Se on hiipinyt kuin varkain takaisin elämäämme. Se on ottanut jälleen paikkansa pohjoisella pallonpuoliskolla ja tuonut vuorokausiin lisätunteja. Kesää kohti mennään, kaikki kääntyy hyväksi. Valo. Miten odotettu, toivottu ja rakastettu oletkaan puoli vuotta jatkuneen marraskuun jälkeen. Kalpeat, nuutuneet ihmiskasvot saavat väriä, ryhdit suoristuvat ja askeleet käyvät keveämmiksi.

Valo saa näkemään kaiken selkeämmin. Se paljastaa armotta kodin nurkissa lymyilevät villakoirat, mutta myös yksityiskohtien kauneuden. Värit kirkastuvat, esineiden ääriviivat terävöityvät ja pienestä tulee suurta. Talven harmaudessa mitättömiltä ja arkipäiväisiltä tuntuneet asiat saavat ympärilleen hopeareunukset.

Ikkunalaudoilla uskollisesti kukkivat viherkasvit luovat yhtäkkiä ympärilleen viidakkomaisen eksoottista tunnelmaa. Lapsen lattialla lojuvat leikkihedelmät tuntuvat vaihteeksi sisustuksen pikantilta yksityiskohdalta eivätkä enää ahdistusta aiheuttavalta tavarakaaokselta, ja ikkunanäkymä puistomaiselle kotipihalle kodikkaalta ja turvalliselta eikä toivottoman tylsältä.

Kevään koittaessa ja valon määrän kasvaessa tekee mieli laittaa koti uuteen uskoon. Nyt on vihdoin aika saada viisi vuotta odottaneet lattialistat paikoilleen, värikäs tapetti kulahtaneen vanhan tilalle ja naarmuuntunut parketti hiottua. Alkaa kummasti kaivata heleämpiä sävyjä verhoihin ja sohvatyynyihin huhtikuun kolkuttaessa ovella.

Kevät saa ihmisissä aikaan kahtalaisia reaktioita. Toiset siirtävät elämänsä ulos luontoon talven toimistoissa ja kodin uumenissa lymyilyn jälkeen. Toiset puolestaan löytävät sisimmästään kodinhengettären, joka leipoo, luuttuaa, jynssää ja istuttaa taimia. Käsien upottaminen multaan tekee hyvää sielulle. On voimauttavaa nähdä omien kättensä jälki. Kasvun ihme on joka vuosi yhtä ainutlaatuinen. Tänä keväänä voisi vihdoin kokeilla suunnitteluasteella muutamia vuosia pyörinyttä raparperin ruukkukasvatusta.

Huomaan olevani kärsivällisempi ja mukavampi myös perheenjäseniä kohtaan sitä mukaa kuin valo lisääntyy. Vaikka edelleen roolini on olla se kaikesta jankuttava vaimo ja äiti, pystyn silti suhtautumaan olankohautuksella moniin asioihin, jotka talven harmaudessa olisivat saaneet kiihtymään nollasta sataan sekunneissa. Tästä kannattaa perheen miesten nauttia niin kauan kuin se kestää.

Tiina Pitkänen