Kirjamessujen pääteemana musiikki

Musiikkialan ammattilaisista kirjamessuilla on mukana muun muassa Ismo Alanko. Musiikkialan ammattilaisista kirjamessuilla on mukana muun muassa Ismo Alanko. Kuva: Jori Liimatainen

Turun Kirjamessujen poikkitaiteellisena pääteemana on tänä vuonna musiikki ja auditiivinen kulttuuri. Musiikki on suuressa osassa koko viikonlopun ajan, kun messuilla koetaan suuria tunteita oopperan, kuorolaulun ja konserttien parissa. Musiikkialan ammattilaisista mukana ovat Ismo Alanko, Samuli Edelmann, Anna Puu, M.A. Numminen, Kauko Röyhkä, Mikko Alatalo, Jaakko Kuusisto, Olli Kortekangas, Seppo Kimanen, Mikko ”Pyhimys” Kuoppala, Kimmo ”Elastinen” Laiho ja Mariska.

Kirjamessut järjestetään 1.–3. lokakuuta. Musiikkia käsitellään Kirjamessuilla monin erilaisin tavoin ja eri kulttuurin alojen edustajien kanssa. Oikeuksiinsa pääsevät useat muistelma- ja elämänkertateokset sekä musiikin maailmaan temaattisesti sijoittuvat romaanit, kuten Raija Orasen kirjoittama Kaikki tämä valo ja Kjell Westön Tritonus. Näitä teoksia käsitellään sunnuntaina 3. lokakuuta Agricola-lavalla.

Rap-musiikin edustajat Kimmo ”Elastinen” Laiho ja Mikko ”Pyhimys” Kuoppala nähdään Kirjamessuilla erilaisessa kontekstissa kuin heidät on tavallisesti totuttu näkemään, sillä konsertin sijaan he nousevat lavalle puhumaan kirjoistaan. Hippo Taatila haastattelee Mikko Kuoppalaa teoksesta Pyhimys – sanat ja tarinat Auditoriossa perjantaina 1. lokakuuta kello 15.15.

Kimmo Laihon, Jaakko Mannisen ja Timo Snellmanin Bex ja luovuuden lähde on ennennäkemätön kuvakirja pienille ja isoillekin riiminrustaajille. Teoksesta keskustellaan Agricola-lavalla perjantaina 1. lokakuuta kello 14. Lisäksi lastenalueella saadaan ainutlaatuinen tilaisuus testata omia riimintekotaitoja Laihon, Mannisen ja Snellmanin kanssa perjantaina kello 15.

Lauantaina 2. lokakuuta kello 12 kielen- ja kulttuurintutkija Elina Westinen ja kulttuurintutkija Venla Sykäri käyvät läpi Kallas-lavalla suomalaisen hiphop-kulttuurin vaiheita 1983 ja 1984 vaihteesta nykyhetkeen. Tämän jälkeen kello 12.30 samalla lavalla käsitellään Kuka kuuluu? Kirjoituksia hiphopista ja feminismistä -teosta Heini Strandin ja Koko Hubaran kanssa.

Populäärimusiikin eturivin taiteilijoista messuilla haastateltavina ovat muun muassa Samuli Edelmann, Anna Puu ja Ismo Alanko.

Millainen on mies, joka on tuttu julkisuuden valokeilasta, elokuvarooleistaan ja hittibiiseistään? Tätä pohtivat Samuli Edelmann ja Johannes Lahtela lauantaina 2. lokakuuta kello 14.50 Agricola-lavalla. Tämän jälkeen kello 15.25 käydään läpi Anna Puustjärven matkaa yhdeksi Suomen suosituimmista artisteista, eli Anna Puuksi. Lauantaina Tieto-lavalle nousee kello 16.30 40 vuotta suomalaista mielenmaisemaa sanoittanut Ismo Alanko.

Säveltäjä Osmo Tapio Räihälä ja kriitikko Marissa Mehr keskustelevat perjantaina 1. lokakuuta kello 17 Tieto-lavalla Vesa Rantaman johdolla tavoista, joilla kirjailijat ovat kautta aikojen yrittäneet ilmentää musiikkia teksteissään. Kirjallisuuden ja musiikin suhteesta käydään keskustelua myös Kallen kantapöydässä kello 14.20 Kuisti-lavalla Riku Korhosen, Sinikka Svärdin ja Roope Lipastin kanssa.

Sunnuntaina 3. lokakuuta jatketaan aiheesta, kun säveltäjän luomisprosessista sekä musiikin ja kirjallisuuden liitosta kertovat säveltäjät Jaakko Kuusisto ja Olli Kortekangas Auditoriossa kello 13.35.

Moi ja soi – näin hilpeästi on muistelmateoksensa nimennyt suomalaisen musiikkitieteen ja semiotiikan suurmies, emeritusprofessori Eero Tarasti. Tarastin muistelmia ja Seppo Kimasen Iltanuotistolla-teosta käsitellään Tieto-lavalla perjantaina 1. lokakuuta kello 16.20.

Auditorio täyttyy musiikista heti perjantaina 1. lokakuuta, kun Turun oopperakuoro johtajanaan Katriina Virta esittää kuoro-osioita a capella kello 16.15. Tämän jälkeen laulusolistit Pentti Koskimaa ja Anne Leppälä sekä Erimieskvartetti esittävät Toivo Kärjen kappaleita kello 16.50. Lauantaina Auditorio on iltapäivään asti pyhitetty lapsille, kun kaikkien seikkailujen sankari Reppu-Heppu ja Yleisradion Pikku Kakkosen Seikkailukone-konsertin muut esiintyjät Nalle, Tuomo ja Susanna luovat messuille iloisen musiikki- ja leikkihetken kello 10 ja kello 14.

Lauantai-iltapäivän Auditoriossa päättävät pienoiskonsertit. Total Cello Ensemblen Kenelle sellot soivat primus motor Hannu Kiisken johdolla esitetään kello 15.30. Runoutta ja jazzia kuullaan kello 17 alkaen menestysyhtye Signen, eli Josefiina Vannesluoman, Kaisa Mäensivun, Riikka Keräsen ja Fanni Lehdon pienoiskonsertin parissa.

Sunnuntaina 3. lokakuuta Auditoriossa Turun filharmonisen orkesterin puhallinkvintetto ja Juha-Pekka Mikkola herättävät henkiin rakastetun Sergei Prokofjevin musiikkisadun Pekka ja susi.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Varsinais-Suomen vihreät nimesi kymmenen uutta aluevaaliehdokasta

Varsinais-Suomen vihreät nimesi kymmenen uutta ehdokasta ensi vuoden aluevaaleihin torstaina. Vihreillä on nyt Varsinais-Suomessa nimettynä 57 aluevaaliehdokasta.

Kauppakeskuksen otettava vastuu isona toimijana

Kiinteistöpäällikkö Markku Koskinen ja markkinointikoordinaattori Laura Lehto ihailivat Turun Sunnuntaimaalarien lokakuista taidenäyttelyä yhdessä taitelija Risto Östbergin kanssa.  Turun Sunnuntaimaalarit ovat maalanneet myös Skanssin mehiläispesät.

Kauppakeskus Skanssissa on tehty pitkäjänteistä työtä sen eteen, että se on asiakkaalle miellyttävyyden lisäksi myös vastuullinen valinta. Skanssissa tehty energiaremontti tukee vahvasti Turun kaupungin tavoitteita saavuttaa hiilineutraalius vuonna 2029. Lisäksi kauppakeskus on ottanut asiakseen tehdä työtä muun muassa taistelussa yksinäisyyttä vastaan.

Näyttelevä cembalisti, prinsessa ja sikopaimen

Elina_Mustonen.

Barokin labyrinteissä -sarjan lokakuun konsertissa näyttelevä cembalotaiteilija Elina Mustonen herättää eloon kolmena eri aikakautena eläneiden naisten tarinat. Laura Maddalena -musiikkidraama kertoo venetsialaisista tyttölasten orpokodeista, ja mukana vilahtelee useita historiallisia hahmoja.

Kolmannet koronarokotukset alkavat 60 vuotta täyttäneille ja sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluville Naantalissa

Naantalissa aletaan antamaan kolmansia koronarokoteannoksia 60 vuotta täyttäneille ja sairautensa vuoksi riskiryhmään 1 ja 2 kuuluville naantalilaisille. Myös laitoksessa ja hoivakodeissa asuvat saavat kolmannen rokoteannoksen. Kolmas koronarokote voidaan antaa näille ryhmille aikaisintaan kuusi kuukautta toisen koronarokotuksen jälkeen.

Suomalaisten päivittäinen tupakointi väheni hieman viime vuonna, nuuskan käyttö yleistynyt miehillä

Päivittäin tupakoivien aikuisten, eläkeikäisten ja nuorten osuudet (%) 2009–2020 (nuoret2008/2009–2021).

Suomalaisista 20–64-vuotiaista noin 12 prosenttia tupakoi päivittäin vuonna 2020. Miehistä 14 prosenttia ja naisista 11 prosenttia tupakoi päivittäin. Tupakointi väheni edelleen vuonna 2020, joskin väheneminen on epätasaista eri väestöryhmissä.

Muutoksia eläinten lääkitsemismahdollisuuksiin

EU tarjoaa uusia aseita mikrobilääkeresistenssin vastaiseen taisteluun, ja eläinlääke- ja lääkerehumääräykset pätevät kaikissa EU-jäsenvaltioissa. Muutokset astuvat voimaan ensi vuoden tammikuun lopussa.

Niina Ratilainen nousee Euroopan alueiden komitean jäseneksi

Niina Ratilainen (oik.) yhdessä Saara Ilvessalon ja Mikael Miikkolan kanssa.

Euroopan alueiden komitean Suomen valtuuskunnassa vaihtuu yksi varsinainen jäsen ja kaksi varajäsentä. Valtioneuvosto on nimennyt uudet ehdokkaat komitean loppukaudeksi eli tammikuuhun 2025 asti.

Neljännes varhaiskasvatuksen opettajista ei täytä kelpoisuusehtoja Turun päiväkodeissa

Varhaiskasvatuksen tiukentuneista velvoitteista juontava henkilöstöpula on aiheuttanut viime aikoina laajaa keskustelua. Myös Turussa alalle kaivataan lisää työntekijöitä, vaikka tilanne on hieman parempi kuin pääkaupunkiseudulla. Haasteena on pitää kiinni alalla olevista työntekijöistä.

Turun Ursa näyttää taas tähtiä

Iso-Heikkilän tähtitornilla pääsee kurkistamaan kaukoputkeen.

Turun alueen tähtiharrastusyhdistys Turun Ursa r.y. näyttää jälleen tähtiä Iso-Heikkilän tähtitornilla 29. lokakuuta alkaen kirkkaina perjantai-iltoina kello 19–21. Tähtinäytöksissä katsotaan kaukoputkella yötaivaan kohteita ja opetellaan tunnistamaan tähtikuvioita harrastajien avustuksella. Turun Ursan tähtinäyttäjät kertovat myös tähtitieteestä, -harrastuksesta ja avaruudesta yleensä.

Kuntapalvelukysely yli 2 200 turkulaistalouteen

Turun kaupunki kartoittaa kuntalaisten mielipiteitä ja kokemuksia palveluista kyselytutkimuksen avulla. Kaupunki haluaa kehittää palvelujaan ja kyselyn tavoitteena onkin päivittää kokonaiskuvaa siitä, miten asukkaat kokevat kaupungin palvelujen toimivan.

Veritas kasvatti markkinaosuuttaan YEL-vakuutuksissa

Kupittaalla pääkonttoriaan pitävän Veritaksen vakuutusmaksutulo ylittänee 600 miljoonan euron rajan tänä vuonna.

Työeläkeyhtiö Veritaksen sijoitukset tuottivat tammi-syyskuussa 8,3 prosenttia. Sijoitusten hyvä tuotto on vahvistanut Veritaksen vakavaraisuutta vuoden aikana. Vakavaraisuuspääoma on noussut yli miljardiin euroon eli 1,8 kertaiseksi vakavaraisuusrajaan nähden. Vakavaraisuusaste oli syyskuun lopussa 131,1 prosenttia.

Tutkimus: Sosiaalinen media lietsoo naisia ja nuoria kuluttamaan

Lowell Maksukykybarometri, Suomi (+1500 vastaajaa).

Joka neljäs suomalainen kokee somen seurauksena painetta shoppailuun. Tuoreen pohjoismaisen tutkimuksen mukaan erityisesti naiset ja nuoret kokevat somen aiheuttamat ostopaineet voimakkaana.

Ikäkausiuimarit vauhdissa Impivaaran uimahallissa

Åbo Simklubb – Uintiklubi Turku ry (ÅSK) ja Aurajoen Uinti ry (AUi) järjestävät yhteistyössä Suomen Uimaliiton kanssa lyhyen radan Ikäkausimestaruusuintien Varsinais-Suomen alueuinnit 25 metrin radalla 29.–30. lokakuuta Impivaaran uimahallissa.

Flame Jazz juhlii 10-vuotissynttäreitään lauantaina aamusta iltaan

Samara Joy tähdittää Flame Jazzin 10-vuotisjuhlia Logomossa 30.lokakuuta.

Turun kulttuuripääkaupunkivuonna alkunsa saanut konserttisarja Flame Jazz järjestää 30. lokakuuta 10-vuotisjuhlat. Juhlapäivän aikana jazzia kuullaan aamusta iltaan kymmenessä eri konsertissa Turun keskustan alueella. Mukana ovat kotimaisen jazzin kärkinimet, ja illan kruunaa newyorkilaislaulaja Samara Joy huippuyhtyeineen.

Sappitiehytsairaus PSC yleisin Suomessa

Primaariin sklerosoivaan kolangiittiin sairastuneita on Suomessa enemmän kuin missään muualla. Sairastuneista monella on taustalla tulehduksellinen suolistosairaus. Maailman PSC-päivänä perjantaina 29. lokakuuta. Munuais- ja maksaliitto muistuttaa, että sairaus on tärkeä todeta ajoissa, jotta voidaan estää maksasyövän muodostuminen.

Nimekäs delegaatio tukee Åbo Akademin juristikoulutusta

Allan Rosas.

Joukko nimekkäitä juristeja, päättäjiä sekä elinkeinoelämän ja tiedeyhteisön edustajia Suomesta ja Pohjoismaista antaa tukensa täysmittaisen oikeustieteen koulutuksen järjestämiselle Åbo Akademissa.

Kausi-influenssarokotukset alkavat Turussa 8. marraskuuta

Kausi-influenssarokotukset alkavat Turussa 8. marraskuuta. Aikuisväestön rokotukset on keskitetty tänä vuonna pääosin Satakunnantie 105:n rokotusvastaanotolle. Rokotuksia annetaan siellä joka arkipäivä klo 8.15–15.45 marras-joulukuun ajan.

Pauli Aalto-Setälä aloittaa työelämäprofessorina Turun kauppakorkeakoulussa

Pauli Aalto-Setälä.

Kokenut muutosjohtaja Pauli Aalto-Setälä on nimitetty työelämäprofessoriksi (Professor of Practice) Turun yliopiston kauppakorkeakouluun 1. marraskuuta alkaen. Professuuri on yksivuotinen ja sivutoiminen.

Urheilu

Ikäkausiuimarit vauhdissa Impivaaran uimahallissa

Åbo Simklubb – Uintiklubi Turku ry (ÅSK) ja Aurajoen Uinti ry (AUi) järjestävät yhteistyössä Suomen Uimaliiton kanssa lyhyen radan Ikäkausimestaruusuintien Varsinais-Suomen alueuinnit 25 metrin radalla 29.–30. lokakuuta Impivaaran uimahallissa.

Interin kapteeni Timo Furuholmin ura päättyy

Inter kohtaa ensi sunnuntaina SJK:n Kupittaalla kaudne päätöspelissä. Se jää näillä näkymin myös Timo Furuholmin uran viimeiseksi.

Interin kapteeni Timo Furuholm , 34, on päättänyt lopettaa uransa jalkapalloilijana tämän kauden päätteeksi. Uraa on jäljellä kaksi ottelua, kun Furuholm pukee sinimustan paidan ylleen vielä keskiviikon Ilves- ja sunnuntain SJK-otteluissa.

Kaarinalaisen LaTeamin Henrik Saastamoinen ja Iida Johansson 10-tanssin mestareiksi

Vakiotanssien valmentaja Mika Jauhiainen, Henrik Saastamoinen, Iida Johansson, latinalaistanssien valmentajat Adrienn Fitori ja Mikko Kaasalainen.

Vakio- ja latinalaistanssien kuninkuuslajina pidettävän 10-tanssin Suomen mestaruuksista kilpailtiin viidessä eri ikäsarjassa lauantaina Salohallissa. Kilpailupäivän aikana ratkottiin myös Suomen edustajat The World Games 2022 Euroopan karsintakilpailuihin.

Fatos Durmishille 14. vapaapainin Suomen mestaruus

Fatos Durmishi.

Turun Voimamiesten Fatos Durmishi on vuodesta 2008 alkaen kahminut vapaapainin alimman sarjan mestaruuksia yhtäjaksoisesti. Nyt Porvoossa tuli täyteen 14. mestaruus 57 kilon sarjassa.

Pyrinnön akatemia haastaa Kristikan

Turun Kristikan kausi koripallon 1. divisioona A:ssa jatkuu kauden toisella kotiottelulla sunnuntaina 24. lokakuuta, kun turkulaisten vieraaksi Kupittaan palloiluhalliin saapuu Pyrinnön Akatemia A Tampereelta. 1. divisioona A:n suosikkeihin lukeutuva Kristika on aloittanut kauden vakuuttavasti kahdella voitolla HNMKY:tä ja Kouvoja vastaan. Pyrintö on hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan. Ottelu alkaa kello 15.

Turun Nappulaliiga etsii valmentajia

Turun Nappulaliiga on tehnyt viime vuosina voimakasta työtä eri puolilla kaupunkia uusien pelaajien saamiseksi.

Turun Nappulaliigan seurakoordinaattori Miika Weckmanin toimenkuva on moninainen.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.