Suomen maatalouden EU:lta saama rahoitus kasvaa

Maa- ja elintarviketalouden toimintaedellytyksiin merkittävästi vaikuttavan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) kolmikantaneuvottelut saadaan näillä näkymin päätökseen alkuvuonna 2021. Uudistuksesta ei seuraa dramaattisia muutoksia Suomen maatalousmarkkinoille ja -tuotannolle. Jäsenmaat voivat jatkossa toteuttaa kunnianhimoisempaa ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa, mutta selkeiden vaatimusten ja arviointikriteerien puuttuminen saattaa madaltaa tavoitteita.

Tämä käy ilmi Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Pellervon taloustutkimuksen (PTT) tuoreesta tutkimusraportista EU:n maatalouspolitiikka vuoden 2020 jälkeen ja Suomen maatalous. Raportissa tarkastellaan unionin tulevan rahoituskauden 2021–27 maatalouspolitiikkaa ja sen vaikutuksia Suomen maa- ja elintarviketalouteen.

Luken tutkija Heli Huuskosen mukaan uudistus ei tuo merkittäviä muutoksia EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan (CAP). Politiikanteon perusrakenne säilyy entisellään. Uudistus nostaa kuitenkin kunnianhimoa ympäristö- ja ilmastoasioissa. Lisäksi uusi toimeenpanomalli antaa jäsenmaille enemmän valtaa ja vastuuta päättää CAP:n käytännön toteutuksesta, ja edellyttää niiltä kansallisten strategiasuunnitelmien laatimista politiikan toteuttamiseen.

Strategiasuunnitelmiin liittyy kuitenkin riski siitä, että jäsenvaltiot eivät aseta tarpeeksi selkeitä ja kunnianhimoisia tavoitteita esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiselle tai luonnon monimuotoisuuden edistämiselle. Lisäksi tavoitteisiin pääsemistä on vaikea mitata keinoilla, joita lainsäädäntöehdotukseen on kirjattu.

– Parhaimmillaan uusi CAP antaa siis jäsenmaille mahdollisuuden kunnianhimoisen ilmastopolitiikan toteuttamiseen, mutta toisaalta selkeiden vaatimusten ja arviointikriteerien puutteet antavat jäsenmaille mahdollisuuden olla toteuttamatta vaikuttavia ilmasto- ja ympäristötoimia, Huuskonen arvioi.

Unionin vuosia 2021–27 koskevissa budjettineuvotteluissa maatalousrahoituksen turvaaminen oli Suomelle yksi poliittisista prioriteeteista. Heinäkuussa saavutetun budjettisopimuksen mukaan Suomen maatalouden rahoitus kasvaa kaudella 2021–27 nimellisin hinnoin laskettuna 2,5 prosenttia kuluvaan kauteen 2014–20 verrattuna. Mikäli huomioon otetaan myös elvytykseen tarkoitettu niin sanottu Next Generation EU -väline, Suomen maatalouden EU-rahoitus kasvaa yhteensä kuusi prosenttia.

PTT:n maatalousekonomisti Tapani Yrjölän mukaan menestymisellä maatalousrahoituksessa on suora yhteys Suomen nettomaksuasemaan, koska Suomen EU:lta saamista jäsenmaksun vastineista maatalous muodostaa yli 60 prosenttia.

– Rahoituksen kasvu on varsin poikkeuksellista ja merkittävää. Tämän vuosituhannen trendi on ollut, että Suomen saama EU-rahoitus on asteittain pienentynyt ja saman kehityksen arvioitiin jatkuvan vielä tulevaa kautta koskevissa alustavissa ennakoinneissakin, sanoo Yrjölä.

Viljelijätukien kokonaismäärä on tänä vuonna Suomessa lähes 1,8 miljardia euroa, mikä vastaa lähes kolmannesta maatalouden kokonaistuotosta. EU:n kokonaan tai osittain rahoittamat tuet muodostavat Suomessa maataloustuen perustan. Niiden osuus on ollut viime vuosina noin 80 prosenttia maatalouden saamasta kokonaistuesta.

Luken tutkimusprofessori Jyrki Niemen mukaan tuen merkitys maatalouden tulonmuodostuksessa ja tuotantovolyymien säilyttäjänä on Suomessa selvästi suurempi kuin muissa EU-maissa, sillä tuotantokustannuksemme ovat luonnonolosuhteiden vuoksi selvästi markkinahintoja korkeammat.

– Koska EU:n maksamat suorat tuet ja tuotantoon sidotut tuet säilyvät uudistuksen myötä lähes ennallaan ja lisäksi maataloustuotteiden hintakehityksen ennakoidaan vastaavan lähivuosina vähintään tuotantopanosten hintakehitystä, maataloustuotannon taso säilyy Suomessa lähellä nykyistä tasoa rahoituskaudella 2021–27, arvioi Niemi.

– Tässä vaiheessa ei tosin tiedetä vielä tarkasti kaikkia uudistuksen yksityiskohtia, mitä esimerkiksi esitetyn vihreän arkkitehtuurin tuomat muutokset tulevat vaikuttamaan tuen saamisen ehtoihin tilatasolla. Kiristyvät ehdollisuusvaatimukset, jotka edellyttävät sitoutumista lisäkustannuksia aiheuttaviin ympäristö- ja ilmastokuormitusta vähentäviin toimenpiteisiin tukien saamiseksi, vaikuttavat tilojen talouteen ja lisäävät todennäköisesti viljelijöiden hallinnollista taakkaa.

Luken ja PTT:n yhteistä tutkimushanketta EU:n maatalouspolitiikka vuoden 2020 jälkeen – vaihtoehtoiset polut ja Suomen maatalous (CAPMAP) on rahoittanut Maatilatalouden kehittämisrahasto Makera.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Parempaa herraonnea, Naantali

Parempaa herraonnea, Naantali… kuin mitä aikoinaan Raisiossa, kun jatkatte kaupunginjohtajan etsintää.

Tutkijat selvittivät, miksi HIV-potilaiden immuunijärjestelmä ei nykyisellä lääkehoidolla parane kaikilla tehokkaasti

Uusi tutkimus osoittaa, että HIV-potilaiden immuunijärjestelmän toimintahäiriöön vaikuttavat merkittävästi proteiinikinaasit, jotka käynnistävät vastustuskykyä rapauttavan prosessin kehossa. Näitä proteiinikinaaseja salpaavat lääkkeet voivat olla ratkaisu HIV-potilaiden hoitoon, jos HI-virusta kantavan vastustuskyky ei parane ennalleen viruslääkityksen avulla.

Uusi sarjakuvafestivaali täyttää Turun pääkirjaston lokakuussa

Turun sarjakuvakerho järjestää ensimmäiset Turun sarjakuvafestivaalit lauantaina 16. lokakuuta kello 11–17 Turun pääkirjastossa. Kirjasto on sarjakuvakerhon yhteistyökumppanina.

Korona vaikuttanut auton hankintaan joka seitsemännessä kotitaloudessa

Koronapandemia on vaikuttanut joka seitsemännen suomalaisen kotitalouden auton hankintaan, selviää Ifin kyselytutkimuksesta. Koronan vuoksi auton hankkimista harkitsevat useimmin pääkaupunkiseudulla asuvat ja alle 30-vuotiaat. Kaikkiaan joka neljännessä kotitaloudessa suunnitellaan auton ostoa tämän tai ensi vuoden aikana.

Åbo Svenska Teaterin ovet pysyvät kiinni koko maaliskuun

kriminaalispektaakkeli Ken Ludwigin Baskerville – aito Sherlock Holmes arvoitus -esitykset peruuntuvat. Kuvassa ovat Jerry Wahlforss (takana vas.), Amanda Nyman, Monica Nyman (edessä vas.), Daniela Franzell ja Samuel Karlsson.

Åbo Svenska Teaterin ovet pysyvät suljettuina yleisöltä koko maaliskuun ajan. Sulkeminen perustuu Lounais-Suomen aluehallintoviraston 26. helmikuuta annettuun päätökseen uusista rajoituksista. Sekä vierailevat esitykset että kriminaalispektaakkeli Ken Ludwigin Baskerville – aito Sherlock Holmes arvoitus -esitykset peruuntuvat. Näytelmän yleisöensi-ilta oli suunniteltu pidettävän Maarianhaminassa 4. maaliskuuta Ahvenanmaan maakunnan hallitus päätti lauantaisessa (27.2.) kriisikokouksessaan kieltää kaikki yleisötilaisuudet 14. maaliskuuta asti.

Ennakoivan talousneuvonnan hanke parantaa kansalaisten ulosottotietoutta

Ulosottolaitoksella on yhdessä talous- ja velkaneuvonnan kanssa käynnissä ennakoivan talousneuvonnan hanke, jonka tavoite on vahvistaa kansalaisten oman talouden hallintaa ja samalla vähentää ylivelkaantumisriskiä. Hankkeella pyritään lisäämään ulosoton tunnettuutta, oikeaa tietoa ja näkyvyyttä sekä vahvistamaan viraston asiantuntija-asemaa. Lisäksi tarkoitus on madaltaa sidosryhmien ja kansalaisten yhteydenottokynnystä ulosottoon. Hankkeessa painotetaan erityisesti sellaisten kansalaisten neuvontaa, jotka eivät vielä ole ulosoton asiakkaita.

Alakouluikäisten harrastustoiminta voi jatkua, aikuisten harrasteliikunta keskeytetään

Parkin kenttä on avoinna 7. maaliskuuta saakka.

Rajoitukset Turun kaupungin liikuntapaikoilla tiukentuvat maaliskuun ajaksi. Tiukennukset pohjautuvat Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän 26. helmikuuta antamiin suosituksiin liikunnan harrastamisesta.

Opintolainoja nostettiin tammikuussa enemmän kuin koskaan aikaisemmin

Opintolainoja nostettiin tammikuussa 327 miljoonan euron edestä, mikä on kuusi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana ja enemmän kuin koskaan aikaisemmin kuukauden aikana. Tammikuussa nostettujen opintolainojen keskikorko oli ennätyksellisen alhainen (0,21 %). Euriborsidonnaisten lainojen osuus oli 93 prosenttia kaikista nostetuista opintolainoista, ja niiden keskikorko oli 0,16 prosenttia.

Ravintolat suljetaan väliaikaisesti asiakkailta, ruokaa voi tilata ja noutaa

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, jolla ravintolat ja muut ravitsemisalan yritykset suljettaisiin asiakkailta väliaikaisesti kolmeksi viikoksi. Lain on tarkoitus tulla voimaan 8. maaliskuuta, ja se olisi voimassa 28. maaliskuuta saakka. Ruoan ulosmyynti asiakkaille olisi sallittua. Sulku koskisi ravitsemisalan yrityksiä alueilla, joissa koronavirusepidemia on leviämis- ja kiihtymisvaiheessa. Alueista säädetään erikseen valtioneuvoston asetuksella.

Rakentamisen päästöjä voidaan nyt vertailla

Päästötietokanta luo perustan vähähiilisen rakentamisen säädösohjaukselle.

Uusi päästötietokanta luo perustan vähähiilisen rakentamisen säädösohjaukselle. Maanantaina julkaistu palvelu tarjoaa puolueetonta dataa Suomessa käytettävien rakennustuotteiden ilmastovaikutuksista kuten hiilijalan- ja kädenjäljestä, materiaalitehokkuudesta sekä kierrätettävyydestä. Tiedot yhdenmukaistavat rakennusten koko elinkaaren aikaisten kasvihuonekaasupäästöjen laskentaa ja helpottavat vähähiilisen rakennuksen suunnittelua. Palvelu on kaikille avoin ja maksuton.

Suomi siirtyi poikkeusolojen aikaan

Valtioneuvosto on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan maanantaina 1. maaliskuuta, että maassa vallitsevat valmiuslaissa tarkoitetut poikkeusolot. Poikkeusolot tulevat voimaan heti.

Monikielistä sadunlukua virtuaalisesti

Raision kaupunginkirjasto esittää virtuaalisesti monikielistä sadunlukua ja omakohtaisen pakolaistarinan. Videot julkaistaan kirjaston tekemässä Facebook-tapahtumassa, ja niitä on mahdollista katsoa kahden viikon ajan 8.-21. maaliskuuta.

Käytettyjen autojen kaupassa alkuvuosi viime vuotta vaisumpi

Helmikuussa rekisteröitiin yhteensä 8 170 uutta henkilöautoa, mikä on 1,2 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2020 helmikuussa. Tänä vuonna uusia henkilöautoja on ensirekisteröity 17 545, joka on 8,0 prosenttia viime vuoden alkua vähemmän.

Teknologiakiinteistöt aloittaa osakeannin

Turun Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen.

Teknologiakiinteistöt aloittaa omistajilleen suunnatun osakeannin, jonka tarkoituksena on hankkia 75 miljoonaa euroa lisää pääomaa Turun Tiedepuiston kehittämiseen.

Aurinkobaletin Minne kutsua Liza? -teoksen ensi-ilta siirtyy syyskuulle

Sasha Pepeljajev.

Aurinkobaletin tulevan Minne kutsua Liza? -teoksen ensi-ilta siirtyy maaliskuulta syyskuulle tämänhetkisten koronarajoitusten vuoksi. Uusi ensi-iltapäivä on perjantai 24. syyskuuta. Sasha Pepeljajevin uutuusteoksen esityksiä nähdään aina 16. lokakuuta asti.

Tavanomaista kylmempi helmikuu päättyi lauhana

Helmikuu oli tavanomaista kylmempi, mutta aivan kuukauden lopussa mitattiin uusia asemakohtaisia lämpöennätyksiä. Koko talvi eli joulu-helmikuu oli lämpötiloiltaan lähes koko maassa noin asteen verran tavanomaista leudompi. Joulukuu oli talvikuukausista leudoin.

Saarikko: Päästövähennyksiä ei voi tehdä autoilijoita kurittamalla

Annika Saarikko.

Keskustan reunaehto tuleville päätöksille on, että päästövähennyksiä ei tehdä autoilijoita kurittamalla, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoo.

Viking Line vie kesällä risteilylle Helsingin ja Turun välille

M/S Gabriellan kyydissä voi 4. heinäkuuta matkustaa ensimmäistä kertaa kahden Manner-Suomen sataman välillä.

Viking Linen laivoilla pääsee heinäkuussa Helsingistä Tall Ships Races -kilpailun isäntäsatamiin ja Maarianhaminan Rockoff-tapahtumaan, jossa esiintyy muun muassa Tomas Ledin .

Urheilu

Perttu Kytöhonka ottaa vastuuta TPS Salibandyn urheilujohtajana

Perttu Kytöhonka on toiminut viime aikoina myös GrIFK:n urheilutoimenjohtajana. Kauniaisten pestin jatko on TPS:n urheilujohtajuuden myötä auki. – Suoranaisesti TPS-pesti ei estä sitä, mutta sen jatkoa täytyy nyt tarkasti arvioida, Kytöhonka sanoo.

TPS Salibandy on jo pitkään rakentanut kulisseissa aiempaa selkeämpää organisaatiota. Pari viikkoa sitten yksi merkittävä osa organisaatiorakenteessa saatiin valmiiksi, kun Perttu Kytöhonka nimettiin TPS Salibandyn urheilujohtajaksi.

Puukkokatsomo: Iso voitto

Yksi salibandykauden yllättäjistä on naisten F-liigaan täksi kaudeksi noussut FBC Loisto, joka on lunastanut ryminällä paikkansa pääsarjatasolta.

TPS:n pelit jatkuvat normaalisti ohjelman mukaisesti

Kiristyvät koronrajoitukset eivät muuta Liigan otteluohjelmaa.

Hallituksen torstaina ilmoittama kolmen viikon sulkutila sekä uudet alueelliset rajoitustoimenpiteet eivät vaikuta Liigan runkosarjaohjelmaan.

Kristika haastaa Loimaan

Kristika saa vastaansa LoKoPon.

Miesten koripallon 1. divisioona A:ssa on 26. helmikuuta edessä kärkikamppailu, kun Turun Kristika saa Nunnavuoren palloiluhallissa vieraakseen LoKoKo Bisonsin.

Jasper Jalonen Hoffenheimin testiin

Jasper Jalonen.

TPS:n hyökkäävä keskikenttäpelaaja Jasper Jalonen on viikon saksalaisen Bundesliigassa pelaavana TSG 1899 Hoffenheimin testissä. Jalosen on määrä palata takaisin Turkuun ja TPS:n vahvuuteen ensi viikolla.

Mäkihyppääjä Niko Kytösaho MM-hiihtoihin

Niko Kytösaho.

Paimiolaislähtöinen kolmannen polven mäkihyppääjä Niko Kytösaho valittiin odotetusti Suomen mäkimaajoukkueeseen 23. helmikuuta Oberstdorfissa käynnistyviin hiihdon MM-kisoihin. Suomen runsaan 30 hengen kisajoukkueeseen valittiin myös varsinaissuomalaiset hiihtäjät Johanna Matintalo ja Lauri Vuorinen . Matintalo edustaa seuratasolla Pöytyän Urheilijoita ja Vuorinen raisiolaista SkiTeam 105:ttä.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.