UbisoftinWatch Dogs -pelisarjan hype laantui nopeasti ensimmäisen Watch Dogsin ilmestymisen jälkeen 2014. Watch Dogs: Legion on hakkereiden kolmas ponnistus, joka on ilmestynyt sekä Xbox Onelle, PS4:lle, PC:lle että PS5:lle. Itse testasin peliä PS4-versiona.

Legion tuo vahtikoirat ensimmäistä kertaa Eurooppaan, tarkemmin sanottuna lähitulevaisuuden Lontooseen.

Vanhalle mantereelle siirtyminen on ainakin Lontoossa muutamaan kertaan käyneen näkökulmasta mainio siirto. Pelin Lontoo on kompakti, mutta suurkaupungin tuntu on saatu siirrettyä onnistuneesti peliin. Tuttuja kulmia riittää ihmeteltäväksi. Pari pelisessiota menikin siinä, kun vain kulki päämäärättömästi kaupungilla.

Oman lisänsä pelin vahvaan tunnelmaan tuo musiikki, jota ei valitettavasti voi kuunnella kuin ajaessa. Vaikka Watch Dogs: Legionin parasta antia ei olekaan ajotuntuma, mahanpohjassa kivasti kutkuttelee, kun öisen Camdenin katuja suhaillessa radion punk-kanavalta tärähtää Stiff Little Fingersin Alternative Ulster ilmoille.

Pelin perusteet ovat tuttuja aiempia Watch Dogseja tahkonneille, mutta Legion toimii myös itsenäisenä pelinä. Salaperäinen hakkeriryhmä Zero Day on ottanut Lontoon hallintaansa. Pelaajan kontolle jää kontrolloida vastarintaryhmää, eli DedSec-hakkereita. Erilaisia tehtäviä suorittamalla ja asukkaita värväämällä alueita vapautetaan Zero Dayn ikeen alta ja yritetään samalla selvittää, keitä Zero Dayn takana on.

Peli pursuaa erilaisia tavoitteita, isompaa ja pienempää näprättävää on yllin kyllin. Tehtäviä voi myös suorittaa ilahduttavan monella tapaa. Vaikka periaatteessa kai peli suosiikin hienovaraisempaa lähestymistä, Watch Dogs taipuu myös suoraviivaisempaan toimintaan, mikä loivensi lyhytjännitteisen testihenkilön tuskastumiskäyrää huomattavasti.

Tehtävää on runsaasti, mutta valitettavasti tehtävien varianssi ei korreloi niiden määrän kanssa. Ajoittain tehtävät tuntuvat turhan toisteisilta. Onneksi pelaaja pystyy itse pienellä luovuudella vaikuttamaan siihen, ettei homma isommin puuroudu.

Watch Dogs: Legionissa ei ole yhtä pelihahmoa vaan pelaaja pystyy halutessaan pelaamaan kenellä tahansa lontoolaisella. Ihmisillä on omia erikoiskykyjään, jotka vaikuttavat hieman pelaamiseen, mutta vaikutus on lopulta melko yhdentekevä. Kun selkeää päähenkilöä ei ole, tarinaan ei muodostu vahvaa tunnesidettä.

Pelin tarina on muutenkin kevyt. Pelin pienet lapsukset, kuten kökön ajotuntuman, antaa anteeksi, mutta juoni sisältää asioita, jotka pelaajan oletetaan hyväksyvän mukisematta.

Tämä puute ei toki kaada kokonaisuutta, mutta estää uusinta Watch Dogsia nousemasta pelien raskaaseen sarjaan. Lopputuloksena Watch Dogs: Legion on ”vain” hauskaa viihdettä.

:) Lontoon katujen tunnelma.

:( Tarina jää ohueksi.

Ilkka Lappi