukaan jopa miljoona eliölajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon ihmistoiminnan seurauksena. Lajien löytyminen ja nimeäminen ovat ensimmäisiä askelia niiden suojelussa. Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön tutkijat kuvasivat vuoden 2021 aikana tieteelle neljä aiemmin tuntematonta eläinsukua ja 81 lajia. Ne löytyivät kahdentoista valtion alueilta.

Sairauspäivärahaa pitkään saavien kuntoutustarpeen selvittämistä tehostetaan

Kun työkyvyttömyys pitkittyy, Kela selvittää asiakkaan kuntoutustarpeen viimeistään silloin, kun sairauspäivärahaa on maksettu 60 päivää. Jatkossa Kela selvittää kuntoutustarpeen tarvittaessa myös silloin, kun sairauspäivärahaa on maksettu 150 ja 230 päivää.

Uusia pyöräpysäköintipaikkoja Kupittaan aseman viereen

Kupittaan vanhan aseman läheisyyteen on valmistunut uusi Kätilöpolku niminen jalankulku- ja pyörätie. Kätilöpolku johtaa Joukahaisenkadulta Kupittaan juna-aseman laitureille ja Helsinginkadun yläpuolella olevalle Tyks T-sairaalan tontille.

Maksamattomat korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksut siirretään ulosottoon joulukuun puolivälissä

Syyslukukautta koskeva korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu piti maksaa viimeistään 30. syyskuuta. Maksamattomat maksut siirretään ulosottoon joulukuun puolivälissä.

Hyökkääjä Joonas Lepistö Interiin

Timo Furuholm ja SJK:n Joonas Lepistö. kohtasivat viime kesäkuussa Kupittaalla.

Inter on solminut pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Joonas Lepistön kanssa. Nuoren hyökkääjän sopimus sinimustien kanssa kattaa kaudet 2022 ja 2023.

Väitös: Lasten psykoosilääkehoidon seurantakäytäntöjen yhtenäistäminen kannattaa

Psykoosilääkkeiden käyttö lasten mielenterveyshäiriöiden hoidossa on lisääntynyt. Lastenpsykiatrisen hoidon osana toteutettu oikea-aikainen lääkehoito voi helpottaa lapsen oireilua. Lääkehoidon aloituksen ja seurannan käytäntöihin tulisi kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota. LL Kirsi Kakon väitöskirjatutkimus osoittaa, että psykoosilääkehoidon haittavaikutukset, kuten painonnousu ja sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan epäedulliset muutokset, ovat varsin yleisiä myös suomalaisilla lapsilla. Lääkehoidon turvallisuutta voidaan kuitenkin edistää yhtenäisillä seurantakäytännöillä.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Kirkkoväärtinkujalla Raisiossa

Raisiossa tehdään 7.-10. joulukuuta viemäri- ja vesijohtotyö Kirkkoväärtinkuja 3:n kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä.

Kotimaan joulupaketit, -kortit ja -kirjeet kannattaa lähettää hyvissä ajoin

Kotimaan joulumuistamisten lähetyspäivät ovat ajankohtaisia lähiaikoina. Euroopan postitusten kanssa kannattaa pitää jo kiirettä.

Föli kilpailutti linjojen 99, P1–P3, 300 ja Naantalin pikkubussien liikenteen

Palvelulinjojen P1–P3 kustannus laski 10,3 prosenttia nykyisistä liikennöintikustannuksista.

Turun seudun joukkoliikenne Föli on kilpailuttanut uusia liikennöintisopimuksia Turun sisäiselle linjalle 99, palvelulinjoille P1, P2 ja P3, Turun ja Raision väliselle linjalle 300 sekä Naantalin sisäiseen pikkubussiliikenteeseen linjoille N1, N2 (viikonloppuliikenne), N3 ja N6–N13.

Työpäivän aikaisessa palautumisessa parannettavaa

Syyskuussa julkaistu palautumislaskuri on työkalu, jonka avulla voi selvittää, tukevatko työpaikan käytännöt palautumista työssä. Se on osa Työterveyslaitoksen toteuttamaa Mielenterveyden tuen työkalupakkia.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Varsinais-Suomenkadulla

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Varsinais-Suomenkadun ja Kymenlaaksonkujan risteyksen kohdalla 7.-10. joulukuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä.

Urheilu

Loimu täydentää libero-osastoa Yhdysvaltain maajoukkueryhmästä

Kyle Dagostino.

Lentopallon Mestaruusliigassa viiden ottelun voittoputkessa oleva Raision Loimu vahvistaa vielä ennen joulutaukoa joukkuettaan yhdysvaltalaisella liberolla, kun Kyle Dagostino liittyy oranssimustiin. Loimu on peluuttanut viime otteluissaan liberona yleispelaaja Väinö Rahkoa , kun libero Aatu Kulmalaa vaivaa alaraajavamma. Kapteeni Rahko on pelannut uudella tontillaan kelvollisesti, mutta silloin Aitor Barrerosin pokerikädessä on yksi jokerikortti vähemmän käytettävissä.

Hyökkääjä Joonas Lepistö Interiin

Timo Furuholm ja SJK:n Joonas Lepistö. kohtasivat viime kesäkuussa Kupittaalla.

Inter on solminut pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Joonas Lepistön kanssa. Nuoren hyökkääjän sopimus sinimustien kanssa kattaa kaudet 2022 ja 2023.

Turun Palloseura teki kolme jatkosopimusta

Ruben Rafkin.

Liigaa johtava Turun Palloseura on solminut kolme jatkosopimusta nuorten pelaajien kanssa. Maalivahti Eetu Anttila ja puolustaja Ruben Rafkin solmivat seuran kanssa kahden vuoden jatkosopimukset. Kuluvalla kaudella Liiga-debyyttinsä tehnyt 22-vuotias Anttila kuuluu TPS:n omiin kasvatteihin. Tällä kaudella kuudessa Liiga-ottelussa torjunut Anttila on näyttänyt kaikille kasvaneensa seuraavalle tasolle jääkiekkoilijana.

Puukkokatsomo: Hatunnosto urheiluseurojen vapaaehtoisille

Nea Kivelä.

Turun Urheiluliiton 120-vuotisjuhlavuosi huipentui osaltaan Turun konserttitalossa viime sunnuntaina pidettyyn juhlanäytökseen. Juhlaviikonloppuna Turun Urheiluliitto juhli myös tositoimissa, kun Nea Kivelä toi aerobicin Suomen mestaruuden Turkuun.

Juri Kinnunen edustaa TPS:ää myös ensi kaudella

Juri Kinnunen.

TPS on tehnyt kauden 2022 kattavan jatkosopimuksen laitapuolustaja Juri Kinnusen kanssa. 31-vuotias Kinnunen aloittaa jo kahdeksannen kautensa TPS-paidassa. Hän on TPS:n puolustuksen kolmas sopimuspelaaja Rasmus Holman ja Joonas Lakkamäen ohella.

Mika Laurikaisen mukaan TPS:n rakennus on hyvässä vauhdissa

Mika Laurikaisen mukaan TPS rakentaa ensi kauden joukkuetta realiteettien ehdoilla.

TPS:n jalkapallojoukkue koki kovan kolauksen viime kauden päätteeksi, kun tavoitteeksi asetettu nousu Veikkausliigaan ei toteutunut. Työ uutta kautta varten alkoi kuitenkin heti kauden päätyttyä.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.