Kylässä vanhassa myllärintalossa

Vanha myllärintalo on saanut uuden elämän Kahvila Kylän myötä. Vanha myllärintalo on saanut uuden elämän Kahvila Kylän myötä. Kuva: Elli Kummala

Kahvila Kylässä voi nauttia ranskalaistyyppisiä leivoksia ja yöpyä luhtihuoneessa

Kun Aurassa kääntyy ysitieltä Nuortentalon tienhaaraan, pääsee pienemmälle tielle, jonka varrella on vanhoja maalaistaloja. Yksi niistä on vanha myllärintupa, jossa nykyään pitää majaansa Kahvila Kylä. Kahvin ja leivonnaisten lisäksi siellä myydään viljatuotteita, jotka tuotetaan tilan omilta pelloilta saadulla viljalla. Kahvilan omistaja Tuula Kinnunen viljelee kaiken luomuna.

– Luomu on aina ollut minulle tuttu vaihtoehto: lapsuudessani vanhempani harjoittivat käytännössä luomuviljelyä, Kinnunen sanoo.

Kinnunen tekee itse myös omenamehua ja marja-aronia-omenahyytelöä kahvilan ja vanhan kotitalonsa pihalla olevien omenapuiden omenista. Niitäkin voi ostaa Kylästä. Lisäksi kahvilasta saa kotiin vietäväksi erilaisia teitä ja kahveja, sekä Jymy-jäätelöä, jota tuotetaan Aurassa.

Kinnusen naapuri leipoo kaikki kahvilan tarjottavat.

– Häneltä sujuu se helpommin kuin minulta, hänellä on se taito hyppysissä, naurahtaa Kinnunen.

Naapurin mies on ranskalainen, ja leivonnaisissa onkin usein ranskalaisia vaikutteita.

Kahvila Kylän lähellä on museoviraston suojelema vanha mylly ja muita tilaan kuuluneita rakennuksia. Myllyn kyljessä oli ennen saha, mutta se on romahtanut. Myllärin perhe asui siinä talossa, jossa kahvila Kylä on nykyään. Vanhempien kuoltua taloon jäi kaksi veljestä, joista toinen rakensi tien toiselle puolelle oman talon. Hän kuoli jo 70-luvulla, mutta myllärin talossa asuva veli eli yli 90-vuotiaaksi. Hänen kuoltuaan Kinnunen osti koko tilan vuonna 2004 ja muutti itse uudempaan taloon asumaan.

Kinnunen perusti kahvila Kylän kymmenen vuotta sitten. Hänen naapurinsa toi hänelle aina leipomiaan herkkuja tuliaisiksi, ja eräällä uintireissulla Kinnunen ehdotti kahvilan perustamista.

– Kysyin häneltä, että jos pistäisin kahvilan pystyyn, leipoisiko hän sitten kahvilan tarjottavat. Hän suostui ja siitä kahvila sai alkunsa, kertoo Kinnunen.

Myllärin talon pihalla on piharakennus, jossa olevassa luhtihuoneessa voi yöpyä. Kinnunen vuokraa myös kanoottia, jolla voi meloa myllyn vieressä kulkevassa joessa.

Kahvila Kylä on auki vain kesäisin. Talvella kahvilan pito olisi hankalaa, kun koko talo pitää lämmittää. Kinnunen työskentelee opettajana ja pitää Kylää auki kesälomallaan.

– En oikein osaa maata rannalla kesälomalla, vaan tarvitsen jotain tekemistä, Kinnunen nauraa.

Kinnunen kunnostaa myllärintaloa ja myös vanhaa myllyä, jotta se pysyy pystyssä.

– Aina täällä on jotain tehtävää, hän toteaa.

Kahvila Kylällä oli ennen ysitien varressa mainos, joka ohjasi kävijöitä kahvilaan. Nyt mainonta on siirtynyt sosiaaliseen mediaan. Kahvilaan tuleekin paikallisia enemmän kävijöitä pitkän matkan päästä.

Kahvilan nimi, Kylä, juontaa juurensa Kinnusen karjalaiseen sukutaustaan.

– Karjalassa oltiin entisaikaan kovia käymään kylässä. Täällä käyvät ihmiset ovat tavallaan minulla kylässä, selittää Kinnunen.

Kinnusen oma isoisä oli mylläri, joten hän tuntee erityistä rakkautta vanhaa myllyä kohtaan.

Elli Kummala

Turun Osuuskaupan myynti kasvoi lähes kymmenen prosenttia alkuvuonna

Liikenne- ja polttonestekaupassa myynti kasvoi edellisvuoteen verrattuna eniten, 16,5 prosenttia.

Turun Osuuskaupan tammi–kesäkuun veroton vähittäismyynti oli 322,5 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 9,1 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Saijan koti keräsi kehuja Instagramissa, mutta kaunis sänky ei ollutkaan hyvä nukkua – halpajäljitelmät tulevat kalliiksi näistä syistä

Saija Vainio osti ensin halvan kopion, mutta vasta aito Tempur toi kunnon yöunet. COCONUTWHITEB

Esimerkkitapaus: Tempur-jäljitelmään haksahtaminen huononsi unen laatua, mikä lopulta johti tuplahankintoihin.

THL: Kaikki Suomessa käytössä olevat koronarokotteet suojaavat erittäin hyvin vakavalta koronataudilta

Kaikki Suomessa käytössä olevat koronavirusrokotteet suojaavat hyvin koronavirustaudilta ja erinomaisesti sen vakavilta muodoilta, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Eri rokotevalmisteiden välillä ei ole juurikaan eroa siinä, kuinka hyvän suojan ne antavat koronavirustautia vastaan.

Sinilevätilanne rauhoittunut avomerialueilla tuulisen sään vuoksi

Epävakainen sää on sekoittunut vesiä.

Sinilevätilanne on rauhoittunut etenkin avomerialueilla tuulisen sään vuoksi. Sisävesialueilla tilanne on ajankohtaan nähden tavanomainen.

Turun yliopiston opiskelijat pelastamassa Itämerta kansainvälisen kilpailun tutkimusprojektissa

Aboa-joukkue.

Turun yliopiston opiskelijoista koostuva poikkitieteellinen Aboa-joukkue osallistuu tänä vuonna kansainväliseen synteettisen biologian iGEM-kilpailuun. He organisoivat omaa tutkimusprojektiansa, jonka tavoitteena on vähentää Itämereen päätyvän lääkejätteen määrää.

Opinnot käyntiin lähiopetuksessa Rasekossa

Rasekossa koulu alkaa ensi ja seuraavalla viikolla suunnitelmien mukaan normaalisti lähiopetuksessa. Aloittavat ryhmät saapuvat kampukselle 5. elokuuta ja jatkavat ryhmät oman aikataulunsa mukaan pääosin 10. elokuuta viikolla 32. Etäopetusta voi olla aika ajoin aikuisryhmillä.

Metsäteollisuuden tuotantomäärät kasvoivat

Metsäteollisuuden tuotantomäärät olivat huhti-kesäkuussa suuremmat viime vuoden toiseen neljännekseen verrattuna. Tuotanto oli toisella kvartaalilla edellisvuotta suurempaa kaikissa päätuoteryhmissä.

Koronarokotteen voi saada ensi viikolla ilman ajanvarausta Naantalissa

Naantalissa avautuu elokuun ensimmäisellä viikolla mahdollisuus saapua koronarokotteelle ilman ajanvarausta. Pop up -rokotuspäivät järjestetään Birgittasalissa (Opintie 2) torstaina 5. elokuuta ja perjantaina 6. elokuuta kello 12–16. Mukaan rokotukseen tarvitsee vain kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. Sisätiloissa ja jonottaessa tulee käyttää kasvomaskia.

Kasvusta kohti tehokkuutta

Työt Meyer Turun telakalla jatkuvat ainakin vuoteen 2026.

Suomen talous elpyy, mutta joillakin toimialoilla elpyminen on kuitenkin vasta alussa. Meyer Turun tilanne näytti valoisalta ennen koronaa. Korona iski suoraan telakkaan tartuntoina mutta ennen kaikkea se iski siihen toimialaan, joka on telakan tilaaja ja työllistäjä eli risteilybisnekseen.

RP-Yhtiöiden valitus nurin

Turun hallinto-oikeus on hylännyt RP-Yhtiöt Oy:n maanvuokramiehen teettämisuhan tuomitsemista koskevasta päätöksestä tekemän valituksen. Täytäntöönpanokieltoa koskeva vaatimus on hylätty.

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin.

Triathlontapahtuma Challenge Turku järjestetään 31.7.–1.8. Turun ja Aurajoen maisemissa jo kuudetta kertaa. Lauantaina kisataan nuorten Suomen Cupin osakilpailu sprint- ja supersprint-matkoilla, ja sunnuntaina kilvoitellaan triathlonin puolimatkan SM-mitaleista. Challenge Turku tarjoaa laadukkaan ja elämyksellisen kilpailun myös laajalle harrastajajoukolle. Tapahtuma järjestetään terveysturvallisesti Clean & Safe Turku -toimintamallin mukaisesti.

Sairauspäivärahan käsittelyn ruuhka jatkuu

Sairauspäivärahan hakemusten käsittelyajat Kelassa ovat pidentyneet. Hakemuksen käsittely kestää 10–40 arkipäivää.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi TPS:aan

Serge Atakayi nähtiin Jaron paidassa jo kaudella 2015. Vastassa on Interin Egzon Belica.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi Miesten Ykköseen ja TPS:n paitaan. Hän siirtyy Turkuun SJK:sta loppukauden kattavalla lainasopimuksella. Atakayi on kotoisin alun perin Kongon demokraattista tasavallasta, mutta hän sai Suomen kansalaisuuden jo vuonna 2016. 22-vuotias Atakayi edusti vuodet 2016–19 Glasgow Rangersia.

Tulipalo saatu hallintaan VAK:n Vahdon tehtaalla

VAK:n Vahdon tehtaan korikokoonpanohallissa syttyi keskiviikkoiltapäivänä tulipalo katolla sijaitsevassa ilmastointikonehuoneessa hallissa tehtyjen muutostöiden yhteydessä.

Asuntokauppa jatkuu vilkkaana Turussa

Taina Tallbacka-Kitola.

Asuntokauppa on käynyt koko vuoden ensimmäisen puoliskon vilkkaana. Nordea on kasvattanut asuntoluototustaan toisella neljänneksellä 22 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen koko maassa. Turussa kasvua on ollut merkittävästi enemmän, yli 40 prosenttia.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto laajentaa kokoontumisrajoitukset koko Varsinais-Suomeen

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt laajentaa tällä hetkellä voimassa olevat tartuntatautilain 58. pykälän mukaiset koronarajoitukset koskemaan kaikkia Varsinais-Suomen kuntia. Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi edelleen järjestää sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa niin, että osallistujilla on tosiasiallisesti mahdollisuus säilyttää riittävä etäisyys toisiinsa ja turvallisuus voidaan varmistaa Covid-19 tartuntojen ehkäisemiseksi. Rajoitus koskee yli kymmenen sisätilaisuuksia ja yli 50 henkilön tilaisuuksia alueellisesti rajatussa ulkotilassa. Määräys on voimassa ajalla 29.7.–15.8.

Supikoira sopeutuva joka paikan munarosvo

Supikoira tuhoamassa sorsan keinopesään lintuvesien suojeluohjelmaan kuuluvan Kevätön-järven rannalla.

Suomessa runsaslukuinen vieraslaji supikoira osoittautui keinopesäkokeissa luontaisia nisäkäslajeja yleisemmäksi sorsanpesärosvoksi. Supikoiralle kelpasivat pesät niin rannoilla, metsissä, maaseutumaisemassa kuin kaupungissakin.

Eurooppa-foorumi tuo nuorten ääntä esille elokuussa Turussa

Turussa 25.–27. elokuuta järjestettävä Eurooppa-foorumi innostaa nuoria osallistumaan keskusteluun Euroopasta ja eurooppalaisesta yhteistyöstä. Nuoria on tapahtumassa mukana puhujina, ohjelman järjestäjinä sekä käytännön järjestelyissä vapaaehtoisina. Virtuaalisen tapahtumasivun kautta toivotaan mahdollisimman monen nuoren osallistuvan myös foorumin keskusteluihin.

Urheilu

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin.

Triathlontapahtuma Challenge Turku järjestetään 31.7.–1.8. Turun ja Aurajoen maisemissa jo kuudetta kertaa. Lauantaina kisataan nuorten Suomen Cupin osakilpailu sprint- ja supersprint-matkoilla, ja sunnuntaina kilvoitellaan triathlonin puolimatkan SM-mitaleista. Challenge Turku tarjoaa laadukkaan ja elämyksellisen kilpailun myös laajalle harrastajajoukolle. Tapahtuma järjestetään terveysturvallisesti Clean & Safe Turku -toimintamallin mukaisesti.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi TPS:aan

Serge Atakayi nähtiin Jaron paidassa jo kaudella 2015. Vastassa on Interin Egzon Belica.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi Miesten Ykköseen ja TPS:n paitaan. Hän siirtyy Turkuun SJK:sta loppukauden kattavalla lainasopimuksella. Atakayi on kotoisin alun perin Kongon demokraattista tasavallasta, mutta hän sai Suomen kansalaisuuden jo vuonna 2016. 22-vuotias Atakayi edusti vuodet 2016–19 Glasgow Rangersia.

Samoojan urakka alkaa

Kalle Samooja.

Turkulaisgolfari Kalle Samoojan urakka Tokion olympialaissa alkaa 29. heinäkuuta keskiviikon ja torstain välisenä yönä. 33-vuotiaalle turkulaiselle olympialaiset ovat uran ensimmäiset. Samooja ja toinen suomalaisgolffari Sami Välimäki ovat tulessa loppuviikon aikana aamuyön tunteina.

Olli Santalahti häkkiin Milanossa

Olli Santalahti.

Vapaaottelija Olli Santalahden maailmanvalloitus jatkuu 1. elokuuta, kun turkulainen kohtaa Brave 52 -illassa sveitsiläisen Kevin Ruartin . Santalahti otteli Bravessa ensimmäistä kertaa viime maaliskuussa, jolloin hän voitti Georges Eidin hajaäänituomiolla. Ruart on urallaan ottanut yhdeksän voittoa ja hävinnyt neljä kertaa. Bravessa Ruart on otellut kolme kertaa. Noista otteluista hän on voittanut kaksi ja hävinnyt yhden.

Harjoituskeskuksen uimarit valittu

Aino-Kaisa Paatos.

Elokuun alussa toimintansa aloittavaan Turun uinnin harjoituskeskuksen uimarit on valittu. Ensimmäisenä valittiin yhdeksän uimaria. Uimarit ovat Aino-Kaisa Paatos , Anniina Kallio , Emilie Pärnänen , Irene Mäkilä , Jesper Lietzén , Laura Mäki , Olivia Weuro , Rebekka Luoto ja Roope Paatos .

Keihäänheittäjät poikkeus säännössä

Silja Kosonen on yksi suomalaisen yleisurheilun potentiaalisista tulevaisuuden supertähdistä.

Yleisurheilijoiden menestys nuorissa ei siirry helposti aikuisten tasolle

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.