Siltojen aluset ja vierustat antoisia kalastuspaikkoja

Turussa järjestetään Street fishing -kilpailu maanantaina 26. heinäkuuta. Turussa järjestetään Street fishing -kilpailu maanantaina 26. heinäkuuta.

Suomen Vapaa-ajankalastajien teettämän kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista harrastaisi kalastusta enemmän, jos kalastuskohteet eivät olisi kaukana tai jos ylipäänsä tietäisi hyviä kalapaikkoja. Järjestö muistuttaa, että lähikalastuskohteita löytyy kuitenkin usein jopa aivan kaupunkien ytimestä.

Suomen Vapaa-ajankalastajien kalatalousasiantuntija Janne Antilan mielestä Turun keskustan parhaimmat kalastuspaikat löytyvät Aurajoelta.

– Siitä saa onkimalla runsaasti ja monipuolisesti saalista, mutta virveliinkin nappaa usein. Keskustan tuntumasta vieheisiin iskevät kuhat ja ahvenet ovat vieläpä olleet keskikooltaan suurempia kuin meren puolella. Siltojen aluset ja vierustat erityisesti ovat olleet antoisia, Antila kertoo.

Suosittuja lähikalastuskohteita on myös hieman kauempana, esimerkiksi Ruissalon Saaronniemessä.

– Siellä on tarjolla mukavia ranta-alueita ja erityisesti keväisin siellä on moni kalastamassa siikaa. Myös Kansanpuiston laiturin tuntumassa on hyvä onkia ja itse laituriltakin saa hyvällä varmuudella ahvenia onkien, pilkkien tai vaikka jigillä, Antila kertoo.

– Yleisesti ottaen kaikki Turun ja naapurikuntien alueilla sijaitsevat siltojen aluset ovat suhteellisen suosittuja kalapaikkoja, niissä kun on kaloja houkuttelevia virtauksia, ravintoa ja varjoa.

Suomen Vapaa-ajankalastajat järjestää kesällä jälleen Street fishing -kalastuskilpailuja yhteistyössä paikallistoimijoiden kanssa ympäri Suomen. Rentomielinen tapahtuma on suunnattu kaikenikäisille, ja siinä nuoret saavat tasoitusta.

Turussa tapahtuma järjestetään maanantaina 26. heinäkuuta kello 17–20 Aurajoella Teatterisillan ja Tuomiokirkkosillan välisellä alueella. Kaksihenkisin joukkuein käytävässä kisassa on yksi sarja, jossa mitataan neljä pisintä kalaa (1/laji) ja yhteispituus ratkaisee paremmuuden. Vuonna 2003 tai myöhemmin syntyneet nuoret saavat viisi senttiä hyvitystä joukkueensa eduksi. Ilmoittautua voi myös paikan päällä.

Street fishing -kilpailuissa palkitaan kolme parasta joukkuetta ja voittajat julistetaan kyseisen kaupungin Kalakunkuiksi 2021. Koko kesän kovimman voittotuloksen kalastaneet nimetään lisäksi syksyllä Vuoden katukalastajiksi. Säännöt on luotu matalan kynnyksen periaatteella, joten kuka tahansa kalastuksesta pitävä voi helposti osallistua ja pärjätä kisassa.

– Street fishing -kilpailuja on viimeiset kolme vuotta järjestetty yli kymmenessä kaupungissa vuosittain. Kahtena vuotena kolmesta on kovin kalasaalis tullut juuri Turusta. Nyt kannattaa lähteä kokeilemaan tätä rentoa kisamuotoa ja vetämään urbaania Ahtia höplästä, Antila kannustaa.

Lounais-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri järjestää elo-syyskuussa aikuisille suunnattuja kalastustapahtumia Turussa. Tavoitteena on nostaa esille kaupungin helposti saavutettavia kalapaikkoja ja järjestää uudenlaista kalastusharrastukseen innostavaa kilpailuneutraalia toimintaa erityisesti aikuisille. Samalla halutaan kannustaa ihmisiä mukaan seurojen jäseniksi. Tapahtumat kytkeytyvät SVK:n aikuispilottitoimintaan, jonka tarve ponnistaa kasvaneista harrastajamääristä.

– Vapaa-ajankalastus on nyt nosteessa. Innostus näkyy niin kalastonhoitomaksujen määrässä ja myös ihan konkreettisesti rannoilla. Asiantuntevalle käytännön kalastusopastukselle on kysyntää paitsi lasten ja nuorten, myös aikuisten keskuudessa. Kaikki vain rohkeasti ja matalalla kynnyksellä mukaan, niin saa apua alkumetreille ja harrastuksesta enemmän irti, Antila kannustaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hattulan Suontaan miekkahauta kertoo varhaiskeskiajan sukupuoliroolien joustavuudesta

Suontaan kuuluisa miekka on tutkimuksen mukaan kätketty hautaan myöhemmin.

Yli 50 vuotta sitten löydetyn Hattulan Suontaan Vesitorninmäen miekkahaudan tuore uudelleenanalyysi kyseenalaistaa perinteiset käsitykset sukupuolten rooleista rautakauden ja varhaiskeskiajan yhteisöissä ja kertoo ei-binäärisen sukupuolen ilmaisusta aikakaudella. Hauta toimii myös osoituksena siitä, kuinka tällaiset henkilöt ovat voineet olla arvostettuja ja kunnioitettuja yksilöitä yhteisöissään.

Saijan koti keräsi kehuja Instagramissa, mutta kaunis sänky ei ollutkaan hyvä nukkua – halpajäljitelmät tulevat kalliiksi näistä syistä

Saija Vainio osti ensin halvan kopion, mutta vasta aito Tempur toi kunnon yöunet. COCONUTWHITEB

Esimerkkitapaus: Tempur-jäljitelmään haksahtaminen huononsi unen laatua, mikä lopulta johti tuplahankintoihin.

Turun Osuuskaupan myynti kasvoi lähes kymmenen prosenttia alkuvuonna

Liikenne- ja polttonestekaupassa myynti kasvoi edellisvuoteen verrattuna eniten, 16,5 prosenttia.

Turun Osuuskaupan tammi–kesäkuun veroton vähittäismyynti oli 322,5 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 9,1 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

THL: Kaikki Suomessa käytössä olevat koronarokotteet suojaavat erittäin hyvin vakavalta koronataudilta

Kaikki Suomessa käytössä olevat koronavirusrokotteet suojaavat hyvin koronavirustaudilta ja erinomaisesti sen vakavilta muodoilta, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Eri rokotevalmisteiden välillä ei ole juurikaan eroa siinä, kuinka hyvän suojan ne antavat koronavirustautia vastaan.

Sinilevätilanne rauhoittunut avomerialueilla tuulisen sään vuoksi

Epävakainen sää on sekoittunut vesiä.

Sinilevätilanne on rauhoittunut etenkin avomerialueilla tuulisen sään vuoksi. Sisävesialueilla tilanne on ajankohtaan nähden tavanomainen.

Turun yliopiston opiskelijat pelastamassa Itämerta kansainvälisen kilpailun tutkimusprojektissa

Aboa-joukkue.

Turun yliopiston opiskelijoista koostuva poikkitieteellinen Aboa-joukkue osallistuu tänä vuonna kansainväliseen synteettisen biologian iGEM-kilpailuun. He organisoivat omaa tutkimusprojektiansa, jonka tavoitteena on vähentää Itämereen päätyvän lääkejätteen määrää.

Opinnot käyntiin lähiopetuksessa Rasekossa

Rasekossa koulu alkaa ensi ja seuraavalla viikolla suunnitelmien mukaan normaalisti lähiopetuksessa. Aloittavat ryhmät saapuvat kampukselle 5. elokuuta ja jatkavat ryhmät oman aikataulunsa mukaan pääosin 10. elokuuta viikolla 32. Etäopetusta voi olla aika ajoin aikuisryhmillä.

Metsäteollisuuden tuotantomäärät kasvoivat

Metsäteollisuuden tuotantomäärät olivat huhti-kesäkuussa suuremmat viime vuoden toiseen neljännekseen verrattuna. Tuotanto oli toisella kvartaalilla edellisvuotta suurempaa kaikissa päätuoteryhmissä.

Koronarokotteen voi saada ensi viikolla ilman ajanvarausta Naantalissa

Naantalissa avautuu elokuun ensimmäisellä viikolla mahdollisuus saapua koronarokotteelle ilman ajanvarausta. Pop up -rokotuspäivät järjestetään Birgittasalissa (Opintie 2) torstaina 5. elokuuta ja perjantaina 6. elokuuta kello 12–16. Mukaan rokotukseen tarvitsee vain kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. Sisätiloissa ja jonottaessa tulee käyttää kasvomaskia.

Kasvusta kohti tehokkuutta

Työt Meyer Turun telakalla jatkuvat ainakin vuoteen 2026.

Suomen talous elpyy, mutta joillakin toimialoilla elpyminen on kuitenkin vasta alussa. Meyer Turun tilanne näytti valoisalta ennen koronaa. Korona iski suoraan telakkaan tartuntoina mutta ennen kaikkea se iski siihen toimialaan, joka on telakan tilaaja ja työllistäjä eli risteilybisnekseen.

RP-Yhtiöiden valitus nurin

Turun hallinto-oikeus on hylännyt RP-Yhtiöt Oy:n maanvuokramiehen teettämisuhan tuomitsemista koskevasta päätöksestä tekemän valituksen. Täytäntöönpanokieltoa koskeva vaatimus on hylätty.

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin.

Triathlontapahtuma Challenge Turku järjestetään 31.7.–1.8. Turun ja Aurajoen maisemissa jo kuudetta kertaa. Lauantaina kisataan nuorten Suomen Cupin osakilpailu sprint- ja supersprint-matkoilla, ja sunnuntaina kilvoitellaan triathlonin puolimatkan SM-mitaleista. Challenge Turku tarjoaa laadukkaan ja elämyksellisen kilpailun myös laajalle harrastajajoukolle. Tapahtuma järjestetään terveysturvallisesti Clean & Safe Turku -toimintamallin mukaisesti.

Sairauspäivärahan käsittelyn ruuhka jatkuu

Sairauspäivärahan hakemusten käsittelyajat Kelassa ovat pidentyneet. Hakemuksen käsittely kestää 10–40 arkipäivää.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi TPS:aan

Serge Atakayi nähtiin Jaron paidassa jo kaudella 2015. Vastassa on Interin Egzon Belica.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi Miesten Ykköseen ja TPS:n paitaan. Hän siirtyy Turkuun SJK:sta loppukauden kattavalla lainasopimuksella. Atakayi on kotoisin alun perin Kongon demokraattista tasavallasta, mutta hän sai Suomen kansalaisuuden jo vuonna 2016. 22-vuotias Atakayi edusti vuodet 2016–19 Glasgow Rangersia.

Tulipalo saatu hallintaan VAK:n Vahdon tehtaalla

VAK:n Vahdon tehtaan korikokoonpanohallissa syttyi keskiviikkoiltapäivänä tulipalo katolla sijaitsevassa ilmastointikonehuoneessa hallissa tehtyjen muutostöiden yhteydessä.

Asuntokauppa jatkuu vilkkaana Turussa

Taina Tallbacka-Kitola.

Asuntokauppa on käynyt koko vuoden ensimmäisen puoliskon vilkkaana. Nordea on kasvattanut asuntoluototustaan toisella neljänneksellä 22 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen koko maassa. Turussa kasvua on ollut merkittävästi enemmän, yli 40 prosenttia.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto laajentaa kokoontumisrajoitukset koko Varsinais-Suomeen

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt laajentaa tällä hetkellä voimassa olevat tartuntatautilain 58. pykälän mukaiset koronarajoitukset koskemaan kaikkia Varsinais-Suomen kuntia. Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi edelleen järjestää sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa niin, että osallistujilla on tosiasiallisesti mahdollisuus säilyttää riittävä etäisyys toisiinsa ja turvallisuus voidaan varmistaa Covid-19 tartuntojen ehkäisemiseksi. Rajoitus koskee yli kymmenen sisätilaisuuksia ja yli 50 henkilön tilaisuuksia alueellisesti rajatussa ulkotilassa. Määräys on voimassa ajalla 29.7.–15.8.

Supikoira sopeutuva joka paikan munarosvo

Supikoira tuhoamassa sorsan keinopesään lintuvesien suojeluohjelmaan kuuluvan Kevätön-järven rannalla.

Suomessa runsaslukuinen vieraslaji supikoira osoittautui keinopesäkokeissa luontaisia nisäkäslajeja yleisemmäksi sorsanpesärosvoksi. Supikoiralle kelpasivat pesät niin rannoilla, metsissä, maaseutumaisemassa kuin kaupungissakin.

Urheilu

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin.

Triathlontapahtuma Challenge Turku järjestetään 31.7.–1.8. Turun ja Aurajoen maisemissa jo kuudetta kertaa. Lauantaina kisataan nuorten Suomen Cupin osakilpailu sprint- ja supersprint-matkoilla, ja sunnuntaina kilvoitellaan triathlonin puolimatkan SM-mitaleista. Challenge Turku tarjoaa laadukkaan ja elämyksellisen kilpailun myös laajalle harrastajajoukolle. Tapahtuma järjestetään terveysturvallisesti Clean & Safe Turku -toimintamallin mukaisesti.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi TPS:aan

Serge Atakayi nähtiin Jaron paidassa jo kaudella 2015. Vastassa on Interin Egzon Belica.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi Miesten Ykköseen ja TPS:n paitaan. Hän siirtyy Turkuun SJK:sta loppukauden kattavalla lainasopimuksella. Atakayi on kotoisin alun perin Kongon demokraattista tasavallasta, mutta hän sai Suomen kansalaisuuden jo vuonna 2016. 22-vuotias Atakayi edusti vuodet 2016–19 Glasgow Rangersia.

Samoojan urakka alkaa

Kalle Samooja.

Turkulaisgolfari Kalle Samoojan urakka Tokion olympialaissa alkaa 29. heinäkuuta keskiviikon ja torstain välisenä yönä. 33-vuotiaalle turkulaiselle olympialaiset ovat uran ensimmäiset. Samooja ja toinen suomalaisgolffari Sami Välimäki ovat tulessa loppuviikon aikana aamuyön tunteina.

Olli Santalahti häkkiin Milanossa

Olli Santalahti.

Vapaaottelija Olli Santalahden maailmanvalloitus jatkuu 1. elokuuta, kun turkulainen kohtaa Brave 52 -illassa sveitsiläisen Kevin Ruartin . Santalahti otteli Bravessa ensimmäistä kertaa viime maaliskuussa, jolloin hän voitti Georges Eidin hajaäänituomiolla. Ruart on urallaan ottanut yhdeksän voittoa ja hävinnyt neljä kertaa. Bravessa Ruart on otellut kolme kertaa. Noista otteluista hän on voittanut kaksi ja hävinnyt yhden.

Harjoituskeskuksen uimarit valittu

Aino-Kaisa Paatos.

Elokuun alussa toimintansa aloittavaan Turun uinnin harjoituskeskuksen uimarit on valittu. Ensimmäisenä valittiin yhdeksän uimaria. Uimarit ovat Aino-Kaisa Paatos , Anniina Kallio , Emilie Pärnänen , Irene Mäkilä , Jesper Lietzén , Laura Mäki , Olivia Weuro , Rebekka Luoto ja Roope Paatos .

Keihäänheittäjät poikkeus säännössä

Silja Kosonen on yksi suomalaisen yleisurheilun potentiaalisista tulevaisuuden supertähdistä.

Yleisurheilijoiden menestys nuorissa ei siirry helposti aikuisten tasolle

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.