Jälkipeli: Juuso Pärssinen – pojasta polvi paranee

Juuso Pärssinen on toisen polven jääkiekkoilija. Isä Timo ylsi taalajäille asti, mutta oletettavasti jälkipolvi pistää vielä paremmaksi. Juuso vakiinnutti viime kaudella paikkansa TPS:n liigajoukkueessa. Lukiokin on tuli samalla suoritettua. Juuso Pärssinen on toisen polven jääkiekkoilija. Isä Timo ylsi taalajäille asti, mutta oletettavasti jälkipolvi pistää vielä paremmaksi. Juuso vakiinnutti viime kaudella paikkansa TPS:n liigajoukkueessa. Lukiokin on tuli samalla suoritettua. Kuva: Hannu Tuominen

Isä Timo Pärssinen ei ollut junnutähti. Ei päässyt edes Pohjola-leirille, minne valitaan ikäluokkansa lupaavimmat pelaajat. Mutta niin vain isä-Pärssinen, Mestiksestä kiekkomaailman eliittiin yltänyt pelaaja, värvättiin taalakaukaloihin. Isä-Pärssinen sai kaudella 2001–02 tililleen Anaheim Ducksin riveissä 17 NHL-ottelua.

Poika Juuso Pärssinen ei ole vielä lähelläkään isänsä meriittejä, mutta ei vaadita suurtakaan jääkiekon asiantuntevuutta, jos väittää, että pojasta polvi paranee. 19- vuotiaan Juuson otteet viime kauden TPS:n liigajoukkueessa antoivat osviittaa, mitä tuleman pitää.

Juuson kohdalla NHL-varauskin on jo totta. Seitsemäs kierros ja varausnumero 210 ei kuulosta joidenkin mielestä järin ihmeelliseltä, mutta syykin on selvä. Nuoren Pärssisen kiekkouraan sisältyy parikin pahaa loukkaantumista, jotka pitivät TPS-lahjakkuuden pitkiä aikoja poissa kaukalosta. Nashvillessä saatetaan yllättyä, jos ja kun Pärssinen sinne aikanaan ilmaantuu. Juuson kehitys oli nimittäin viime kaudella nopeaa.

– C-junnuikäisenä tuli paha loukkaantuminen. Jouduin olemaan polvioperaatioiden takia viisitoista kuukautta poissa kaukalosta. Polvi jouduttiin leikkaamaan kolmesti. Olkapäänikin on leikattu kerran. Olen harjoitusmäärissä vuoden tai kahden jäljessä verrattuna ikätovereihin, mutta koko ajan olen saanut muita kiinni. Nyt on kaikki paikat kunnossa, kertoo Pärssinen.

Jos Pärssisen NHL:n varaustilaisuus olisi ollut myöhemmin, esimerkiksi vasta nyt kesällä, varausnumero olisi varmasti pienempi. Juuso kuitenkin tiedostaa, että varausnumero on vain numero. Vasta kahden tai kolmen vuoden jälkeen tiedetään, kenestä tulee ammattilainen.

– Jos varataan ensimmäisellä kierroksella, sillä on merkitystä. Muuten numero on vain numero. Se ei vielä avaa paikkaa mihinkään.

Lajivalinta Pärssisen sporttiperheessä lienee ollut selviö, vaikka vanhemmat eivät ole väkisin patistaneet lapsiaan juuri jääkiekon pariin. Mutta ihan sattumastakaan tuskin on kyse, jos perheen kaikki neljä poikaa pelaa jääkiekkoa. Juuson vuotta nuorempi pikkuveli Jiri teki sopimuksen Tampereen Tapparan kanssa. Pari muuta pikkuveljeä, Julius ja Jesse, pelaavat vielä juniorisarjoissa Naantalin VG:62:n pelipaidassa.

– Isä ei ole tuputtanut jääkiekkoa. Äitini on harrastanut nuorena kilpauintia. Jalkapalloa harrastin useamman vuoden, mutta lopetin sen 13–14 -vuotiaana. Lajivalintani on tullut luonnostaan, kun olemme aina muuttaneet sinne, missä isä on pelannut jääkiekkoa. Olen viettänyt paljon aikaa halleilla ja nähnyt isäni monta peliä. Vanhemmat eivät ole patistaneet, mutta ovat tukeneet.

Loukkaantumisten myötä Juuson kehitys pelaajana on ehkä jäljessä. Sillä ei kuitenkaan ole lopputuloksen kannalta suurtakaan merkitystä, etenkin, kun Pärssisen perheessä urheilijana kehittymisen ohella arvostetaan myös koulunkäyntiä. Koulut pitää suorittaa loppuun asti. Juuso käy, tai oikeastaan kävi, Kerttulin urheilulukiota monen muun tavoitteellisen nykyjääkiekkoilijan tavoin.

– Saan nyt lakin, ylioppilaskirjoitukset on suoritettu. Tavoite oli käydä lukio kolmessa vuodessa. Pääsy liigaan vaikeutti, sillä viimeinen vuosi oli hankala. Mutta sekin onnistuu, jos vain haluaa. Onneksi olkapääleikkauksen aikana sain hoidettua hyvin koulutöitä.

Juuso Pärssinen oli vasta 17-vuotias pelatessaan kaudella 2018–19 ensimmäisen liigaottelunsa Lappeenrannan SaiPaa vastaan. Paikka avautui kolmoskenttään, kun muutama vakiokokoonpanoon kuulunut pelikaveri oli loukkaantunut. Uran ensimmäinen liigamaali tuli kuudennessa liigaottelussa Porin Ässiä vastaan.

Ensimmäisellä liigakaudellaan Pärssiselle kertyi vain seitsemän ottelua, mutta kesken jääneellä toisella kaudella tilastoihin merkittiin jo 31 ottelua. Pisteitäkin kertyi mukavasti, kaksitoista (5+7). Pärssisen ketjussa oli nuorta voimaa, kun laidoilla kiisivät Lauri Pajuniemi, Markus Nurmi, Joel Janatuinen tai Teemu Väyrynen.

Joukkueen menestys oli Pärssisellekin pettymys, mutta oma henkilökohtainen kehittyminen oli positiivista.

– Henkilökohtaisesti itselleni jäi hyvä maku. Tavoite oli murtautua liigajoukkueeseen ja siinä onnistuin. U20 MM-kisat oli toinen tavoite, mutta se tavoite ei vielä toteutunut.

Juuso on saanut isänsä peliuran ansiosta kiertää jo paljon maailmaa. Yhdysvallat, Sveitsi, Ruotsi, Helsinki, Hämeenlinna, Lahti, Naantali…Ruotsin Timråsta on paljon muistoja.

– Ruotsissa kävin koulua eskarista alkaen nelosluokkaan asti. Siellä aloitin myös jääkiekon harrastamisen. Riikinruotsi tarttui ja se taittuu vieläkin hyvin. Myös englannin kieli on minulla hallussa.

Pärssisen sopimus TPS:n kanssa päättyy keväällä 2022.

– Panostan nyt täysillä jääkiekkoon, mutta etenkin loukkaantumisteni jälkeen takaraivossa on ymmärrys siitä, että jääkiekko voi loppua nopeastikin. Kaksi kautta on TPS:ssä vielä jäljellä. Lähden sitten kun olen valmis, sillä en aio tulla maitojunalla takaisin.

Hannu Tuominen

Liigakiekkoilijalla on peruskuntokausi menossa. Juuso Pärssinen hakee lisää voimaa punttisalilta. Liigakiekkoilijalla on peruskuntokausi menossa. Juuso Pärssinen hakee lisää voimaa punttisalilta. Kuva: Hannu Tuominen

Terveisiä Raision kaupungille

Haunisten allas Raisiossa.

Raision kaupungin keskustassa on Raision seurakunta. Seurakunta on ainoa, joka jakaa ruoka-apua raisiolaisille. Vähävaraiset nuoret, työttömät ja eläkeläiset saavat ainoastaan seurakunnalta ruoka-apua ja vaateapua, seurakunta maksaa myös vähävaraisten laskuja.

Koronalla ei vaikutusta kirkosta eroamiseen

Eroakirkosta.fi-palvelun 17 toimintavuoden aikana valtionkirkot on jättänyt sivuston kautta 750 000 suomalaista. Evankelis-luterllaisen kirkon jäsenmäärä on vähentynyt näiden 17 vuoden aikana 650 000 jäsenellä, kastamisesta ja kirkkoon liittymisistä huolimatta. Prosentuaalisesti kirkon jäsenmäärä on pudonnut yli 15 prosenttiyksikköä, ja on nyt noin 68 prosenttia.

Turkulainen Janina Arola Vuoden kirjanpitäjä

Janina Arola.

Taloushallinnon ammattilaisten kollegoilleen myöntämä Vuoden kirjanpitäjä -tunnustus annettiin kahdelle kirjanpitäjälle, turkulaiselle Janina Arolalle ja helsinkiläiselle Helena Hoville . Tunnustus jaettiin perjantaina virtuaalisesti järjestetyssä Accountor Finagon Tilitoimistopäivässä.

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten palveluissa ennätysmäärä avunhakijoita

75 vuotta täyttäneen Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten palveluissa on apua tarvitsevia perheitä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Liitossa autetaan vuodessa yli 16 000 ihmistä, joista lapsia on 5 500. Määrä on kasvanut yli kolmanneksella viimeisen viiden vuoden aikana.

Suurmarkkinoilla mukana yrittäjiä 25 maasta

Kansainväliset suurmarkkinat järjestetään nyt lokakuun alussa.

TMK Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus järjestää elo–lokakuussa turvallisuustoimenpiteitä noudattaen yhdeksän kaupunkia käsittävän Suurmarkkinakiertueen. Samassa kokonaisuudessa ovat Kansainväliset ja Suomalaiset Suurmarkkinat.

Koronan rajoitustoimet hyydyttivät monet sosiaalihuollon palvelut, erityisesti asunnottomat kärsivät

Moni työikäinen jäi koronaepidemian aikana viime keväänä ilman tarvitsemiaan sosiaalihuollon palveluita. Erityisen heikosti palveluita saivat ne, jotka ovat muutenkin heikoimmassa asemassa, selviää THL:n julkaisemasta katsauksesta.

Onnenonkija-elokuvan ulkoilmanäytöksessä noin 500 katsojapaikkaa

Onnenonkija-elokuva esitetään Paavo Nurmen stadionilla 10. lokakuuta.

Elokuvapäivä 10. lokakuuta tuo jälleen Turussa kuvatun elokuvan ulkoilmaelokuvanäytökseen turkulaisille tutulle maamerkille. Tänä syksynä katsotaan romanttinen komedia Onnenonkija Paavo Nurmi stadionin katetussa katsomossa. Näytöksen avaa elokuvan tähti Olavi Uusivirta . Maksuttomia katsomopaikkoja aletaan pian jakaa Elokuvapäivän kanavissa.

Eurojackpotin potti nousee 31 miljoonaan euroon

Eurojackpotin kierroksen 39/2020 arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Ensi viikolla pelissä on tarjolla 31 miljoonan euron potti.

Niinistö, Marin ja THL saavat koronaviestinnästä puhtaat paperit

Koronaviestinnästä saavat eniten kiitosta tasavallan presidentti Sauli Niinistö (69 % erittäin tai melko hyvä arvosana) ja pääministeri Sanna Marin (67 %), käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta. Enemmistö kansasta antaa hyvän arvion myös THL:n edustajille (61 %) ja maan hallitukselle kokonaisuutena (57 %).

Jos metsään haluat mennä nyt

Omalla kohdallani kyse ei ehkä ole niinkään vapaasta tahdosta kuin tilanteen pakosta. Jos päättää muuttaa maalle, täytyy hyväksyä se, että asfalttitie vaihtuu tietyn pisteen jälkeen hiekkaiseksi ja katuvalot eivät yllä joka kolkkaan. On siis vähintäänkin todennäköistä, että suurin osa ulkoiluista sijoittuu luonnon helmaan.

Elomaa: Koirien terveyden kustannuksella pyörivä rodunjalostus saatava loppumaan

Koirien rodunjalostuksesta käydään kiivasta keskustelua. Kolmannen kauden kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaan (ps.) mielestä eläinten terveydelle haitalliseen rodunjalostukseen tulisi puuttua tiukemmin lainsäädännön keinoin. Monet koirarodut kärsivät vakavista terveyshaitoista, kuten hengenahdistuksesta ja raajojen kehityshäiriöistä liiallisen jalostuksen seurauksena.

Veneiden nosto ja kuljettaminen aiheuttaa vahinkoja syksyllä

Vakuutusyhtiöiden tietoon tulee joka syksy veneiden nostossa ja kuljetuksessa sattuneita vahinkoja.

Veneilykauden päätös on tuonut trailerit, nosturit ja veneiden huoltajat satamiin ja rannoille. Vakuutusyhtiöiden tietoon tulee joka syksy veneiden nostossa ja kuljetuksessa sattuneita vahinkoja.

Turku saa uuden kirjatapahtuman

Turussa järjestetään uusi kolmipäiväinen kirjanmyyntitapahtuma 2.–4. lokakuuta. Vanhojen kirjojen myyjät ja ystävät täyttävät Seurakuntien toimitalon pääsalin Eerikinkadun alkupäässä.

Funikulaarin kokonaiskustannukset noin 5,5 miljoonaa euroa

Funikulaarin sijoituspaikan muutos nosti eniten kustannuksia suunnitellusta.

Loppuraportin mukaan funikulaarin rakentamisen kokonaiskustannukset olivat lopulta noin 5,5 miljoonaa euroa. Alkuperäisestä arviosta kustannuksia nostivat useat tekijät.

Hirvikolaririski syksyllä suurin

Täytetty hirvi ja lunastuskuntoon mennyt auto kiersivät Suomea viime vuonna.

Hirvionnettomuuksien vaara on suurimmillaan aina syksyn tullen ja metsästyskauden alkaessa. Viime vuonna tapahtui yli 2 000 onnettomuutta. Jokainen autoilija voi itse pienentää onnettomuusriskiä omalla ajokäyttäytymisellään. Tarkkana kannattaa olla erityisesti hämäräajossa ja hirvistä varoittavien liikennemerkkien ilmoittamalla alueella.

Eloranta: Asiakasmaksulain myötä terveydenhoidon maksut vähenevät ja samalla saavutettavuus paranee

Asiakasmaksulaki on sote-palvelujen saavutettavuutta parantava uudistus, arvioi kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.). Lain päätarkoituksena on poistaa ja vähentää sote-palveluiden asiakasmaksuja.

Suomalaisten nettovarallisuus nousi uuteen huippuun

Tilastokeskus kertoi, että suomalaiskotitaloudet ovat vaurastuneet yhä enemmän koronakeväänä. Vuoden toisella neljänneksellä suomalaisten kotitalouksien rahoitusvarat kasvoivat 17,0 miljardia euroa kohoten 334,7 miljardiin euroon. Kotitalouksien velat puolestaan lisääntyivät 2,6 miljardia nousten 186,5 miljardiin euroon. Näiden muutosten seurauksena kotitalouksien nettorahoitusvarat kasvoivat 14,4 miljardilla eurolla ja nettorahoitusvaroja oli 148,2 miljardia euroa.

Poliisi: Pöytyän taposta epäilty yhteishaluinen, vastannut esitettyihin kysymyksiin

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut Sini Ruohosen taposta epäillyn miehen. Poliisin mukaan epäilty on ollut kuulusteluissa yhteistyökykyinen ja vastannut hänelle esitettyihin kysymyksiin. Ruohosen ruumis löytyi maastosta, eri paikasta kuin missä henkirikos on tapahtunut.

Urheilu

Aika oli sopiva Matti Nuutisen paluulle Ura Basketiin

Ura Basketin nuori joukkue saa Matti Nuutisesta monipuolisen johtohahmon.

Ura Basketin edustusjoukkueen joukkueenjohtaja Mikko Granströmin ei tarvitse peitellä tyytyväisyyttään, kun seura on allekirjoittanut kolmevuotisen sopimuksen Matti Nuutisen kanssa. Suomen koripallomaajoukkueen viime vuosien runkoon kuuluneen oman kasvatin kotiuttaminen vetää suun muikeaksi.

José Riveiro jatkaa Interin päävalmentajana myös ensi kaudella

José Riveiro.

Inter on solminut ensi kauden kattavan jatkosopimuksen päävalmentaja José Riveiron kanssa. Myös hänen valmennustiimissään tällä kaudella toimineet apuvalmentaja Sergio Almenara ja fysiikkavalmentaja Michel Bellver ovat tehneet jatkosopimukset samalle ajalle.

Kankaisten Golfin jäsenmäärä ennätyslukemissa

Kankaisten Golfin jäsenmäärä kasvoi suhteellisti eniten junioreissa. Sekä pojissa että tytöissä kasvu oli 30 prosenttia.

Suomen Golfliitto on julkaissut seurojen viralliset jäsenmäärät kauden 2020 osalta. Kankaisten Golfin kauden 2020 virallinen jäsenmäärä on 1 791, kun se vuosi sitten oli 1 534. Kasvua edelliseen vuoteen siis lähes 17 prosenttia. Koko Suomen golfseurojen yhteenlaskettu jäsenmäärä on 148 190. Se kasvoi 7 962 pelaajalla, eli lähes kuudella prosenttia.

Åboraakkeli: Tepsin tasonmittaus tamperelaisittain

Janne Kainulainen.

TPS nostettiin monissa ennakkokaavailuissa yhdeksi miesten F-liigan suurista suosikeista yhdessä viime vuosina salibandykenttiä hallinneen Tampereen Classicin ohella.

Otteluanalyysi: Maalivahti Murray pysäytti Interin nollaan

Inter jäi ilman maaleja myös Honkaa vastaan.

Riittävästi tilanteita, ei maalia. Tämä oli Interin kohtalona jalkapalloilun Veikkausliigan kamppailussa Honkaa vastaan Kupittaalla. Peli päättyi maalittomaan tasapeliin. Inter säilytti asemansa sarjan kolmosena, mutta Honka vaanii pinnan päässä ja kärki uhkaa karata. Eroa Helsingin Jalkapalloklubiin ja Kuopion Palloseuraan on kuusi pistettä, mutta Inter on pelannut ottelun enemmän kuin HJK ja kaksi ottelua enemmän kuin KuPS.

Rytmisen voimistelun SM-kilpailut käydään Turussa

Rytmisen voimistelun naisten yksilöiden SM-kilpailut kisataan 26.–27. syyskuuta Turussa. Mestaruudet ratkotaan sekä neliottelussa että kullakin välineellä erikseen.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.