Nämä ovat riskejä koiralle mökillä ja luonnonhelmassa

Lämpö, vesi ja hyönteisten puremat voivat aiheuttaa harmeja lemmikeille siinä missä ihmisille. Eläinlääkäri suosittelee myös varomaan, ettei lemmikki pääsee nielemään grilliruokien tähteitä.

Perheen nelijalkainen jäsen lähtee usein mukaan kesäreissulle, oli suuntana sitten mökki tai muu lomakohde. Kesän ja ulkoilun riemujen ohella matkailuun liittyy lemmikeillä myös riskejä. Kokosimme eläinlääkärin kanssa listan koiran ja kissan kesäisistä vaaranpaikoista sekä vinkkejä, kuinka toimia, jos vahinko sattuu.

Vältä lämpöhalvaus autossa ja leikeissä. Jo ennen reissuun lähtöä on tärkeää muistaa, ettei lemmikkiä koskaan saa jättää yksin kuumaan autoon. Suljetussa tilassa lämpötila voi kohota nopeastikin, jolloin eläimelle voi tulla lämpöhalvaus.

Koiralle lämpöhalvaus voi iskeä myös vauhdikkaissa ulkoleikeissä. Helteellä kannattaakin välttää turhaa rehkimistä, ajoittaa ulkoilu esimerkiksi aamun tai illan viileyteen ja varata lemmikille pihalta varjopaikka. Juomavettä pitää aina olla saatavilla.

− Jos lemmikki on vaisu, sen suun limakalvot ovat tavallista punakammat eikä läähätyksestä tule loppua, voi viilennystä tarjoa ensihätään esimerkiksi kylmillä pyyhkeillä tai kastelemalla viileällä vedellä. Jos yleisvointi ei parane, kannattaa ottaa yhteys eläinlääkäriin, kertoo eläinlääkäri Eva Kaisti LähiTapiolan LemmikkiHelppi-etäeläinlääkäripalvelusta.

Grilliherkut ovat vaaraksi vatsassa. Koiralle ja kissalle vaarallisia herkkuja ovat monet kovat ja terävät ruoantähteet, kuten kanan luut, isot kalanruodot ja maissintähkät, koska ne voivat aiheuttaa suolitukoksen tai puhkaista suolen. Myös hyvälle tuoksuvat varrastikut ja alumiinifoliot kannattaa piilottaa visusti koiralta syönnin jälkeen.

Jos koira on syönyt teräviä luita, voi sille antaa ensiapuna syötäväksi tankoparsaa purkista. Parsan kuidut voivat kietoutua terävän esineen ympärille ja näin auttaa sitä tulemaan ulos. Myös pieni annos parafiiniöljyä voi liukastaa esineen matkaa. Vierasesineiden kohdalla on hyvä aina konsultoida eläinlääkäriä.

Pörheä turkki suojaa lemmikkejä yleensä hyönteisten puremilta, mutta toisinaan hyönteiset voivat iskeä arkaan paikkaan. Esimerkiksi mäkäräisten pistot voivat myös aiheuttaa kutinaa, ja pörrääjät yleensä tehdä lemmikin levottomaksi.

− Ampiaisten ja mehiläisten pistot ovat yleensä vaarattomia, mutta toisinaan ne voivat aiheuttaa allergisen reaktion. Suun alueelle osuessaan ne voivat myös saada hengitystiet turpoamaan. Tällöin ensihoitona voidaan harkita kyytablettia. Tarkista myös, ettei hyönteisen pistin jää kiinni lemmikkiin, sanoo Kaisti.

Luonnossa liikkuessa puutiaiset eli punkit voivat tarrata niin lemmikkeihin kuin niiden omistajiin. Mökkeillessä ulkolemmikille kannattaa tehdä punkkitarkastus vaikka joka päivä. Kiinnikäynyt punkki on hyvä irrottaa mahdollisimman nopeasti, ettei se pääse levittämään tauteja, kuten borrelioosia koiralle.

Punkin irrottamiseen voi käyttää esimerkiksi punkkipihtejä tai -lassoa. Tärkeää olisi saada punkki heti irti kokonaisena. Irrotuksen jälkeen puremakohtaa kannattaa desinfioida säännöllisesti ja seurata tilannetta.

Utelias lemmikki ei välttämättä osaa pelätä kyytä, jolloin käärme voi iskeä hampaansa tassuun tai kuonoon. Puremakohtaan voi jäädä kaksi pistomaista hampaanjälkeä, mutta ne eivät välttämättä näy, koska usein puremakohta turpoaa paljon.

Kaisti kehottaa hakeutumaan eläinlääkäriin, jos lemmikki menee nopeasti vaisuksi ja sillä on voimakasta paikallista turvotusta ja kipua. Tällöin lemmikki kannattaa pitää mahdollisimman liikkumattomana matkan ajan, kunnes klinikalla saadaan aloitettua hoitotoimet.

− Kyytabletin käytöstä on ristiriitaista tutkimustietoa. Siksi suosittelisin sitä ensihoidoksi vain tilanteessa, jossa puremasta syntynyt turvotus alkaa haitata hengitystä ja matka eläinlääkäriin on pitkä.

Useat koirat nauttivat uimisesta, ja se myös vilvoittaa mukavasti kuumana kesäpäivänä. Lemmikkiä ei kuitenkaan saa päästää pulikoimaan veteen, jossa on havaittu sinilevää. Myös leväpitoisen veden juominen on vaarallista. Paikallista sinilevätilannetta voi seurata Suomen Ympäristökeskuksen, ELY-keskusten ja kuntien nettisivuilta.

Osa sinilevistä tuottaa myrkkyjä, jotka ovat vaarallisia lemmikin hermostolle ja maksalle. Levän ulkonäön perusteella tätä on kuitenkin vaikea arvioida. Pahimmillaan levämyrkytys voi viedä hengen.

− Jos eläimellä ilmenee parin tunnin sisään altistumisesta vahvoja oireita, kannattaa äkkiä suunnata eläinlääkäriin. Yleisimpiä myrkytysoireita ovat oksentelu, ripuli, heikkous, kohtaukset ja shokki. Jos lemmikki on vain uinut leväpitoisessa vedessä, mutta ei juonut siitä, voi pelkkä turkin huolellinen pesu riittää, sanoo Kaisti.

Kesän ja veden ilot voivat yllättää lemmikin myös toisella tapaa. Yli kymmenen vuotta eläinlääkärinä toimineen Kaistin mukaan tyypillinen kesäajan potilas on kylmässä vedessä uinut tai esimerkiksi kastelulaitteen alla innokkaasti leikkinyt koira, jolle on kehittynyt vesihäntä. Tällöin koiran häntä on hyvin kipeä ja se roikkuu kuin murtuneena.

− Vesihäntä on kuin ihmisen ”penikkatauti”. Voimakkaassa rasituksessa hännän lihakset ovat turvonneet ja verenkierto voimistunut, mutta lihaskalvo ja luut eivät anna myöten. Tähän yhdistyy myös veden viileys. Vesihäntä on hyvin kipeä, mutta paranee usein levolla ja kipulääkityksellä noin viikossa.

Keväisin ja syksyisin vesihäntää tavataan metsästyskoirilla.

Kaisti kokosi listan, mitä ensihoitotarvikkeita lemmikinomistaja voi varata mukaan kesämökille tai muulle kesäreissulle: desinfiointiaine ja haavavoide haavojen hoitoon, sidetarpeita, kuten kipsinalusvanua, joustosideharsoa sekä itseensä kiinnittyvää sidettä, kuumemittari, punkkipihdit, silmähuuhde tai keittosuolaliuosampulleja, kyypakkaus ja kortisonisalvaa ampiaisen pistojen tai mäkäräisten puremien varalta, parafiiniöljyä ja tölkkiparsaa vierasesineiden syömisen varalta.

Käytä kyytabletteja ja vierasesineiden poistokeinoja vain eläinlääkärin ohjeistuksesta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Benjamin Källman palaa Inter-paitaan

Benjamin Källman.

Viimeksi kaksi vuotta sitten Veikkausliigassa pelannut Benjamin Källman palaa lainalta Interin vahvuuteen. Viime vuosina kaikkiaan neljässä eri seurassa lainasopimuksilla pelanneella 22-vuotiaalla hyökkääjällä oli kuluvan vuoden mittainen lainasopimus Norjan liigan Haugesundiin, mutta osapuolet päätyivät lainan ennenaikaiseen päättämiseen.

Eurojackpotin potti nousi noin 22 miljoonaan euroon

Eurojackpotista ei löytynyt kierroksella 33/2020 täysosumia, joten ensi viikolla potissa on noin 22 miljoonaa euroa.

Kolmessa ravintolassa epäily koronavirusaltistuksesta Turussa ja Liedossa

Turkulaisella täysin oireettomalla henkilöllä on todettu koronavirustartunta. Henkilö on asioinut kolmessa ravintolassa Turussa ja Liedossa 9.–12. elokuuta mahdollisesti tartuttavana.

Magneettikuvantaminen on välttämätön osa korkeatasoista eturauhassyövän diagnostiikkaa

Eturauhassyöpien vaikeusaste vaihtelee suuresti. Osa syövistä on hyvinkin aggressiivisia, osalla taas ei ole vaikutusta elinaikaan. Perinteisellä diagnostiikalla ei kuitenkaan pystytä poissulkemaan aggressiivista eturauhassyöpää edes kohtuullisella varmuudella. Juha Knaapilan Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoitti, että laadukkaasti toteutetulla eturauhasen magneettikuvantamisella pystytään poissulkemaan aggressiivinen eturauhassyöpä sekä nopeuttamaan oikean diagnoosin saamista ja yksilön kannalta optimaaliseen hoitoon pääsyä.

Ilmanvaihdolla merkittävä vaikutus hoitohenkilöstön altistumiseen viruksille hoitotilanteessa

Ilmanvaihdollisilla ratkaisuilla voidaan suojata hoitohenkilöstöä mahdolliselta virustartunnalta hoitotilanteessa. Turun ammattikorkeakoulun vetämässä Airborne-hankkeessa tutkittiin sairaalan hoitohenkilöstön altistumista ilmavälitteisille infektioille potilaita hoitaessa. Hanke toteutettiin yhteistyössä Turun yliopiston ja Leicesterin yliopistollisen sairaalan kanssa.

Rantaradan ratatyöt pitkittyvät – kaukojunille 10–25 minuutin myöhästymisiä, aamun ja iltapäivän nopeat junavuorot tauolle

Junamatka Turun ja Helsingin välilä hidastuu ratatöiden takia.

Väyläviraston teettämät ratatyöt Rantaradalla jatkuvat odotettua pidempään, mikä vaikuttaa kaukojunaliikenteeseen Helsingin ja Turun välillä. Ratatöistä aiheutuvien nopeusrajoitusten vuoksi kaukojunat välillä jäävät 10–25 minuuttia aikataulusta myöhään. Lisäksi aamun ja iltapäivän nopeat junavuorot Helsingin ja Turun välillä jäävät toistaiseksi tauolle. Lähijunaliikenne kulkee normaalisti.

Kansallisen Liigan FC Honka–TPS siirtyy koronaepäilyjen takia

Lauantaina 15. elokuuta pelattavaksi suunniteltu naisten pääsarjan Kansallisen Liigan ottelu FC Honka–TPS siirtyy pelattavaksi lauantaina 12. syyskuuta.

Digitaalisia ja henkilökohtaisia oppimisympäristöjä käytettäessä ohjausvastuuta on hajautettava

Anne-Maria Korhonen löysi väitöskirjassaan käytännön menetelmiä siihen, miten opettajaopiskelijoita voidaan ohjata hyödyntämään henkilökohtaisia oppimisympäristöjä ja digitaalisuutta osaamisensa näkyväksi tekemisessä.

Skopjen lennolla Turkuun lauantaina saapuvat testataan ja asetetaan karanteeniin

Skopjesta Turkuun lauantaina 15. elokuuta saapuvan lennon matkustajille tehdään koronavirustesti ja heidät asetetaan tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Toimintamalli on samanlainen kuin viime tiistaina 11. elokuuta Skopjesta Turkuun saapuneen lennon matkustajien kohdalla.

Korona siirtää Muumipeikko ja pyrstötähti -animaation ensi-iltaa

Rakastettu, koko perheen elokuvaklassikko, kansallisaarteeksikin kutsuttu Muumipeikko ja pyrstötähti -animaatio on tulossa elokuvateattereihin teknisesti uudistettuna. Ensi-illan ajankohdaksi on aiemmin julkistettu tulevan syyskuun alku. Yleisestä tilanteesta johtuen SF Studios, Cinematic ja Kindernet Entertainment ovat kuitenkin yhdessä elokuvan yhteistyökumppaneiden kanssa päättäneet siirtää elokuvan ensi-iltaa myöhempään ajankohtaan, jolloin Muumien 75v-juhlavuotta voidaan toivon mukaan juhlia elokuvanäytösten ohella varmemmin myös muilla yleisötapahtumilla.

Treffikokemuksia syvästä päästä

Hulvaton uutuuskirja treffikokemuksista tarjoaa vertaistukea entisille ja nykyisille sinkuille. Tuntuuko sinusta, että päädyt treffeille aina kummajaisten kanssa, kun taas kaikilla ystävilläsi käy flaksi sokkotreffeilläkin? Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen kokoama kirja Miten täältä pääsee pois? (Bazar) sisältää yli sata herkullista tarinaa pieleen menneiltä treffeiltä. Se on tarkoitettu jokaiselle, joka on joskus käynyt huonoilla treffeillä, ja toimii myös vertaistukena kaikille niille, jotka ovat deittailussaan jo epätoivon partaalla. Ehkä pieleen menneet treffit eivät olekaan niin paha juttu – ainakaan silloin, jos niistä saa hyvän tarinan.

Turku aloittaa maskien jakamisen vähävaraisten ruoka-apupaikoissa alkuviikolla

Turussa maskien jakaminen vähävaraisille aloitetaan ensi viikon alkupuolella. Ensimmäisessä vaiheessa jakelu käynnistyy vähävaraisten ruoka-apupaikkojen yhteydessä. Lisäksi osa järjestöistä jakaa maskeja omalle asiakaskunnalleen. Diakoniatyössä maskeja jaetaan asiakastapaamisissa. Kangasmaskeja jaetaan niitä tarvitseville kaksi kappaletta.

Muoviroskaa vastaan uusin ratkaisuin

Turun kaupunki ja Itämerihaaste tekevät kesän aikana yhteistyötä Clewat Oy:n kanssa testaamalla uudenlaista Cleansweep-roskienkeräysalusta. Alus siivoaa roskia Aurajoessa 18.−20. elokuuta. Testeillä selvitetään aluksen toimivuutta meren roskaantumisen hillitsemisessä.

Parhaat gluteenittomat piirakat yksiin kansiin

Keliakialiitto julkaisi gluteenittomia piirakkareseptejä sisältävän keittokirjan. Kirjan 45 reseptiä on jaettu vuodenaikojen mukaan. Kevään piirakoissa näkyy pääsiäinen, kesän piirakoissa maistuvat kotimaiset marjat ja kasvikset ja syksyllä sienet. Talven piirakat ovat täyteläisiä.

TFO:n uudeksi intendentiksi esitetään Nikke Isomöttöstä

Nikke Isomöttönen.

Turun filharmonisen orkesterin uudeksi intendentiksi esitetään FM Nikke Isomöttöstä . Turun kaupungin kulttuurilautakunta päättää uuden intendentin valinnasta keskiviikkona 19. elokuuta pidettävässä kulttuurilautakunnan kokouksessa. Isomöttönen toimii tällä hetkellä Jyväskylä Sinfonian viransijaisena intendenttinä ja on aiemmin toiminut muun muassa Mikkelin kaupunginorkesterin intendenttinä.

Santeri Haarala vahvistamaan TPS:n hyökkäyspäätä

Hyökkääjä Santeri Haarala vahvistaa FC TPS:n hyökkäyspäätä 1+1-vuotisella sopimuksella. 20-vuotias Haarala on edustanut alkukauden Kakkosen B-lohkon kärjessä olevaa Ilves/2:sta, jossa hän ehti viimeistelemään viidessä ottelussa peräti kahdeksan maalia.

TPS:n Rasmus Tirronen leikkaukseen

Rasmus Tirronen.

TPS:n jääkiekkomiehistön ykkösmaalivahti Rasmus Tirronen joutuu leikkaukseen. Tirronen kärsii yläraajavammasta. Tirronen leikataan tänään perjantaina.

Turnajaisritareita siunataan Tuomiokirkossa

Turun linnan turnajaisten ritarien siunaus järjestetään jälleen Turun tuomiokirkossa torstaina 20. elokuuta kello 18. Keskiaikahenkisessä tilaisuudessa rukoillaan Jumalan varjelusta turnajaisiin osallistuville ritareille, jotka saapuvat paikalle noin viisitoista minuuttia ennen tilaisuuden alkua. Siunaus onkin monelle osanottajalle turnajaisten alkuhuipentuma, jonka jälkeen uskaltaa panna kaikkensa peliin hengenvaarallisessa lajissa. Katsojat taas pääsevät kokemaan ritariaikaa, kun sotisovissaan kalisevat taistelijat astelevat ylväinä kansallispyhäkön käytävillä.

Kaupunki
Urheilu

Benjamin Källman palaa Inter-paitaan

Benjamin Källman.

Viimeksi kaksi vuotta sitten Veikkausliigassa pelannut Benjamin Källman palaa lainalta Interin vahvuuteen. Viime vuosina kaikkiaan neljässä eri seurassa lainasopimuksilla pelanneella 22-vuotiaalla hyökkääjällä oli kuluvan vuoden mittainen lainasopimus Norjan liigan Haugesundiin, mutta osapuolet päätyivät lainan ennenaikaiseen päättämiseen.

Neea Karvinen etenee kilpauralla esteen kerrallaan

Neea Karvinen panostaa tällä hetkellä sataprosenttisesti ratsastukseen.

Kuluva vuosi on ollut erikoista aikaa. Erikoisuuskerrointa lisää, jos sattuu viettämään aikansa hevosten kanssa. Tämän tietää Kaarinan Kenttäratsastajia edustava esteratsastaja Neea Karvinen .

Otteluanalyysi: Interin kotitaika kestää

Connor Ruane teki kaksi maalia.

Huh, mikä jännitysnäytelmä! Ja hyvin viihdyttävä. Helsingin IFK piti Interiä piinapenkissä Veikkausliigan kamppailussa Kupittaalla nousemalla altavastaajan asemasta kahdesti tasoihin. HIFK:lla oli lopussa jopa mainio tilaisuus mennä johtoon, mutta Adama Fofanan kuti pamahti tolppaan. Interin loppupuristus tuotti kuitenkin jälleen tulosta. Elias Mastokangas keskitti, Kevin Kouassivi-Benissan syöksyi palloon ja Fofana antoi hänelle selästä vauhtia. Erotuomari Petri Viljanen osoitti pilkkua, josta Connor Ruane iski toistamiseen ja tällä kertaa voitto-osuman 3-2.

Kansallisen Liigan FC Honka–TPS siirtyy koronaepäilyjen takia

Lauantaina 15. elokuuta pelattavaksi suunniteltu naisten pääsarjan Kansallisen Liigan ottelu FC Honka–TPS siirtyy pelattavaksi lauantaina 12. syyskuuta.

Santeri Haarala vahvistamaan TPS:n hyökkäyspäätä

Hyökkääjä Santeri Haarala vahvistaa FC TPS:n hyökkäyspäätä 1+1-vuotisella sopimuksella. 20-vuotias Haarala on edustanut alkukauden Kakkosen B-lohkon kärjessä olevaa Ilves/2:sta, jossa hän ehti viimeistelemään viidessä ottelussa peräti kahdeksan maalia.

TPS:n Rasmus Tirronen leikkaukseen

Rasmus Tirronen.

TPS:n jääkiekkomiehistön ykkösmaalivahti Rasmus Tirronen joutuu leikkaukseen. Tirronen kärsii yläraajavammasta. Tirronen leikataan tänään perjantaina.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.