Tissiflashmob riisuu paidat myös Turussa

Tissiflashmob tulee taas. Tapahtuma järjestetään 1. elokuuta useassa kaupungissa sekä etänä somessa.

Tissiflashmob on Suomen ensimmäinen free the nipple -tapahtuma. Se järjestettiin ensimmäistä kertaa 6.6.2019 Hietaniemen uimarannalla Helsingissä. Sen jälkeen tapahtumaa on järjestetty muun muassa Tampereella ja Kuopiossa.

Tapahtumassa protestoidaan sitä, että naisoletetun ja miesoletetun yläosattomuudessa ei toteudu tasa-arvo. Alun perin ensimmäinen Tissiflashmob sai inspiraationsa tilanteesta, jossa nainen poistettiin rannalta Hyvinkäällä, kun hän otti aurinkoa yläosattomissa.

Paidat riisutaan ainakin Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Kuopiossa, Vaasassa, Turussa ja Porissa. Tapahtumat löytyvät Facebookista.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Puolalan yläkoulussa todettu koronavirustartunta

Turun kaupungin Puolalan yläkoulussa on todettu koronavirustartunta. Noin 40-50 oppilaan ja henkilökunnan jäsenen arvioidaan altistuneen. Altistumiset ovat tapahtuneet 28.-29. syyskuuta.

Yksi elämän tärkeimmistä valinnoista tehdään ”alttarilla”, joka muistuttaa sänkykauppaa - varo näitä virheitä patjaostoksilla

Sängyn valintaa voisi rinnastaa hauskasti puolison valintaan.

Patjan ja tyynyn valintaa voisi kuvailla yhtä tärkeäksi kuin puolison valintaa. Nariseva ja kuoppainen kumppani ei ilahduta ketään.

Korona siirtänyt taloyhtiöiden peruskorjaushankkeita

Korona on siirtänyt osan taloyhtiöiden peruskorjaushankkeista eteenpäin.

Isännöintiyritykset ry:n teettämän jäsenkyselyn mukaan korona on siirtänyt osan taloyhtiöiden peruskorjaushankkeista eteenpäin. Isännöitsijöistä 40 prosenttia kertoo, että vähintään yhdessä asiakastaloyhtiössä peruskorjaushanke on siirtynyt eteenpäin koronatilanteen vuoksi. Joka kymmenes kertoo, että hankkeita on siirtynyt enemmän kuin yksi.

Henkilöautojen rekisteröinnit syyskuussa viime vuoden tasalla

Syyskuun aikana ensirekisteröitiin 8 424 henkilöautoa. Rekisteröintejä tehtiin 0,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Koronatilanteesta johtuva rekisteröintien määrän lasku on alkanut vähitellen taittua, mutta kevään ja alkukesän tilauskannan romahdus leikkaa vielä syksyn rekisteröintilukemia. Uusia henkilöautoja on elokuun loppuun mennessä rekisteröity 73 403, joka on 16,5 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Olli Kortekankaan kantaesitys Naantalin Musiikkijuhlilla ensi kesäkuussa

Naantalin Musiikkijuhlilla 2021 kantaesitetään Olli Kortekankaan teos.

Naantalin Musiikkijuhlat on historiansa aikana tilannut ja kantaesittänyt lukuisan määrän uusia sävellyksiä. Ensi vuonna saa kantaesityksensä säveltäjä Olli Kortekankaan teos Partita concertante sellolle ja kamariyhtyeelle .

Poliisi tutkii Stålarminkadulla tapahtunutta henkirikosta, yksi pidätetty

Poliisi tutkii Stålarminkadulla keskiviikkona iltapäivällä tapahtunutta henkirikosta. Henkirikos tapahtui Stålarminkadun päiväkodin lähellä olevassa talossa yksityisasunnossa.

Leväseurannan viimeisellä viikolla sinilevähavaintoja vain muutamalla järvellä Lounais-Suomessa

Leväseurannan havainnot viikolla 40/2020.

Lounais-Suomen sinilevätilanne on kuluneella viikolla ollut viime viikon kaltainen ja sinileviä on havaittu vain muutamalla sisävesien havaintopaikalla. Viime viikon tapaan yhdelläkään merialueen havaintopaikalla ei havaittu sinilevää tällä viikolla.

Vanhusten asumispalveluissa tarjoillaan Vanhustenviikolla asukkaiden lempiruokia

Turun kaupungin vanhusten asumispalveluyksiköissä vietetään Vanhustenviikon (4.–11.10.) kunniaksi lempiruokaviikkoa. Ruokalistalle on koottu ruokia, joita asumispalveluyksiköiden asukkaat ovat erityisesti toivoneet kesä–heinäkuun aikana tehdyssä kyselyssä.

Varhaiskasvatuksessa käytetään yhä useammin palveluseteliä

Varhaiskasvatuksen jakautuminen kunnan/kuntayhtymien oman tai ostopalveluna toteutetun päiväkotitoiminnan, perhepäivähoidon ja kuntien myöntämien palvelusetelien sekä Kelan yksityisen hoidon tuen välillä 2019, %.

Palvelusetelin käyttö varhaiskasvatuksessa on lisääntynyt edelleen. Varhaiskasvatukseen osallistuneista lapsista 13 prosenttia (31 856 lasta) osallistui varhaiskasvatukseen paikoissa, joiden valinnassa perheet olivat hyödyntäneet kunnan myöntämää palveluseteliä.

Pikisaaren katujen kunnostus käynnistyy reunapuiden poistolla

Hirvensalon Pikisaaressa käynnistetään katujen kunnostaminen poistamalla reunapuita. Merenkävijänkadun ja Valaanpyytäjänkadun varsilta poistetaan hyväksyttyyn katusuunnitelmaan perustuen viisi mäntyä ja 20 tammea ja pensasaitaa noin kymmenen metriä. Poistettavista tammista viisi on vanhempaa ikäluokkaa.

Tuomiokirkon terassilla vieraili kesällä yli 76 500 kävijää

Tuomiokirkon terassin asiakkaat kiittelivät laadukkaita palveluja.

Turussa toimi kesällä kaksi yhteisterassialuetta, toinen Tuomiokirkkotorilla ja -puistossa ja toinen Hämähäkkitontilla. Erityisen suosituksi nousi Tuomiokirkon terassi, josta tuli kesän puhutuin kohde Turussa.

Syyskuu tavanomaista lämpimämpi

Etenkin maan länsiosassa syyskuu oli harvinaisen lämmin. Sademäärät vaihtelivat poikkeuksellisen suurista tavanomaista pienempiin, eniten satoi maan keskivaiheilla. Ailan päivänä Suomen ylitti ajankohtaan nähden poikkeuksellisen voimakas myrsky.

Varhaiskasvatus ja opetus Kellosoittajan koulutalosta Koulukadulle ja Sepänkadulle

Varhaiskasvatus- ja opetustoiminta siirretään Kellosoittajan koulutalosta muualle.

Kellonsoittajan koulutaloon (Kellonsoittajankatu 9–11) on tehty kesällä kuntotutkimus, jossa selvitettiin väistötiloina käytettävien kerrosten 1–3 kunto. Turun kaupunki tiedotti tutkimustuloksista keskiviikkona. Uudet sijoittumissuunnitelmat esitellään kasvatus- ja opetuslautakunnalle 7. lokakuuta.

Koko maan hätätyöilmoitukset käsitellään Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella

Työsuojeluviranomainen keskittää hätätyöilmoitusten käsittelyn 1. lokakuuta alkaen Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelle. Tähän saakka hätätyöilmoituksia on käsitelty kaikkien aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla.

Timo Laine aloitti Turun Tiedepuiston hankejohtajana

Timo Laine.

Timo Laine on aloittanut Turun kaupungin kärkihankkeisiin kuuluvan Turun Tiedepuiston hankejohtajana 1. lokakuuta. Laine toimii myös seudun kehitysyhtiön Turku Science Park Oy:n tytäryhtiön Turun teknologia- ja tiedepuisto Oy:n toimitusjohtajana.

Suurin osa Turussa koronan saaneista edelleen nuoria aikuisia

Turussa on todettu kaiken kaikkiaan 336 koronavirustartuntaa (THL 30.9. kello 11). Edelleen suurin osa sairastuneista on nuoria aikuisia. Koronatilanteen kehittymistä seurataan Turussa aktiivisesti koko ajan. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin vetämä alueellinen ohjausryhmä kokoontuu perjantaina keskustelemaan alueellisista suosituksista.

Koronavirus heijastuu uniin

Uuden koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan on tutkimuksissa havaittu vaikuttaneen ihmisten painajaisiin. Helsingin yliopiston Sleep & Mind -ryhmä tutki unia tekoälyn avulla.

Äidin ja tyttären yhteisnäyttely Aulagallerissa Raisiossa

Riitta ja Anni Lintuaho ripustavat näyttelynsä Raision kaupunginkirjaston Aulagalleriaan 2.–30. lokakuuta. Äidin ja tyttären yhteisnäyttelyssä seikkaillaan ilon tunteissa ja luonnon rauhallisuudessa.

Urheilu

TPS-puolustus vahvistuu Ville Lajusella

Ville Lajunen on nähty myös Leijona-paidassa.

Turun Palloseura on solminut kuluvan kauden mittaisen sopimuksen puolustaja Ville Lajusen kanssa. 32-vuotias Lajunen liittyy TPS:n jääkiekkomiehistön mukaan tulevana maanantaina ja hänen sopimuksessaan on mukana KHL-pykälä.

Engström, Haukioja ja Kagayama jatkavat Interissä myös ensi kaudella

Jesper Engström ja Anthony Annan.

Inter on käyttänyt Jesper Engströmin , Martti Haukiojan ja Taiki Kagayaman sopimuksissa olleet optiot. Kuluvalle kaudelle Interiin siirtynyt kolmikko nähdään sinimustassa paidassa myös kaudella 2021.

Liigan keskeyttäminen aiheutti jääkiekkoseuroille noin 15 miljoonan euron tulonmenetyksen

Liigaseurat ennakoivat alustavissa budjeteissaan alkavan kauden tulojen putoavan noin kymmenen miljoonaa euroa, jos kausi pystyttäisiin viemään suhteellisen normaalisti läpi.

Kausi 2019–20 olisi ollut jääkiekon liigaseuroille taloudellisesti vahva ilman covid-19-pandemian vuoksi kesken jäänyttä kautta, käy ilmi EY:n raportista. Liigan keskeyttäminen aiheutti seuroille EY:n arvion mukaan noin 15 miljoonan euron tulonmenetyksen. Seurat ennakoivat alustavissa budjeteissaan alkavan kauden tulojen putoavan noin kymmenen miljoonaa euroa, jos kausi pystyttäisiin viemään suhteellisen normaalisti läpi.

Otteluanalyysi: Inter juhli FC Lahden kustannuksella

Anthony Annan juhli pelin jälkeen maaliaan ja voittoa.

Tulihan se sieltä. Kuusi voitotonta ottelua, kolme peliä ilman tehtyä maalia. Tämän putken Inter katkaisi komealla 3-0-voitolla FC Lahdesta. Interin valmentaja José Riveiro oli Honka-ottelun jälkeen vakuuttunut siitä, että maaleja alkaa tulla, sillä peli oli jo sillä tasolla ja maalitilanteita oli riittävästi. Ja oikeassa hän oli. Inter jatkoi siitä, mihin Honkaa vastaan jäi. Kun riittävän kauan ja riittävän sitkeästi yrittää, niin palkintohan siitä seuraa.

Lauri Korpikoski jatkaa TPS:n kapteenina

Lauri Korpikoski.

Turun Palloseuran Liiga-joukkueen uuden kauden kapteenisto on selvillä. Kapteenisto ratkaistiin maanantaina joukkueen yhteisellä äänestyksellä.

Makwan Amirkhani kohtaa Edson Barbozan

Makwan Amirkhani.

Vapaaottelija Makwan Amirkhani ottelee Abu Dhabin Fight Islandiksi nimetyllä Yas Islandin saarella viikkoa suunniteltua aiemmin. Hän kohtaa 10. lokakuuta potkuyrkkeilytaustaisen Edson Barbozan , joka on parhaimmillaan sijoitettu UFC:ssä kevytsarjan neljänneksi. Mies ottelee nykyään yhtä sarjaa alempana.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.