Jalkapallon suhteen minulla on kaksi ongelmaa. Toinen niistä on puolittaisen intohimoinen suhtautumiseni Manchester Unitediin. Toinen taas on se, että pikkupoikana menin Bryan Robsonin lisäksi menettämään sydämeni joga bonitolle, Brasilian maajoukkueen kauniille pelille.

Näistä syistä johtuen tunsin 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa lapsellista vihaa Zinédine Zidanea kohtaan. Juventuksen ja Real Madridin vuosinaan Zidane oli liian usein voittamassa Mestarien liigaa. Eikä Zizoulle riittänyt voitto, usein hän dominoi peliä täysin vastaansanomattomasti. Ja Ranskan maajoukkueessa tahti oli sama. Varsinkin vuoden 1998 MM-loppuottelu sekä vuoden 2006 MM-puolivälierä Brasiliaa vastaan jättivät syvät haavat. Arvet vihlovat edelleen.

Sattuneesta syystä viime aikoina on ollut aikaa kaivautua arkistojen aarteiden pariin. Netistä löytyy vanhoja jalkapallon klassikko-otteluita hyvällä prosentilla, kun vähän etsii. Alkuun pääsee vaikkapa Fifan virallisella Youtube-kanavalla.

Vaikka kipeimmistä Zidane-muistoista on vierähtänyt jo hyvä tovi, on huvittavaa huomata, kuinka nopeasti vanhat tunnetilat palaavat tuoreina mieleen, kun katsoo Zidanen suorituksia menneiltä vuosilta. Varsinkin 2006 puolivälieräottelu, jossa Zidane teki aivan mitä tahansa, aiheuttaa edelleen suoranaisia inhonväristyksiä. Niin eleganttia ja niin vaivatonta Zidanen pelaaminen noissa kisoissa oli.

Toisaalta kokonaisten klassikko-otteluiden äärellä huomaa myös kasvaneensa henkisesti. Nykyään Zidanen nerokkuutta pelaajana osaa jo vähän arvostaakin. Kun palasin MM-loppuotteluun 2006, huomasin tuntevani aitoa surua siitä, miten Zidanen fantastinen arvokisaura jalkapalloilijana päättyi. Zidanen ura olisi ansainnut toisenlaisen ikimuistoisen lopun.

Ja ehkä sekin auttaa hieman pääsemään Zidane-peikoista eroon, että klassikoiden äärellä muistaa sen, että Brasilialla on huonoja muistoja Ranskaa vastaan MM-kisoista jo ennen Zidanea. Kysykää vaikka vuoden 1986 Brasilian maajoukkueessa pelanneilta.

Ilkka Lappi