Yrittäjä, älä jää yksin

Timo Aho toimii Varsinais-Suomen yrittäjissä yrityskummina, ja kehottaa yrittäjiä ottamaan yhteyttä huolistaan yrittäjien tukiverkkopalveluun. Timo Aho toimii Varsinais-Suomen yrittäjissä yrityskummina, ja kehottaa yrittäjiä ottamaan yhteyttä huolistaan yrittäjien tukiverkkopalveluun. Kuva: Timo Ahon arkisto

Eläkkeelle jäätyään viisi vuotta sitten Timo Aho halusi tehdä jotain mielekästä ja tärkeää. Ennen eläkkeelle jäätyään hän oli toiminut 15 vuotta yrittäjänä, ja sitä ennen pitkään johtotehtävissä työelämässä. Nyt hän toimii eläkepäivinään yhtenä Varsinais-Suomen yrittäjien tukiverkkopalvelun 80 yrityskummeista, jotka toimivat vapaaehtoistyön muodossa yrittäjien tukena.

– Eläkkeelle jäätyäni muutos aktiivisesta työelämästä oli todella suuri, ja löysin yrityskummeista itselleni sopivan tehtävän vapaaehtoisena. Pidän tärkeänä sitä, että voin jakaa omaa tietoani yrittäjille, kertoo myös yritysneuvojaksi myöhemmin opiskellut Aho.

Aho toivoo, että yrittäjät eivät jäisi yksin huoliensa kanssa. Nyt tukea kaivataan erityisesti.

– Tukiverkkoja yrittäjille löytyy nykyään todella monipuolisesti. Apua voi ja kannattaa pyytää mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Meihin voi ottaa kuka tahansa yrittäjä yhteyttä ilmaiseksi ja keskustelut ovat luottamuksellisia.

Yrittäjien tukiverkkopalvelu on käytettävissä ympäri vuorokauden ja vuoden jokaisena päivänä. Normaaliaikana yrityskummit vierailevat yrityksissä ja asioista keskustellaan tavallisesti kasvotusten. Nyt poikkeusoloissa palvelu toimii etänä. Tukipuheluihin vastaavat pitkän linjan yrittäjät, joista moni toimii myös yrityskummina. Apuna on myös eri alojen asiantuntijoita.

Aho kertoo, että nyt poikkeustilanteesta johtuen ensin maaliskuussa haettiin apua eniten lomautusten järjestämiseen yrityksessä, huhtikuussa tukihakemuksien täyttämiseen. Aho uskoo, että seuraavaksi odotettavissa ovat taloushuolet.

– Pienillä yrityksillä voi tulla vastaan tilanne, että ei pysty maksamaan kiinteitä kuluja. Tällaisia kriisiyrityksiä ei ole vielä tullut vastaan, mutta odotamme ja olemme varautuneet niiden olevan seuraava aalto. Olemme jo ryhmässä varautuneet, miten toimia olkapäänä talousongelmiin ajautuneiden yritysten kanssa. Rahaahan meillä ei ole antaa, mutta voimme tarjota asiantuntija-apua sekä henkistä tukea.

Tukiverkon asiantuntija- ja kummirinkiä on nyt koronakriisin vuoksi laajennettu. Palvelun kautta löytyy tarvittaessa nopea vastaus myös rahoitus- tai lakikysymyksiin sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Myös Aho yrittäjänä on kokenut yrittäjyyden plussien lisäksi ne miinukset.

– Yrittäjänä kävin läpi kaiken muun paitsi konkurssin. Vuoden 2008 talouskriisin aikana liikevaihto tippui 40 % ja työllistin 40 henkilöä. Silloin oli pakko tehdä lomautuksia, jotta selvisi. Pahinta yrittäjänä on joutua irtisanomaan hyviä työntekijöitä pakon edessä, se on todella tuskallista.

Marianne Rovio

Kiveniskemiä joka neljännellä

Noin joka neljännellä (24 prosenttia) autoilijalla on tuulilasissaan kiveniskemä. 17 prosenttia taas kertoo, että tuulilasissa on naarmuja, ja joka kymmenennen (8 prosenttia) tuulilasissa on jopa halkeama.

Kala on loistava D-vitamiinin lähde

Moni suomalainen kärsii tietämättään D-vitamiinin puutoksesta. Tärkeää vitamiinia saa auringosta, mutta pohjoisessa ainoastaan keskikesällä D-vitamiinia saa auringonvalon kautta riittävästi. Maukas ja helppo tapa saada päivän D-vitamiiniannos on nauttia kala-ateria, kerrotaan Pro Kala ry:stä. Kaloissa oleva vitamiini on D3-muotoa, joka imeytyy hyvin.

Kombucha on raikas kesäjuoma

Krister Hällin ja Kirsi Seivon Kombucha – kaikki valmistuksesta ja paljon reseptejä (Kustantamo S&S) soveltuu vasta-alkajille ja kokeneemmillekin harrastajille. Kombucha on teestä hapattamalla valmistettava juoma, josta on tullut trendikäs vaihtoehto alkoholille ja virvoitusjuomille.

Muista suojautua auringolta

Ulkona oleskellessa kannattaa suojautua UV-säteilyltä. Säteily on voimakkaimmillaan juhannuksen aikoihin. Pilviselläkin säällä voi palaa, sillä ohuet yläpilvet eivät vaimenna UV-säteilyä juuri lainkaan.

Ekotekoja omassa puutarhassa

Luonnon monimuotoisuutta voi lisätä ja ilmastonmuutosta hillitä omassa puutarhassaankin. Rehevä puutarha vaimentaa luonnon ääri-ilmiöiden vaikutuksia ja sitoo vettä ja ravinteita itseensä. Mitä enemmän kasveja, sitä enemmän hiilidioksidia ilmakehästä poistuu. Luonnon monimuotoisuuden kannalta paras vaihtoehto on ”hoitamaton” puutarha rikkaruohoineen.

Naantali julkaisi ympäristöohjelmansa

Naantalin kaupungin ympäristöohjelma vuosille 2020–2024 on valmistunut. Naantalin kaupunginvaltuusto hyväksyi ohjelman kokouksessaan 16.3.2020, ja kuluneen kevään aikana ohjelmasta on laadittu kaupunkilaisille esite, joka on nyt saatavilla kaupungin asiointipisteestä ja luettavissa verkossa. Kaupungin verkkosivuilla voi myös tutustua varsinaiseen ympäristöohjelmaan.

Turun AMK esittää 171 lisäaloituspaikkaa hallituksen lupaamalla lisärahoituksella

Osana hallituksen lisätalousarvion koronaelvytyspakettia opetus- ja kulttuuriministeriö on esittänyt, että korkeakoulut ottaisivat yhteensä 4800 opiskelijaa suunniteltua enemmän tämän kevään hausta hallituksen myöntämällä lisärahoituksella. Turun ammattikorkeakoulu on valmis ottamaan perustutkintoihin yhteensä 171 opiskelijaa nyt käynnissä olevan haun ylitäyttönä.

Julius Pohjanoksa TPS:stä Ruotsiin

Julius Pohjanoksan ura jatkuu Ruotsissa.

HC TPS:n maalivahti Julius Pohjanoksan seura vaihtuu. Pohjanoksa siirtyy TPS:stä Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan HC Vita Hästenin riveihin.

Vuosittainen leväseuranta käynnistyi jälleen

Tällä viikolla käynnistyi jälleen kesäkuun alusta syyskuun loppuun kestävä valtakunnallinen leväseuranta. Seurannan aikana havainnoidaan sinilevien esiintymistä Suomen järvissä ja merialueilla. Tänä kesänä Lounais-Suomessa ELY-keskuksen vakioseuranta koostuu 35 havaintopaikasta, joista 21 sijaitsee meri- ja 14 sisävesialueilla. Osa havaintopaikoista on ollut mukana seurannassa jo vuodesta 1998. Lisäksi Suomen Rotarit osallistuvat valtakunnallisesti tänä kesänä sinileväseurantaan ja heidän seurannassaan on Lounais-Suomen alueella kaikkiaan 40 havaintopaikkaa.

Turun kehätien liikenne kiertotielle Pukkilan liittymässä

Pukkilan eritasoliittymän rakentamisen myötä kehätien liikenne Yhdystien kohdalla siirretään kiertotielle ja samassa yhteydessä liittymä Suopohjantieltä Turun kehätielle suljetaan 8. kesäkuuta alkaen.

Loimulle hakkuriksi Ruotsin paras pelaaja

Raision Loimu on kiinnittänyt ensi kauden joukkueeseensa toiseksi hakkuriksi ruotsalaisen 23-vuotiaan Johan Gruvaeusin .

Saariston sydän voitti Turun kauppatorin suunnittelukilpailun

Turun kauppatorin suunnittelukilpailun voittajatyö on nimeltään Saariston sydän. Tuomaristo ja turkulaiset olivat samaa mieltä siitä, että Saariston sydän oli viidestä ehdokkaasta paras kokonaissuunnitelma. Voittajatyön takana on työryhmä Sigge-Valoa-Loci.

Huumekuski kärähti Raision keskustassa

Poliisipartio pysäytti varhain torstaiaamuna kello 5 Raisiossa Kirkkoväärtinkujalla henkilöauton, jonka kuljettajalle tehty huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille ja kannabikselle, eikä kuljettajalla ollut voimassa olevaa ajokorttia. Hänellä on viimeisen vuoden aikana viisi aiempaa epäiltyä ajokortitta-ajoa.

Poliisi pysäytti piripäissään ja varastetuilla kilvillä autoilleen miehen Turussa

Poliisipartio pysäytti eilen keskiviikkona kello 20.55 Turussa Vanhalla Littoistentiellä henkilöauton, jossa oli autoon kuulumattomat rekisterikilvet, jotka oli ilmoitettu anastetuiksi. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajokorttia, ja hän kertoi käyttävänsä päivittäin amfetamiinia.

V-S Yrittäjien puheenjohtaja: Tunnin juna piristysruiske koko elinkeinoelämälle

Jyrki Hakkarainen (vas.), Mikael Pentikäinen ja V-S Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter.

Hallitus päätti keskiviikkona lisätalousarviossa merkittävistä panostuksista infrastruktuuriin. Osana pakettia Tunnin juna nytkähti liikkeelle Espoon kaupunkiradan ja Turun ratapihan rakentamisella.

Tullin mukaan kolmannes huvipuistoissa myytävistä leluista lainvastaisia

Tulli tutki kevään aikana 28 lelua, jotka oli tarkoitettu huvipuistoissa myytäviksi tai jaettaviksi. Tullilaboratoriossa tutkituista leluista 11 ei täyttänyt lelulainsäädännön asettamia vaatimuksia.

Maalle muutto kiinnostaa

Noin 70 prosenttia suomalaisista kiinnostaa maalle muutto. Asia selviää ASV Arctic Smart Village oy:n Metropolia Ammattikorkeakoululta tilaamasta markkinatutkimuksesta, joka teetettiin osana HIPPA - Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla -hanketta. Tutkimukseen osallistui 384 vastaajaa.

Pyöräile oikein yksisuuntaisella kadulla

Uusi tieliikennelaki mahdollistaa pyöräilyn molempiin suuntiin yksisuuntaisilla kaduilla. Tästä kerrotaan lisäkilvellä. Yksisuuntaisella kadulla ei siis saa automaattisesti ajaa kumpaankin suuntaan, vaan pyöräilijän tulee varmistaa, onko se juuri tietyllä katuosuudella sallittua. Vilkas pyöräilyreitti voidaan jatkossa merkitä pyöräkaduksi. Pyöräkadulla voi liikkua myös muita ajoneuvoja.

Kaupunki
Urheilu

Åboraakkeli: Haaste futiskentille

Jalkapalloväki pidättää hengitystään tällä viikolla, sillä Veikkausliiga on luvannut julkistaa otteluohjelmansa perjantaina 5. kesäkuuta.

Julius Pohjanoksa TPS:stä Ruotsiin

Julius Pohjanoksan ura jatkuu Ruotsissa.

HC TPS:n maalivahti Julius Pohjanoksan seura vaihtuu. Pohjanoksa siirtyy TPS:stä Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan HC Vita Hästenin riveihin.

Loimulle hakkuriksi Ruotsin paras pelaaja

Raision Loimu on kiinnittänyt ensi kauden joukkueeseensa toiseksi hakkuriksi ruotsalaisen 23-vuotiaan Johan Gruvaeusin .

TPS:n kiekkonaisille jenkkipakki

TPS:n naisten jääkiekkojoukkue on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen amerikkalaispuolustaja Katie Robinsonin kanssa. Robinson kiekkoili viime kaudella yliopistosarja NCAA:ssa Minnesotan joukkueessa. Robinson on jo kolmas uusi amerikkalaispelaaja aiemmin kiinnitettyjen Sophie McGovernin ja Kirsten Wattsin lisäksi. Uutena pelaajana TPS:ään saapuu myös hyökkääjä Pihla Hämeenniemi HPK:sta.

Kansallisen Liigan otteluohjelma varmistui – TPS:n kotiavaus 17. kesäkuuta

Kansallisen Liigan uusi otteluohjelma kaudelle 2020 on valmistunut. Kansallisessa Liigassa pelataan tällä kaudella vain kaksinkertainen sarja, ilman ylempää ja alempaa loppusarjaa. Kaikki kymmenen joukkuetta pelaavat siis yhteensä 18 ottelua. Kansallisen Liigan kausi päättyy 7. marraskuuta.

Hirvisuo täydentää TPS:n salibandymiehistön

TPS:n tulevan kauden salibandymiehistö on kasassa. Kauteen hyvin maltillisin muutoksin lähtevä joukkue haluaa jatkaa siitä, mihin menneen kauden dominoivissa puolivälieräpeleissään jäi.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.