Turun edellisen varsinaisen pormestarin valtakausi päättyi tasan sata vuotta sitten

1960-luvulla eläneet muistavat Turun viimeisen kunnallispormestarin Eero Soikkasen joulurauhan julistajana.
1960-luvulla eläneet muistavat Turun viimeisen kunnallispormestarin Eero Soikkasen joulurauhan julistajana. Kuva: Ts-arkisto

Turun kaupunginvaltuusto päätti lokakuussa 2019 uudistaa kaupungin johtamisjärjestelmäänsä. Valtuusto päätti äänin 50–15 siirtyä takaisin pormestarimalliin. Turku palaa takaisin pormestarimalliin kuntavaalien jälkeen, tasan sadan vuoden tauon jälkeen.

– Pormestarimalli vie Turun johtamisjärjestelmän 2020-luvulle. Se parantaa kuntademokratiaa ja lisää avoimuutta. Malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin, Turun kaupunginhallituksen silloinen puheenjohtaja Lauri Kattelus vakuutteli.

Kaupunginvaltuuston enemmistö sitoutui näin pelisääntöihin, joiden mukaan puolueet nimesivät pormestariehdokkaansa ja julkaisivat omat pormestariohjelmansa avoimesti ennen vaaleja. Erillinen ohjausryhmä käsitteli erilaisia malleja, joista loppusuoralle pyrähtivät kaupunginjohtajamalli sekä yksi pormestarimalli.

Ohjausryhmä esitti kaupunginhallitukselle, että valmistelussa ja päätöksenteossa edettäisiin raporttiin kirjatun pormestarimallin mukaisesti. Pormestarimalliin siirtymistä perusteltiin myös kaupunkiympäristön muutoksilla, muiden kaupunkien myönteisillä kokemuksilla sekä sillä, että uusi malli antaisi päätöksenteolle kasvot.

Millainen historia pormestarimallilla sitten oikein on? Turun kaupunginhallinnon malli tuli tietysti Ruotsista ja se otettiin 1700-luvun alussa. Turussa oli vallalla kaksinapainen vallanjako, hallinnosta vastannut maistraatti sekä oikeutta jakanut raastuvanoikeus. Myös pormestarin vastuu oli jaettu kahteen osaan, maistraatin puheenjohtajaan eli kunnallispormestariin ja raastuvanoikeuden ylimpään tuomariin eli oikeuspormestariin.

Vuoden 1873 kunnallisasetuksessa kaupunkeihin määrättiin vaaleilla valittavat kaupunginvaltuustot, jotka saivat entisen maistraateille kuuluneen ylimmän kunnallisen päätösvallan. Sen jälkeen kunnallispormestarin johtama maistraatti toimi päätösten valmistelijana ja toimeenpanijana.

Maistraatti kuitenkin menetti tämänkin aseman vuoden 1927 kunnallislain uudistuksessa ja sen tilalle tuli kaupunginhallitus. Kunnallispormestari menetti asemansa kaupungin korkeimpana hallintovirkamiehenä kaupunginjohtajalle. Turulla ehti yksitoista eri kaupunginjohtajaa ennen nyt valittavaa uutta pormestaria.

Viimeinen ylintä päätösvaltaa käytellyt kunnallispormestari oli Reinhold Alexander von Willebrand (1866–1921). Von Willebrandt syntyi Uudessakaupungissa tullihoitaja August von Willebrandin poikana. Hän pääsi ylioppilaaksi Turun ruotsalaisesta lyseosta vuonna 1884 ja suoritti oikeustieteen tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1889. Varatuomari von Willebrand valittiin Turun kunnallispormestariksi vuonna 1900. Hän toimi tehtävässään kuolemaansa asti. Turun viimeinen oikeuspormestari oli puolestaan Karl Fredrik Samuel Lilius, joka toimi tehtävässä vuodet 1884–96.

Tosiasiassa sekä kunnallispormestarin että oikeuspormestarin tittelit jäivät elämään, vaikka ylimmäksi viranhaltijaksi tuli kaupunginjohtaja. Kunnallispormestarista tuli maistraatin päällikkö. Eero Soikkanen (1921–2021) oli viimeinen vanhan ajan maistraatin johtaja vuosina 1977–91.

1970-luvun lopulta lähtien maistraatti oli valtion tehtäviä kaupunkien sisällä suorittava yleishallintoviranomainen. Kunnallispormestarin laaja toimenkuva ulottui hallinto-oikeudellisesta lainkäytöstä rakennustoiminnan ja asemakaavan valvontaan. Maistraatit lakkautettiin siinä muodossa vuonna 1992.

Vanhemman polven turkulaiset muistavat Soikkasen jo 1960-luvulta, kun hän maistraatinsihteerinä julisti koko valtakunnalle joulurauhan. Kunnallispormestari Soikkasen toimenkuvaan kuuluivat puolestaan siviilivihkimiset ja hänen johdollaan peräti 13.000 turkulaista vaihtoi siviilisäätyään. Turun viimeinen kunnallispormestari menehtyi 99 vuoden iässä 7. toukokuuta.

Heikki Möttönen

Kesän asuntokauppa käy vilkkaana

Kuluttajien kiinnostus asunnonvaihtoon on säilynyt korkealla tasolla loppukeväällä. Oman lisänsä aktiviteettiin tuo toisen koronavuoden myötä vilkkaana jatkuva loma-asuntokauppa. Kun talouden elpyminen ja positiiviset uutiset jatkuvat kesällä, ei ole mitään syytä odottaa suurempaa murrosta tai taitekohtaa asuntomarkkinoiden tunnelmaan lähikuukausina. Jo nyt kesäkuulle sovittujen asuntokauppojen määrät kertovat, että kesäkuu tulee olemaan edelleen erittäin vilkas kauppakuukausi kaikissa kasvukeskuksissa.

Varsinais-Suomi siirtyy koronan perustasolle keskiviikkona

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä kokoontui 15. kesäkuuta ja päätti alueen siirtymisestä kiihtymisvaiheesta perustasolle huomisesta 16. kesäkuuta alkaen. Koronatilanne on pysynyt rauhallisena ja kaikki perustason edellytykset täyttyvät.

Yksilölliset tunnekokemukset oppimistilanteessa ovat tilannesidonnaisia ja yhteydessä toisiinsa

Opiskelijoiden yksilölliset tunnekokemukset ovat sidoksissa paitsi opiskelijaryhmään ja oppimissuoritukseen myös opettajan tunnekokemuksiin sekä toimintaan luokkahuoneessa. Tunnekokemuksien moninaisuus paljastuu kasvatustieteiden maisteri Tarja Pietarisen Turun yliopistolle tekemässä väitöstutkimuksessa. Pietarisen mukaan tunnekokemukset myös muuttuvat oppimistilanteen kuluessa.

Merkittävä osa työikäisistä ei siirtynyt etätöihin pandemia-aikana

Pandemiarajoitukset kasvattivat viikoittain tehtävän etätyön määrää ja etätöitä halutaan jatkossakin tehdä enemmän kuin ennen pandemiaa, kertoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin vuosittainen viestintäverkkojen ja -palvelujen käyttöä kartoittava kuluttajatutkimus. Merkittävä osa työikäisistä ei kuitenkaan pysty työtehtäviensä luonteen takia tekemään lainkaan etätöitä.

Viemäri- ja vesijohtotyö Kauppias Hammarin kadulla ja Kuusikujalla vuoden loppuun saakka

Viemäri- ja vesijohtotyö jatkuu Kauppias Hammarin kadulla. Kaivutyö on tällä hetkellä Kauppias Hammarin kadun ja Koivukadun risteyksen kohdalla. Kaivutyö etenee siitä kohti Petäjäkadun risteystä. Kaivun kohdalla katu on katkaistu liikenteeltä. Kiertotie Koivukadun ja Petäjäkadun kautta.

Johan Ivarsson ja TPS jatkosopimukseen

Turun Palloseura ja ruotsalaispuolustaja Johan Ivarsson ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. 25-vuotias Ivarsson debytoi viime kaudella Liigassa TPS:n paidassa. Runkosarjassa syntyi 51 otteluun 13 tehopistettä ja pudotuspeleissä Ivarsson esiintyi nousujohteisesti takalinjoilla.

Turun ensimmäiset tölkkiahmatit avautuivat Länsikeskuksen Citymarketissa

K-Citymarket Länsikeskuksessa voi nyt palauttaa juomapakkaukset entistä huomattavasti nopeammin. Kauppaan on avattu kaksi Tomra R1 -automaattia, jonne tölkit ja muovipullot voi kaataa suoraan kassista. Laite nielaisee kerralla jopa yli sata tölkkiä ja muovipulloa. Lasipulloja kone ei hyväksy, vaan ne tulee palauttaa perinteisiin automaatteihin.

Turku maalaa sateenkaaren Teatterisillalle

Turku maalaa sateenkaaren värit Aurajoen ylittävälle Teatterisillalle.

Turku maalaa sateenkaaren värit Aurajoen ylittävälle Teatterisillalle korostamaan kaupungin arvoja suvaitsevaisuudesta ja vastuullisuudesta. Sateenkaari maalataan sillalle kesäkuun aikana ja se on paikallaan elokuun loppuun saakka.

TPS:n ja Elias Laitamäen tiet eroavat

Turun Palloseura ja puolustaja Elias Laitamäki ovat purkaneet tulevaa kautta koskeneen pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Parainen kalleimpia mökkeilykuntia

Suomen Omakotiliitto ry:n selvityksen mukaan kalleimpia kunnallismaksuja mökkiläinen joutuu pulittamaan Savonlinnassa, Kuopiossa, Mikkelissä, Mäntyharjulla, Paraisilla, Kangasalla ja Lohjalla. Kunnat ovat samat kuin viime vuonna, vain niiden keskinäinen järjestys on hieman muuttunut. Edullisinta on sen sijaan Oulussa, Porissa, Kouvolassa, Rovaniemellä, Pälkäneellä ja Ylöjärvellä.

Kääräise cantaloupe kinkkuun

Cantaloupemeloni on muita meloneja voimakkaamman makuinen. Siksi se onkin suosittu raaka-aine ruokaisissa salaateissa tai ilmakuivattuun kinkkuun kääräistynä. Sen hedelmäliha on väriltään oranssia ja näyttävän näköistä. Kypsän cantaloupemelonin tunnistaa tuoksusta. Kypsänä se kannattaa säilyttää aina jääkaapissa, koska cantaloupemeloni on meloneista heikoimmin säilyvä.

Vinkkejä hyötykasvien viljelyyn somesta

Marttaliitto ja Dodo ry vastaavat aloittelevien kotipuutarhureiden kysymyksiin somekampanjassaan, joka päättyy 13. kesäkuuta. Koronan myötä kiinnostus puutarhanhoitoon ja vihannesten viljelyyn on kasvanut. Kampanjassa annetaan vinkkejä vastuulliseen puutarhanhoitoon ja helppoja ohjeita hyötykasvien viljelyyn. Kampanja toteutetaan Marttaliiton ja Dodon somekanavissa ja kampanjasivuilla.

Varhaiskasvatusikäisten eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten osallisuus ja oppiminen mahdollistuvat leikissä

Eri kieli- ja kulttuuritaustaiset lapset tarvitsevat tukea erityisesti varhaiskasvatuksen vuorovaikutustilanteisiin kiinnittymiseen, selviää kasvatustieteiden maisteri Outi Arvolan Turun yliopistoon tekemästä väitöstutkimuksessa. Tuloksissa korostui yhteys leikkiin, erityisesti mielikuvaleikkiin, sillä lasten osallisuus näkyi erityisesti roolileikkitilanteissa ja kaverisuhteissa.

Paraisten koronarokotukset laajenevat 30 vuotta täyttäneisiin

30 vuotta täyttäneet paraislaiset voivat varata ajan koronarokotukseen tiistaista 15. kesäkuuta kello 13 lähtien verkkosivuillamme Paraisten kaupungin verkkosivujen kautta tai soittamalla numeroon 02-454 5200. Ajanvarausnumero on auki maanantaista torstaihin kello 13–15.

Historian ja tulevaisuuden museon konseptia suunnitellaan yhdessä tulevien käyttäjien kanssa

Turkuun tuleva Historian ja tulevaisuuden museo kutsuu turkulaisia ja muita suomalaisia vastaamaan kyselyyn, jonka tavoitteena on asiakasymmärryksen syventäminen. Kyselyyn voi vastata verkossa 30. kesäkuuta saakka.

Kristian Tuohilammesta Tuto Hockeyn kapteeni

31-vuotias Kristian Tuohilampi on valittu Tuto Hockeyn kapteeniksi kaudelle 2021-2022. Tuohilampi seuraa tehtävässä kolme ja puoli kautta toiminutta Jere Karlssonia , joka siirtyi uusien haasteiden pariin Ranskan pääsarjaan.

Nummen sunnuntaista väkivaltarikosta tutkitaan murhana ja murhan yrityksenä

Lounais-Suomen poliisi jatkaa sunnuntaina Turussa tapahtuneen väkivallanteon selvittämistä. Asiaa tutkitaan murhana ja murhan yrityksenä. Epäilty on alustavassa puhutuksessa myöntänyt tapahtumat pääpiirteittäin.

Sivusto suolistosyövän saaneen omaisille

Colores – Suomen Suolistoyhdistys ry on julkaissut verkkosivuston suolistosyöpään sairastuneen läheisille. Uusien verkkosivujen on tarkoitus toimia kohtaamispaikkana läheisille.17. kesäkuuta kello 17–18 toinen videotapaaminen suolistosyöpään sairastuneiden läheisille, jossa etsitään yhdessä voimavaroja ja keinoja tukea omaa jaksamista haastavassa tilanteessa. Tapaamisessa on psykologi Ulla Kantturan alustus sekä lämminhenkistä keskustelua.

Kaupunki

Urheilu

Johan Ivarsson ja TPS jatkosopimukseen

Turun Palloseura ja ruotsalaispuolustaja Johan Ivarsson ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. 25-vuotias Ivarsson debytoi viime kaudella Liigassa TPS:n paidassa. Runkosarjassa syntyi 51 otteluun 13 tehopistettä ja pudotuspeleissä Ivarsson esiintyi nousujohteisesti takalinjoilla.

TPS:n ja Elias Laitamäen tiet eroavat

Turun Palloseura ja puolustaja Elias Laitamäki ovat purkaneet tulevaa kautta koskeneen pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Kristian Tuohilammesta Tuto Hockeyn kapteeni

31-vuotias Kristian Tuohilampi on valittu Tuto Hockeyn kapteeniksi kaudelle 2021-2022. Tuohilampi seuraa tehtävässä kolme ja puoli kautta toiminutta Jere Karlssonia , joka siirtyi uusien haasteiden pariin Ranskan pääsarjaan.

TPS:n Liiga-kausi alkaa Raumalta 9. syyskuuta

Turun Palloseuran Liiga-kausi 2021–2022 käynnistyy torstaina 9. syyskuuta Raumalla. Tuolloin kauden avausottelussa iskevät yhteen viime kauden finalistit Lukko ja TPS.

TPS kiinnitti Niklas Arellin puolustukseen

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen sopimuksen ruotsalaispuolustaja Niklas Arellin kanssa. 30-vuotias Arell siirtyy TPS:n paitaan Ruotsin pääsarjasta HV71:n riveistä.

Kolme turkulaista salibandyn leiriryhmään

Salibandyn miesten maajoukkue leireilee Eerikkilän urheiluopistolla 12.–15. kesäkuuta. Maajoukkueen päätavoitteena on puolen vuoden päässä odottavat MM-kotikisat. TPS:stä kesäkuun leiriryhmään mahtuivat maalivahti Oskari Fälden sekä kenttäpelaajista Miko Kailiala ja Lauri Stenfors . Kaikkiaan päävalmentaja Petteri Nykky valitsi leirille 24 pelaajaa. MM-kisat pelataan Helsingissä 3.–11. joulukuuta.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.