Otteluanalyysi: HIFK rikkoi Interin kotiputken

Taiki Kagayama urakoi täydet minuutit mutta Inter taipui kotikentällään HIFK:lle. Taiki Kagayama urakoi täydet minuutit mutta Inter taipui kotikentällään HIFK:lle. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Yksi laukaus kohti maalia, yksi maali ja vierasvoitto. Siinä konsti, jolla Helsingin IFK rikkoi Interin tappiottomien kotiottelujen sarjan ja vei voiton 1-0. HIFK pelasi 500 minuuttia ilman tehtyä maalia ja osui Interiäkin vastaan kohti maalia vain kerran, mutta onnistuneesti. Maali syntyi kulmapotkun jälkitilanteesta. Rick Ketting puski pallon rangaistusalueen rajalle, jossa päivysti vartioimatta Jake Dunwoody. Hän ampui vastapalloon. Pallo muutti suuntaan Juuso Hämäläisen päästä eikä maalivahti Aati Marttiselle jäänyt aikaa reagoida.

Inter kärsi siis kauden ensimmäisen kotitappionsa Veikkausliigassa.

Inter-HIFK 1-0 (0-0)

Maalit: 69. Jake Dunwoody 0-1.

Yleisöä: 1 589.

Kentän kunkku: Moshtagh Yaghoubi, HIFK. "Mosa" johti IFK:n prässiä, joka hyydytti Interin pelinrakentelun lähes täysin. IFK tukki keskialueen ja kävi välillä kiinni myös ylempää. Interin pakit olivat vaikeuksissa. Interillä oli periaatteessa miesylivoima keskialueella, mutta se ei pelissä näkynyt. Mosan komennossa HIFK otti tahtipuikon varsinkin toisella puoliajalla, vaikka pallonhallinta ei muihin maalitilanteisiin johtanutkaan. Taktisesti vahva esitys sekä HIFK:lta että Mosalta.

Illan erikoisuus: "No Tiquinho, no party", luki HIFK:n kannattajien lakanassa. Edellinen maali oli syntynyt 15. kesäkuuta voittopelissä Honkaa vastaan. Sen jälkeen meni neljä peliä ilman tehtyä maalia. Niistä jäi käteen vain kaksi maalitonta tasapeliä. Tiguinhoa ei ollut mutta juhlat tuli silti. Dunwoodyn maali katkaisi 500 minuutin maalittoman putken. Se toi voiton.

Matsin surkeinta: Erotuomari Joni Hyytiä sai kotiyleisön vihat niskaansa pelin lopussa. Kettingin puskumaali hylättiin ensin paitsiona ja sitten HIFK:n maalivahti Markus Uusitalolle tuomittiin vapaapotku heppoisen näköisesti selvässä maalipaikassa. Uusitalo ryntäsi keskityspalloon mutta näytti rähmivän sen aivan ihan ominpäin. Hyytiä kuitenkin puhalsi vapaapotkun vieraille. Benjamin Källman jäi Uusitalon jalkoihin mutta ei tavoitellut palloa ja ilmeisesti Hyytiän tulkinnan mukaan esti maalivahtia. Kevyesti tuomittu vapari silti oli.

Tuhlaajapoika: Inter sai lopussa aikaiseksi kirin ja parhaat paikat siunaantuivat Timo Furuholmille. Lähimmäksi "Furkka" pääsi, kun Matej Hradecky kompuroi ja hyökkääjä tuikkasi nopealla jalanliikkeellä pallon kohti maalia, mutta Uusitalo torjui laukauksen kulmaksi.

Kuka pääsi helpoimmalla?: Aati Marttinen sai torjuntavuoron, eikä torjuttavaa juuri ollut. Taktista taistoa käytiin lähinnä keskialueella. Tarkkana sai olla, peliin joutui puuttumaan mutta varsinaisia maalivahdin töitä ei ollut. HIFK ampui kerran kohti maalia. Siinä kudissa ei ollut mitään tehtävissä. Laukausta ei voinut torjua, se olisi pitänyt peittää, eikä se ollut Marttisen hommia.

Mitä sanottiin?

Joaguín Gómez, HIFK: Hyvin taktinen peli. Me molemmat laskemme paljon joukkueen rakenteen varaan. Suurimman osan pelistä olimme parempia. Pallo oli meillä. Mutta ei ole helppoa luoda tilanteita ja tehdä maaleja. Tarvitsimme sen maalin ja voiton. Olen iloinen Jaken puolesta. Hänellä on ollut vastaavia tilaisuuksia aiemminkin, mutta ei ole osunut.

Jose Riveiro, Inter: Mielestäni se oli peli, jota kumpikaan ei ansainnut voittaa. Hyvin taktinen ottelu alussa. Maalipaikkoja ei juuri ollut. HIFK ei kyennyt tuottamaan meille ongelmia. Mutta emme mekään luoneet mitään. Kun yritimme todella voittaa kolme pistettä, oli liian myöhäistä. Spekuloimme liikaa. Jokin ei vain toiminut. Peli ei rullannut tänään. Täytyy analysoida mitä tapahtui.

Analyysi: Taktinen taisto, jossa Gómez löi Riveiron. Inter hyydytettiin tavalla, jota ei oltu vielä tällä kaudella Kupittaalla ennen tätä nähty. HIFK tukki keskialueen, katkoi syöttäjä ja esti pelaajien kääntymisen. Prässi ei ollut erityisen korkea eikä erityisen aggressiivinen mutta se oli tehokas. Tila vietiin, samoin aika ja syöttösuunnat tukittiin. Inter ei löytänyt lääkettä murtaa keskialueen puolustusta.

Taktisia vetoja nähtiin mutta niistä ei ollut apua. Laitakärjet Taiki Kagayama ja Matias Ojala putosivat alemmas kohti kymppipaikkaa, joten Interillä oli näennäinen miesylivoima, mutta syöttöjen vastaanottajat olivat liian usein negatiivisessa peliasennossa eli naama kohti omaa maalia eikä pallo tahtonut pysyä koukussa. Paineen alla pakit antoivat harhasyöttöjä. HIFK:n taktiikka oli täysosuma.

Toisella jaksolla Riveiro teki 63. minuutilla kerralla kolme vaihtoa. Huilia saanut Källman juoksi kentälle yhdessä Lassi Järvenpään ja Arttu Hoskosen kanssa. Tilaa tekivät kuntoutuva Aleksi Paananen, Ojala ja Juho Hyvärinen. Källman toikin uutta vaihdetta tutulla räväkkyydellään mutta tehoiksi yritys ei enää muuttunut.

Jos HIFK puolustikin hyvin, niin ei senkään hyökkäyspelissä kehuttavaa ollut. Hyökkäykset nousivat Interiä paremmin rangaistusalueen tuntumaan mutta murtautumisvaiheen Inter kykeni puolustamaan ilman vaikeuksia. HIFK olikin vaarallisimmillaan erikoistilanteissa, erityisesti kulmapotkuissa, jollaisen jälkitilanteesta maali syntyi.

HIFK:n parhaimmistoa olivat Yaghoubin ja maalintekijä Dunwoodyn ohella maalivahti Uusitalo ja topparina pelannut Matej Hradecky.

Inter on ollut Kupittaalla tehokas ja tehnyt tulosta, ehkä jopa parempaa tulosta kuin peliesitys olisi antanut lupaa odottaa. Nyt kone alkaa yskiä. Se oli odotettavissa, sillä pelaajarinki on kapea. Europelien tuoma lisärasitus verottaa myös iskukykyä.

Inter (3-4-3): Aati Marttinen; Noah Nurmi (, Juuso Hämäläinen, Rick Ketting; Jesper Engström, Aleksi Paananen (63. Lassi Järvenpää), Alejandro Sanz (56. Anthony Annan), Juho Hyvärinen (63. Arttu Hoskonen); Taiki Kagayama, Timo Furuholm, Matias Ojala (63. Benjamin Källman).

HIFK (3-4-3): Markus Uusitalo; Aldayr Hernández, Matej Hradecky, Jukka Halme; Pipe Sáez, Jake Dunwoody, Moshtagh Yaghoubi, Macario Hing-Glover; Keaton Isaksson, Juanan Entrena (75. Jeremiah Streng), Jani Bäckman (53. Jusuf Ali).

Erotuomari: Joni Hyytiä.

Varoitukset: Kagayama, Nurmi, Furuholm, Hämäläinen ja Engström, Inter. Hernández, Bäckman, Dunwoody, Streng ja Ali, HIFK.

Lasse Virtanen

Turun Osuuskaupan myynti kasvoi lähes kymmenen prosenttia alkuvuonna

Liikenne- ja polttonestekaupassa myynti kasvoi edellisvuoteen verrattuna eniten, 16,5 prosenttia.

Turun Osuuskaupan tammi–kesäkuun veroton vähittäismyynti oli 322,5 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 9,1 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Saijan koti keräsi kehuja Instagramissa, mutta kaunis sänky ei ollutkaan hyvä nukkua – halpajäljitelmät tulevat kalliiksi näistä syistä

Saija Vainio osti ensin halvan kopion, mutta vasta aito Tempur toi kunnon yöunet. COCONUTWHITEB

Esimerkkitapaus: Tempur-jäljitelmään haksahtaminen huononsi unen laatua, mikä lopulta johti tuplahankintoihin.

THL: Kaikki Suomessa käytössä olevat koronarokotteet suojaavat erittäin hyvin vakavalta koronataudilta

Kaikki Suomessa käytössä olevat koronavirusrokotteet suojaavat hyvin koronavirustaudilta ja erinomaisesti sen vakavilta muodoilta, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Eri rokotevalmisteiden välillä ei ole juurikaan eroa siinä, kuinka hyvän suojan ne antavat koronavirustautia vastaan.

Sinilevätilanne rauhoittunut avomerialueilla tuulisen sään vuoksi

Epävakainen sää on sekoittunut vesiä.

Sinilevätilanne on rauhoittunut etenkin avomerialueilla tuulisen sään vuoksi. Sisävesialueilla tilanne on ajankohtaan nähden tavanomainen.

Turun yliopiston opiskelijat pelastamassa Itämerta kansainvälisen kilpailun tutkimusprojektissa

Aboa-joukkue.

Turun yliopiston opiskelijoista koostuva poikkitieteellinen Aboa-joukkue osallistuu tänä vuonna kansainväliseen synteettisen biologian iGEM-kilpailuun. He organisoivat omaa tutkimusprojektiansa, jonka tavoitteena on vähentää Itämereen päätyvän lääkejätteen määrää.

Opinnot käyntiin lähiopetuksessa Rasekossa

Rasekossa koulu alkaa ensi ja seuraavalla viikolla suunnitelmien mukaan normaalisti lähiopetuksessa. Aloittavat ryhmät saapuvat kampukselle 5. elokuuta ja jatkavat ryhmät oman aikataulunsa mukaan pääosin 10. elokuuta viikolla 32. Etäopetusta voi olla aika ajoin aikuisryhmillä.

Metsäteollisuuden tuotantomäärät kasvoivat

Metsäteollisuuden tuotantomäärät olivat huhti-kesäkuussa suuremmat viime vuoden toiseen neljännekseen verrattuna. Tuotanto oli toisella kvartaalilla edellisvuotta suurempaa kaikissa päätuoteryhmissä.

Koronarokotteen voi saada ensi viikolla ilman ajanvarausta Naantalissa

Naantalissa avautuu elokuun ensimmäisellä viikolla mahdollisuus saapua koronarokotteelle ilman ajanvarausta. Pop up -rokotuspäivät järjestetään Birgittasalissa (Opintie 2) torstaina 5. elokuuta ja perjantaina 6. elokuuta kello 12–16. Mukaan rokotukseen tarvitsee vain kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. Sisätiloissa ja jonottaessa tulee käyttää kasvomaskia.

Kasvusta kohti tehokkuutta

Työt Meyer Turun telakalla jatkuvat ainakin vuoteen 2026.

Suomen talous elpyy, mutta joillakin toimialoilla elpyminen on kuitenkin vasta alussa. Meyer Turun tilanne näytti valoisalta ennen koronaa. Korona iski suoraan telakkaan tartuntoina mutta ennen kaikkea se iski siihen toimialaan, joka on telakan tilaaja ja työllistäjä eli risteilybisnekseen.

RP-Yhtiöiden valitus nurin

Turun hallinto-oikeus on hylännyt RP-Yhtiöt Oy:n maanvuokramiehen teettämisuhan tuomitsemista koskevasta päätöksestä tekemän valituksen. Täytäntöönpanokieltoa koskeva vaatimus on hylätty.

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin.

Triathlontapahtuma Challenge Turku järjestetään 31.7.–1.8. Turun ja Aurajoen maisemissa jo kuudetta kertaa. Lauantaina kisataan nuorten Suomen Cupin osakilpailu sprint- ja supersprint-matkoilla, ja sunnuntaina kilvoitellaan triathlonin puolimatkan SM-mitaleista. Challenge Turku tarjoaa laadukkaan ja elämyksellisen kilpailun myös laajalle harrastajajoukolle. Tapahtuma järjestetään terveysturvallisesti Clean & Safe Turku -toimintamallin mukaisesti.

Sairauspäivärahan käsittelyn ruuhka jatkuu

Sairauspäivärahan hakemusten käsittelyajat Kelassa ovat pidentyneet. Hakemuksen käsittely kestää 10–40 arkipäivää.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi TPS:aan

Serge Atakayi nähtiin Jaron paidassa jo kaudella 2015. Vastassa on Interin Egzon Belica.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi Miesten Ykköseen ja TPS:n paitaan. Hän siirtyy Turkuun SJK:sta loppukauden kattavalla lainasopimuksella. Atakayi on kotoisin alun perin Kongon demokraattista tasavallasta, mutta hän sai Suomen kansalaisuuden jo vuonna 2016. 22-vuotias Atakayi edusti vuodet 2016–19 Glasgow Rangersia.

Tulipalo saatu hallintaan VAK:n Vahdon tehtaalla

VAK:n Vahdon tehtaan korikokoonpanohallissa syttyi keskiviikkoiltapäivänä tulipalo katolla sijaitsevassa ilmastointikonehuoneessa hallissa tehtyjen muutostöiden yhteydessä.

Asuntokauppa jatkuu vilkkaana Turussa

Taina Tallbacka-Kitola.

Asuntokauppa on käynyt koko vuoden ensimmäisen puoliskon vilkkaana. Nordea on kasvattanut asuntoluototustaan toisella neljänneksellä 22 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen koko maassa. Turussa kasvua on ollut merkittävästi enemmän, yli 40 prosenttia.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto laajentaa kokoontumisrajoitukset koko Varsinais-Suomeen

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt laajentaa tällä hetkellä voimassa olevat tartuntatautilain 58. pykälän mukaiset koronarajoitukset koskemaan kaikkia Varsinais-Suomen kuntia. Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi edelleen järjestää sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa niin, että osallistujilla on tosiasiallisesti mahdollisuus säilyttää riittävä etäisyys toisiinsa ja turvallisuus voidaan varmistaa Covid-19 tartuntojen ehkäisemiseksi. Rajoitus koskee yli kymmenen sisätilaisuuksia ja yli 50 henkilön tilaisuuksia alueellisesti rajatussa ulkotilassa. Määräys on voimassa ajalla 29.7.–15.8.

Supikoira sopeutuva joka paikan munarosvo

Supikoira tuhoamassa sorsan keinopesään lintuvesien suojeluohjelmaan kuuluvan Kevätön-järven rannalla.

Suomessa runsaslukuinen vieraslaji supikoira osoittautui keinopesäkokeissa luontaisia nisäkäslajeja yleisemmäksi sorsanpesärosvoksi. Supikoiralle kelpasivat pesät niin rannoilla, metsissä, maaseutumaisemassa kuin kaupungissakin.

Eurooppa-foorumi tuo nuorten ääntä esille elokuussa Turussa

Turussa 25.–27. elokuuta järjestettävä Eurooppa-foorumi innostaa nuoria osallistumaan keskusteluun Euroopasta ja eurooppalaisesta yhteistyöstä. Nuoria on tapahtumassa mukana puhujina, ohjelman järjestäjinä sekä käytännön järjestelyissä vapaaehtoisina. Virtuaalisen tapahtumasivun kautta toivotaan mahdollisimman monen nuoren osallistuvan myös foorumin keskusteluihin.

Urheilu

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin.

Triathlontapahtuma Challenge Turku järjestetään 31.7.–1.8. Turun ja Aurajoen maisemissa jo kuudetta kertaa. Lauantaina kisataan nuorten Suomen Cupin osakilpailu sprint- ja supersprint-matkoilla, ja sunnuntaina kilvoitellaan triathlonin puolimatkan SM-mitaleista. Challenge Turku tarjoaa laadukkaan ja elämyksellisen kilpailun myös laajalle harrastajajoukolle. Tapahtuma järjestetään terveysturvallisesti Clean & Safe Turku -toimintamallin mukaisesti.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi TPS:aan

Serge Atakayi nähtiin Jaron paidassa jo kaudella 2015. Vastassa on Interin Egzon Belica.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi Miesten Ykköseen ja TPS:n paitaan. Hän siirtyy Turkuun SJK:sta loppukauden kattavalla lainasopimuksella. Atakayi on kotoisin alun perin Kongon demokraattista tasavallasta, mutta hän sai Suomen kansalaisuuden jo vuonna 2016. 22-vuotias Atakayi edusti vuodet 2016–19 Glasgow Rangersia.

Samoojan urakka alkaa

Kalle Samooja.

Turkulaisgolfari Kalle Samoojan urakka Tokion olympialaissa alkaa 29. heinäkuuta keskiviikon ja torstain välisenä yönä. 33-vuotiaalle turkulaiselle olympialaiset ovat uran ensimmäiset. Samooja ja toinen suomalaisgolffari Sami Välimäki ovat tulessa loppuviikon aikana aamuyön tunteina.

Olli Santalahti häkkiin Milanossa

Olli Santalahti.

Vapaaottelija Olli Santalahden maailmanvalloitus jatkuu 1. elokuuta, kun turkulainen kohtaa Brave 52 -illassa sveitsiläisen Kevin Ruartin . Santalahti otteli Bravessa ensimmäistä kertaa viime maaliskuussa, jolloin hän voitti Georges Eidin hajaäänituomiolla. Ruart on urallaan ottanut yhdeksän voittoa ja hävinnyt neljä kertaa. Bravessa Ruart on otellut kolme kertaa. Noista otteluista hän on voittanut kaksi ja hävinnyt yhden.

Harjoituskeskuksen uimarit valittu

Aino-Kaisa Paatos.

Elokuun alussa toimintansa aloittavaan Turun uinnin harjoituskeskuksen uimarit on valittu. Ensimmäisenä valittiin yhdeksän uimaria. Uimarit ovat Aino-Kaisa Paatos , Anniina Kallio , Emilie Pärnänen , Irene Mäkilä , Jesper Lietzén , Laura Mäki , Olivia Weuro , Rebekka Luoto ja Roope Paatos .

Keihäänheittäjät poikkeus säännössä

Silja Kosonen on yksi suomalaisen yleisurheilun potentiaalisista tulevaisuuden supertähdistä.

Yleisurheilijoiden menestys nuorissa ei siirry helposti aikuisten tasolle

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.