Pääkirjoitus: Sankarin musta viitta
Sotienjälkeisen Turun historian hirvittävimmästä päivästä on kulunut tänään päivälleen neljä vuotta. Kahdella keittiöveitsellä aseistautunut nuori marokkolaismies toteutti jihadistisen terroriteon Kauppatorilla 18. elokuuta 2017. Erittäin ripeästi toiminut poliisi otti miehen kiinni Brahenkadulla. Kauhua kesti muutamia minuutteja. Kaksi ihmistä sai surmansa ja useita loukkaantui, osa erittäin vakavasti.
Yksi elinikäiset vammat saaneista oli ruotsalainen Hassan Zubier, jonka nimi on neljä vuotta iskun jälkeen paremmin muistissa, kuin elinkautista tuomiota lusivan iskijän. Turussa perheineen lomaillut Zubier sattui olemaan suoranaisesti iskuetäisyydellä tekijän käydessä hirmutöihinsä. Zubier syöksyi auttamaan iskun saanutta naista, jolloin terroristi iski Zubieria veitsellä niskaan. Iskun seurauksena Zubier sai epätäydellisen neliraajahalvauksen, ja on sidottu pyörätuoliin ehkä lopun ikänsä.
Zubierin sankaruutta ei käy kiistäminen. Kaikki eivät syöksy muitta mutkitta auttamaan tuntematonta ihmistä oman henkensä kaupalla. Erikoisimmat kiemurat koettiin tapahtumien jälkeen, kun työkykynsä menettänyt Zubier haki valtiolta korvausta ansionmenetyksistään. Silloin ilmeni, että Zubier olikin työtön patologinen valehtelija. Korvausten sijaan Zubier sai tuomion törkeästä petoksesta. Hänen elämäntarinansa on kiteytynyt dokumentiksi, jonka Yle esitti 16. elokuuta.
Hassan Zubierin tapaus vahvistaa, että joskus sattuma tekee sankarin ja tilaisuus varkaan. Zubier yritti olla kumpaakin yhtäaikaa, tunnetuin seurauksin.
Virallista muistomerkkiä iskun uhreille ei milloinkaan pystytetty, ellei sellaiseksi lasketa iskupaikalla paria kuukautta seissyttä koristeomenapuuta, joka siirrettiin lokakuussa 2017 Henrikin kirkon viereiseen Tähkäpuistoon. Tarpeeksi kauas tapahtumapaikasta, jotta satunnainen ohikulkija edes osaisi yhdistää puuta tragediaan. Kuntalaisaloitteet muistomerkin pystyttämiseksi eivät ole saaneet sen kummemmin tuulta alleen.
Mutta erillisen muistomerkin puute ei tarkoita teon ja uhrien unohtamista.
Teemu P. Peltola
Teemu P. Peltola