Työllisyyden kiistelty kuntakokeilu käynnistyy maaliskuun alussa ja kestää reilut kaksi vuotta. Kiistelty se on siksi, että kaikki eivät usko tuloksia saatavan.

Kuntakokeiluja on tehty ennenkin vuosina 2012–15 ja 2017–18. Palkansaajien tutkimuslaitoksen PT:n tutkijoiden mukaan ensimmäisellä kokeilulla ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta työttömyyteen tai aktivointiasteeseen. Toinen kokeilu nosti aktivointiastetta huomattavasti laskien työttömyysastetta lyhyellä aikavälillä. Työttömien ja aktivoitujen yhteenlaskettu osuus ei vähentynyt kokeilujen aikana.

Tutkijoiden mukaan työvoimapalveluiden vaikuttavuudesta ja kustannustehokkuudesta on niukasti empiiristä tutkimusnäyttöä Suomesta.

Kritiikkiä saa myös tapa, jolla kokeilu toteutetaan. Mukana on isoja kuntia ja pieniä kuntia. Mukaan on päässyt hakemuksesta. Se vaikeuttaa johtopäätösten tekemistä. Vertailtavuutta ei synny. Talouspolitiikan arviointineuvosto on tästä etukäteen varoittanut.

Kuntien kiinnostuksen kohteena on työmarkkinatuen kuntaosuuden leikkaaminen. Turku maksaa kuntaosuutta viime vuodelta lähes 22 miljoonaa euroa. Kriitikoiden pelkona on se, ettei työllisyysaste nouse pysyvästi, vaan pätkätöillä ja kuntouttavalla työtoiminnalla työttömyys katkaistaan, jolloin kunnan maksutaakka pienenee.

Työttömän kannalta toimenpiteet ovat toivottuja. Työkykyä ja työmotivaatiota tuetaan. Mutta parantaako kokeilu työllisyyttä vai ensisijaisesti kuntataloutta?

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa haetaan kuuluisia ”leveämpiä harteita” eli siirretään palveluja kunnilta hyvinvointialueille. Työllisyyden hoidossa mennään vastavirtaan eli siirretään palveluja kuntien hoidettavaksi. Se ei tunnu loogiselta.

Kunnilla on nyt näytön paikka. Tuloksista kiistelään joka tapauksessa, mutta kuntien olisi pystyttävä osoittamaan, ettei kyse ole kissa ja hiiri -leikistä, jossa kustannuksia vain siirretään taskusta toiseen, vaikka maksaja on lopulta sama eli veronmaksaja.

Lasse Virtanen