Ihosyövät liki tuplaantuneet

Ihosyövät ovat yleensä oireettomia, joskus saattaa olla pientä kihelmöintiä ja kutinaa ihosyöpäalueella, kertoo Turun yliopiston ja Tyksin ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Pilvi Riihilä Ihosyövät ovat yleensä oireettomia, joskus saattaa olla pientä kihelmöintiä ja kutinaa ihosyöpäalueella, kertoo Turun yliopiston ja Tyksin ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Pilvi Riihilä Kuva: Jori Liimatainen

Melanooma-, tyvisolusyöpä- ja okasolusyöpädiagnoosista silti 92 prosentin parantumisennuste

Todettujen ihosyöpien määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes kaksinkertaistunut, kertoo Turun yliopiston ja Tyksin ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Pilvi Riihilä. Esimerkiksi vuonna 2007 okasyöpäsolutapauksia oli yli 1 700. Riihilä sanoo, että Suomessa noin 70 prosenttia ihosyövistä johtuu auringon ultraviolettisäteilystä.

– Ainoa keino suojautua ihosyöviltä on suojautua auringolta, mutta myös jotkin krooniset pitkäaikaiset tulehdukset voivat ihosyöpiä aiheuttaa. Nämä jälkimmäiset eivät ole kuitenkaan niin merkittäviä ihosyöpien aiheuttajia, muistuttaa Riihilä.

– Jos ihmisillä on immuniteettia lamaavia lääkityksiä, niin myös nämä lisäävät riskiä ihosyöville, plus tietysti sukutausta, jos suvusta löytyy esimerkiksi melanoomaa. Ihotyypillä on merkitystä ihosyöpäriskiin, ihon perusvärin ja sen mukaan, kuinka hyvin palaa tai ruskettuu, ihmiset voidaan luokitella kuuteen ihotyyppiin. Suurin osa suomalaisista on ihotyyppiä kaksi tai kolme.

Uudet luomet voivat Riihilän mukaan lisätä riskiä saada melanooma, varsinkin jos luomet tulevat yli 30–40-vuotiaille.

Vuonna 2018 oli 288 ihosyöpäkuolemaa Suomessa, muihin syöpäkuolleisiin suhteutettuna se ei ole paljon, koska kaiken kaikkiaan eri syöpäkuolemia oli vuonna 2018 yli 12 000. Ihosyövistä parantuminen on korkeaa luokkaa, sillä 92 prosenttia on elossa viiden vuoden kuluttua itse syövän diagnoosista.

– Ihosyöpiä on kolme tyypillisintä, jotka tulevat auringon UV-säteilyn vaikutuksesta; melanooma, basaliooma eli tyvisolusyöpä ja ihon okasolusyöpä.

– Tyvisolusyöpä on kaikista syövistä yleisin maailmassa. Sitä ei tilastoida kunnolla, joten se ei näy selkeästi tilastoissa, kuinka yleinen se on, tähdentää Riihilä.

Tyvisolusyövän tapausten määrä on yleensä huomattavasti suurempi kuin mitä viralliset tilastot kertovat.

– Tyvisolusyöpä tulee aurinkoaltistuneille alueille ja mikä altistaa itse syövälle on vaalean ihotyypin palaminen auringossa varsinkin lapsuudessa ja nuoruudessa. Itse syöpä ilmaantuu myöhemmin vuosien kuluttua.

– Melanoomalle altistaa palamiset varsinkin lapsuudessa, aikaisemmat sairastumiset kyseiseen tautiin plus tietysti sukutausta, jos suvusta löytyy melanoomaa. Riskiä sairastua lisää myös, jos on yli sata kappaletta luomia tai jos on epätyypillisiä yli viiden millin kokoisia väritykseltään kirjavia epäsymmetrisiä luomia yli kolme kappaletta.

Okasolusyöpä on Suomessa ollut melanooman kanssa tasoissa yleisyydessä.

– Okasolusyövälle altistaa kokonaisaltistus UV-säteilylle koko elämän aikana. Iho muistaa sen, että kuinka paljon saat aurinkoa. Sairastuvuus alkaa nousta esiin vanhemmissa ikäluokissa. Esiasteet näyttävät punertavilta, karheilta ja hennosti hilseileviltä läiskiltä. Itse okasolusyövä on kuin haavauma, ihottumaläiskä, mikä on vähän kohollaan oleva ja kova ja punertava muutos. Okasolusyöpä voi lähettää etäsolupesäkkeitä, painottaa Riihilä.

Kurt Hedborg

Benjamin Källman palaa Inter-paitaan

Benjamin Källman.

Viimeksi kaksi vuotta sitten Veikkausliigassa pelannut Benjamin Källman palaa lainalta Interin vahvuuteen. Viime vuosina kaikkiaan neljässä eri seurassa lainasopimuksilla pelanneella 22-vuotiaalla hyökkääjällä oli kuluvan vuoden mittainen lainasopimus Norjan liigan Haugesundiin, mutta osapuolet päätyivät lainan ennenaikaiseen päättämiseen.

Eurojackpotin potti nousi noin 22 miljoonaan euroon

Eurojackpotista ei löytynyt kierroksella 33/2020 täysosumia, joten ensi viikolla potissa on noin 22 miljoonaa euroa.

Kolmessa ravintolassa epäily koronavirusaltistuksesta Turussa ja Liedossa

Turkulaisella täysin oireettomalla henkilöllä on todettu koronavirustartunta. Henkilö on asioinut kolmessa ravintolassa Turussa ja Liedossa 9.–12. elokuuta mahdollisesti tartuttavana.

Magneettikuvantaminen on välttämätön osa korkeatasoista eturauhassyövän diagnostiikkaa

Eturauhassyöpien vaikeusaste vaihtelee suuresti. Osa syövistä on hyvinkin aggressiivisia, osalla taas ei ole vaikutusta elinaikaan. Perinteisellä diagnostiikalla ei kuitenkaan pystytä poissulkemaan aggressiivista eturauhassyöpää edes kohtuullisella varmuudella. Juha Knaapilan Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoitti, että laadukkaasti toteutetulla eturauhasen magneettikuvantamisella pystytään poissulkemaan aggressiivinen eturauhassyöpä sekä nopeuttamaan oikean diagnoosin saamista ja yksilön kannalta optimaaliseen hoitoon pääsyä.

Ilmanvaihdolla merkittävä vaikutus hoitohenkilöstön altistumiseen viruksille hoitotilanteessa

Ilmanvaihdollisilla ratkaisuilla voidaan suojata hoitohenkilöstöä mahdolliselta virustartunnalta hoitotilanteessa. Turun ammattikorkeakoulun vetämässä Airborne-hankkeessa tutkittiin sairaalan hoitohenkilöstön altistumista ilmavälitteisille infektioille potilaita hoitaessa. Hanke toteutettiin yhteistyössä Turun yliopiston ja Leicesterin yliopistollisen sairaalan kanssa.

Rantaradan ratatyöt pitkittyvät – kaukojunille 10–25 minuutin myöhästymisiä, aamun ja iltapäivän nopeat junavuorot tauolle

Junamatka Turun ja Helsingin välilä hidastuu ratatöiden takia.

Väyläviraston teettämät ratatyöt Rantaradalla jatkuvat odotettua pidempään, mikä vaikuttaa kaukojunaliikenteeseen Helsingin ja Turun välillä. Ratatöistä aiheutuvien nopeusrajoitusten vuoksi kaukojunat välillä jäävät 10–25 minuuttia aikataulusta myöhään. Lisäksi aamun ja iltapäivän nopeat junavuorot Helsingin ja Turun välillä jäävät toistaiseksi tauolle. Lähijunaliikenne kulkee normaalisti.

Kansallisen Liigan FC Honka–TPS siirtyy koronaepäilyjen takia

Lauantaina 15. elokuuta pelattavaksi suunniteltu naisten pääsarjan Kansallisen Liigan ottelu FC Honka–TPS siirtyy pelattavaksi lauantaina 12. syyskuuta.

Digitaalisia ja henkilökohtaisia oppimisympäristöjä käytettäessä ohjausvastuuta on hajautettava

Anne-Maria Korhonen löysi väitöskirjassaan käytännön menetelmiä siihen, miten opettajaopiskelijoita voidaan ohjata hyödyntämään henkilökohtaisia oppimisympäristöjä ja digitaalisuutta osaamisensa näkyväksi tekemisessä.

Skopjen lennolla Turkuun lauantaina saapuvat testataan ja asetetaan karanteeniin

Skopjesta Turkuun lauantaina 15. elokuuta saapuvan lennon matkustajille tehdään koronavirustesti ja heidät asetetaan tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Toimintamalli on samanlainen kuin viime tiistaina 11. elokuuta Skopjesta Turkuun saapuneen lennon matkustajien kohdalla.

Korona siirtää Muumipeikko ja pyrstötähti -animaation ensi-iltaa

Rakastettu, koko perheen elokuvaklassikko, kansallisaarteeksikin kutsuttu Muumipeikko ja pyrstötähti -animaatio on tulossa elokuvateattereihin teknisesti uudistettuna. Ensi-illan ajankohdaksi on aiemmin julkistettu tulevan syyskuun alku. Yleisestä tilanteesta johtuen SF Studios, Cinematic ja Kindernet Entertainment ovat kuitenkin yhdessä elokuvan yhteistyökumppaneiden kanssa päättäneet siirtää elokuvan ensi-iltaa myöhempään ajankohtaan, jolloin Muumien 75v-juhlavuotta voidaan toivon mukaan juhlia elokuvanäytösten ohella varmemmin myös muilla yleisötapahtumilla.

Treffikokemuksia syvästä päästä

Hulvaton uutuuskirja treffikokemuksista tarjoaa vertaistukea entisille ja nykyisille sinkuille. Tuntuuko sinusta, että päädyt treffeille aina kummajaisten kanssa, kun taas kaikilla ystävilläsi käy flaksi sokkotreffeilläkin? Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen kokoama kirja Miten täältä pääsee pois? (Bazar) sisältää yli sata herkullista tarinaa pieleen menneiltä treffeiltä. Se on tarkoitettu jokaiselle, joka on joskus käynyt huonoilla treffeillä, ja toimii myös vertaistukena kaikille niille, jotka ovat deittailussaan jo epätoivon partaalla. Ehkä pieleen menneet treffit eivät olekaan niin paha juttu – ainakaan silloin, jos niistä saa hyvän tarinan.

Turku aloittaa maskien jakamisen vähävaraisten ruoka-apupaikoissa alkuviikolla

Turussa maskien jakaminen vähävaraisille aloitetaan ensi viikon alkupuolella. Ensimmäisessä vaiheessa jakelu käynnistyy vähävaraisten ruoka-apupaikkojen yhteydessä. Lisäksi osa järjestöistä jakaa maskeja omalle asiakaskunnalleen. Diakoniatyössä maskeja jaetaan asiakastapaamisissa. Kangasmaskeja jaetaan niitä tarvitseville kaksi kappaletta.

Muoviroskaa vastaan uusin ratkaisuin

Turun kaupunki ja Itämerihaaste tekevät kesän aikana yhteistyötä Clewat Oy:n kanssa testaamalla uudenlaista Cleansweep-roskienkeräysalusta. Alus siivoaa roskia Aurajoessa 18.−20. elokuuta. Testeillä selvitetään aluksen toimivuutta meren roskaantumisen hillitsemisessä.

Parhaat gluteenittomat piirakat yksiin kansiin

Keliakialiitto julkaisi gluteenittomia piirakkareseptejä sisältävän keittokirjan. Kirjan 45 reseptiä on jaettu vuodenaikojen mukaan. Kevään piirakoissa näkyy pääsiäinen, kesän piirakoissa maistuvat kotimaiset marjat ja kasvikset ja syksyllä sienet. Talven piirakat ovat täyteläisiä.

TFO:n uudeksi intendentiksi esitetään Nikke Isomöttöstä

Nikke Isomöttönen.

Turun filharmonisen orkesterin uudeksi intendentiksi esitetään FM Nikke Isomöttöstä . Turun kaupungin kulttuurilautakunta päättää uuden intendentin valinnasta keskiviikkona 19. elokuuta pidettävässä kulttuurilautakunnan kokouksessa. Isomöttönen toimii tällä hetkellä Jyväskylä Sinfonian viransijaisena intendenttinä ja on aiemmin toiminut muun muassa Mikkelin kaupunginorkesterin intendenttinä.

Santeri Haarala vahvistamaan TPS:n hyökkäyspäätä

Hyökkääjä Santeri Haarala vahvistaa FC TPS:n hyökkäyspäätä 1+1-vuotisella sopimuksella. 20-vuotias Haarala on edustanut alkukauden Kakkosen B-lohkon kärjessä olevaa Ilves/2:sta, jossa hän ehti viimeistelemään viidessä ottelussa peräti kahdeksan maalia.

TPS:n Rasmus Tirronen leikkaukseen

Rasmus Tirronen.

TPS:n jääkiekkomiehistön ykkösmaalivahti Rasmus Tirronen joutuu leikkaukseen. Tirronen kärsii yläraajavammasta. Tirronen leikataan tänään perjantaina.

Turnajaisritareita siunataan Tuomiokirkossa

Turun linnan turnajaisten ritarien siunaus järjestetään jälleen Turun tuomiokirkossa torstaina 20. elokuuta kello 18. Keskiaikahenkisessä tilaisuudessa rukoillaan Jumalan varjelusta turnajaisiin osallistuville ritareille, jotka saapuvat paikalle noin viisitoista minuuttia ennen tilaisuuden alkua. Siunaus onkin monelle osanottajalle turnajaisten alkuhuipentuma, jonka jälkeen uskaltaa panna kaikkensa peliin hengenvaarallisessa lajissa. Katsojat taas pääsevät kokemaan ritariaikaa, kun sotisovissaan kalisevat taistelijat astelevat ylväinä kansallispyhäkön käytävillä.

Kaupunki
Urheilu

Benjamin Källman palaa Inter-paitaan

Benjamin Källman.

Viimeksi kaksi vuotta sitten Veikkausliigassa pelannut Benjamin Källman palaa lainalta Interin vahvuuteen. Viime vuosina kaikkiaan neljässä eri seurassa lainasopimuksilla pelanneella 22-vuotiaalla hyökkääjällä oli kuluvan vuoden mittainen lainasopimus Norjan liigan Haugesundiin, mutta osapuolet päätyivät lainan ennenaikaiseen päättämiseen.

Neea Karvinen etenee kilpauralla esteen kerrallaan

Neea Karvinen panostaa tällä hetkellä sataprosenttisesti ratsastukseen.

Kuluva vuosi on ollut erikoista aikaa. Erikoisuuskerrointa lisää, jos sattuu viettämään aikansa hevosten kanssa. Tämän tietää Kaarinan Kenttäratsastajia edustava esteratsastaja Neea Karvinen .

Otteluanalyysi: Interin kotitaika kestää

Connor Ruane teki kaksi maalia.

Huh, mikä jännitysnäytelmä! Ja hyvin viihdyttävä. Helsingin IFK piti Interiä piinapenkissä Veikkausliigan kamppailussa Kupittaalla nousemalla altavastaajan asemasta kahdesti tasoihin. HIFK:lla oli lopussa jopa mainio tilaisuus mennä johtoon, mutta Adama Fofanan kuti pamahti tolppaan. Interin loppupuristus tuotti kuitenkin jälleen tulosta. Elias Mastokangas keskitti, Kevin Kouassivi-Benissan syöksyi palloon ja Fofana antoi hänelle selästä vauhtia. Erotuomari Petri Viljanen osoitti pilkkua, josta Connor Ruane iski toistamiseen ja tällä kertaa voitto-osuman 3-2.

Kansallisen Liigan FC Honka–TPS siirtyy koronaepäilyjen takia

Lauantaina 15. elokuuta pelattavaksi suunniteltu naisten pääsarjan Kansallisen Liigan ottelu FC Honka–TPS siirtyy pelattavaksi lauantaina 12. syyskuuta.

Santeri Haarala vahvistamaan TPS:n hyökkäyspäätä

Hyökkääjä Santeri Haarala vahvistaa FC TPS:n hyökkäyspäätä 1+1-vuotisella sopimuksella. 20-vuotias Haarala on edustanut alkukauden Kakkosen B-lohkon kärjessä olevaa Ilves/2:sta, jossa hän ehti viimeistelemään viidessä ottelussa peräti kahdeksan maalia.

TPS:n Rasmus Tirronen leikkaukseen

Rasmus Tirronen.

TPS:n jääkiekkomiehistön ykkösmaalivahti Rasmus Tirronen joutuu leikkaukseen. Tirronen kärsii yläraajavammasta. Tirronen leikataan tänään perjantaina.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.