Varsinais-Suomi edelleen koronapandemian kiihtymisvaiheessa, kaikessa vapaa-ajan toiminnassa muistettava riittävät etäisyydet

Kuvassa on esitetty Varsinais-Suomessa asuvilla henkilöillä todetut koronavirustapaukset 2.3.–25.10.2020. Tilastosta voidaan huomata, että tapausmäärät putosivat toukokuun aikana ja olivat selvästi alhaisemmat kesä-heinäkuun ajan. Elokuusta alkaen koronatapausmäärät Varsinais-Suomessa ovat kasvaneet vähitellen, kunnes lokakuussa on siirrytty kiihtymisvaiheeseen.
Kuvassa on esitetty Varsinais-Suomessa asuvilla henkilöillä todetut koronavirustapaukset 2.3.–25.10.2020. Tilastosta voidaan huomata, että tapausmäärät putosivat toukokuun aikana ja olivat selvästi alhaisemmat kesä-heinäkuun ajan. Elokuusta alkaen koronatapausmäärät Varsinais-Suomessa ovat kasvaneet vähitellen, kunnes lokakuussa on siirrytty kiihtymisvaiheeseen. Kuva: VSSHP

Koronapandemia on edelleen kiihtymisvaiheessa Varsinais-Suomessa. Noin neljännes kaikista tartunnoista tulee tällä hetkellä omilta perheenjäseniltä, samassa taloudessa asuvilta ja muusta lähipiiristä. Tartunnan lähteistä pystytään tunnistamaan hieman yli 70 prosenttia.

Tiistaina kokoontunut Varsinais-Suomen alueellinen koronaryhmä ei antanut uusia suosituksia, mutta haluaa kiinnittää huomiota riittäviin 1–2 metrin turvaväleihin kaikissa tilanteissa. Erityisesti harrastustoiminnassa etäisyyden pitäminen on ensiarvoisen tärkeää.

– Vapaa-ajan turvalliseen harrastustoimintaan tulisi nyt kiinnittää entistä enemmän huomiota. Riittävät etäisyydet ovat tärkeitä kaiken ikäisille. Alueellinen ohjausryhmämme kannustaa siihen, että seurat ideoisivat turvallisia harjoittelutapoja, jotta lähikontakteja ei synny. Seurat ovatkin tehneet tässä jo erittäin hyvää työtä. Jos on mahdollista varioida harjoittelua entistä turvallisemmaksi, se kannattaa nyt tehdä, johtajaylilääkäri Mikko Pietilä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä.

Työryhmä ei katsonut voivansa antaa lajikohtaisia ohjeita, vaan kannustaa harrastustoiminnan järjestäjiä suunnittelemaan harjoitukset niin, että lähikontakteja voidaan välttää.

– Erityisesti lähikontaktia sisältävissä urheilulajeissa ja muissa harrastuksissa tulisi käyttää harkintaa siinä, missä laajuudessa toimintaa voidaan jatkaa, jotta koronatartunnoilta voidaan välttyä. Jos koronaepidemian tilanne pahenee nykyisestä, joudumme tiukentamaan suosituksia, Pietilä sanoo.

Työryhmä keskusteli myös pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän suositusluonnoksesta täysi-ikäisten harrastustoimintaan. Ryhmä totesi, että se soveltuu ohjeistuksen pohjaksi myös Varsinais-Suomessa. Tarkempien ohjeiden laatiminen kunnissa on perusteltua kunnan oman epidemiologisen tilanteen mukaisesti.

Varsinais-Suomessa koronapandemia on edelleen kiihtymisvaiheessa. Tapausmäärät ovat kuitenkin pysyneet edellisviikon tasolla. Koronavirustapauksien kokonaismäärä sairaanhoitopiirin alueella on 25. lokakuuta. mennessä 874 tapausta.

Perheessä ja lähipiirissä tapahtuneet tartunnat ovat suurin ryhmä, 24 prosenttia todetuista koronatartunnoista. Ulkomaanmatkoilta peräisin olevia tartuntoja on todettu alle kymmenen prosenttia kaikista tapauksista. Tapaukset ovat peräisin eri puolilta maailmaa ja liittyvät pääasiassa työmatkoihin. Ravintoloista ja yökerhoista aiheutuneet tartunnat ovat Varsinais-Suomessa selvästi vähentyneet.

Urheilutapahtumiin liittyvät tartunnat ovat olleet Varsinais-Suomen alueella harvinaisia, vaikka joukkoaltistuksia erilaisissa joukkuepeleissä on tapahtunut.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) ilmoittama ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden viimeisen kahden viikon (12.–25.10.) on 31,6. Ilmaantuvuus on siis pysynyt lähes ennallaan edeltävään 14 vuorokauden tarkastelujaksoon verrattuna (18.10. ilmaantuvuusluku oli 31,4). Sairaalahoidossa on Varsinais-Suomessa tällä hetkellä alle viisi potilasta. Maakunnassa on edelleen myös muutamia kuntia, joissa ei ole todettu yhtään koronavirustartuntaa.

Koronatapausten ilmaantuvuuden nousu on loiventunut lokakuun alkuun verrattuna myös kansallisesti.

– Huolimatta suurista päivittäisistä koronapositiivisten näytteiden määristä, koronan ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden ei ole Varsinais-Suomessa lähtenyt voimakkaaseen nousuun. Ravintoloita koskevat rajoitukset ovat tehonneet hyvin, koska ravintoloista ja yökerhoista aiheutuneet tartunnat ovat käytännössä loppuneet, Tyksin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala kertoo.

Tyksin laboratorioissa analysoitiin viime viikon (19.–25.10.) aikana yhteensä noin 6 120 koronanäytettä. Positiivisten näytteiden osuus kaikista Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronanäytteistä on nyt 1,4 prosenttia. Viikkoa aiemmin (20.10.) positiivisten koronanäytteiden osuus Varsinais-Suomessa oli 1,2 prosenttia.

Alueellinen koronaa ehkäisevä ryhmä on monen toimijan yhteinen ohjausryhmä. Ryhmä kokoontuu säännöllisesti ja linjaa alueellisia suosituksia. Työryhmässä ovat mukana Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Lounais-Suomen aluehallintovirasto, ELY-keskus sekä edustus useista kunnista ja THL:sta. Työryhmää johtaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kattoremontti sulkee Wäinö Aaltosen museon

Kattoremontti pitää WAMin suljettuna alkuvuoden.

WAMissa on alkanut kahdessa vaiheessa toteutettava kattoremontti. Remontin toiseen vaiheen aikana korjataan näyttelytilojen katto-osia, josta aiheutuu merkittävää meluhaittaa. Museo on päätetty pitää suljettuna 11.1.–5.3.

Rakennusjärjestysehdotus asetettu virallisesti nähtäville

Turun kaupungin rakennusjärjestystä ollaan päivittämässä. Rakennusjärjestyksen uusimistyön lähtökohtana on maankäyttö- ja rakennuslain säännökset ja vuonna 2017 voimaan tullut rakennusjärjestys. Uudistamisen tavoitteena on muun muassa keventää luvanvaraisuutta, tarkentaa autopaikkamääräyksiä ja ottaa viherkertoimen velvoitetaso osaksi rakennusjärjestystä ja lisätä hulevesien hallintaan liittyviä määräyksiä.

Turun arkkihiippakunnan piispan vaalin ratkaiseva toinen kierros torstaina

Mari Leppänen.

Turun arkkihiippakunnan piispan vaalin toinen kierros käydään torstaina 3. joulukuuta. Vaalikokoukset alkavat viidessä rovastikunnassa kello 13. Sitä mukaa, kun alustavat äänimäärät rovastikunnissa valmistuvat, ne ilmoitetaan arkkihiippakunnan Twitter-tilillä ja Facebookissa sekä Suomen ev.lut. kirkon Twitter-tilillä.

Varsinais-Suomeen yli 27,8 miljoonaa euroa EU-rahoitusta viime vuonna alkaneisiin hankkeisiin

Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimiston laatiman selvityksen mukaan maakuntaan myönnettiin yli 27,8 miljoonaa euroa vuonna 2019 alkaneisiin EU-rahoitteisiin hankkeisiin. Hankkeita oli yhteensä 330 ja niihin osallistui 209 varsinaissuomalaista toimijaa. Selvitys laadittiin Varsinais-Suomen liiton toimeksiantona. Vastaavaa vuosittaista selvitystä on tehty liitossa vuodesta 2016 alkaen.

Rasmus Tirronen jatkaa Ässissä ainakin kuluvan viikon

Rasmus Tirronen.

Turun Palloseuran maalivahti Rasmus Tirronen jatkaa Ässissä ainakin tämän viikon ajan.

Vuodeosastohoidossa lievää kasvua, somaattisen erikoissairaanhoidon avohoitopainotteisuus jatkuu aiempien vuosien tapaan

Potilaat somaattisen erikoissairaanhoidon avohoidossa ja vuodeosastohoidossa vuosina 2009–19.

Somaattisessa erikoissairaanhoidossa hoidettiin noin kaksi miljoonaa potilasta vuonna 2019, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Potilaita oli lähes neljä prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Maanmittauslaitoksen Turun palvelupisteessä asiointi toistaiseksi vain ajanvarauksella

Muuttuneen koronatilanteen vuoksi Maanmittauslaitoksen Lahden, Oulun, Tampereen ja Turun asiakaspalvelupisteet siirtyvät 30. marraskuuta alkaen palvelemaan asiakkaita toistaiseksi vain ajanvarauksella.

HC TPS Turku Oy käynnistää yt-neuvottelut

Santtu Jokinen.

HC TPS Turku Oy käynnistää yt-neuvottelut henkilöstön kanssa. Koronaviruspandemian vaikutukset erityisesti yleisömääriin ovat odotettua suuremmat, jonka myötä neuvottelut käynnistetään.

Nostivatko etätyöt isompien asuntojen suosiota?

Korona on lisännyt suurempien asuntojen kaipuuta.

Asumisoikeusasuntojen hakijamäärät ovat olleet tänä vuonna selkeässä kasvussa viime vuoteen verrattuna. Kasvu on monen tekijän summa, mutta koronatilanne on ollut yksi suurimmista syistä.

OP Turun Seudun palvelupiste Kaarinassa suljettuna tänään ja huomenna korona-altistuksen vuoksi

Yhdellä OP Turun Seudun työntekijällä on todettu koronaviruksen aiheuttama infektio. Tartuntataudeista vastaavat viranomaiset yhteistyössä pankin edustajien kanssa kartoittavat parhaillaan tartunnalle altistuneita henkilöitä. Mahdollinen altistuminen on tapahtunut Kaarinan palvelupisteessä. Altistuneet asetetaan kymmenen vuorokauden karanteeniin altistumispäivästä lukien.

Naantalin kaupunginjohtaja: Nesteen toteutettava täysimääräisesti suunnittelemansa muutosturvatoimenpiteet

Naantalin kaupunginjohtaja Jouni Mutanen.

Neste Oyj ilmoitti syyskuussa suunnittelevansa jalostamotoimintojen uudelleenjärjestelyjä Porvoossa ja Naantalissa Öljytuotteet-liiketoiminnan kilpailukyvyn varmistamiseksi. Tänään julkaistussa tiedotteessaan Neste ilmoittaa, että yhteistoimintaneuvottelujen päätyttyä yhtiö on tehnyt päätöksen lakkauttaa Naantalin jalostustoiminnot maaliskuun loppuun mennessä.

Turun kaupunki hankki tietoturvan valvontapalvelun Fiarone Oy:ltä

Turun kaupunki on hankkinut tietoturvan valvontapalvelun turkulaiselta Fiarone Oy:ltä. Fiaronen SOC-tietoturvavalvomossa (Security Operations Center) analysoidaan kaupungin tietoverkon tilannekuvaa vuorokauden ympäri, tunnistetaan mahdolliset tietoturvapoikkeamat ja reagoidaan niihin.

Taideakatemiasta valmistuvien kuvataiteilijoiden Polymorfia-näyttely Brinkkalan galleriassa

Riitta Posti, keltainen villatakki.

Vanhan Suurtorin historiallisessa miljöössä sijaitsevan Turun kaupungin Brinkkalan gallerian valtaa Turun AMK:n Taideakatemiasta valmistuvien kuvataiteilijoiden Polymorfia-näyttely. Näyttely avautuu on esillä 14. helmikuuta asti.

Viking Line avaa uuden merimyymälän Kauppakeskus Myllyyn

Viking Linen risteilyiltä tuttu myymäläkonsepti laajenee. Kauppakeskus Myllyyn avautuvasta pop up -myymälästä voi ostaa Punaisten laivojen tuttuja tuotteita merihintaan. Viking Line Pop Up Shop Mylly on avoinna 5.12.2020–28.2.2021.

Oboen äänenjohtaja Takuya Takashiman solistikonsertissa venetsialaista barokkia

Takuya Takashima.

Turun filharmonisen orkesterin solistina torstaina 3. joulukuuta kello 19 Konserttitalossa kuullaan oboen äänenjohtaja Takuya Takashimaa . Illan johtaa nousevaa kansainvälistä uraa tekevä Kerem Hasan , joka on tuore ylikapellimestari Innsbruckissa Tirolin sinfoniaorkesterissa.

Miljoonahanke vauhdittamaan autonomisten kulkuneuvojen kehitystyötä

Turun ammattikorkeakoulu ja Yrkehögskolan Novia perustavat yhdessä alan yritysten kanssa Turkuun uuden kokeiluympäristön autonomisille kulkuneuvoille. Hankkeeseen on saatu merkittävää rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Turun yliopiston hoitotieteen laitos palkitsi ansioituneita hoitotieteilijöitä

Raija Kontio.

Turun yliopiston hoitotieteen laitos jakoi Maailman terveysjärjestön (WHO) sairaanhoitajien ja kätilöiden vuoden kunniaksi kolme tunnustuspalkintoa hoitotiedettä ansioituneesti edistäneille henkilöille.

Neste vahvistaa – jalostustoiminta lakkaa Naantalissa, noin 370 työtehtävää loppuu

Neste lakkauttaa Naantalin öljynjalostamon. Yhtiössä päättyy noin 370 työtehtävää.

Neste ilmoitti syyskuussa suunnittelevansa jalostamotoimintojen uudelleenjärjestelyjä Porvoossa ja Naantalissa Öljytuotteet-liiketoiminnan kilpailukyvyn varmistamiseksi. Yhteistoimintaneuvottelujen päätyttyä yhtiö on tehnyt päätöksen lakkauttaa Naantalin jalostustoiminnot maaliskuun loppuun mennessä ja keskittää Naantalin toiminnan terminaali- ja satamatoimintoihin sekä uudistaa Öljytuotteiden operatiivista toimintamallia. Muutoksen toisessa vaiheessa Porvoon jalostamoa kehitetään kohti uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineiden prosessointia. Toimenpiteillä tavoitellaan noin 50 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä kiinteissä kustannuksissa.

Urheilu

Rasmus Tirronen jatkaa Ässissä ainakin kuluvan viikon

Rasmus Tirronen.

Turun Palloseuran maalivahti Rasmus Tirronen jatkaa Ässissä ainakin tämän viikon ajan.

HC TPS Turku Oy käynnistää yt-neuvottelut

Santtu Jokinen.

HC TPS Turku Oy käynnistää yt-neuvottelut henkilöstön kanssa. Koronaviruspandemian vaikutukset erityisesti yleisömääriin ovat odotettua suuremmat, jonka myötä neuvottelut käynnistetään.

Åboraakkeli: Yleisurheilun imu lisääntyy

Jari Salonen (vas.), Harri Halme ja  Veera Sahlberg.

Paavo Nurmi Games kasvaa ensi kesänä kaksipäiväiseksi. Kansainvälisen yleisurheiluliiton Continental Tourin kultatasolla jatkava yleisurheilutapahtuma järjestetään ensi vuonna 7.–8. kesäkuuta.

FBC Loisto taistelee naisten F-liigan lohko A:n kärkisijoista

Nousijajoukkue FBC Loisto on syksyn aikana osoittanut kuuluvansa naisten F-liigan lohko A:han.

FBC Loisto nousi täksi kaudeksi salibandyn korkeimmalle sarjatasolle naisten F-liigan lohko A:han. Sarjanousija tiedettiin yllätysvalmiiksi ryhmäksi, mutta alkukauden otteet ovat silti olleet yllätys myös päävalmentaja Matti Pienihäkkiselle . 12 ottelusta joukkue on kerännyt 21 pistettä ja on sarjataulukossa kolmantena. Nousijajoukkue on myös onnistunut ottamaan Turun valtikan itselleen voittamalla kummatkin syksyn mittaan pelatut paikallispelit TPS:ää vastaan.

Fanny Sampalle kultaa kilpa-aerobicin SM-kilpailuista, Turun Urheiluliitolle kolmoisvoitto

Fanny Samppa.

Kilpa-aerobicin SM-kilpailut saatettiin päätökseen lauantaina Seinäjoella. Voiton varmisti itselleen Fanny Samppa .

TPS:n maalivahti Siiri Välimaa ripusti nappikset naulaan

TPS:n maalivahti Siiri Välimaa lopetti aktiiviuransa.

Kansallisesta liigasta pudonneella TPS:n edustusjoukkueella on edessään uudelleenrakennuksen ajat. Hyvin konkreettiseksi asian tekee joukkueen tukipilarin maalivahti Siiri Välimaan päätös lopettaa aktiiviuransa. 30-vuotias Välimaa pelasi TPS:ssä kaudet 2019 ja 2020 sekä kotimaiden kenttien lisäksi monta vuotta Norjassa. Myös naisten A-maajoukkueen maalia raumalaislähtöinen Välimaa ehti uransa aikana vartioida.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.