Suuri määrä yrityksiä tulossa myyntiin Varsinais-Suomessa

Jutta Wirén. Jutta Wirén. Kuva: Tara Jaakkola

Joka kolmas yritys on vaihtamassa omistajaa Varsinais-Suomessa seuraavan viiden vuoden kuluessa, käy ilmi tuoreesta Pk-yritysbarometrista. Varsinais-Suomen omistajanvaihdostyö on arvioitu maan parhaaksi.

– On kyse työpaikoista. Varsinais-Suomen Omistajanvaihdospalvelun tavoitteena on varmistaa yritysten toiminnan jatkuvuus sekä sitä kautta edistää työllisyyttä ja alueen elinvoimaisuutta, Varsinais-Suomen Yrittäjien elinkeinoasioiden päällikkö Jutta Wirén huomauttaa.  

Omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden kuluessa suunnittelee 30 prosenttia Varsinais-Suomen pienistä ja keskisuurista yrityksistä. Varsinais-Suomessa toimii noin 27 000 yritystä, mikä tarkoittaa, että jopa noin 8 000 yritystä etsii jatkajaa seuraavan viiden vuoden aikana.

– Omistajanvaihdosta suunnitteleva yrittäjä tarvitsee usein apua esimerkiksi jatkajan löytämiseen ja yrityksen hinnan määrittämiseen. Omistajanvaihdospalvelumme kokoaa yhteen maakunnan johtavat asiantuntijat muun muassa arvonmäärityksen, verotuksen, rahoituksen sekä juridiikan saralta. Kumppaniverkostomme kautta yrittäjien on mahdollista saada syvempää asiantuntemusta vaativaa neuvontaa. Liikkeellä kannattaa olla ajoissa, Wirén sanoo.

Omistajanvaihdos ei ole aivan yksinkertainen asia.  

– Yrityskaupat pitää saada yhtä arkisiksi kuin asunto- ja autokaupat.  Onnistuneet omistajanvaihdokset ovat koko maakunnan elinvoiman kannalta merkittävässä roolissa. Mitä enemmän Varsinais-Suomeen saadaan onnistuneita omistajanvaihdoksia, sitä useampi yritys saadaan uuteen kehitys- ja kasvuvaiheeseen, Wirén toteaa.

Suomen Yrittäjät, työ- ja elinkeinoministeriö ja Finnvera selvittivät yritysten omistajanvaihdosaikeita Pk-yritysbarometrissa, johon vastasi Varsinais-Suomessa 450 yrittäjää. Pk-yritysbarometri on alueellisesti ja toimialarakenteeltaan Suomen kattavin elinkeinoelämän kysely. 

Valtakunnallisen evaluoinnin mukaan Omistajanvaihdospalvelu on Varsinais-Suomessa maan parasta.

– Meillä on toiminnasta vastaava organisaatio omistajanvaihdosten edistämiseksi, eri tahoja kokoava yhteistyöfoorumi, säännöllisiä tapahtumia ja matalan kynnyksen neuvontapiste yrittäjille. Lisäksi yrittäjille suunnattuja aktivointitoimenpiteitä tehdään säännöllisesti ja omistajanvaihdospalvelut ovat kehittyneet myönteisesti viime vuosina. Palvelu on myös avoin kaikille varsinaissuomalaisille yrityksille, omistajanvaihdospalvelua alueella koordinoiva Wirén sanoo.

Pk-yritysbarometrin mukaan oman alueen maksuttomat omistajanvaihdospalvelut ovat yrittäjille houkuttelevin vaihtoehto, mistä hakea apua omistajanvaihdoksissa. Myös tilitoimistojen puoleen käännyttäisiin useasti. Konsultteja ja asianajajatoimistoja käyttäisivät laajemmin suurimmat pk-yritykset. 

Omistajanvaihdosten edistäminen vaatii toimia myös kunnilta. Kuntien tulisi tunnistaa alueensa yrityksistä ne, jotka todennäköisesti kohtaavat lähivuosina omistajanvaihdoksen. Yksikin menetetty työpaikka heikentää kunnan elinvoimaa.

– Onnistuneiden omistajanvaihdosten aikaansaamiseksi tarvitaan jatkuvaa tukea ja työtä. Varsinais-Suomessa kuntia on Omistajanvaihdospalvelussa mukana yhteistyökumppaneina ja toivotamme uudet kumppanit mukaan tärkeään työhön. Kunhan tilanne pandemian osalta normalisoituu, pääsemme taas kiertämään maakuntaa ja kohtaamaan asiakkaita nykyistä laajemmin myös alueille, Wirén sanoo.

Yrityksen laajentamista tai perustamista harkitsevalle yrityksen tai liiketoiminnan ostaminen on varteenotettava vaihtoehto. Suomen Yrittäjät esittää, että kokeneille liikkeenjohdon ammattilaisille luodaan Yrittäjäksi yritysostolla -valmennus.  

Oppilaitoksiin tarvitaan lisää jatkajakouluja, jotta yrittäjiksi haluavat nuoret hoksaavat, että yritystä ei aina tarvitse perustaa, vaan voi ostaa jo olemassa olevan yrityksen.  

– On selvää, että yrittäjäkentälle tarvitaan uutta verta ja nuoren sukupolven tekijöitä. Oppilaitoksissa kyllä koulutetaan yrittäjyyteen, mutta pääpaino on usein uuden yrityksen perustamisessa. Tähän tarvitaan muutos. Tavoitteenamme on, että olemassa olevan yrityksen ostaminen on varteenotettava vaihtoehto uuden yrityksen perustamiselle, Wirén sanoo.

Suomen Yrittäjät, työ- ja elinkeinoministeriö ja Finnvera julkistavat Pk-yritysbarometrin kaksi kertaa vuodessa, helmikuussa ja syyskuussa. Suomen Yrittäjät julkisti tammikuussa 15 toimenpidettä omistajanvaihdosten vauhdittamiseksi -ohjelman.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Lukion kieltenopettajista valtaosa toivoo, että korkeakoulujen opiskelijavalinnan pisteytysjärjestelmää uudistettaisiin

Tutkijat selvittivät kyselyn avulla, mitä kielten opetuksen parissa työskentelevät henkilöt ajattelevat koulujen kielivalinnoista. Vastausten perusteella opettajat kokevat suomalaisten koulujen kielitarjonnan ja samalla suomalaisten kielitaidon kapenevan.

Yrttiaho: Yli-Viikarin kauden tarkastusraportit käytävä uudelleen läpi, etenkin HX-hankkeen tarkastus

Eduskunnan kansliatoimikunta päätti torstaina pidättää Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin virastaan. Julkisuuteen on noussut myös viestejä VTV:n tarkastustoiminnan alasajosta, tarkastusten tulosten ja tarkastusraporttien vesittämisestä ja muokkaamisesta tarkastuskohteille mieluisammiksi.

Yritysten väliset maksuajat pidentyneet

Yli puolet yrittäjistä on sitä mieltä, että viranomaisten pitäisi valvoa maksuaikalain noudattamista, kertoo Yrittäjägallup.

Yritysten väliset maksuajat ovat pidentyneet koronakriisissä, kertoo tuore Yrittäjägallup.

Varsinais-Suomen alueen matkustajamäärärajoitusten erityispäätöstä laajennetaan, rajoitukset eivät koske yläkoululaisia

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on rajoittanut 25.3.–23.4. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän alueella tie- ja raideliikenteessä liikennevälineiden suurinta sallittua matkustajamäärää puoleen koronaepidemian leviämisen estämiseksi. Yläkoululaisten palatessa lähiopetukseen Traficom tarkentaa päätöstään niin, että vuonna 2008 syntyneitä tai sitä nuorempia matkustajia koskeva erityismääräys laajennetaan koskemaan 2005 syntyneitä tai sitä nuorempia matkustajia.

Naantalin kaupungin kiinteistöissä siirrytään käyttämään vihreää sähköä

 Reima Ojala.

Naantalissa päätettiin viime vuonna siirtyä käyttämään uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua sähköä. Aurinkoenergiaratkaisuja suunnitellaan myös uusille asuinalueille. Toimenpiteet ovat osa Naantalin ympäristöohjelmaa.

Kadoksissa ollut poika löytynyt hyväkuntoisena

Poliisi etsi Runosmäessä 9-vuotiasta poikaa, joka katosi pihaleikeistä perjantaina illalla. Poliisin mukaan poika löytyi lauantaina aamulla hyvässä kunnossa.

Lounais-Suomessa poikkeuksellisen paljon häkkikellari- ja varastomurtoja

Poliisin tietoon on alkuvuoden aikana Lounais-Suomessa tullut jo noin 180 taloyhtiöiden varastoihin, kellari- ja vinttikomeroihin tehtyä murtoa. Ilmoitettuja rikoksia on eniten Turun, Porin ja Rauman kaupunkien keskustoissa.

Vangeille näytettiin väkivaltafilmejä, psykopaattien aivot reagoivat eri tavalla kuin muiden

Aivojen alueet, joiden tiheys oli alentunutta psykopaateilla.

Turun PET-keskuksen johtama tutkimus osoitti, että tunteiden käsittelyyn ja itsesäätelyyn osallistuvien aivoalueiden rakenne ja toiminta on muuttunut sekä psykopaattisilla väkivaltarikollisilla että henkilöillä, joilla on psykopatiaan liittyviä persoonallisuuspiirteitä.

Eurojackpotin päävoitto lähti jakoon, voittajalle 49 miljoonaa euroa

Eurojackpotin päävoitto laukesi kierroksella 14/2021. Yli 49 miljoonan euron päävoitto osui tällä kertaa Tanskaan.

Poliisi etsii Runosmäessä pihaleikeistä kadonnutta 9-vuotiasta poikaa

Poliisi etsii Turussa Runosmäessä kadonnutta 9-vuotiasta Rasmus Tuomista. Hän katosi pihaleikeistä perjantaina illalla. Poliisin arvion mukaan hän on mahdollisesti mennyt jonkun kaverin luo yöksi.

Kuntavaaliehdokkaaksi asettumassa eniten yrittäjiä, maaseutumaisissa kunnissa asuvia ja keskustan kannattajia, eläkeläisiä ja työttömiä vähiten

Yli miljoonaa suomalaista (25 %) on kysytty ehdokkaaksi näissä tai aiemmissa kuntavaaleissa. Vuoden kuntavaaleihin on kysytty joka kymmenettä kyselyvastaajaa. Neljä prosenttia vastaajista kertoo asettuvansa ehdolle näissä vaaleissa, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimuksesta.

Pois todellisesta aiheesta

Välillä mietin, olenko elänyt jossain vaaleanpunaisten silmälasien ummistamassa utopistisessa kuplassani, koska uskoni ihmisiin syntyy heidän tekojensa pohjalta.

Työterveyshuollon onnistuneet etäpalvelut vaativat johdon tukea ja asiakkaiden tarpeiden tunnistamista

Tuoreen tutkimuksen mukaan työterveyshuollon etäpalvelujen onnistumiseen vaikuttavat erityisesti johdon visio ja tuki sekä asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen. Turun ammattikorkeakoulun ja Aalto-yliopiston hankkeessa selvitettiin työterveyshuoltojen vahvuuksia ja kehittämiskohteita etäpalveluiden kehittämisessä.

Yhä suuremmalla osalla 6-vuotiaista on oma älypuhelin

Ensimmäinen älypuhelin hankitaan lapselle nykyisin keskimäärin 6–7 vuoden ikäisenä.

Ensipuhelin hankintaan lapsille yhä varhaisemmassa vaiheessa ja muutos näkyy erityisesti 5–6-vuotiaiden ikäryhmässä. Tuoreen DNA:n koululaistutkimuksen mukaan jo 60 prosentilla 5–6-vuotiaista lapsista on nykyisin oma puhelin. Asiantuntijan mukaan alati aikaistuva ensipuhelimen hankintaikä kertoo esimerkiksi siitä, että vanhemmat kokevat puhelimen entistä tärkeämmäksi välineeksi niin yhteydenpitoon kuin digitaitojen oppimiseen.

Junnila: VTV palautettava hoitamaan perustehtäväänsä

Eduskunnan kansliatoimikunta pidätti torstaina Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) ylijohtaja Tytti Yli-Viikarin virantoimituksesta keskusrikospoliisin esitutkinnan ajaksi. Perussuomalaisten kansanedustajat ja valtiovarainvaliokunnan jäsenet Vilhelm Junnila ja Jari Koskela tivaavat hallitukselta toimia, jotta tarkastusvirasto keskittyy jatkossa laissa määrättyyn perustehtävään eli valtion taloudenhoidon laillisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden tarkastamiseen.

Riku-Petteri Lehtonen palaa Turkuun TPS:n B-nuorten valmentajaksi

Riku-Petteri Lehtonen.

Turun Palloseuran Juniorijääkiekon linjaukset kauteen 2021–22 ovat valmiita. Päävalmentajana A-nuorissa ruoria kääntää ensi kaudellakin Hermanni Vidman apunaan Fredrik Norrena .

Turun Vasemmistoliitto: Rikas Turku säästää palveluistaan ja tuhlaa turhuuksiin yhtaikaa

Turun Vasemmistoliitto kiinnittää huomiota siihen, että Turku teki vuoden 2020 tilinpäätöksessään ylijäämää yli kymmenen miljoonaa euroa ja lisäksi 36 miljoonaa euroa yhtiöidensä osalta. Pääosin nämä johtuivat hallituksen kunnille jakamista korona-avustuksista.

Ilkka Arolan elokuvallista seikkailumusiikkia perjantain Flame Jazz Stream -konsertissa

Ilkka Arola esiintyy yhtyeensä kanssa Keikalla.fi-palvelussa perjantaina.

Flame Jazz jatkaa verkkokonsertteja kevään ajan Keikalla.fi-palvelussa. Perjantaina 9. huhtikuuta kello 19 lavalle nousee uudistunut Ilkka Arola Sound Tagine, joka johdattelee kuulijat seikkailulliselle matkalle maailmanmusiikin mausteiseen maailmaan. Konsertti striimataan suorana lähetyksenä Logomon Teatro-salista, ja se on katseltavissa seitsemän päivän ajan.

Urheilu

Riku-Petteri Lehtonen palaa Turkuun TPS:n B-nuorten valmentajaksi

Riku-Petteri Lehtonen.

Turun Palloseuran Juniorijääkiekon linjaukset kauteen 2021–22 ovat valmiita. Päävalmentajana A-nuorissa ruoria kääntää ensi kaudellakin Hermanni Vidman apunaan Fredrik Norrena .

Åboraakkeli: Aurinkoa toukokuussa?

Miesten Ykkösen avaus siirtyy.

Pääsiäisen alla Suomen Palloliitto tiedotti Kansallisen Liigan, naisten Ykkösen, miesten Ykkösen ja miesten Kakkosen uusista aikatauluista. Suunnitelmien mukaan miesten sarjojen alkua siirretään, mutta naiset aloittavat pelaamisen aiemmin suunnitellun aikataulun mukaisesti.

Uimaliitto kehittää vesipallon maajoukkuetoimintaa yhdessä seurojen kanssa

Suomessa on noin 300 vesipallon harrastajaa ja vesipallon sarjatoimintaa on kahdeksassa seurassa.

Uimaliitto kehittää vesipallon maajoukkuepolkua ja -toimintaa yhteistyössä seurojen kanssa. Taustalla on aktiivisten seuratoimijoiden luoma FUTURE5-ohjelma, jonka päätavoite on, että Suomessa tarjota selkeä ja laadukas maajoukkuepolku pelaajille.

Tuto Volley tavoittelee nousua lentopallon Mestaruusliigaan kabinetissa

Tuto Volleyn lentopallon miesten 1-sarjassa oli täysosuma. Vain yksi asia harmittaa Oskari Ekoa. – Kiva olisi pelejä yleisölle tarjota. Olisimme tämän vuoden sarjassa varmaan myös kiinnostava vierasjoukkue, Eko harmittelee tyhjille katsomoille pelaamista.

Harvoin koetaan nykypäivän kotimaisessa palloilussa sellaista dominointia kuin mitä Tuto Volley on kuluvalla kaudella lentopallon miesten 1-sarjassa esittänyt. 20 ottelun runkosarjan turkulaiset selvittivät tappiotta. 20 ottelun aikana Tuto antoi vastustajalle yhteensä kymmenen erää. Vain kahdesti Tuton tarvitsi ahkeroida runkosarjassa viisi erää. Yli puolet runkosarjan otteluista meni Tutolle suoraan erin 3–0.

TPS:n nuorten kausi SM-sarjassa päättyy aluehallintoviraston päätökseen

Lounais-Suomen aluehallintovirasto tartuntatautilain kohdan 58 g mukaisesti määrännyt torstaina suljettavaksi Varsinais-Suomen alueella kaikki liikuntatilat pois lukien ammattiurheilun ja vuonna 2008 syntyneiden ja nuorempien käytössä olevat liikuntatilat. Päätös tarkoittaa, ettei U20 SM-sarjan välieriin selvinnyt TPS voi jatkaa pudotuspelien pelaamista.

Åboraakkeli: Mustavalkoinen kevät?

TPS:llä peli kulkee.

TPS:n edustusjoukkueen hyvä vire Liigassa on monen tiedossa, mutta Palloseuran leirissä on kirjoitettu kuluvan kauden aikana toistakin mielenkiintoista kiekkotarinaa.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.