Liigan keskeyttäminen aiheutti jääkiekkoseuroille noin 15 miljoonan euron tulonmenetyksen

Liigaseurat ennakoivat alustavissa budjeteissaan alkavan kauden tulojen putoavan noin kymmenen miljoonaa euroa, jos kausi pystyttäisiin viemään suhteellisen normaalisti läpi. Liigaseurat ennakoivat alustavissa budjeteissaan alkavan kauden tulojen putoavan noin kymmenen miljoonaa euroa, jos kausi pystyttäisiin viemään suhteellisen normaalisti läpi. Kuva: Jari Laurikko

Kausi 2019–20 olisi ollut jääkiekon liigaseuroille taloudellisesti vahva ilman covid-19-pandemian vuoksi kesken jäänyttä kautta, käy ilmi EY:n raportista. Liigan keskeyttäminen aiheutti seuroille EY:n arvion mukaan noin 15 miljoonan euron tulonmenetyksen. Seurat ennakoivat alustavissa budjeteissaan alkavan kauden tulojen putoavan noin kymmenen miljoonaa euroa, jos kausi pystyttäisiin viemään suhteellisen normaalisti läpi.

Tilintarkastus- ja konsultointipalveluita tarjoava EY on julkaissut toista vuotta peräkkäin analyysin jääkiekon SM-liigajoukkueiden taloudellisesti tilanteesta. Raportti käsittelee liigaseurojen ja SM-liiga Oy:n tilinpäätöstietoja kaudelta 2019–20 sekä seurojen budjetteja tulevan kauden osalta.

– Kauden 2019–20 keskeyttäminen aiheutti seuroille arviomme mukaan SM-liigaseuroille noin 15 miljoonan euron tulojen menetyksen. Nykyisellä kulurakenteella kauden pelaaminen kokonaan ilman yleisöä ei todennäköisesti olisi seuroille taloudellisesti mahdollista, sanoo Janne Aalto EY Suomen taloushallinnon neuvontapalveluista.

Liigaseurojen tulevan kauden budjeteista käy ilmi, että pelkästään lipputulojen osalta menetykset nousisivat yli 20 miljoonaan euroon, jos alkava kausi jouduttaisiin pelaamaan tyhjille katsomoille. Lipputulojen lisäksi saamatta jäisi myös muu myynti ottelutapahtumissa, joten kokonaisvaikutus nousisi merkittävästi suuremmaksi.

– Meneillään oleva pandemia luo valtavia haasteita useille toimialoille, ja tapahtuma-ala on yksi kriisin taloudellisista kärsijöistä. SM-liigaseurojen, kuten muidenkin yritysten, tulee nyt miettiä uudenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia. Kriisit pakottavat yrityksiä uudistumaan ja parhaiten selviävät ne, jotka löytävät uuteen normaaliin sopivat toimintamallit, sanoo Johanna Grönroos, joka on EY Suomen taloushallinnon neuvontapalveluista vastaava johtaja.

Liigaseurojen ja SM-liiga Oy:n yhteenlaskettu liikevaihto oli viime tilikaudella 140 miljoonaa euroa, mikä oli kuusi miljoonaa euroa edelliskautta vähemmän. EY:n arvion mukaan liiga olisi tehnyt uuden yhteenlasketun liikevaihtoennätyksen, yli 150 miljoonaa euroa, jos kausi olisi pystytty pelaamaan loppuun asti.

Kaudella 2019–20 SM-liigajoukkueiden yhteenlaskettu liiketappio oli 3,5 miljoonaa euroa ja seurojen likvidit varat olivat kauden päättyessä paikoitellen kriittisellä tasolla. Positiiviseen tilikauden tulokseen pääsi seitsemän joukkuetta. Vahvin kassa kauden päättyessä oli Kärpillä, HIFK:llä ja Tapparalla.

Kaudella 2018–19 liigan yhteenlaskettu liikevoitto oli 2,1 miljoonaa euroa voitollinen ja positiiviseen tulokseen pääsi 11 joukkuetta.

Liigaseurat ennakoivat alustavissa budjeteissaan alkavan kauden tulojen putoavan noin kymmenen miljoonaa euroa, jos kausi pystyttäisiin viemään suhteellisen normaalisti läpi. Pelaajabudjeteista on leikattu yhteensä kolme miljoonaa euroa. Epävarmaan kauteen lähdettäessä pelaajabudjettia ovat leikanneet kaikki muut seurat paitsi HPK, Kärpät ja Lukko.

Isoimmalla pelaajabudjetilla, kolmella miljoonalla eurolla, tulevaan kauteen lähtee Oulun Kärpät. SM-liigan pienin pelaajabudjetti, 1,5 miljoonaa euroa, on Vaasan Sportilla.

Viime vuosina liigaseurat ovat onnistuneet parantamaan rahoitusasemaansa, mutta kauden 2019–20 keskeyttäminen muutti tilannetta. Tilinpäätöshetkellä viidellä liigaseuralla oli alle 100 000 euroa kassassa. Näihin joukkueisiin kuuluivat Jukurit, JYP, Kalpa, KooKoo ja Saipa. Vaikeassa tilanteessa monet joukkueet ovat myös joutuneet sopeuttamaan talouttaan yhteistoimintaneuvotteluilla. Osa seuroista on kerännyt lisärahoitusta osakeannilla tai muulla omistajien lisärahoituksella.

EY:n kokoamasta raportista selviää, että taseen suhteen liigassa on kolme vahvaa seuraa: Kärpät, Tappara ja HIFK. Toisessa ääripäässä on TPS, joka on ollut viime vuosina riippuvainen omistajien lisärahoituksesta.

Seurojen talousluvuista käy ilmi, että suurinta liikevaihtoa tekevät seurat sijoittuvat hyvin myös runkosarjassa. Liikevaihdoltaan suurimmat joukkueet viime kaudella olivat Oulun Kärpät, HIFK ja Rauman Lukko, ja näistä Kärpät ja Lukko sijoittuivat kolmen kärkeen myös runkosarjassa.

Poikkeuksen taloustilanteen ja runkosarjamenestyksen yhteyteen tekee KooKoo, jonka liikevaihto oli seuroista 12 suurin mutta runkosarjasijoitus viides.

EY:n analyysin mukaan kaudella 2019–20 kalleimmaksi pisteet tulivat Pelicansille. Pisteen hinta muodostuu seuran kokonaiskuluista jaettuna saavutetuilla pisteillä. Pelicansille yhden pisteen hinta 177 700 euroa, mikä oli yli kolme kertaa enemmän kuin halvimmalla pisteet hankkineen KooKoo Hockeyn 49 000 euron pistehinta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tiukka laki sähköautojen latauspisteisiin, Isännöintiliitto huolissaan vaikutuksista korjauksiin

Taloyhtiöt velvoitetaan lisäämään sähköautojen latausmahdollisuuksia. Ensi keväästä alkaen suuren korjaushankkeen yhteydessä on pakko asentaa latausvalmius, jos talossa on enemmän kuin neljä pysäköintipaikkaa.

Mihin unohtuivat sosiaalipalvelut?

Kirjoittaja muistuttaa, ettei sosiaalipalveluiden roolia saa unohtaa uudistuksessa.

Valtuutettu Jukka Kärkkäinen perustelee sinällään ansiokkaassa kirjoituksessaan ( Aamuset 7.10.) tarvetta kehittää kansalaisten perustason terveyspalveluita yksittäisiä kuntia laajemman väestöpohjan tarpeisiin. Asia on tärkeä myös siitä syystä, että perus- ja erikoissairaanhoidon erillinen järjestäminen aiheuttaa erikoissairaanhoidon kustannusten kasvua perusterveydenhuollon kustannuksella. Kärkkäinen jatkaa edelleen, että sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) uudistuksella haetaan parempaa alueiden ja ihmisten välistä yhdenvertaisuutta.

Topias Haapanen jatkaa Turun Palloseurassa

Turun Palloseura ja hyökkääjä Topias Haapanen jatkavat yhteistyötä myös ensi kaudella. TPS käytti maanantaina Haapasen sopimuksessa olleen optiovuoden kauden 2021–22 osalta.

Eloranta: Identiteettivarkauden ja tietovuodon uhrit tarvitsevat suojelua

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen ja toimenpidealoitteen Psykoterapiakeskus Vastaamon tietovuodon esiin tuomista ongelmista. Tietomurron ja kiristyksen uhriksi itsekin joutunut Eloranta on saanut tapauksen jäljiltä valtavasti yhteydenottoja, joissa on tuotu esiin terapia-asiakkaiden valtavan hädän lisäksi erityisesti identiteettivarkauden uhrien turvaton tilanne. Elorannan mukaan hallituksen tulee ryhtyä ripeästi toimiin uhrien auttamisen lisäksi myös lainsäädännön epäkohtien korjaamiseksi.

Aurora-mitali Turun musiikkijuhlien toimitusjohtaja Liisa Ketomäelle

Liisa Ketomäki.

Varsinais-Suomen liitto on myöntänyt Aurora-mitalin Turun musiikkijuhlien toimitusjohtaja Liisa Ketomäelle .

Kadunrakennustyö katkaisee liikenteen Piikkiönkadulla

Kadunrakennustyö katkaisee liikenteen Piikkiönkadulla. Työ alkaa Piikkiönkadun alkupäästä maanantaina ja kestää 9. marraskuuta asti.

Turun kaupungin tietoturvajärjestelmät ja tietosuoja varmistettu

Psykoterapiakeskus Vastaamo on joutunut tietomurron ja kiristyksen uhriksi. Myös turkulaisten Vastaamon asiakkaiden potilastiedot ovat voineet olla tietomurron kohteena. Turun kaupunki tarjoaa kaupungin tukea turkulaisille uhreille ja on koonnut alle myös muita kansallisia ja alueellisia tukimuotoja avuksi. Kaupungin tietojärjestelmien tietoturva on varmistettu tapauksen yhteydessä.

Keikalle: Pariisin varpusen lauluja Linnateatterissa

Edith Piaf tunnettiin myös "Pariisin varpusena".

Linnateatterissa kuullaan huomenna 27. lokakuuta Edith Piafin musiikkia. Elämäkertakonsertissa Piafin musiikkia esittävät Päivi Mäkinen ja säestäjänä toimiva Mikko Kangasjärvi . Konsertti alkaa kello 19. Vuonna 1915 syntynyt Piaf kuoli jo alle 50-vuotiaana, mutta ehti jättää lyhyeksi jääneen elämänsä aikana lähtemättömän jäljen musiikkimaailmaan lukuisilla hiteillään.

Pihlajaniemen alueen aloituskortteleiden kilpailutyöt arvioitavana

Pihlajaniemen kilpailualue.

Pihlajaniemen ensimmäisten kolmen korttelin tontinluovutuskilpailun työt ovat arvioitavana Turun kaupungin kerrokantasi -palvelussa 26.10.–8.11.

Tavoitteena tuoda digituki kaikkien saataville Varsinais-Suomessa

Digitaidot ovat kansalaistaito, joista huolehtiminen on koko Suomen asia. Varsinais-Suomen liitto jatkaa yhteistyössä Turun kaupungin kanssa digituen alueellista koordinointia Digituki Varsinais-Suomessa -hankkeessa valtiovarainministeriön jatkorahoituksella.

Kadunrakennus työ katkaisee liikenteen Viinamäenkadulla

Kadunrakennus työ katkaisee liikenteen Viinamäenkadulla. Työ aloitetaan maanantaina Viinamäenkadun ja Mäkikadun risteyksestä. Se jatkuu kohti Ruukinkadun risteystä.

Sateet nostavat jokien vedenkorkeuksia länsirannikon jokivesistöissä

Sateet nostivat jokien vedenpintoja viikon puolivälissä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Viikonloppu on ollut vähäsateinen, joten pintojen nousu on hidastunut tai kääntynyt laskuun. Sunnuntai-illasta alkaen länsirannikolle saapuva runsas sadealue kääntää länsirannikon joet kuitenkin uudelleen nousuun. Nousu on suurinta erityisesti Vaasan seudulla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Perämeren alueella.

Turku Energian asiakaspalvelu Eniro Finlandille

Harri Salo.

Turku Energia ja Oy Eniro Finland Ab ovat sopineet liikkeenluovutuksesta, jossa Turku Energian asiakaspalvelu siirtyy Eniro Finlandille 1. marraskuuta alkaen. Samassa yhteydessä Turku Energia on tehnyt palvelusopimuksen asiakaspalvelunsa hankkimisesta Eniro Finlandilta. Liikkeenluovutuksen taustalla on sähkön myynnin kiristynyt kilpailutilanne ja kannattavuuden parantamiseen tähtäävät toimenpiteet sekä palveluaikojen laajentaminen.

Tietovuotoapu.fi-sivusto kokoaa tiedon

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on tehnyt viranomaisten ja muiden organisaatioiden kanssa yhteisen Tietovuotoapu.fi -sivuston, jonne kootaan oleellinen tieto psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron uhrien auttamiseksi. Sivustolla on tarjolla tietomurron uhreille toimintaohjeita ja auttavien organisaatioiden yhteystiedot.

Uusia syöpätapauksia ennustettua vähemmän

Suomen Syöpärekisteri on julkaissut ensimmäistä kertaa uusien syöpien ennakkotilaston tavoitteenaan parantaa syöpätiedon ajantasaisuutta. Syöpärekisteri on sen vuoksi kehittänyt erityisesti syöpien koodausta sekä tilastoraportointia. Syöpäkohtainen ennakkotilasto vuoden 2019 uusien syöpien osalta mukailee pääosin ennustettuja tapausmääriä. Suurimmat puutteet ovat haima- ja keuhkosyöpien tilastoinnissa.

Sote-akatemia tarjoaa monta tapaa jatkuvaan oppimiseen

Turun yliopiston Sote-akatemia luo yhteistyössä muiden korkeakoulujen ja työelämäkumppaneiden kanssa uusia oppimisympäristöjä ja sisältöjä, jotka mahdollistavat opiskelun joustavasti ja helposti saavutettavalla tavalla.

Golf Sky avaa myymälän Raisioon, liikkeeseen palkataan kymmenkunta uutta työntekijää

Golf Sky -ketjulla on myymälä muun muassa Espoossa. Uusi myymälä avataan Raisiossa ensi maaliskuussa.

Golf Sky avaa keväällä suuren myymälän Turun kupeeseen Raisioon. Liikkeen suunnittelu on jo käynnissä. Uusia työntekijöitä palkataan kymmenkunta. Golf Sky on noussut muutamassa vuodessa Suomen suurimmaksi golfvälineiden jälleenmyyjäksi. Kasvu jatkuu ensi vuonna, kun GoGolf-konserniin kuuluva kauppaketju laajenee Turun alueelle.

Riskiryhmien influenssarokotukset alkaneet

Influenssa on vakava tauti, joka voi aiheuttaa vaarallisia jälkitauteja, kuten keuhkokuumetta. Influenssarokote on turvallinen ja paras suoja influenssaa vastaan. Rokotteen ottaminen on erityisen tärkeää koronapandemian aikana.

Urheilu

Topias Haapanen jatkaa Turun Palloseurassa

Turun Palloseura ja hyökkääjä Topias Haapanen jatkavat yhteistyötä myös ensi kaudella. TPS käytti maanantaina Haapasen sopimuksessa olleen optiovuoden kauden 2021–22 osalta.

Norjan suunnistuksen suuntaviivat ovat jatkossa Janne Salmen käsialaa

Janne Salmi reissaa jatkossa ahkerasti Suomen ja Norjan väliä.

Viime vuodet Turun Urheiluakatemian kehitysjohtajana työskennelleen Janne Salmen matkapäivät lisääntyvät jatkossa. Seuraavat kolme vuotta Salmi toimii Norjan suunnistusmaajoukkueen johtajana. Salmen edeltäjä pestissä oli Salmen jo aktiiviajoiltaan hyvin tuntema Jørgen Rostrup .

Samuli Vainionpää siirtyy Turun Palloseuraan

Samuli Vainionpää (50).

Turun Palloseura on solminut sopimuksen hyökkääjä Samuli Vainionpään kanssa. 21-vuotiaan Vainionpään ja TPS:n tuore sopimus kattaa kuluvan kauden sekä myös kauden 2021–2022.

TPS:n viimeisille runkosarjaotteluille uudet pelipäivät Veikkausliigassa

Mika Ääritalo.

Veikkausliigan runkosarjan päätöskierros on siirretty pelattavaksi kokonaisuudessaan keskiviikkona 4. marraskuuta. TPS kohtaa runkosarjan päätöskierroksella Veritas Stadionilla KuPS:n kello 18.30 alkaen.

Puukkokatsomo: 16 kertaa nolla

Nopea tietokilpailukysymys: Milloin Suomen miesten jalkapallon A-maajoukkue on viimeksi päästänyt maalin voittamassaan ottelussa?

Trojans järjestää kaikille avoimen keskustelutilaisuuden

Trojans luopui paikastaan Vaahteraliigassa syksyllä 2017. Kuva on ottelusta Trojans-Royals samalta kaudelta.

Turun Trojans hakee uutta nostetta järjestämällä kaikille avoimen keskustelutilaisuuden sunnuntaina 25. lokakuuta Scandic Atriumissa Eerikinkadulla kello 15–18. Keskustelutilaisuuden kipinänä on halu nostaa Trojans jälleen suomalaiselle jenkkifutiskartalle myös miehissä.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.