Turun Flunkein Valtaaja jalostui ideasta tuotteeksi Hjallis Harkimon luennolla

Niklas Sandelin kertoo, että ajatus pelin toteuttamisesta sinetöityi Hjallis Harkimon yrittäjyysluennolla. Niklas Sandelin kertoo, että ajatus pelin toteuttamisesta sinetöityi Hjallis Harkimon yrittäjyysluennolla. Kuva: Marianne Rovio

Turun Flunkein Valtaaja -peli on hyvä tapa tutustua Turkuun, sillä peli tekee Turun tutuksi hyvin monipuolisesti. Pelaajille on suunnattu eritasoisia kysymyksiä, joten pelissä on haasteita niin paljasjalkaisille turkulaisille kuin uusturkulaisille. Peli on osa Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden projektia, ja sen on kehittänyt ja tuottanut osuuskunta Evesoc Group.

– Aluksi olimme suunnittelemassa vielä vuoden alussa opiskelijajuhlia järjestettäväksi Yökerho Studioon toukokuulle ja syksylle. Korona kuitenkin sotki suunnitelmamme, ja aloimme miettiä, mitä ihmiset tekisivät kotonaan koronan aikaan. Siitä syntyi idea lautapelistä, kertoo Niklas Sandelin, joka on Evesoc Groupin team leader.

Sandelin kertoo, että lisäpontta idean kehittämiseen oli saatu opiskelijoiden kuunnellessa Hjallis Harkimon luentoa yrittäjyydestä.

– Luennolla muistutettiin siitä, että miten ne pienetkin ideat kannattaa hyödyntää ja tuotteistaa. Yhdellä opiskelijalla oli idea tästä pelistä, joten tartuimme tähän mahdollisuutena, Sandelin sanoo.

Turun ammattikorkeakoulun innovatiivisen yrittäjyyden polun opiskelijat ovat perustaneet useita osuuskuntia. Osuuskunta Evesoc Group on yksi kuudesta toisen ja kolmannen luokan perustamista osuuskunnista.

– Meidän osuuskuntaan kuuluu 11 opiskelijaa, ja teemme paljon yhteistyötä muiden osuuskuntien kanssa. Tässä oppii hyvin verkostoitumaan, mikä onkin todella tärkeää yrittämisessä yleensä.

Sandelin aikoo perustaa tulevaisuudessa yrityksen, joten peliprojekti ja osuuskunnan johtaminen ovat olleet hänen mukaansa todella opettavaisia kokemuksia.

– Tässä oppi todella hyvin verkostoitumisen merkityksen, projektin hallintaa, tehtävien delegointia ja että saa pidettyä hankkeen kasassa. Talous ei ole ollut vahvimpia puoliani, ja tässä oppi todella hyvin myös yrityksen budjetointia. Pidän muutenkin ammattikorkeakoulussa opiskelusta, koska se on todella käytännönläheistä.

Pelin tarkoituksena on tutustua Turun kauniiseen kaupunkiin ja sen tarinoihin. Pelin ideana on kiertää mahdollisimman monta nähtävyyttä noppaa heittämällä ja kulkemalla Simmottis-pisteiden kautta ja vastaamalla nähtävyyksien kohdalla Kui Vai -kysymyksiin.

– Simmottis-kortit tuovat peliin ennalta odottamattomia käänteitä tehtävien avulla. Ensimmäinen pelaaja, joka kerää kuusi pistettä on voittaja, Sandelin sanoo.

Turun Flunkein Valtaaja -pelejä saa ostaa ständeiltä ammattikorkeakoulussa ja verkkokaupasta.

Marianne Rovio

Parempaa herraonnea, Naantali

Parempaa herraonnea, Naantali… kuin mitä aikoinaan Raisiossa, kun jatkatte kaupunginjohtajan etsintää.

Tutkijat selvittivät, miksi HIV-potilaiden immuunijärjestelmä ei nykyisellä lääkehoidolla parane kaikilla tehokkaasti

Uusi tutkimus osoittaa, että HIV-potilaiden immuunijärjestelmän toimintahäiriöön vaikuttavat merkittävästi proteiinikinaasit, jotka käynnistävät vastustuskykyä rapauttavan prosessin kehossa. Näitä proteiinikinaaseja salpaavat lääkkeet voivat olla ratkaisu HIV-potilaiden hoitoon, jos HI-virusta kantavan vastustuskyky ei parane ennalleen viruslääkityksen avulla.

Uusi sarjakuvafestivaali täyttää Turun pääkirjaston lokakuussa

Turun sarjakuvakerho järjestää ensimmäiset Turun sarjakuvafestivaalit lauantaina 16. lokakuuta kello 11–17 Turun pääkirjastossa. Kirjasto on sarjakuvakerhon yhteistyökumppanina.

Korona vaikuttanut auton hankintaan joka seitsemännessä kotitaloudessa

Koronapandemia on vaikuttanut joka seitsemännen suomalaisen kotitalouden auton hankintaan, selviää Ifin kyselytutkimuksesta. Koronan vuoksi auton hankkimista harkitsevat useimmin pääkaupunkiseudulla asuvat ja alle 30-vuotiaat. Kaikkiaan joka neljännessä kotitaloudessa suunnitellaan auton ostoa tämän tai ensi vuoden aikana.

Åbo Svenska Teaterin ovet pysyvät kiinni koko maaliskuun

kriminaalispektaakkeli Ken Ludwigin Baskerville – aito Sherlock Holmes arvoitus -esitykset peruuntuvat. Kuvassa ovat Jerry Wahlforss (takana vas.), Amanda Nyman, Monica Nyman (edessä vas.), Daniela Franzell ja Samuel Karlsson.

Åbo Svenska Teaterin ovet pysyvät suljettuina yleisöltä koko maaliskuun ajan. Sulkeminen perustuu Lounais-Suomen aluehallintoviraston 26. helmikuuta annettuun päätökseen uusista rajoituksista. Sekä vierailevat esitykset että kriminaalispektaakkeli Ken Ludwigin Baskerville – aito Sherlock Holmes arvoitus -esitykset peruuntuvat. Näytelmän yleisöensi-ilta oli suunniteltu pidettävän Maarianhaminassa 4. maaliskuuta Ahvenanmaan maakunnan hallitus päätti lauantaisessa (27.2.) kriisikokouksessaan kieltää kaikki yleisötilaisuudet 14. maaliskuuta asti.

Ennakoivan talousneuvonnan hanke parantaa kansalaisten ulosottotietoutta

Ulosottolaitoksella on yhdessä talous- ja velkaneuvonnan kanssa käynnissä ennakoivan talousneuvonnan hanke, jonka tavoite on vahvistaa kansalaisten oman talouden hallintaa ja samalla vähentää ylivelkaantumisriskiä. Hankkeella pyritään lisäämään ulosoton tunnettuutta, oikeaa tietoa ja näkyvyyttä sekä vahvistamaan viraston asiantuntija-asemaa. Lisäksi tarkoitus on madaltaa sidosryhmien ja kansalaisten yhteydenottokynnystä ulosottoon. Hankkeessa painotetaan erityisesti sellaisten kansalaisten neuvontaa, jotka eivät vielä ole ulosoton asiakkaita.

Alakouluikäisten harrastustoiminta voi jatkua, aikuisten harrasteliikunta keskeytetään

Parkin kenttä on avoinna 7. maaliskuuta saakka.

Rajoitukset Turun kaupungin liikuntapaikoilla tiukentuvat maaliskuun ajaksi. Tiukennukset pohjautuvat Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän 26. helmikuuta antamiin suosituksiin liikunnan harrastamisesta.

Opintolainoja nostettiin tammikuussa enemmän kuin koskaan aikaisemmin

Opintolainoja nostettiin tammikuussa 327 miljoonan euron edestä, mikä on kuusi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana ja enemmän kuin koskaan aikaisemmin kuukauden aikana. Tammikuussa nostettujen opintolainojen keskikorko oli ennätyksellisen alhainen (0,21 %). Euriborsidonnaisten lainojen osuus oli 93 prosenttia kaikista nostetuista opintolainoista, ja niiden keskikorko oli 0,16 prosenttia.

Ravintolat suljetaan väliaikaisesti asiakkailta, ruokaa voi tilata ja noutaa

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, jolla ravintolat ja muut ravitsemisalan yritykset suljettaisiin asiakkailta väliaikaisesti kolmeksi viikoksi. Lain on tarkoitus tulla voimaan 8. maaliskuuta, ja se olisi voimassa 28. maaliskuuta saakka. Ruoan ulosmyynti asiakkaille olisi sallittua. Sulku koskisi ravitsemisalan yrityksiä alueilla, joissa koronavirusepidemia on leviämis- ja kiihtymisvaiheessa. Alueista säädetään erikseen valtioneuvoston asetuksella.

Rakentamisen päästöjä voidaan nyt vertailla

Päästötietokanta luo perustan vähähiilisen rakentamisen säädösohjaukselle.

Uusi päästötietokanta luo perustan vähähiilisen rakentamisen säädösohjaukselle. Maanantaina julkaistu palvelu tarjoaa puolueetonta dataa Suomessa käytettävien rakennustuotteiden ilmastovaikutuksista kuten hiilijalan- ja kädenjäljestä, materiaalitehokkuudesta sekä kierrätettävyydestä. Tiedot yhdenmukaistavat rakennusten koko elinkaaren aikaisten kasvihuonekaasupäästöjen laskentaa ja helpottavat vähähiilisen rakennuksen suunnittelua. Palvelu on kaikille avoin ja maksuton.

Suomi siirtyi poikkeusolojen aikaan

Valtioneuvosto on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan maanantaina 1. maaliskuuta, että maassa vallitsevat valmiuslaissa tarkoitetut poikkeusolot. Poikkeusolot tulevat voimaan heti.

Monikielistä sadunlukua virtuaalisesti

Raision kaupunginkirjasto esittää virtuaalisesti monikielistä sadunlukua ja omakohtaisen pakolaistarinan. Videot julkaistaan kirjaston tekemässä Facebook-tapahtumassa, ja niitä on mahdollista katsoa kahden viikon ajan 8.-21. maaliskuuta.

Käytettyjen autojen kaupassa alkuvuosi viime vuotta vaisumpi

Helmikuussa rekisteröitiin yhteensä 8 170 uutta henkilöautoa, mikä on 1,2 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2020 helmikuussa. Tänä vuonna uusia henkilöautoja on ensirekisteröity 17 545, joka on 8,0 prosenttia viime vuoden alkua vähemmän.

Teknologiakiinteistöt aloittaa osakeannin

Turun Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen.

Teknologiakiinteistöt aloittaa omistajilleen suunnatun osakeannin, jonka tarkoituksena on hankkia 75 miljoonaa euroa lisää pääomaa Turun Tiedepuiston kehittämiseen.

Aurinkobaletin Minne kutsua Liza? -teoksen ensi-ilta siirtyy syyskuulle

Sasha Pepeljajev.

Aurinkobaletin tulevan Minne kutsua Liza? -teoksen ensi-ilta siirtyy maaliskuulta syyskuulle tämänhetkisten koronarajoitusten vuoksi. Uusi ensi-iltapäivä on perjantai 24. syyskuuta. Sasha Pepeljajevin uutuusteoksen esityksiä nähdään aina 16. lokakuuta asti.

Tavanomaista kylmempi helmikuu päättyi lauhana

Helmikuu oli tavanomaista kylmempi, mutta aivan kuukauden lopussa mitattiin uusia asemakohtaisia lämpöennätyksiä. Koko talvi eli joulu-helmikuu oli lämpötiloiltaan lähes koko maassa noin asteen verran tavanomaista leudompi. Joulukuu oli talvikuukausista leudoin.

Saarikko: Päästövähennyksiä ei voi tehdä autoilijoita kurittamalla

Annika Saarikko.

Keskustan reunaehto tuleville päätöksille on, että päästövähennyksiä ei tehdä autoilijoita kurittamalla, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoo.

Viking Line vie kesällä risteilylle Helsingin ja Turun välille

M/S Gabriellan kyydissä voi 4. heinäkuuta matkustaa ensimmäistä kertaa kahden Manner-Suomen sataman välillä.

Viking Linen laivoilla pääsee heinäkuussa Helsingistä Tall Ships Races -kilpailun isäntäsatamiin ja Maarianhaminan Rockoff-tapahtumaan, jossa esiintyy muun muassa Tomas Ledin .

Urheilu

Perttu Kytöhonka ottaa vastuuta TPS Salibandyn urheilujohtajana

Perttu Kytöhonka on toiminut viime aikoina myös GrIFK:n urheilutoimenjohtajana. Kauniaisten pestin jatko on TPS:n urheilujohtajuuden myötä auki. – Suoranaisesti TPS-pesti ei estä sitä, mutta sen jatkoa täytyy nyt tarkasti arvioida, Kytöhonka sanoo.

TPS Salibandy on jo pitkään rakentanut kulisseissa aiempaa selkeämpää organisaatiota. Pari viikkoa sitten yksi merkittävä osa organisaatiorakenteessa saatiin valmiiksi, kun Perttu Kytöhonka nimettiin TPS Salibandyn urheilujohtajaksi.

Puukkokatsomo: Iso voitto

Yksi salibandykauden yllättäjistä on naisten F-liigaan täksi kaudeksi noussut FBC Loisto, joka on lunastanut ryminällä paikkansa pääsarjatasolta.

TPS:n pelit jatkuvat normaalisti ohjelman mukaisesti

Kiristyvät koronrajoitukset eivät muuta Liigan otteluohjelmaa.

Hallituksen torstaina ilmoittama kolmen viikon sulkutila sekä uudet alueelliset rajoitustoimenpiteet eivät vaikuta Liigan runkosarjaohjelmaan.

Kristika haastaa Loimaan

Kristika saa vastaansa LoKoPon.

Miesten koripallon 1. divisioona A:ssa on 26. helmikuuta edessä kärkikamppailu, kun Turun Kristika saa Nunnavuoren palloiluhallissa vieraakseen LoKoKo Bisonsin.

Jasper Jalonen Hoffenheimin testiin

Jasper Jalonen.

TPS:n hyökkäävä keskikenttäpelaaja Jasper Jalonen on viikon saksalaisen Bundesliigassa pelaavana TSG 1899 Hoffenheimin testissä. Jalosen on määrä palata takaisin Turkuun ja TPS:n vahvuuteen ensi viikolla.

Mäkihyppääjä Niko Kytösaho MM-hiihtoihin

Niko Kytösaho.

Paimiolaislähtöinen kolmannen polven mäkihyppääjä Niko Kytösaho valittiin odotetusti Suomen mäkimaajoukkueeseen 23. helmikuuta Oberstdorfissa käynnistyviin hiihdon MM-kisoihin. Suomen runsaan 30 hengen kisajoukkueeseen valittiin myös varsinaissuomalaiset hiihtäjät Johanna Matintalo ja Lauri Vuorinen . Matintalo edustaa seuratasolla Pöytyän Urheilijoita ja Vuorinen raisiolaista SkiTeam 105:ttä.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.