Työntekijämäärä putosi elokuussa lähes seitsemän prosenttia

Työntekijämäärät laskivat Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä elokuussa lähes seitsemän prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Lasku on tasoittunut, mutta työntekijämäärä on selvästi matalammalla tasolla kuin ennen korona-aikaa. Suurin lasku oli henkilöstövuokrausalalla, missä pudotusta tuli 18 prosenttia. Majoitus- ja ravitsemusalalla lasku hidastui selkeästi.

Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 40 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukosta.

Työntekijämäärä laski elokuussa noin seitsemän prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan.

– Kevään jälkeen tuli kesällä varovainen mutta selkeä muutos kohti parempaa. Elokuussa nousuvauhti tasaantui ja on yhä selvästi korona-aikaa alhaisemmalla tasolla, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.

– Näkymä loppuvuoteen on sumea. Toistaiseksi yritykset ovat pärjänneet moneen muuhun maahan verrattuna hyvin. On kuitenkin huomioitava Suomen teollisuuden jälkisyklinen luonne ja riippuvaisuus ulkomaisen teollisuuden toipumisesta. Suomi kokee usein talouden kolaukset pienellä viiveellä. Tilastokeskuksen viimeisimmän heinäkuun tilaston mukaan teollisuuden uudet tilaukset laskivat 28,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Toistaiseksi teollisuuden yrityksissä työntekijämäärät eivät ole laskeneet yhtä paljon kuin joillain muilla toimialoilla. Jos uudet tilaukset jatkavat laskua, niin ennen pitkää se vaikuttaa myös teollisuusyritysten työntekijämääriin, Vatanen arvioi.

Erityisen kovasti koronatilanne vaikutti henkilöstövuokrausalalla.

– Henkilöstövuokrausalan työntekijämäärä oli elokuussa yli 18 prosenttia pienempi kuin vuosi sitten. Uskon, että yritysten on helpompi leikata käyttämistään henkilöstövuokrauksen palveluista taloudellisen tilanteen eläessä. Myös koronaviruksesta raskaasti kärsineellä ravintola-alalla on perinteisesti käytetty paljon vuokratyövoimaa, Vatanen pohtii.

Elokuun tarkastelussa ei yksikään suhdanneindeksin toimialoista ollut plussan puolella.

– Voimakkaasti koronasta johtuvista rajoituksista kärsineellä majoitus- ja ravitsemusalalla laskua kertyi noin 17 prosenttia. Silti suunta on tällä alalla selkeästi ylöspäin, koska kesäkuussa laskua alalla oli jopa 58 prosenttia ja heinäkuussakin vielä noin 24 prosenttia.

Kuljetusalalla vähennystä tuli hiukan yli 12 prosenttia. Vähiten laskua työntekijämäärissä oli teollisuudessa (noin neljä prosenttia) ja tietotekniikka- ja viestintäalalla (noin 0,3 prosenttia).

Ilmarisen elokuun suhdanneindeksin alueellisissa tuloksissa työntekijämäärät laskivat suhteellisen tasaisesti koko Suomessa.

– Elokuussa työntekijämäärät laskivat vähimmillään Etelä-Suomessa noin kuusi prosenttia ja suurimmillaan Itä-Suomessa lähes yhdeksän prosenttia. Muutokset pysyivät alueellisesti tarkasteltuna samalla tasolla kuin edellisessä kuussa, Vatanen sanoo.

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu tulorekisteriuudistuksen jälkeen yli 40 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Sairashuoneenkadulla

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Sairashuoneenkatu 14:n kohdalla 2.-13. elokuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä.

Saijan koti keräsi kehuja Instagramissa, mutta kaunis sänky ei ollutkaan hyvä nukkua – halpajäljitelmät tulevat kalliiksi näistä syistä

Saija Vainio osti ensin halvan kopion, mutta vasta aito Tempur toi kunnon yöunet. COCONUTWHITEB

Esimerkkitapaus: Tempur-jäljitelmään haksahtaminen huononsi unen laatua, mikä lopulta johti tuplahankintoihin.

Lotossa yksi täysosuma

Loton kierroksen 30/2021 arvonnassa löytyi yksi ainoa täysosuma. Heinäkuun viimeisen päivän arvonta toi mikkeliläiselle nettipelaajalle 3,6 miljoonaa euroa.

Kysymyksiä Turun päättäjille

Kirjoittaja ihmettelee, mikseivät asukkaavat pääse suoraan valitsemaan pormestaria.

Nyt olisi korkea aika tulevan pormestarina ja kaupunginhallituksen henkilöiden alkaa miettiä järjellä mihin rahoja levitellä ja mitkä asiat ovat tärkeitä: vanhusten, lasten, nuorten, sairaiden, työttömien ja syrjäytyneiden asiat. Olisiko syytä unohtaa raitiovaunut, turhat sillat, ”hupitalot” ynnä muut vähemmän tärkeät hankkeet. Olisiko hyvä aloittaa aikaa parempaa?

Tapahtumatakuuta myönnetty lähes 73 miljoonaa euroa

Tapahtumatakuuta on myönnetty lähes 73 miljoonaa euroa. Tapahtumatakuun hakuaikaa on jäljellä vielä kuukausi. Hakuaika päättyy 31. elokuuta kello 16:15. Takuuta haetaan sähköisesti Valtiokonttorin verkkosivulla.

Suomen ainoa parkourfestivaali järjestetään Turussa

Parkouriin kuuluu hyppimistä, juoksemista, kiipeilyä ja tasapainoilua. Ville Leppänen (vas.) ja Joonas Palsio ovat suorittamassa usean eri liikkeen haastetta.

Suomen ainoa parkourfestivaali Sivistymättömät järjestetään 6.–8. elokuuta Turussa. Kolmipäiväisen festivaalin ohjelma koostuu erilaisista parkouraiheisista ohjelmanumeroista, jotka ovat lajin harrastajien itse toteuttamia. Ohjelmisto on julkaistu kokonaisuudessaan festivaalin nettisivuilla www.sivistymattomat.fi.

Eurojackpotissa jahdataan seuraavaksi 72 miljoonaa euroa, Suomeen kaksi yli 400 000 euron voittoa

Eurojackpotista ei löytynyt kierroksella 30/2021 yhtään täysosumaa. Ensi viikolla potissa on noin 72 miljoonaa euroa.

Paratiisi löytyi Metsolasta

Arttu, Teija ja Joni Hakula viihtyvät Metsolan tilalla kuin kotonaan. Perheeseen kuuluu myös 18-vuotias tytär.

Hakulan perhe remontoi satavuotiaan talon vapaa-ajan asunnoksi

Enemmistö tyytyväinen demokratiaan kotikunnassa

Enemmistön (61 %) mielestä ”demokratia toimii kaiken kaikkiaan kotikunnassani hyvin”. Vain neljännes (26 %) kiistää väitteen, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta. Tyytyväisyys kuntademokratian toimivuuteen on säilynyt muuttumattomana vuodesta 2017 (60 % -> 61 %).

Maksimissaan huvin vuoksi

Koetaanko rentoutuminen laiskuutena ja saamattomuutena?

Kesälomalla tai kesällä iskee pakottava tarve tehdä ja kokea asioita, jotta kesä olisi onnistunut. Yleensä neuvotaan vaihtamaan ihan fyysisesti maisemaa, sillä uusi ympäristö vie ajatukset arjesta ja auttaa mieltä irrottautumaan rutiineista.

Ennakointi ja maltti auttavat ohittamaan traktorin

Traktorit ja puimurit ovat yleensä siirtymässä toisesta työkohteesta toiseen ja ovat maantiellä vain pienen hetken.

Traktorit ja muut maataloustyökoneet ovat nyt liikenteessä. Liikenneturva muistuttaa, että traktorit ja puimurit ovat yleensä siirtymässä toisesta työkohteesta toiseen ja ovat maantiellä vain pienen hetken. Ohitukseen lähteminen saattaa olla täysin turhaa ja vaarantaa liikenneturvallisuuden.

Koronatartuntojen määrä nopeassa kasvussa Turussa

Turussa on todettu edeltävän seitsemän vuorokauden aikana 299 koronavirustartuntaa. Turun ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä n. 230/100 000/14 vrk (30.7.). Turun tartunnat ovat voimakkaassa nousussa. Tartunnanjäljitysprosentti edeltävältä kahdelta viikolta on noin 90 prosenttia.

Seilin taidetyöpajoissa pohditaan ihmisen ja muun luonnon pitkää yhteistä historiaa

Seilissä järjestettävissä yhteisöllisissä työpajoissa osallistujat saavat valita itse taidemuodon, joka voi olla esimerkiksi maalaamista, piirtämistä, valokuvausta tai kirjoittamista.

Seilissä 7. elokuuta pidettävissä taidetyöpajoissa pohditaan luonnon arvoja ja merkityksiä sekä ihmisen ja muun luonnon pitkää yhteistä historiaa Seilissä ja luodaan kokemuksista ja havainnoista taidetta.

Lauttarannan tulipalossa tuhoutui neljä lasikuituista moottorivenettä

Neljä lasikuituista moottorivenettä tuhoutui tulipalossa Ramstedtin venetelakalla Hirvensalon Lauttarannassa.

Mynäjoen valuma-alueella aloitetaan vesiensuojelutoimenpiteiden yleissuunnittelu

Yleissuunnitelma-alueen kartta. Valokuvassa Mynäjokea Nihteisissä.

Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry laatii Mynäjoen vesistöalueelle vesiensuojelutoimenpiteiden yleissuunnitelman Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimeksiannosta. Mynäjoen valuma-alue valikoitui kohdealueeksi, sillä siellä ei ole tehty kokonaisvaltaista koko valuma-aluetta kattavaa suunnittelua ja sekä Mynäjoen että Mynälahden vesien tila kaipaavat tilannetta kohentavia toimenpiteitä. Mynäjoen valuma-alue on suurimmaksi osaksi Mynämäen kunnan alueella, mutta osia siitä on Maskun, Nousiaisten ja Pöytyän kunnissa.

Moni eli kädestä suuhun korona-aikanakin, säästäjät panevat säästönsä sijoituksiin

Yli vuoden kestäneen koronapandemian aikana suomalaisten oma talous näyttää pysyneen entisellään. LähiTapiolan teettämässä kyselyssä 49 prosenttia yli tuhannesta vastaajasta kertoi, että heidän oman talouden budjettinsa on pysynyt kutakuinkin tasapainossa rajoitusajoista huolimatta.

Challenge Turku muuttaa liikennejärjestelyjä keskustassa ja ykköstiellä

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoiden kehotetaan käyttävän muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Raision kaupunginvaltuuston kokouksia voi jatkossa seurata suorana netissä

Raisio aloittaa kaupunginvaltuuston kokousten nettilähetykset.

Raisio aloittaa kaupunginvaltuuston kokousten nettilähetykset. Ensimmäinen netissä lähetettävä kokous pidetään maanantaina 9. elokuuta kello 18.

Urheilu

Neljä ensimmäistä kertaa

Kaatosade ei haitannut Interin mestaruusjuhlia kauden 2008 päätteeksi.

Stefan Håkansin Inter on tarjonnut komeita jalkapallohetkiä turkulasille

Puukkokatsomo: Oikea ratkaisu

Mattias Gestranius.

Kova päätös, mutta täysin oikea. Erotuomari Mattias Gestranius on tottunut urallaan koviin päätöksiin. Sellaiseksi voitaneen laskea myös viime sunnuntain Honka-Lahti-ottelun keskeyttäminen. Keskeytyksen syynä oli yleisöstä kuulunut rasistinen huutelu.

Otteluanalyysi: TPS:n kotitaaperrus jatkuu, MP nousi kahdesti tasoihin

Kasper Hämäläinen on TPS:lle tärkeä vahvistus.

TPS:n kotitaaperrus jatkuu. Kauden seitsemäs kotipeli tuotti jälleen vain tasapelin, mikä tarkoitti että kotivoittotili on yhä avaamatta. Mikkelin Palloilijat nousi kahdesti tasoihin ja pisteet jaettiin tuloksella 2-2.

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin.

Triathlontapahtuma Challenge Turku järjestetään 31.7.–1.8. Turun ja Aurajoen maisemissa jo kuudetta kertaa. Lauantaina kisataan nuorten Suomen Cupin osakilpailu sprint- ja supersprint-matkoilla, ja sunnuntaina kilvoitellaan triathlonin puolimatkan SM-mitaleista. Challenge Turku tarjoaa laadukkaan ja elämyksellisen kilpailun myös laajalle harrastajajoukolle. Tapahtuma järjestetään terveysturvallisesti Clean & Safe Turku -toimintamallin mukaisesti.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi TPS:aan

Serge Atakayi nähtiin Jaron paidassa jo kaudella 2015. Vastassa on Interin Egzon Belica.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi Miesten Ykköseen ja TPS:n paitaan. Hän siirtyy Turkuun SJK:sta loppukauden kattavalla lainasopimuksella. Atakayi on kotoisin alun perin Kongon demokraattista tasavallasta, mutta hän sai Suomen kansalaisuuden jo vuonna 2016. 22-vuotias Atakayi edusti vuodet 2016–19 Glasgow Rangersia.

Samoojan urakka alkaa

Kalle Samooja.

Turkulaisgolfari Kalle Samoojan urakka Tokion olympialaissa alkaa 29. heinäkuuta keskiviikon ja torstain välisenä yönä. 33-vuotiaalle turkulaiselle olympialaiset ovat uran ensimmäiset. Samooja ja toinen suomalaisgolffari Sami Välimäki ovat tulessa loppuviikon aikana aamuyön tunteina.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.