Kauppareissut ovat nykyään viikon sosiaalinen kohokohta. Enpä olisi uskonut, että tämä vaihe elämässä koittaisi näin varhain, keskellä kiivaimpia ruuhkavuosia. Kaupat ovat ainakin hoitaneet osuutensa hienosti. Käsidesiä voi ruikkia kämmeniin lähes joka käänteessä ja ohjeistuksia on näkyvillä kaikkialla. Myös tavaraa piisaa kauppojen hyllyillä. Se lienee helpottava tieto heille, jotka eristyksen alkukaaoksessa hamstrasivat itselleen kahdeksi kuukaudeksi ranskalaisia, kalapuikkoja ja hernemaissipaprikaa.

Yhtenä iltana piti käydä ostamassa lapsille vaatteita. Jokin lapsille kertomani vitsi nauratti tapansa mukaan kaikkein eniten kertojaa, ja riemusta humaltuneena nielaisin niin sanotusti väärään kurkkuun. Tietäähän sen, miten siinä käy. Kova yskänpuuska yllätti.

Siinä hetkessä ajan ja paikan taju katosi. Yskiä kaupan käytävällä henkeni hädässä niin väärin kuin mahdollista. Onneksi ei sentään ketään osunut suoranaisesti tulilinjalle, mutta hieman etäämpänä ollut nainen huomasi kakomiseni.

Hänen katseessaan oli luultavasti samaa kylmää inhoa kuin Simon Wiesenthalilla hänen nähdessään ensimmäiset Etelä-Amerikan viidakoista pyydystetyt natsirikolliset edessään.

Että miten hävetti pari päivää. Miten niinkin yksinkertainen asia, kuin yskimisen etiketti, voi päästä unohtumaan? Ja mitä kauhua sivullisille aiheutinkaan? Ei siinä ehtinyt huudella, että ”eiku väärään kurkkuun vaan meni”. Seli seli.

On vain parasta totutella uuteen aikaan. Kaikkialla kurottavat käsidesipullot ovat tulleet maailmaan jäädäkseen, senkin jälkeen kun korona on selätetty. Elleivät bärndi- ja muotitalot ja nyt kuumeisesti suunnittele uusia kasvomaskimallistoja, ne ovat auttamattomasti myöhässä. Hengityssuojaimista tulee olennainen ja normaali osa pukeutumista.

Suurimmat mullistukset koittavat yleensä nopeasti ja odottamatta, niin koronan jälkeinen arkikin. Mukautujat selviävät siitä kaikkein parhaimmin. Vastaanpyristelijöillä on jälleen hankalampaa.

Teemu P. Peltola