Asbesti ei menetä merkitystään, vaikka koko rakennus puretaan

Jos purkutyömaata kastellaan, kyseessä voi olla yritys hillitä asbestikuitujen pääsyä ympäristöön Jos purkutyömaata kastellaan, kyseessä voi olla yritys hillitä asbestikuitujen pääsyä ympäristöön

Vanhojen kiinteistöjen purkutyömailla saattaa joskus näyttää siltä, että asbesti ei ole minkäänlainen ongelma silloin, kun puretaan kokonainen rakennus. Purku voidaan tehdä kaivinkoneella ja pöly saattaa levitä pitkälle. Kyseessä on kuitenkin harhaluulo, sillä usein asbesti on purettu rakenteista jo ennen kuin purkamista voi edes havaita rakennuksen ulkopuolelta käsin.

– Kaikki lähtee asbestikartoituksesta. Sen tulosten perusteella tehdään asbestipurku hyväksyttyjä työmenetelmiä käyttäen myös kokonaan purettaviin rakennuksiin. Kartoitus, tunnistus, poisto, purku, työjärjestys on aina tämä, kertoo Työturvallisuuskeskukselle Toimiva asbestipurku -oppaan kirjoittanut tarkastaja Mikko Mäkelä Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.

Harhaluulo asbestin jotenkin muuttuvasta merkityksestä kokonaan purettavissa rakennuksissa on sen verran vahva, että se elää jopa osassa purku-urakoita hoitavia yrityksiä. Onneksi rakennusten purku edellyttää ennakkoilmoituksia, joissa luetellaan myös purkuun suunnitellut työmenetelmät.

Osastointimenetelmän lähtökohtana on, että osastoinnin ulkopuolelle kuituja ei saa karata yhtään. Näin varmistetaan paitsi ympäristön, myös purkutyön tekijöiden turvallisuus. Jos ennakkoilmoituksessa ehdotetaan työtapoja, jotka eivät anna suojaa purkutyön tekijöille, myös niihin puututaan.

Osa purkutöistä on luonteeltaan sellaisia, että myös poikkeuksia on olemassa. Näitä ovat romahtamisvaarassa olevat rakennukset sekä tulipalon jäljiltä olevat purkukohteet, joista osa on jo romahtanut. Näissä asbestikartoitustakaan ei ehkä pystytä tekemään, mutta kohteita pidetään asbestipitoisina, jos ne edustavat sitä aikakautta, jolloin asbestia käytettiin.

– Näissä muu haittatekijä nousee suurempaan rooliin. Jos purkutyön tekijöihin kohdistuu suuri vaara, voidaan purkutyö tehdä koneellisesti. Kun vaaraa aiheuttanut kohta on purettu, jatketaan purkutyötä taas hyväksytyin työmenetelmin, Mäkelä kertoo.

Vaikka erityiskohde jouduttaisiin osittain purkamaan ilman osastointia, ei ympäristö ole aivan oman onnensa nojassa. Koneellisesti purettavissa kohteista pyritään pölyn sidontaan kastelemalla. Purkutyömaa on myös altistava alue, jossa saavat työskennellä vain tarvittavat, suojatut henkilöt. Niin koneellisesti kuin hyväksyttyjä työmenetelmiä käyttäenkin puretut materiaalit pakataan erillisiin pakkauksiin tai pressulla suojatuille lavoille, joilta ne kuljetetaan asbestijätettä vastaanottaville kaatopaikoille ja loppusijoitetaan.

Vaikka kyseessä on kokonainen rakennus, jossa asbestia saattaa löytyä esimerkiksi erilaisista tasoitteista ja laasteista, on vanhojen rakennusten purkaminen täysin asbestiturvallisesti kuitenkin mahdollista, Mäkelä vakuuttaa.

– Kyllä se on. On haastavia kohteita, joissa on muitakin haitta- ja vaaratekijöitä ja jotka vaativat erityisosaamista. Niistäkin asbesti kuitenkin pystytään poistamaan aiheuttamatta haittaa tekijöille tai ympäristölle.

Vaikka asbestipurku on tarkkaan säädeltyä, voi rakennuksen purku-urakan ottaa hoitaakseen kuka tahansa. Jos asbestikartoitus osoittaa, että asbestia löytyy, tulee purun pääurakoitsijan kuitenkin käyttää aliurakoitsijana tarvittavat luvat omaavaa aliurakoitsijaa.

Jos purku-urakkaa seuraavalla sivullisella on syytä olettaa, että purkutyömaalla ei ole kaikki aivan kunnossa, kannattaa olla yhteydessä työsuojeluviranomaisiin.

– Kun ilmoituksia tulee, selvitetään, onko tarvetta valvontakäynnille. Työn alla olevissa kiinteistöissä asuvat tekevät ilmoituksia asbestitöiden puutteista toisinaan, suomalaiset ovat hyvin valveutunutta porukkaa. Aina voi olla yhteydessä, jos epäilee, että jotain turvallisuuteen vaikuttavaa on jätetty tekemättä.

Jarno Keskinen

Kattoremontti sulkee Wäinö Aaltosen museon

Kattoremontti pitää WAMin suljettuna alkuvuoden.

WAMissa on alkanut kahdessa vaiheessa toteutettava kattoremontti. Remontin toiseen vaiheen aikana korjataan näyttelytilojen katto-osia, josta aiheutuu merkittävää meluhaittaa. Museo on päätetty pitää suljettuna 11.1.–5.3.

Rakennusjärjestysehdotus asetettu virallisesti nähtäville

Turun kaupungin rakennusjärjestystä ollaan päivittämässä. Rakennusjärjestyksen uusimistyön lähtökohtana on maankäyttö- ja rakennuslain säännökset ja vuonna 2017 voimaan tullut rakennusjärjestys. Uudistamisen tavoitteena on muun muassa keventää luvanvaraisuutta, tarkentaa autopaikkamääräyksiä ja ottaa viherkertoimen velvoitetaso osaksi rakennusjärjestystä ja lisätä hulevesien hallintaan liittyviä määräyksiä.

Turun arkkihiippakunnan piispan vaalin ratkaiseva toinen kierros torstaina

Mari Leppänen.

Turun arkkihiippakunnan piispan vaalin toinen kierros käydään torstaina 3. joulukuuta. Vaalikokoukset alkavat viidessä rovastikunnassa kello 13. Sitä mukaa, kun alustavat äänimäärät rovastikunnissa valmistuvat, ne ilmoitetaan arkkihiippakunnan Twitter-tilillä ja Facebookissa sekä Suomen ev.lut. kirkon Twitter-tilillä.

Varsinais-Suomeen yli 27,8 miljoonaa euroa EU-rahoitusta viime vuonna alkaneisiin hankkeisiin

Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimiston laatiman selvityksen mukaan maakuntaan myönnettiin yli 27,8 miljoonaa euroa vuonna 2019 alkaneisiin EU-rahoitteisiin hankkeisiin. Hankkeita oli yhteensä 330 ja niihin osallistui 209 varsinaissuomalaista toimijaa. Selvitys laadittiin Varsinais-Suomen liiton toimeksiantona. Vastaavaa vuosittaista selvitystä on tehty liitossa vuodesta 2016 alkaen.

Rasmus Tirronen jatkaa Ässissä ainakin kuluvan viikon

Rasmus Tirronen.

Turun Palloseuran maalivahti Rasmus Tirronen jatkaa Ässissä ainakin tämän viikon ajan.

Vuodeosastohoidossa lievää kasvua, somaattisen erikoissairaanhoidon avohoitopainotteisuus jatkuu aiempien vuosien tapaan

Potilaat somaattisen erikoissairaanhoidon avohoidossa ja vuodeosastohoidossa vuosina 2009–19.

Somaattisessa erikoissairaanhoidossa hoidettiin noin kaksi miljoonaa potilasta vuonna 2019, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Potilaita oli lähes neljä prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Maanmittauslaitoksen Turun palvelupisteessä asiointi toistaiseksi vain ajanvarauksella

Muuttuneen koronatilanteen vuoksi Maanmittauslaitoksen Lahden, Oulun, Tampereen ja Turun asiakaspalvelupisteet siirtyvät 30. marraskuuta alkaen palvelemaan asiakkaita toistaiseksi vain ajanvarauksella.

HC TPS Turku Oy käynnistää yt-neuvottelut

Santtu Jokinen.

HC TPS Turku Oy käynnistää yt-neuvottelut henkilöstön kanssa. Koronaviruspandemian vaikutukset erityisesti yleisömääriin ovat odotettua suuremmat, jonka myötä neuvottelut käynnistetään.

Nostivatko etätyöt isompien asuntojen suosiota?

Korona on lisännyt suurempien asuntojen kaipuuta.

Asumisoikeusasuntojen hakijamäärät ovat olleet tänä vuonna selkeässä kasvussa viime vuoteen verrattuna. Kasvu on monen tekijän summa, mutta koronatilanne on ollut yksi suurimmista syistä.

OP Turun Seudun palvelupiste Kaarinassa suljettuna tänään ja huomenna korona-altistuksen vuoksi

Yhdellä OP Turun Seudun työntekijällä on todettu koronaviruksen aiheuttama infektio. Tartuntataudeista vastaavat viranomaiset yhteistyössä pankin edustajien kanssa kartoittavat parhaillaan tartunnalle altistuneita henkilöitä. Mahdollinen altistuminen on tapahtunut Kaarinan palvelupisteessä. Altistuneet asetetaan kymmenen vuorokauden karanteeniin altistumispäivästä lukien.

Naantalin kaupunginjohtaja: Nesteen toteutettava täysimääräisesti suunnittelemansa muutosturvatoimenpiteet

Naantalin kaupunginjohtaja Jouni Mutanen.

Neste Oyj ilmoitti syyskuussa suunnittelevansa jalostamotoimintojen uudelleenjärjestelyjä Porvoossa ja Naantalissa Öljytuotteet-liiketoiminnan kilpailukyvyn varmistamiseksi. Tänään julkaistussa tiedotteessaan Neste ilmoittaa, että yhteistoimintaneuvottelujen päätyttyä yhtiö on tehnyt päätöksen lakkauttaa Naantalin jalostustoiminnot maaliskuun loppuun mennessä.

Turun kaupunki hankki tietoturvan valvontapalvelun Fiarone Oy:ltä

Turun kaupunki on hankkinut tietoturvan valvontapalvelun turkulaiselta Fiarone Oy:ltä. Fiaronen SOC-tietoturvavalvomossa (Security Operations Center) analysoidaan kaupungin tietoverkon tilannekuvaa vuorokauden ympäri, tunnistetaan mahdolliset tietoturvapoikkeamat ja reagoidaan niihin.

Taideakatemiasta valmistuvien kuvataiteilijoiden Polymorfia-näyttely Brinkkalan galleriassa

Riitta Posti, keltainen villatakki.

Vanhan Suurtorin historiallisessa miljöössä sijaitsevan Turun kaupungin Brinkkalan gallerian valtaa Turun AMK:n Taideakatemiasta valmistuvien kuvataiteilijoiden Polymorfia-näyttely. Näyttely avautuu on esillä 14. helmikuuta asti.

Viking Line avaa uuden merimyymälän Kauppakeskus Myllyyn

Viking Linen risteilyiltä tuttu myymäläkonsepti laajenee. Kauppakeskus Myllyyn avautuvasta pop up -myymälästä voi ostaa Punaisten laivojen tuttuja tuotteita merihintaan. Viking Line Pop Up Shop Mylly on avoinna 5.12.2020–28.2.2021.

Oboen äänenjohtaja Takuya Takashiman solistikonsertissa venetsialaista barokkia

Takuya Takashima.

Turun filharmonisen orkesterin solistina torstaina 3. joulukuuta kello 19 Konserttitalossa kuullaan oboen äänenjohtaja Takuya Takashimaa . Illan johtaa nousevaa kansainvälistä uraa tekevä Kerem Hasan , joka on tuore ylikapellimestari Innsbruckissa Tirolin sinfoniaorkesterissa.

Miljoonahanke vauhdittamaan autonomisten kulkuneuvojen kehitystyötä

Turun ammattikorkeakoulu ja Yrkehögskolan Novia perustavat yhdessä alan yritysten kanssa Turkuun uuden kokeiluympäristön autonomisille kulkuneuvoille. Hankkeeseen on saatu merkittävää rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Turun yliopiston hoitotieteen laitos palkitsi ansioituneita hoitotieteilijöitä

Raija Kontio.

Turun yliopiston hoitotieteen laitos jakoi Maailman terveysjärjestön (WHO) sairaanhoitajien ja kätilöiden vuoden kunniaksi kolme tunnustuspalkintoa hoitotiedettä ansioituneesti edistäneille henkilöille.

Neste vahvistaa – jalostustoiminta lakkaa Naantalissa, noin 370 työtehtävää loppuu

Neste lakkauttaa Naantalin öljynjalostamon. Yhtiössä päättyy noin 370 työtehtävää.

Neste ilmoitti syyskuussa suunnittelevansa jalostamotoimintojen uudelleenjärjestelyjä Porvoossa ja Naantalissa Öljytuotteet-liiketoiminnan kilpailukyvyn varmistamiseksi. Yhteistoimintaneuvottelujen päätyttyä yhtiö on tehnyt päätöksen lakkauttaa Naantalin jalostustoiminnot maaliskuun loppuun mennessä ja keskittää Naantalin toiminnan terminaali- ja satamatoimintoihin sekä uudistaa Öljytuotteiden operatiivista toimintamallia. Muutoksen toisessa vaiheessa Porvoon jalostamoa kehitetään kohti uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineiden prosessointia. Toimenpiteillä tavoitellaan noin 50 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä kiinteissä kustannuksissa.

Urheilu

Rasmus Tirronen jatkaa Ässissä ainakin kuluvan viikon

Rasmus Tirronen.

Turun Palloseuran maalivahti Rasmus Tirronen jatkaa Ässissä ainakin tämän viikon ajan.

HC TPS Turku Oy käynnistää yt-neuvottelut

Santtu Jokinen.

HC TPS Turku Oy käynnistää yt-neuvottelut henkilöstön kanssa. Koronaviruspandemian vaikutukset erityisesti yleisömääriin ovat odotettua suuremmat, jonka myötä neuvottelut käynnistetään.

Åboraakkeli: Yleisurheilun imu lisääntyy

Jari Salonen (vas.), Harri Halme ja  Veera Sahlberg.

Paavo Nurmi Games kasvaa ensi kesänä kaksipäiväiseksi. Kansainvälisen yleisurheiluliiton Continental Tourin kultatasolla jatkava yleisurheilutapahtuma järjestetään ensi vuonna 7.–8. kesäkuuta.

FBC Loisto taistelee naisten F-liigan lohko A:n kärkisijoista

Nousijajoukkue FBC Loisto on syksyn aikana osoittanut kuuluvansa naisten F-liigan lohko A:han.

FBC Loisto nousi täksi kaudeksi salibandyn korkeimmalle sarjatasolle naisten F-liigan lohko A:han. Sarjanousija tiedettiin yllätysvalmiiksi ryhmäksi, mutta alkukauden otteet ovat silti olleet yllätys myös päävalmentaja Matti Pienihäkkiselle . 12 ottelusta joukkue on kerännyt 21 pistettä ja on sarjataulukossa kolmantena. Nousijajoukkue on myös onnistunut ottamaan Turun valtikan itselleen voittamalla kummatkin syksyn mittaan pelatut paikallispelit TPS:ää vastaan.

Fanny Sampalle kultaa kilpa-aerobicin SM-kilpailuista, Turun Urheiluliitolle kolmoisvoitto

Fanny Samppa.

Kilpa-aerobicin SM-kilpailut saatettiin päätökseen lauantaina Seinäjoella. Voiton varmisti itselleen Fanny Samppa .

TPS:n maalivahti Siiri Välimaa ripusti nappikset naulaan

TPS:n maalivahti Siiri Välimaa lopetti aktiiviuransa.

Kansallisesta liigasta pudonneella TPS:n edustusjoukkueella on edessään uudelleenrakennuksen ajat. Hyvin konkreettiseksi asian tekee joukkueen tukipilarin maalivahti Siiri Välimaan päätös lopettaa aktiiviuransa. 30-vuotias Välimaa pelasi TPS:ssä kaudet 2019 ja 2020 sekä kotimaiden kenttien lisäksi monta vuotta Norjassa. Myös naisten A-maajoukkueen maalia raumalaislähtöinen Välimaa ehti uransa aikana vartioida.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.