Kaupunki tarjoaa monenlaista neuvontaa ikäihmisille

Kauppatorin Monitori on räätälöity ikäihmisten palveluita varten. Kauppatorin Monitori on räätälöity ikäihmisten palveluita varten. Kuva: Timo Jakonen

Ikääntyneiden palveluohjaus tarjoaa ikäihmisille ja heidän läheisilleen neuvontaa erilaisten kysymysten äärellä niin paikan päällä kuin puhelimitse tai chatissa. Kyseessä on matalan kynnyksen neuvontaa ja ohjausta erilaisista ikääntyneille tarkoitetuista palveluista.

– Usein meiltä kysytään paljon ihan yleisen tason kysymyksiä liittyen asumiseen, talouteen ja harrastusmahdollisuuksiin. Myös korona on aiheuttanut kysymystulvaa, ja miten toimia eri tilanteissa. Pääpaino toiminnassamme on kuitenkin ihmisten palvelutarpeiden kartoittamisessa, kun kotona asuminen alkaa tuottaa haasteita, kertoo Turun kaupungin palveluohjaaja Christa Lindholm, joka toimii puhelinpäivystäjänä Varsinais-Suomen iäkkäiden asiakas- ja palveluohjausnumerossa.

– Otamme vastaan puheluja kaikkialta Varsinais-Suomesta, ja tarvittaessa ohjaamme puhelut suoraan kuntien asiantuntijoille.

Palveluohjauksessa pyritään löytämään ratkaisuja ikääntyneiden arjen haasteisiin ja tavoitteena on tukea ikäihmisten mielekästä elämää ja pärjäämistä kodissaan mahdollisimman pitkälle.

– Meihin ottavat yhteyttä iäkkäät ihmiset, mutta paljon myös omaiset ottavat yhteyttä huomatessaan iäkkään läheisen alkaessa kaivata jonkinlaista ulkopuolista tukea tai apua arjessa selviytymiseen. Ihmiset ottavat yhteyttä myös oman toimintakyvyn tai sairauden heikentäessä omaa arkea, ja siksi he tarvitsevat meiltä apua ja neuvontaa. Yhä enemmän iäkkäät ihmiset ottavat myös jo ajoissa yhteyttä, että miten myöhemmin järjestää asuminen ja mahdolliset kotihoidon palvelut. Osa ottaa yhteyttä silloin, kun ei enää pääse yksin liikkumaan kotoaan ja ehkä peseytyminenkin alkaa olla jo hankalaa, Lindholm kertoo.

Palveluohjauksesta voidaan tarvittaessa myös varata asiakkaalle laaja-alainen palvelutarpeen arviointiaika.

– Tarvittaessa asiakkaan kotona tehdään kotikäynti, jonka avulla selvitetään elämäntilannetta, terveydentilaa, voimavaroja, toimintakykyä sekä tuen ja palveluiden tarvetta. Arviointikäyntiä voi pyytää asiakas itse tai hänen omaisensa tai joku muu asiakkaan suostumuksella asioiva henkilö.

– Sitten mietimme yhdessä sopivia palveluja, ja kunnallisten palvelujen lisäksi esitämme yksityisiä vaihtoehtoja, Lindholm toteaa.

Puhelimitse neuvoa voi kysyä suomeksi joka arkipäivä Varsinais-Suomen iäkkäiden asiakas- ja palveluohjauksessa arkisin kello 9–15 numerosta 02 262 6164. Ruotsin kielellä neuvoja saa arkisin kello 9–12 numerosta: 02 262 6174.

Palvelua saa myös paikan päällä. Aikaisemmin ikäihmisten palvelutori Poijuna tunnettu paikka toimii nykyään hieman erilaisena kokoonpanona KOP-kolmion tiloissa. Palveluohjaus palvelee Ikäihmisten neuvonta- ja ohjauspalveluna Kauppatorin Monitorissa ja on avoinna joka arkipäivä kello 9–16.

Marianne Rovio

Kassan kohtalo pöydälle

Kaupunginhallitus ei saanut maanantaina aikaan päätöstä Turun henkilöstökassan tulevaisuudesta. Asia pantiin pöydälle. Kaupunginjohtajan varahenkilö Tuomas Heikkinen esittää, että kassan toiminta päättyisi toukokuussa 2022, jonka jälkeen 39 miljoonan euron talletukset maksettaisiin tallettajien henkilökohtaisille pankkitileille. Henkilöstökassaa on pyöritetty vuodesta 1938 lukien. Sinne voivat tallettaa rahojaan Turun tai sen tytäryhtiöiden palveluksessa olevat henkilöt sekä Turun luottamushenkilöt.

Sinilevähavainnot hieman lisääntyneet Varsinais-Suomessa

Sinilevätilanne on pysynyt vielä toistaiseksi rauhallisena ja ajankohtaan nähden tyypillisenä. Levää on havaittu muutamalla vakioseurantapisteellä meri- sekä sisävesialueella. Tilanne voi kuitenkin huonontua nopeastikin lämpimän sään vuoksi.

Saa puistonpenkeillä uusia tuttavia

Tykkää turkulaisesta! -kampanjan ideointityöpajassa syntyi ajatus puistonpenkeistä, joihin istahtamalla voisi kertoa, että on valmis juttutuokioon tuntemattomankin kanssa. Turun kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus lahjoitti penkit, jotka saavat kampanjaan sopivan uuden maalikerroksen Healthy Boost -hankkeen kustantamana.

Seurakuntien Syke-hankkeelle jatkoa

Asunnottomille suunnattu Turun ja Kaarinan seurakuntien auttamistyön Syke-hanke jatkuu. Hanketta jatketaan seuraavat viisi vuotta, mikäli turkulainen Eschner-säätiö myöntää sille rahoitusta. Hanke alkoi lokakuussa 2018 ja sen kautta on asutettu 31 asunnotonta. Hankkeen asiakkaista 13:a on pystytty tuetun asumisen kautta ohjaamaan muun asumisen piiriin ja 11 hankkeen asiakasta on myös kiinnittynyt joko työelämään tai opiskeluun.

YIT toteuttaa Kupittaalle pysäköintilaitoksen

YIT on allekirjoittanut Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n kanssa sopimuksen pysäköintilaitoksen rakentamisesta Kupittaan rautatieaseman läheisyyteen, parin kilometrin päähän Turun keskustasta. Hankkeen kokonaisarvo YIT:lle on lähes 24 miljoonaa euroa ja se kirjataan vuoden toisen neljänneksen tilauskantaan.

Teknologiakiinteistöt rakennuttaa Turun Tiedepuistoon pysäköintilaitoksen

Turun Teknologiakiinteistöt ja rakennusyhtiö YIT ovat allekirjoittaneet sopimuksen uuden pysäköintilaitoksen toteuttamisesta Turun Tiedepuistoon.

Pääurakoitsijat pitävät rakentamisen laatua melko hyvänä Suomessa

Rakennushankkeiden pääurakoitsijat pitävät rakentamisen laatutasoa tällä hetkellä melko hyvänä Suomessa, selviää Turun ammattikorkeakoulussa tehdystä opinnäytetyöstä. Verkkokyselynä toteutettuun tutkimukseen vastanneista rakennusalan ammattilaisista yli puolet (64 prosenttia) oli tätä mieltä.

Turku Sea Jazz saa lisää lippuja myyntiin

Uusi Turku Sea Jazz -tapahtuma saa vihdoin ensiesityksensä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Festivaalista päästään nauttimaan lähes täysipainoisesti, kun Varsinais-Suomessa ollaan palattu koronavirusepidemian perustasolle, ja yleisötilaisuuksien tiukoista rajoituksista on voitu luopua. Lisää lippuja on vapautunut myyntiin, tule siis kokemaan kesän kuumimmat rytmit Ruissalon Telakan merellisessä miljöössä!

Suomalaisten kesälomabudjetti on koronakesänä aiempaa pienempi

Suomalaiset aikovat tänä kesänä käyttää kesälomaan aiempaa vähemmän rahaa. Nordean kyselytutkimuksen mukaan suomalaisten kesälomabudjetin keskiarvo on hieman yli tuhat euroa kesälle 2021, laskien kahden vuoden takaisesta, jolloin budjetti oli vajaa 1200 euroa. Asia selviää Nordean teettämässä kyselyssä.

Raportti keroo Askaistenlahden rehevöitymisestä

Tuore raportti Askaistenlahden tilasta ja kuormituksesta osoittaa, että vesistön alueella on syytä ryhtyä toimiin kuormituksen vähentämiseksi. Raportin ovat tilanneet Naantalin kaupunki ja Maskun kunta Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistykseltä. Tarkoituksena on saada tietoa, jonka perusteella Askaistenlahden tilaa voitaisiin parantaa.

Aurinkobaletti hakee myynti- ja markkinointisuunnittelijaa

Aurinkobaletti hakee myynti- ja markkinointisuunnittelijaa kokoaikaiseen ja toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 16. elokuuta 2021 alkaen.

Wärtsilä muuttaa Tiedepuiston alueelle

Wärtsilä Finland Oy on päättänyt siirtyä uusiin toimitiloihin Turussa, kun Stålarminkadun nykyisten tilojen vuokrasopimus päättyy vuoden 2022 loppuun mennessä. Näin yhtiön Turun henkilöstölle pystytään tarjoamaan uudet, modernit työskentelypuitteet sekä joustavampi tapa tehdä töitä.

Tomi Penttilä Bayerin Turun tuotantolaitoksen uudeksi johtajaksi

Bayer Oy:n Turun tuotantolaitoksen uudeksi johtajaksi on nimetty Tomi Penttilä , joka siirtyy uuteen tehtävään 1. syyskuuta 2021 alkaen Bayer Oy:n tuotantojohtajan tehtävästä. Penttilä on työskennellyt johtotehtävissä sekä tuotannossa että projekti- ja salkunhallinnan tehtävissä Bayer Oy:ssa kuuden vuoden ajan. Penttilä on aikaisemmin työskennellyt haastavissa kansainvälisissä johtotehtävissä Microsoft Oy:ssä, ja hänellä on vahva tausta liiketoiminnan kehityksessä innovaatioiden ja muutostyön saralla.

Reivikadun linja-autopysäkki siirtyy

Valtatien 10 eli Hämeentien varrella Liedon suuntaan käytössä oleva Reivikadun linja-autopysäkki siirtyy ja kulkureitti bussipysäkille muuttuu tiistaina 29. kesäkuuta.

Rakennusperinnön hoitoon Varsinais-Suomessa yli 87 000 euroa

Ympäristöministeriö osoittaa ELY-keskuksille vuosittain harkinnanvaraista määrärahaa jaettavaksi avustuksina rakennusperinnön hoitoon sekä saariston ympäristönhoitoon. Vuonna 2021 Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan saatiin rakennusperinnön hoitoon 143 000 euroa ja lisäksi saariston ympäristön hoitoon 50 000 euroa. Varsinais-Suomen osuus summasta on 87 500 euroa.

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja Lausteelta

Sunnuntai-iltana 20. kesäkuuta Turun Lausteen Kirjurinaukiolta löytyi vakavasti loukkaantunut henkilö. Poliisi selvittää liittyykö asiaan rikosta.

Kristiinankadusta muotoutuu kesäkatu heinä–elokuuksi

Kristiinankadulla kokeillaan tänä kesänä uudenlaista kaupunkitilan käyttöä. Kadun viihtyisyyttä lisätään istutuksilla sekä oleskelu- ja kävelyalueilla. Myös ravintoloiden kesäterasseilla on lupa laajentua kesäkatukokeilun ajaksi. Kesäkatua elävöittävät kausitorit ja erilaiset tapahtumat, joita järjestetään Tapahtumamatoilla.

Jack Rodewald vahvistaa HC TPS:n hyökkäystä

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen kanadalaishyökkääjä Jack Rodewaldin kanssa. 27-vuotias laitahyökkääjä saapuu Turkuun Tshekin pääsarjasta HC Ocelari Trinecin riveistä, jossa hän oli voittamassa mestaruutta viime keväänä.

Kaupunki

Urheilu

Jack Rodewald vahvistaa HC TPS:n hyökkäystä

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen kanadalaishyökkääjä Jack Rodewaldin kanssa. 27-vuotias laitahyökkääjä saapuu Turkuun Tshekin pääsarjasta HC Ocelari Trinecin riveistä, jossa hän oli voittamassa mestaruutta viime keväänä.

Otteluanalyysi: TPS yhä ilman kotivoittoa

Juri Kinnunen ampui komean vaparimaalin.

TPS on pelannut jalkapalloilun Ykkösessä tällä kaudella jo neljä kotiottelua, mutta kotivoitto on yhä ottamatta. Saldona kotiotteluista on kaksi tappiota ja kaksi tasapeliä. Tuoreimman pettymyksen aiheutti EIF, jota vastaan peli päättyi Kupittaalla 1-1.

Ville Lajunen jatkosopimukseen HC TPS:n kanssa

Ville Lajunen.

Puolustaja Ville Lajunen on tehnyt vuoden jatkosopimukseen HC TPS:n kanssa. Viime kaudella TPS:ään saapunut kokenut puolustaja iski 55 runkosarjaotteluun 28 tehopistettä ja vakuutti kaikki vahvalla johtajuudellaan kevään pudotuspeleissä.

Otteluanalyysi: Interin kotikunto kestää, nyt kärsijänä SJK

Juuso Hämäläinen oli kovan onnen pelaaja. Hän kolhi itseään pahannäköisesti kahdesti, mutta pystyi jatkamaan pelin loppuun.

Interin kova tuloskunto kestää kotikentällä. Nyt kärsijänä oli Seinäjoen Jalkapallokerho SJK, joka poistui Kupittaan viheriöltä 2-0-tappio niskassaan. SJK avusti Interin maalinteossa molemmilla kerroilla. Ensin Matias Ojalan vapari kääntyi Emmanuel Ledesman päästä komeasti oman maalin yläkulmaan. Ottelun loppuhetkillä SJK:n painostaessa Matias Vainionpää syötti Joonas Sundmanille , joka palautti pallon huolimattomasti. Timo Furuholm pääsi väliin ja karkumatkalle, joka päättyi maaliin.

TPS:n kiekkonaiset yhteistyöhön Lippu.fi:n kanssa

Lippu.fi ja TPS Naiset ovat aloittaneet lipunmyyntiyhteistyön. Yhteistyö avaa TPS Naisten jääkiekkojoukkueelle uusia väyliä tavoittaa suurempia kohderyhmiä ja vahvistaa seurayhteisöä entisestään myös irtolippumyynnin osalta.

Ura Basketin taival jatkuu odotetusti 1. divisioona B:ssä

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.