Jussi ja Terhi Marinin taloremontti sai yllättävän käänteen, kun lattian alta löytyi unohtuneen panimon perintö

Terhi ja Jussi Marin löysivät kodistaan remontin yhteydessä kasoittain turkulaista oluthistoriaa. Terhi ja Jussi Marin löysivät kodistaan remontin yhteydessä kasoittain turkulaista oluthistoriaa. Kuva: Jaska Poikonen

Eivät tienneet Jussi ja Terhi Marin, mihin omakotitalon remontti syksyllä 2019 johtaisi. Itäharjulla olevan talon välipohjasta löytyi valtava määrä sata vuotta sitten lakkautetun turkulaispanimon etikettejä ja muuta mainosmateriaalia.

– Panimosta on löytynyt paljonkin tietoa, mutta tähän mennessä emme ole saaneet selville, miten esitteet ja etiketit ovat päätyneet taloomme eristeeksi. Käsittääksemme talommekin on rakennettu vasta kahdeksan vuotta sen jälkeen, kun panimo lakkautettiin, Terhi Marin kertoo.

Esitteet olivat 1870 perustetun ja 1920 toimintansa lopettaneen Nya Bryggeri Ab i Åbon mainosmateriaalia. Ruotsalaissyntyisen panimomestari Carl Gustaf Ritoun Itäiselle Pitkällekadulle perustaman panimon tarina alkoi kiehtoa Marineita.

– Ritou oli panimoidean isä, mutta hän sai projektiin mukaan isoja turkulaisia liikemiesvaikuttajia, kuten Gustav Albert Petreliuksen ja Victor Alexander Reimsin, Jussi Marin kertoo.

– Panimon tarina itsessään on kiinnostava, mutta sen ympärillä on paljon kiinnostavia tarinoita. Esimerkiksi se, että Ritou ja hänen vaimonsa olivat lapsettomia ja he testamenttasivat omaisuutensa vähävaraisten lasten hyväksi, hän jatkaa.

Sata vuotta sitten toimintansa lakkauttaneen panimon tarina ei jättänyt Marineita rauhaan ja lopulta he päättivät herättää panimon henkiin. He hankkivat yksinkertaiset kotipanimovälineet ja perustivat Uusi Oluttehdas -panimon.

– Panimon tarina tuntui niin kiehtovalta, että halusimme herättää sen nimen jollain tavalla henkiin, vaikka meillä ei muita yhteyksiä sadan vuoden takaiseen panimoon olekaan, kuin talostamme löytyneet materiaalit, Terhi Marin sanoo.

Ilman apua aloitteleviksi olutharrastajiksi tunnustautuvat Marinit eivät suunnitelman toteuttamiseen ryhtyneet. Kuluvan vuoden alussa he tutustuivat Utössä asuvaan olutmestari Thomas Sjöbergiin, jonka kanssa alkoi oluenkehittely.

Yhteistyön tuloksena helmikuussa syntyi Uuden Oluttehtaan ensimmäinen olut, belgialaistyyppinen miedosti humaloitu vehnäolut eli witbier.

– Pidämme vehnäoluesta ja se kuulemma on sellainen olut, josta aloittelijan on aika helppo lähteä liikkeelle, Marinit perustelevat witbierin valintaa.

Vaikka Marineiden witbieriä ei vielä saakaan ostaa, pariskunnan kunnianhimoisena haaveena on, että kesällä witbieriä voisi myös myydä.

– Lupa-asiat ovat vaatineet paljon selvitystä, mutta nyt palaset alkavat olla kasassa. Ajatuksenamme on, että oikea panimo tekisi jonkun kokoisen erän meidän reseptillämme, jota sitten myytäisiin. Sillä ei ole väliä, miten suuressa mittakaavassa myynti sitten tapahtuisi, Marinit sanovat.

Ilkka Lappi

Lattian alta löytyneet unohtuneen panimon materiaalit olivat melkoinen yllätys. Lattian alta löytyneet unohtuneen panimon materiaalit olivat melkoinen yllätys.

Vain vajaa puolet käyttää takavaloa pyöräillessä

Polkupyörässä on oltava pakolliset etu-, taka- ja sivuheijastimet. Pyöräilijän on käytettävä valoja pimeällä ja hämärässä muiden ajoneuvojen tapaan.

Syksyn edetessä valoisa aika liikenteessä vähenee. Pimenevät liikenneolosuhteet vaativat pyöräilijää panostamaan näkymiseen. Polkupyörästä on löydyttävä pakolliset etu-, taka- ja sivuheijastimet. Pyöräilijän on käytettävä valoja pimeällä ja hämärässä muiden ajoneuvojen tapaan. Liikenneturvan kyselytutkimuksen ja seurantojen mukaan pyörän valoihin liittyvät säännöt tunnetaan, mutta valojen käytössä on edelleen parantamisen varaa.

Onko Suomi oikeasti jakautunut itään ja länteen?

Onko Suomi oikeasti jakautunut itään ja länteen? Selittävätkö historialliset rajat suomalaisten itä–länsijakoa? Millainen on maan kielellisen, geneettisen ja kulttuurisen kahtiajaon tausta? Human Diversity -konsortio järjestää seminaariin, jonka aiheena on Suomen Itä-länsijaon kehittyminen. Seminaari järjestetään 27. syyskuuta Turun yliopiston Arcanumissa.

Suosikkikasvo Lari Halme vierailulle Linnateatteriin lauantaina

Lari Halme.

TV:stä ja teatterilavoilta tuttu näyttelijä Lari Halme vierailee Linnateatterissa lauantaina 23. syyskuuta kello 19 viihteellisellä monologiesityksellään (melkein) Kaikki minusta . Esityksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Halmeen puoliso Marika Vapaavuori .

Raisioon uusia pyörätelineitä ja pyörähuoltopisteitä

Raision kaupunki parantaa pyöräpysäköintiä muuttamalla Raisiontien varren katosten pyörätelineet runkolukittaviksi. Uusia pyörien huoltopisteitä on asennettu Kerttulan liikuntakeskukseen ja Kirjastotalolle.

Maanmittauslaitoksen asiointipalvelusta voi tutkailla oman kiinteistön tietoja

Sähköisessä asiointipalvelussa voit tutkia kartan avulla oman kiinteistösi tietoja.

Maanmittauslaitoksen asiointipalvelusta voi tutkailla oman kiinteistön tietoja, joista voi vaikka paljastua, että mökin alueella on luonnonmuistomerkki.

Poliisi järjestää takavarikkohuutokaupan Raisiossa

Lounais-Suomen poliisi järjestää takavarikoidun tavaran huutokaupan Raision poliisiaseman sisäpihalla keskiviikkona 4. lokakuuta kello 10. Osoite on Nallinkatu 8 (Raisio).

Raision uusi pastalinja päässyt vauhtiin

Raision uusi pastalinja on käynnistetty. Ensimmäiset tuotteet ovat matkalla kauppoihin.

Hyviä uutisia pastan ystäville: hyllyt ovat taas täyttymässä ja kaikkia pastalaatuja on kohta saatavilla. Raision uusi pastalinja on käynnistetty, ja ensimmäiset tuotteet ovat matkalla kauppoihin. Yhtiön mukaan linjaston uusimistyöt osuivat sattumalta samaan aikaan, kun toimialalla oli muutenkin vaikeuksia.

FlixBus suunnittelee uusien reittien avaamista

FlixBus ylitti matkustajamäärätavoitteensa Suomen reitillä ensimmäisen toimintakuukautensa aikana. FlixBus laajensi toimintaansa 27. heinäkuuta Suomeen avaamalla reittiyhteyden Vaasan ja Varsovan välille. Linja-autojen keskimääräinen käyttöaste ylitti selvästi yhtiön uusien reittien kysynnän keskiarvon. Reitillä kotimaan matkailu oli erityisen suosittua, ja suosituimmaksi reitiksi nousi Turun ja Helsingin välinen yhteys. Suomen rajojen ulkopuolelle suuntautuvilla matkoilla oli vahvaa kysyntää ja suosituimmiksi kohdemaiksi nousivat Viro ja Puola.

Paraisten kaupunginjohtaja Patrik Nygrén irtisanoutunut virastaan

Patrik Nygrén.

Paraisten kaupunginjohtaja Patrik Nygrén ilmoitti torstaina irtisanoutuvansa virastaan 30. marraskuuta alkaen edellyttäen, että johtajasopimusta sovelletaan.

Koronapandemia lisäsi suomalaisten henkivakuutuksia

Koronapandemian aikana uusia henkivakuutuksia otettiin Suomessa selvästi aiempaa enemmän, käy ilmi tuoreesta Etla-tutkimuksesta. Vapaaehtoisia henkivakuutuksia otettiin vuonna 2020 peräti 20 prosenttia enemmän ja myös vakuutussummat kasvoivat korona-aikana. Eniten uusia henkivakuutuksia ottivat korkeasti koulutetut sekä henkilöt, joilla oli henkivakuutus jo ennestään tai joilla oli niin sanottu henkivakuutusvaje.

Skandinaavisen jazzin kuumat nimet perjantain Flame Jazz -keikalla

Emmeluth’s Amoeba.

Café Tiljanin myöhäisillassa perjantaina 22. syyskuuta kello 22 lavalle nousee innovatiivisen saksofonisti Signe Emmeluthin johtama tanskalais-norjalainen Emmeluth’s Amoeba.

Bayer avasi Turkuun 250 miljoonan euroa maksaneen huippumodernin hormonikierukkatehtaan

Bayerin kierukkatehdas rakennettiin entisiin Hansaprint Oy:n tiloihin.

Bayerin uuden, Turun Artukaisiin valmistuneen ja hormonikierukoita valmistavan tuotantolaitoksen avajaisia vietettiin tänään. 250 miljoonan euron investointi on mittaluokaltaan yksi lähihistorian suurimmista ja vahvistaa edelleen Bayerin pitkäjänteistä sitoutumista Suomeen. Turun tuotantolaitos on yksi Bayerin tärkeimmistä lääketehtaista maailmanlaajuisesti.

Koiviston kausi käynnisti Suomen hiljaisen käänteen kohti länttä

Suomen ulkopolitiikassa alkoi 1980-luvun puolivälissä hiljainen käänne. Mauno Koiviston presidenttikauden ulkopolitiikkaa tutkineen valtiotieteiden tohtori Juho Ovaskan mukaan Suomi laajensi Koiviston johdolla huomattavasti ulkopoliittista liikkumatilaansa.

Sadonkorjuu loppusuoralla, sadoissa isoja vaihteluja

Puimatta koko valtakunnan alueella jää arviolta noin viisi prosenttia viljasta. Pahin tilanne on Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaan maakunnassa.

Viljan puinnit ovat loppusuoralla koko Suomessa. Puimatta on edelleen kaikkia viljalajeja ja suurin osa kevätöljykasveista. Eniten puimatta on Satakunnassa ja Pohjanmaalla.

Varsinais-Suomen nuoret tyytymättömimpiä työelämään

Nuoret ovat Varsinais-Suomessa tyytymättömimpiä työelämään. Suomen tyytyväisimmät nuoret ovat Pohjois-Savossa. Suurimmat puutteet koetaan työturvallisuuteen perehdyttämisessä, työntekijöiden tasavertaisessa kohtelussa ja työntekijän kyvyssä antaa palautetta työnantajalle.

Viemäri- ja vesijohtotyö kaventaa ajorataa Humalistonkadun ja Läntisen Pitkänkadun risteyksessä

Humalistonkadun ja Läntisen Pitkänkadun risteyksessä tehdään viemäri- ja vesijohtotyötä 21.9.–31.10. Ajorataa on kavennettu Humalistonkadulla. Läntiselle Pitkällekadulle kulku on kielletty Käsityöläiskadun suunnasta, tonteille ajo on sallittu.

Liedon Säästöpankkisäätiöltä 200 000 euron lahjoitus Turun yliopistolle elintarviketekniikkaan ja kauppatieteisiin

Liedon Säästöpankkisäätiö lahjoittaa Turun yliopistolle yhteensä 200 000 euroa. Säätiö tukee 100 000 eurolla uuden elintarviketekniikan koulutusohjelman käynnistämistä teknillisessä tiedekunnassa.

Saaristoluonnon hoito jatkuu raivaustähteiden poltolla Naantalin Pähkinäisten Kenkämaan alueella

Lehmä Pähkinäisissä.

Naantalin Pähkinäisten saareen kuuluvalla Kenkämaan ja Koissaaren alueella järjestetään 21.–24. syyskuuta Rannikko-LIFE-hankkeen talkoot, joissa poltetaan aiemmissa perinneympäristöjen kunnostuksissa syntyneitä raivaustähteitä. Alueella pidettiin heinäkuussa Metsähallituksen ja WWF:n talkooleiri ja raivaustähteet kasattiin, mutta maaston kuivuuden takia kasoja ei voitu silloin polttaa.

Urheilu

Åboraakkeli: Helmarien ensimmäinen askel

Helmarit kohtaa Slovakian Veritas Stadionilla perjantaina 22. syyskuuta.

Naisten Kansojen liiga jalkapalloilussa käynnistyy ensimmäistä kertaa Suomen osalta tämän viikon perjantaina, kun Helmarit saa Kupittaalla vastaansa Slovakian. Viimeisen vuoden ajan Suomi on pelannut vain harjoitusotteluita. Niinpä päävalmentaja Marko Salorannalla on ollut hyvin aikaa tehdä kokeiluja.

Paavo Nurmi Games kerää EM-kisojen menestyjät Turkuun 18. kesäkuuta

Paavo Nurmi Games järjestetään ensi kesänä 18. kesäkuuta.

Yleisurheilun Paavo Nurmi Games kilpaillaan ensi kesänä Turussa vajaa viikko Rooman EM-kilpailuiden jälkeen. Kilpailupäiväksi vahvistui 18. kesäkuuta, joka sopii kilpailun järjestäjille mainiosti.

HC TPS:n peleissä tarjolla nakkimukin ohella entistä laajemmin myös kasviperäisiä ruokia

Pikaruokana on tarjolla esimerkiksi MUU:n kasvishodareita.

HC TPS ja Gatorade Center aloittavat yhteistyön kasviproteiinibrändi MUU:n kanssa. Kasvisruokavaihtoehdolle on jatkuvasti enemmän kysyntää, joten jatkossa Gatorade Centerissä on tarjolla jokaisen ruokavalioon sopiva vaihtoehto lounailla, konserteissa ja pelipäivinä.

Maastoautojen SM-tittelit ratkaistaan Raisiossa

Miika Niinimäki.

Raision moottoriradan maastossa ajetaan lauantaina 23. syyskuuta Offroad Trialin 2023 SM-tittelit ratkaiseva osakilpailu (3/3), jonka järjestää Raision Urheiluautoilijat ry. Edelliset osakilpailut ajettiin samoissa maisemissa.

Lindroos hallitsi nuotit Mynämäessä

Joonas Lindroosille ei löytynyt pysäyttäjää Rantarallissa.

F-Cup Rallisarjan kauden neljäs osakilpailu ajettiin lauantaina 16. syyskuuta Mynämäen ympäristössä. Naantalin Seudun Urheiluautoilijoiden järjestämä Rantaralli oli järjestyksessään jo 46. Kuuden erikoiskokeen reitti ja erikoiskokeita 62 kilometrin verran haastoi kuljettajat ja sekuntitaistot saatiin ratkottua riittävin eroin.

Helmareilla fanitapaaminen Kauppatorilla maanantaina

Helmarit avaa Nations League -taipaleensa Veritas Stadionilla 22. syyskuuta.

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue Helmarit avaa UEFA Nations League -taipaleensa Turussa Veritas Stadionilla 22. syyskuuta, kun Suomi emännöi Slovakiaa. Otteluun valmistuva Helmarit järjestää yhdessä Turun kaupungin kanssa kaikille avoimen Meet & Greet -tapahtuman maanantaina 18. syyskuuta Turun kauppatorilla.