Eläinten viikolla kampanjoidaan kissojen puolesta

Kissan heikko arvostus Suomessa näkyy hylättyjen ja populaatiokissojen suurena määränä, SEY Suomen eläinsuojelulle saapuvina eläinsuojeluilmoituksina ja median uutisotsikoina. Elokuun lopulla otsikoihin nousi tapaus, jossa kissa oli tapettu asettamalla räjähde sen suuhun. Keväällä uutisoitiin kissanpennuista, jotka oli heitetty muovikassissa roskasäiliöön.

– Viime aikojen otsikot ovat jäävuoren huippu. Kissoja hylätään, jätetään hoidotta ja niihin kohdistetaan väkivaltaa. Ei-toivottuja kissanpentuja tapetaan laittomin keinoin. Suomen kissatilanne on ollut kestämätön jo vuosia, mutta tietoisuus ongelman laajuudesta on edelleen liian vähäistä, kertoo SEY:n toiminnanjohtaja (vs.) Maria Lindqvist.

SEY:n arvion mukaan kissoja hylätään ja tapetaan Suomessa vuosittain vähintään 20 000 yksilöä. Suuren luvun taustalla ovat erityisesti hallitsemattomasti lisääntyvät kissapopulaatiot. Suljetussa populaatiossa keskenään lisääntyvät kissat ovat tavallisesti sisäsiittoisia ja kärsivät erilaisista kehityshäiriöistä ja sairauksista.

– Kissojen hylkäämiset eivät rajoitu kesään, vaan hylätyt, kodittomat, rajoittamatta lisääntyvät ja kaltoin kohdellut kissat ovat ympärivuotinen ongelma, sanoo Lindqvist.

Lindqvist muistuttaa, että leikkaamattomat kissat ovat keskeinen osa ongelmaa.

– Eläimen omistajan vastuulla on kontrolloida eläinten lisääntymistä ja huolehtia eläimen mahdollisista jälkeläisistä. On tärkeää ymmärtää, että kissa ei pärjää omillaan luonnossa, eikä etenkään leikkaamattomien kissojen tulisi koskaan ulkoilla vapaana, sanoo Lindqvist.

Lindqvistin mielestä kissoihin suhtaudutaan Suomessa eri tavalla kuin esimerkiksi koiriin.

– Kissojen kärsimys ja arvostuksen puute eivät herätä suuressa osassa ihmisiä samalla tavalla huolta kuin jos sama kohtelu kohdistuisi koiriin. Uskon, että sellaista tilannetta ei Suomessa hyväksyttäisi, jossa sairaita ja nälkiintyneitä koiralaumoja eläisi vapaana ja lisääntyisi rajoituksetta ja jossa suuria määriä ei-toivottuja koiranpentuja tapettaisiin laittomin keinoin. Kissa tarvitsee kuitenkin hyvän kodin ja ihmisen huolenpitoa aivan samalla tavalla kuin koira.

SEY:n keväällä tekemän kyselyn mukaan moni suomalainen ei ole tietoinen Suomessa vallitsevasta kissakriisistä ja sen mittakaavasta. Yli 60 prosenttia SEY:n kyselytutkimukseen vastanneista pitää kissojen eläinsuojelullista tilannetta Suomessa hyvänä tai erittäin hyvänä.

– Vaikka suuri määrä hyvin hoidettuja lemmikkikissoja elää todellisia kissanpäiviä, ei kissojen tilannetta kansallisella tasolla voi valitettavasti pitää hyvänä. Kyselyn tulos kertoo, että kissojen tilanteesta tulee keskustella nykyistä laajemmin yhteiskunnassamme, sanoo Lindqvist.

SEY tuottaa Eläinten viikolla eläinaiheista maksutonta koulumateriaalia, jota tilataan joka syksy yli 100 000 koululaiselle. Tänä vuonna materiaalin teemana on arvokas kissa, ja teeman ympärillä pohditaan eläimen itseisarvoa, ihmisen vastuuta eläimistä ja populaatiokissaongelman syntyä ja ratkaisuja.

Koulumateriaalin lisäksi SEY:n Eläinten viikon Kissakriisi -kampanja levittää tietoisuutta populaatiokissaongelmasta ja kissan arvostuksen puutteesta.

– Kissoja voi auttaa lahjoittamalla SEYn Kissakriisi-keräykseen tai vaikka ryhtymällä kodittoman kissan sijaiskodiksi. Eläinten viikon kampanjan tuotot ohjataan populaatiokissatyöhön, sanoo Lindqvist.

SEY on viettänyt Eläinten viikkoa vuodesta 1959. Viikon painopiste on aina ollut lapsissa ja nuorissa. Vuodesta 2009 lähtien SEY on tuottanut jokasyksyistä oppimateriaalia ja siihen liittyviä verkkosisältöjä lapsille ja nuorille. Materiaali on noussut instituutioksi: lähes joka kolmas peruskoulun oppilas saa tänäkin vuonna maksuttoman Eläinten viikon eläinteemaisen tieto- ja tehtävävihkosen.

SEY teki keväällä kyselytutkimuksen, jossa kartoitettiin vastaajien tietoisuutta Suomessa vallitsevasta populaatiokissaongelmasta. Kyselyyn vastasi 869 henkilöä. Yli 60 prosenttia kyselyyn vastanneista pitää kissojen eläinsuojelullista tilannetta erittäin hyvänä tai hyvänä. Suurin osa kyselyyn vastanneista ei tiennyt, mitä populaatiokissalla tai kissakriisillä tarkoitetaan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Bergqvist: Kielen tärkeyttä terveydenhuollossa ei ymmärretä

RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sandra Bergqvist korosti RKP: n puoluepäivänä lauantaina pitämässään puheessa, että toimivan ruotsinkielisen hoidon saamiseksi tarvitaan resursseja, tietoa ja rakennetta.

Yksi elämän tärkeimmistä valinnoista tehdään ”alttarilla”, joka muistuttaa sänkykauppaa - varo näitä virheitä patjaostoksilla

Sängyn valintaa voisi rinnastaa hauskasti puolison valintaan.

Patjan ja tyynyn valintaa voisi kuvailla yhtä tärkeäksi kuin puolison valintaa. Nariseva ja kuoppainen kumppani ei ilahduta ketään.

Rytmisen voimistelun SM-kulta Elisabeth Jamilille

Elisabeth Jamil.

Rytmisen voimistelun SM-kilpailut käynnistyivät lauantaina. Turussa naisten ja nuorten neliotteluiden parissa. Tänä vuonna Suomen mestariksi voimisteli Elisabeth Jamil (Imatran Voimistelijat) yhteispisteillä 69,300. Jamil voitti naisten neliottelun SM-kultaa jopa 7,683 pisteen erolla seuraavaksi parhaaseen voimistelijaan.

Lindén: Kokoomus vieraantunut terveydenhuollon henkilöstön arjesta

SDP:n kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen ja HUS:n entinen toimitusjohtaja Aki Lindén kummeksuu, kuinka vieraantunut kokoomus on terveydenhuollon henkilöstön arjesta.

Katupuiden hoitoleikkaus sulkee ajokaistan Satakunnantiellä

Puiden hoitoleikkaus jatkuu Satakunnantiellä Yrjänänkadun ja Markulantien välillä maanantaista perjantaihin asti.

Loton potti nousee viiteen miljoonaan euroon

Loton kierroksen 39/2020 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla potissa on viiteen miljoonaa euroa.

Terveisiä Raision kaupungille

Haunisten allas Raisiossa.

Raision kaupungin keskustassa on Raision seurakunta. Seurakunta on ainoa, joka jakaa ruoka-apua raisiolaisille. Vähävaraiset nuoret, työttömät ja eläkeläiset saavat ainoastaan seurakunnalta ruoka-apua ja vaateapua, seurakunta maksaa myös vähävaraisten laskuja.

Koronalla ei vaikutusta kirkosta eroamiseen

Eroakirkosta.fi-palvelun 17 toimintavuoden aikana valtionkirkot on jättänyt sivuston kautta 750 000 suomalaista. Evankelis-luterllaisen kirkon jäsenmäärä on vähentynyt näiden 17 vuoden aikana 650 000 jäsenellä, kastamisesta ja kirkkoon liittymisistä huolimatta. Prosentuaalisesti kirkon jäsenmäärä on pudonnut yli 15 prosenttiyksikköä, ja on nyt noin 68 prosenttia.

Turkulainen Janina Arola Vuoden kirjanpitäjä

Janina Arola.

Taloushallinnon ammattilaisten kollegoilleen myöntämä Vuoden kirjanpitäjä -tunnustus annettiin kahdelle kirjanpitäjälle, turkulaiselle Janina Arolalle ja helsinkiläiselle Helena Hoville . Tunnustus jaettiin perjantaina virtuaalisesti järjestetyssä Accountor Finagon Tilitoimistopäivässä.

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten palveluissa ennätysmäärä avunhakijoita

75 vuotta täyttäneen Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten palveluissa on apua tarvitsevia perheitä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Liitossa autetaan vuodessa yli 16 000 ihmistä, joista lapsia on 5 500. Määrä on kasvanut yli kolmanneksella viimeisen viiden vuoden aikana.

Suurmarkkinoilla mukana yrittäjiä 25 maasta

Kansainväliset suurmarkkinat järjestetään nyt lokakuun alussa.

TMK Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus järjestää elo–lokakuussa turvallisuustoimenpiteitä noudattaen yhdeksän kaupunkia käsittävän Suurmarkkinakiertueen. Samassa kokonaisuudessa ovat Kansainväliset ja Suomalaiset Suurmarkkinat.

Koronan rajoitustoimet hyydyttivät monet sosiaalihuollon palvelut, erityisesti asunnottomat kärsivät

Moni työikäinen jäi koronaepidemian aikana viime keväänä ilman tarvitsemiaan sosiaalihuollon palveluita. Erityisen heikosti palveluita saivat ne, jotka ovat muutenkin heikoimmassa asemassa, selviää THL:n julkaisemasta katsauksesta.

Onnenonkija-elokuvan ulkoilmanäytöksessä noin 500 katsojapaikkaa

Onnenonkija-elokuva esitetään Paavo Nurmen stadionilla 10. lokakuuta.

Elokuvapäivä 10. lokakuuta tuo jälleen Turussa kuvatun elokuvan ulkoilmaelokuvanäytökseen turkulaisille tutulle maamerkille. Tänä syksynä katsotaan romanttinen komedia Onnenonkija Paavo Nurmi stadionin katetussa katsomossa. Näytöksen avaa elokuvan tähti Olavi Uusivirta . Maksuttomia katsomopaikkoja aletaan pian jakaa Elokuvapäivän kanavissa.

Aika oli sopiva Matti Nuutisen paluulle Ura Basketiin

Ura Basketin nuori joukkue saa Matti Nuutisesta monipuolisen johtohahmon.

Ura Basketin edustusjoukkueen joukkueenjohtaja Mikko Granströmin ei tarvitse peitellä tyytyväisyyttään, kun seura on allekirjoittanut kolmevuotisen sopimuksen Matti Nuutisen kanssa. Suomen koripallomaajoukkueen viime vuosien runkoon kuuluneen oman kasvatin kotiuttaminen vetää suun muikeaksi.

Eurojackpotin potti nousee 31 miljoonaan euroon

Eurojackpotin kierroksen 39/2020 arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Ensi viikolla pelissä on tarjolla 31 miljoonan euron potti.

Niinistö, Marin ja THL saavat koronaviestinnästä puhtaat paperit

Koronaviestinnästä saavat eniten kiitosta tasavallan presidentti Sauli Niinistö (69 % erittäin tai melko hyvä arvosana) ja pääministeri Sanna Marin (67 %), käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta. Enemmistö kansasta antaa hyvän arvion myös THL:n edustajille (61 %) ja maan hallitukselle kokonaisuutena (57 %).

Elomaa: Koirien terveyden kustannuksella pyörivä rodunjalostus saatava loppumaan

Koirien rodunjalostuksesta käydään kiivasta keskustelua. Kolmannen kauden kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaan (ps.) mielestä eläinten terveydelle haitalliseen rodunjalostukseen tulisi puuttua tiukemmin lainsäädännön keinoin. Monet koirarodut kärsivät vakavista terveyshaitoista, kuten hengenahdistuksesta ja raajojen kehityshäiriöistä liiallisen jalostuksen seurauksena.

Veneiden nosto ja kuljettaminen aiheuttaa vahinkoja syksyllä

Vakuutusyhtiöiden tietoon tulee joka syksy veneiden nostossa ja kuljetuksessa sattuneita vahinkoja.

Veneilykauden päätös on tuonut trailerit, nosturit ja veneiden huoltajat satamiin ja rannoille. Vakuutusyhtiöiden tietoon tulee joka syksy veneiden nostossa ja kuljetuksessa sattuneita vahinkoja.

Urheilu

Rytmisen voimistelun SM-kulta Elisabeth Jamilille

Elisabeth Jamil.

Rytmisen voimistelun SM-kilpailut käynnistyivät lauantaina. Turussa naisten ja nuorten neliotteluiden parissa. Tänä vuonna Suomen mestariksi voimisteli Elisabeth Jamil (Imatran Voimistelijat) yhteispisteillä 69,300. Jamil voitti naisten neliottelun SM-kultaa jopa 7,683 pisteen erolla seuraavaksi parhaaseen voimistelijaan.

Aika oli sopiva Matti Nuutisen paluulle Ura Basketiin

Ura Basketin nuori joukkue saa Matti Nuutisesta monipuolisen johtohahmon.

Ura Basketin edustusjoukkueen joukkueenjohtaja Mikko Granströmin ei tarvitse peitellä tyytyväisyyttään, kun seura on allekirjoittanut kolmevuotisen sopimuksen Matti Nuutisen kanssa. Suomen koripallomaajoukkueen viime vuosien runkoon kuuluneen oman kasvatin kotiuttaminen vetää suun muikeaksi.

José Riveiro jatkaa Interin päävalmentajana myös ensi kaudella

José Riveiro.

Inter on solminut ensi kauden kattavan jatkosopimuksen päävalmentaja José Riveiron kanssa. Myös hänen valmennustiimissään tällä kaudella toimineet apuvalmentaja Sergio Almenara ja fysiikkavalmentaja Michel Bellver ovat tehneet jatkosopimukset samalle ajalle.

Kankaisten Golfin jäsenmäärä ennätyslukemissa

Kankaisten Golfin jäsenmäärä kasvoi suhteellisti eniten junioreissa. Sekä pojissa että tytöissä kasvu oli 30 prosenttia.

Suomen Golfliitto on julkaissut seurojen viralliset jäsenmäärät kauden 2020 osalta. Kankaisten Golfin kauden 2020 virallinen jäsenmäärä on 1 791, kun se vuosi sitten oli 1 534. Kasvua edelliseen vuoteen siis lähes 17 prosenttia. Koko Suomen golfseurojen yhteenlaskettu jäsenmäärä on 148 190. Se kasvoi 7 962 pelaajalla, eli lähes kuudella prosenttia.

Åboraakkeli: Tepsin tasonmittaus tamperelaisittain

Janne Kainulainen.

TPS nostettiin monissa ennakkokaavailuissa yhdeksi miesten F-liigan suurista suosikeista yhdessä viime vuosina salibandykenttiä hallinneen Tampereen Classicin ohella.

Otteluanalyysi: Maalivahti Murray pysäytti Interin nollaan

Inter jäi ilman maaleja myös Honkaa vastaan.

Riittävästi tilanteita, ei maalia. Tämä oli Interin kohtalona jalkapalloilun Veikkausliigan kamppailussa Honkaa vastaan Kupittaalla. Peli päättyi maalittomaan tasapeliin. Inter säilytti asemansa sarjan kolmosena, mutta Honka vaanii pinnan päässä ja kärki uhkaa karata. Eroa Helsingin Jalkapalloklubiin ja Kuopion Palloseuraan on kuusi pistettä, mutta Inter on pelannut ottelun enemmän kuin HJK ja kaksi ottelua enemmän kuin KuPS.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.