Tyks Majakkasairaalan valmistuminen horisontissa

Tyks Majakkasairaala luovutetaan rakentajilta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirille lokakuussa. Rakennustelineiden poistuessa avautuu moderni, ilmeeltään saaristohenkinen sairaala. Yliopistosairaalan erikoisosaaminen löytyy tiloista, jotka on pyritty tekemään viihtyisiksi ja helpoiksi navigoida.

Majakkasairaalan valmistuminen on tärkeä ja odotettu askel Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyksin) toiminnalle.

– Modernit tilat tukevat erikoissairaanhoidon ja vaativan erikoissairaanhoidon toteuttamista, jossa palvelemme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan ja Vaasan alueita, minkä lisäksi potilaita tulee koko maasta. Majakkasairaala palvelee potilaita vauvasta vaariin, tehohoitoa saavasta vastasyntyneestä kuulokojetta tarvitsevaan ikäihmiseen, Tyksin sairaalajohtaja Petri Virolainen sanoo.

Majakkasairaalaan muutolla on suuri vaikutus koko Tyksin toimintaan.

– Kun Majakkasairaala otetaan käyttöön, voidaan erityisesti raskasta ja akuuttia erikoissairaanhoitoa tiivistää entisestään, mistä saadaan synergiaetuja. Valitettavasti kokonaan U-sairaalaa ei pystytä vielä tyhjentämään ja siksi sen purku siirtyy tuleville vuosille, hän toteaa.

Tyksin uudisrakennus etenee aikataulussa. Joulukuussa alkanut tilojen luovutus jaksottuu kymmenen kuukauden ajalle. Majakkasairaalan hankejohtaja Timo Seppälän mukaan käyttöönottotarkastukset ovat sujuneet hyvin ja varustelu tiloihin on myös jo aloitettu.

­– Kesän aikana rakennuksen ulkopuolen työt ja pääsisäänkäynnin katos valmistuvat, jonka jälkeen kaupunki pääsee rakentamaan Kätilöpolun valmiiksi. Kätilöpolun kautta on jalankulkuyhteys Joukahaisenkadulta sairaalan pääsisäänkäyntiin ja juna-aseman laitureille, hän kertoo.

Kahdeksankerroksinen Majakkasairaala on noussut junaradan ja moottoritien ylittävän kannen päälle. Liikenteen yläpuolella rakentaminen on Seppälän mukaan sujunut hyvin.

– Sen jälkeen, kun rakentaminen siirtyi kannen päälle, liikenne ei ole paljoa häirinnyt. Varoasiat ovat koko ajan olleet erityisen tärkeitä. Viimeinen liikenteeseen vaikuttava työ, kansikaiteen rakentaminen, alkaa toukokuun lopulla, rata-alueen kohdalta junaliikenteeseen suunnitellun katkon aikana. Sen jälkeen rakentamista jatketaan katualueen kohdalle. Se edellyttää liikennejärjestelyjä katualueella, hän kertoo.

Majakkasairaalan rakennuskustannusarvio on säilynyt alkuperäisessä 185 miljoonassa eurossa.

Majakkasairaala avautuu asiakkaille ensi helmikuussa. Uusiin tiloihin muuttavat Tyksin naistenklinikka sekä lasten ja nuorten klinikka U-sairaalasta. Korva-, nenä ja kurkkutautien sekä suu- ja leukasairauksien klinikat sekä leikkaustoiminta eri puolilta Tyksin mäkeä saavat sairaalasta uudet vastaanotto- ja toimenpidetilat.

Majakkasairaalan vastaanotoilla tulee käymään lähes 90 000 potilasta vuodessa. Osastoilla alkaa noin 10 000 hoitojaksoa vuodessa. Näiden käyntien yhteydessä tehdään noin 9 000 leikkaussalitoimenpidettä ja syntyy vajaat 4 000 lasta.

– Suuri osa asiakkaista on lapsia ja heidän perheitään. Perhekeskeisyys on ollut yksi suunnittelun perusajatuksista. Se näkyy esimerkiksi sairaalan huoneiden suunnittelussa, hankejohtaja Riikka Aaltonen kertoo.

Valtaosa huoneista on yhden hengen huoneita. Esimerkiksi toisessa kerroksessa, lasten ja nuorten klinikan potilashuoneissa on avattava kaappivuode vanhemmalle. Perheille, jotka pääsevät liikkumaan osastolla, on tarjolla leikkihuone ja näköalaikkunan syvennys. Vanhemmille on myös oma olohuone ja keittiö.

Kolmannessa ”Elämän alku” kerroksessa vastasyntyneiden teho-osaston tunnuseläin, joutsen, levittää siipiään tilavissa perhehuoneissa. Äiti ja lapsi hoidetaan samassa huoneessa, eikä heitä enää jatkossa eroteta synnytyksen jälkeen. Keskosen huoneeseen tulee keskoskaapin ja hoitotilan lisäksi vanhemmille vuoteet. Kahdeksassa huoneessa on tila- ja laitevaraus tehohoitoa tarvitseville kaksosille.

Perheille on myös yhteinen oleskelutila sisarusten leikkinurkkauksineen.

Tyksin erikoisosaaminen saa arvoisensa tilat, kun hajallaan eri rakennuksissa olleet toiminnot muuttavat yhteen. Syöpäsairaudet, vakavat tulehdukset ja kasvojen vammat vaativat korvaklinikan sekä suu- ja leukasairauksien hoidon yhteistyötä. Majakkasairaalan seitsemännessä kerroksessa hoidetaan pään ja kaulan alueen sairauksia.

Asiakas pääsee nykyään yhä useammin kotiin vielä samana päivänä toimenpiteen jälkeen.

– Päiväkirurgisten toimenpiteiden yleistyminen on otettu huomioon suunnittelussa. Potilas tarvitsee tarkkailua toimenpiteen jälkeen, mutta harvoin enää yöpymistä, Aaltonen kuvaa.

Majakkasairaalassa läheltä toisiaan löytyvät toiminnot ovat asiakkaan palvelua.

– Olemme miettineet sairaalan tiloja siltä kannalta, että asiakkaan on helppo kulkea ja löytää. Tiloista löytyy myös viihtyisiä levähdyspaikkoja. Kaikkiaan pyrimme välttämään sairaalamaisuutta ja olemaan helposti lähestyttäviä, sairaalasuunnittelija Annika Lindblom sanoo.

Majakkasairaalan vastaanotoilla ja osastoilla on omat tunnuseläimensä.

– Saariston eläimet antavat sairaalallemme oman, tunnistettavan ilmeen. Veikkaan että eläinkuvamme leviävät asiakkaidemme valokuvien ja sosiaalisen median päivitysten kautta, Aaltonen sanoo.

Eläimet ja eri kerrosten tunnusvärit ovat myös osa opastusta.

Majakkasairaalaan valitusta taiteesta ensimmäisenä on valmistunut 42 metriä korkea muraali, joka on sisääntuloaulan katseenvangitsija. Sairaalan kahvilan aulaan tulee valaistu taideteos.

Majakkasairaalaan muuttaa noin 1200 tyksiläistä. Ensi tammikuun viimeisenä päivänä alkava, kahdessa viikossa tehtävä muutto on jo tarkasti suunniteltu. Henkilöstön perehdytys on alkanut tutustumiskierroksilla, joille on päässyt osallistumaan jo yli 700 henkilöä. Syksyllä muuttoon valmistautuminen tiivistyy eri teemoihin keskittyvillä koulutuksilla ja talon varustelulla.

– Myös henkilöstön kannalta moderni rakennus on merkittävä parannus. Henkilöstö pääsee tekemään työtään tiloissa, jotka on suunniteltu nykypäivän toimintaa varten. Työhyvinvoinnille tällä on varmasti tärkeä merkitys. Odotamme uuden sairaalan myös edesauttavan rekrytointia, Aaltonen toteaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hattulan Suontaan miekkahauta kertoo varhaiskeskiajan sukupuoliroolien joustavuudesta

Suontaan kuuluisa miekka on tutkimuksen mukaan kätketty hautaan myöhemmin.

Yli 50 vuotta sitten löydetyn Hattulan Suontaan Vesitorninmäen miekkahaudan tuore uudelleenanalyysi kyseenalaistaa perinteiset käsitykset sukupuolten rooleista rautakauden ja varhaiskeskiajan yhteisöissä ja kertoo ei-binäärisen sukupuolen ilmaisusta aikakaudella. Hauta toimii myös osoituksena siitä, kuinka tällaiset henkilöt ovat voineet olla arvostettuja ja kunnioitettuja yksilöitä yhteisöissään.

Saijan koti keräsi kehuja Instagramissa, mutta kaunis sänky ei ollutkaan hyvä nukkua – halpajäljitelmät tulevat kalliiksi näistä syistä

Saija Vainio osti ensin halvan kopion, mutta vasta aito Tempur toi kunnon yöunet. COCONUTWHITEB

Esimerkkitapaus: Tempur-jäljitelmään haksahtaminen huononsi unen laatua, mikä lopulta johti tuplahankintoihin.

Turun Osuuskaupan myynti kasvoi lähes kymmenen prosenttia alkuvuonna

Liikenne- ja polttonestekaupassa myynti kasvoi edellisvuoteen verrattuna eniten, 16,5 prosenttia.

Turun Osuuskaupan tammi–kesäkuun veroton vähittäismyynti oli 322,5 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 9,1 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

THL: Kaikki Suomessa käytössä olevat koronarokotteet suojaavat erittäin hyvin vakavalta koronataudilta

Kaikki Suomessa käytössä olevat koronavirusrokotteet suojaavat hyvin koronavirustaudilta ja erinomaisesti sen vakavilta muodoilta, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Eri rokotevalmisteiden välillä ei ole juurikaan eroa siinä, kuinka hyvän suojan ne antavat koronavirustautia vastaan.

Sinilevätilanne rauhoittunut avomerialueilla tuulisen sään vuoksi

Epävakainen sää on sekoittunut vesiä.

Sinilevätilanne on rauhoittunut etenkin avomerialueilla tuulisen sään vuoksi. Sisävesialueilla tilanne on ajankohtaan nähden tavanomainen.

Turun yliopiston opiskelijat pelastamassa Itämerta kansainvälisen kilpailun tutkimusprojektissa

Aboa-joukkue.

Turun yliopiston opiskelijoista koostuva poikkitieteellinen Aboa-joukkue osallistuu tänä vuonna kansainväliseen synteettisen biologian iGEM-kilpailuun. He organisoivat omaa tutkimusprojektiansa, jonka tavoitteena on vähentää Itämereen päätyvän lääkejätteen määrää.

Opinnot käyntiin lähiopetuksessa Rasekossa

Rasekossa koulu alkaa ensi ja seuraavalla viikolla suunnitelmien mukaan normaalisti lähiopetuksessa. Aloittavat ryhmät saapuvat kampukselle 5. elokuuta ja jatkavat ryhmät oman aikataulunsa mukaan pääosin 10. elokuuta viikolla 32. Etäopetusta voi olla aika ajoin aikuisryhmillä.

Metsäteollisuuden tuotantomäärät kasvoivat

Metsäteollisuuden tuotantomäärät olivat huhti-kesäkuussa suuremmat viime vuoden toiseen neljännekseen verrattuna. Tuotanto oli toisella kvartaalilla edellisvuotta suurempaa kaikissa päätuoteryhmissä.

Koronarokotteen voi saada ensi viikolla ilman ajanvarausta Naantalissa

Naantalissa avautuu elokuun ensimmäisellä viikolla mahdollisuus saapua koronarokotteelle ilman ajanvarausta. Pop up -rokotuspäivät järjestetään Birgittasalissa (Opintie 2) torstaina 5. elokuuta ja perjantaina 6. elokuuta kello 12–16. Mukaan rokotukseen tarvitsee vain kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. Sisätiloissa ja jonottaessa tulee käyttää kasvomaskia.

Kasvusta kohti tehokkuutta

Työt Meyer Turun telakalla jatkuvat ainakin vuoteen 2026.

Suomen talous elpyy, mutta joillakin toimialoilla elpyminen on kuitenkin vasta alussa. Meyer Turun tilanne näytti valoisalta ennen koronaa. Korona iski suoraan telakkaan tartuntoina mutta ennen kaikkea se iski siihen toimialaan, joka on telakan tilaaja ja työllistäjä eli risteilybisnekseen.

RP-Yhtiöiden valitus nurin

Turun hallinto-oikeus on hylännyt RP-Yhtiöt Oy:n maanvuokramiehen teettämisuhan tuomitsemista koskevasta päätöksestä tekemän valituksen. Täytäntöönpanokieltoa koskeva vaatimus on hylätty.

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin.

Triathlontapahtuma Challenge Turku järjestetään 31.7.–1.8. Turun ja Aurajoen maisemissa jo kuudetta kertaa. Lauantaina kisataan nuorten Suomen Cupin osakilpailu sprint- ja supersprint-matkoilla, ja sunnuntaina kilvoitellaan triathlonin puolimatkan SM-mitaleista. Challenge Turku tarjoaa laadukkaan ja elämyksellisen kilpailun myös laajalle harrastajajoukolle. Tapahtuma järjestetään terveysturvallisesti Clean & Safe Turku -toimintamallin mukaisesti.

Sairauspäivärahan käsittelyn ruuhka jatkuu

Sairauspäivärahan hakemusten käsittelyajat Kelassa ovat pidentyneet. Hakemuksen käsittely kestää 10–40 arkipäivää.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi TPS:aan

Serge Atakayi nähtiin Jaron paidassa jo kaudella 2015. Vastassa on Interin Egzon Belica.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi Miesten Ykköseen ja TPS:n paitaan. Hän siirtyy Turkuun SJK:sta loppukauden kattavalla lainasopimuksella. Atakayi on kotoisin alun perin Kongon demokraattista tasavallasta, mutta hän sai Suomen kansalaisuuden jo vuonna 2016. 22-vuotias Atakayi edusti vuodet 2016–19 Glasgow Rangersia.

Tulipalo saatu hallintaan VAK:n Vahdon tehtaalla

VAK:n Vahdon tehtaan korikokoonpanohallissa syttyi keskiviikkoiltapäivänä tulipalo katolla sijaitsevassa ilmastointikonehuoneessa hallissa tehtyjen muutostöiden yhteydessä.

Asuntokauppa jatkuu vilkkaana Turussa

Taina Tallbacka-Kitola.

Asuntokauppa on käynyt koko vuoden ensimmäisen puoliskon vilkkaana. Nordea on kasvattanut asuntoluototustaan toisella neljänneksellä 22 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen koko maassa. Turussa kasvua on ollut merkittävästi enemmän, yli 40 prosenttia.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto laajentaa kokoontumisrajoitukset koko Varsinais-Suomeen

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt laajentaa tällä hetkellä voimassa olevat tartuntatautilain 58. pykälän mukaiset koronarajoitukset koskemaan kaikkia Varsinais-Suomen kuntia. Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi edelleen järjestää sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa niin, että osallistujilla on tosiasiallisesti mahdollisuus säilyttää riittävä etäisyys toisiinsa ja turvallisuus voidaan varmistaa Covid-19 tartuntojen ehkäisemiseksi. Rajoitus koskee yli kymmenen sisätilaisuuksia ja yli 50 henkilön tilaisuuksia alueellisesti rajatussa ulkotilassa. Määräys on voimassa ajalla 29.7.–15.8.

Supikoira sopeutuva joka paikan munarosvo

Supikoira tuhoamassa sorsan keinopesään lintuvesien suojeluohjelmaan kuuluvan Kevätön-järven rannalla.

Suomessa runsaslukuinen vieraslaji supikoira osoittautui keinopesäkokeissa luontaisia nisäkäslajeja yleisemmäksi sorsanpesärosvoksi. Supikoiralle kelpasivat pesät niin rannoilla, metsissä, maaseutumaisemassa kuin kaupungissakin.

Urheilu

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin.

Triathlontapahtuma Challenge Turku järjestetään 31.7.–1.8. Turun ja Aurajoen maisemissa jo kuudetta kertaa. Lauantaina kisataan nuorten Suomen Cupin osakilpailu sprint- ja supersprint-matkoilla, ja sunnuntaina kilvoitellaan triathlonin puolimatkan SM-mitaleista. Challenge Turku tarjoaa laadukkaan ja elämyksellisen kilpailun myös laajalle harrastajajoukolle. Tapahtuma järjestetään terveysturvallisesti Clean & Safe Turku -toimintamallin mukaisesti.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi TPS:aan

Serge Atakayi nähtiin Jaron paidassa jo kaudella 2015. Vastassa on Interin Egzon Belica.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi Miesten Ykköseen ja TPS:n paitaan. Hän siirtyy Turkuun SJK:sta loppukauden kattavalla lainasopimuksella. Atakayi on kotoisin alun perin Kongon demokraattista tasavallasta, mutta hän sai Suomen kansalaisuuden jo vuonna 2016. 22-vuotias Atakayi edusti vuodet 2016–19 Glasgow Rangersia.

Samoojan urakka alkaa

Kalle Samooja.

Turkulaisgolfari Kalle Samoojan urakka Tokion olympialaissa alkaa 29. heinäkuuta keskiviikon ja torstain välisenä yönä. 33-vuotiaalle turkulaiselle olympialaiset ovat uran ensimmäiset. Samooja ja toinen suomalaisgolffari Sami Välimäki ovat tulessa loppuviikon aikana aamuyön tunteina.

Olli Santalahti häkkiin Milanossa

Olli Santalahti.

Vapaaottelija Olli Santalahden maailmanvalloitus jatkuu 1. elokuuta, kun turkulainen kohtaa Brave 52 -illassa sveitsiläisen Kevin Ruartin . Santalahti otteli Bravessa ensimmäistä kertaa viime maaliskuussa, jolloin hän voitti Georges Eidin hajaäänituomiolla. Ruart on urallaan ottanut yhdeksän voittoa ja hävinnyt neljä kertaa. Bravessa Ruart on otellut kolme kertaa. Noista otteluista hän on voittanut kaksi ja hävinnyt yhden.

Harjoituskeskuksen uimarit valittu

Aino-Kaisa Paatos.

Elokuun alussa toimintansa aloittavaan Turun uinnin harjoituskeskuksen uimarit on valittu. Ensimmäisenä valittiin yhdeksän uimaria. Uimarit ovat Aino-Kaisa Paatos , Anniina Kallio , Emilie Pärnänen , Irene Mäkilä , Jesper Lietzén , Laura Mäki , Olivia Weuro , Rebekka Luoto ja Roope Paatos .

Keihäänheittäjät poikkeus säännössä

Silja Kosonen on yksi suomalaisen yleisurheilun potentiaalisista tulevaisuuden supertähdistä.

Yleisurheilijoiden menestys nuorissa ei siirry helposti aikuisten tasolle

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.