Jälkipeli: Veljessarjan nuorimmainen Tommi Elomo luotsaa Tuton A-nuoria

Tuto A-nuorten päävalmentajana jatkaa ensi kaudella Tommi Elomo. Ajatukset on suunnattu jo tulevaan kauteen. ASM-sarja on tärkeä askel pelaajan kehityksessä. Tuto A-nuorten päävalmentajana jatkaa ensi kaudella Tommi Elomo. Ajatukset on suunnattu jo tulevaan kauteen. ASM-sarja on tärkeä askel pelaajan kehityksessä. Kuva: Hannu Tuominen

– Hienoa! Pitkästä aikaa on stressitön sunnuntaiaamu. Sarjapaikka varmistettu!

Tuto Hockeyn A-junioreiden päävalmentaja Tommi Elomon Facebookiin tekemä päivitys kertoo osuvasti, millainen hiostava tilanne on joka kevät Mestis-seuran valmentajalla.

Liigajoukkueiden A-nuoret pelaavat SM-sarjassa mandaattipaikoilla ilman putoamisvaaraa. Liigan tavoin ASM-sarja on suljettu, paitsi Mestis-joukkueiden osalta. Jälkimmäisille tasaisessa sarjassa jokaisella menetetyllä pisteellä on iso merkitys. Kun joka vuosi joutuu taistelemaan sarjapaikastaan, se kehittää niin pelaajaa kuin valmentajaakin, mutta on henkisesti raskasta.

– Paine on viimeisen pelin viimeiseen sekuntiin asti, painottaa Elomo.

Liiga ja Mestis jäivät kesken. Sarjat lopetettiin virusongelman takia. Nuorten SM-liigassa mestaria ei ehditty saamaan selville, mutta Tuton osalta kausi ehdittiin pelaamaan loppuun. Tuto säilytti sarjapaikkansa. Turussa pelaa ensi kaudellakin kaksi joukkuetta nuorten SM-liigassa.

– Omasta mielestäni vallitseva järjestelmä on ihan käsittämätön. Jos ASM olisi avoin, liigajoukkueita olisi pudonnut, viime kaudella Ilves ja nyt Vaasan Sport. Kun pelaaja tottuu tappioihin, siitä tulee nopeasti normi. Kun ei ole varsinaista uhkaa, tilanteeseen turtuu. Paine putoamisesta pakottaa tekemään asiat paremmin.

Elmo Aittola vastasi pitkään Tuton A-nuorten valmentamisesta, mutta hänen siirtyessä kesken kauden syrjään muuttui Elomon titteli apuvalmentajasta päävalmentajaksi.

– Elmolla oli seurassa tuplarooli. Hän teki ympäripyöreitä päiviä A-nuorten valmentajana ja Tuton urheilutoimenjohtajana. Se oli iso paketti hoidettavaksi. Saman puhelun aikana vastasin myöntävästi, kun minulta kysyttiin kiinnostusta päävalmentajapestiin. Olinhan muutenkin vahvasti sitoutunut tehtävään. Alustavasti oli puhuttu, että vastuu olisi ensi kaudella siirtynyt joka tapauksessa minulle.

Lätkä on ollut isossa roolissa Elomon perheen arjessa jo vuosikymmenien ajan. Miikan, Teemun ja veljessarjan nuorimmaisen Tommin omat pelaajavuodet ovat takana, mutta jokainen on siirtynyt nyt valmennuspuolelle.

– Ensi kaudesta on Tuton kanssa tehty jo sopimus. Pelaajana en ehkä jättänyt kaikkea potentiaalia peliin, mutta valmentajana on tarkoitus tehdä tätä täysillä. Jääkiekko on Elomon veljien dna:ssa.

Toistaiseksi Tommin valmentajaura on lyhyt.

– Peliurani jälkeen olin yhden vuoden Kiekko-67:n B-junnujen valmennuksessa. Sami Vire oli silloin päävalmentaja ja minä apuvalmentaja. Vastaavasti pyysin Samia avukseni, kun siirryin viime kaudella Tuton A-nuorten päävalmentajaksi.

Nuorten SM-sarja vaatii sekä pelaajilta että valmentajilta vankkaa sitoutumista. Pelejä pelataan noin viitisenkymmentä. Seitsemäntoista joukkueen sarja on valtakunnallinen, joten bussissakin tulee istuttua kauden aikana useita tunteja.

Liigaseuroista poiketen Tuton A-juniorit toimivat taloudellisesti omana yksikkönä. Käytännössä se tarkoittaa, että pelaajat maksavat itse jääkiekkoharrastuksensa. Lähtökohta on kovin erilainen verrattuna naapuriseuraan. TPS:ssä A-juniorit toimivat osana liigajoukkuetta.

– Lähtökohdat aivan toiset Tuton pelaajilla kuin liigaorganisaatiossa. Pitää joka päivä miettiä, miten rytmität harjoittelua, kun täytyy käydä töissä tai opiskella. Meillä sitoutuminen on kuitenkin hyvä, sillä pelaajat tiedostavat tilanteen.

Tulevaa kautta ajatellen Elomolla on jo suunnitelmia.

– Pelaajilla pitää olla unelmia, mutta silloin päivittäinen tekeminen pitää olla sillä tasolla, että unelma voi joskus toteutuakin. Arjen laadukas suorittaminen näkyy tasaisempana suorittamisena kaukalossa. Uskon, että saan sen ideologian myytyä pelaajille. ASM on kuitenkin tavoitteellinen sarja. Jos tyytyy siihen, että pelaaminen on vain kivaa, pelaa muualla kuin SM-sarjassa.

Nuoren pelaajan kehityksen kannalta ASM-sarja on tärkeä. Sitä samaa on myös Mestis.

– ASM-sarjasta on vaikea päästä suoraan Liigaan eikä Jokereiden A:sta mennä suoraan KHL:ään. Mestis on siinä välissä hyvä vaihtoehto. Nuorten SM-sarja palvelee Mestis-seuraa paremmin kuin liigaseuraa, kun hyppy aikuisten sarjoihin on helpompi.

Elomo tietää, että kaikki nuoret pelaajat eivät ole ”kaapokakkoja”.

– Pelaajat kehittyvät eri tahtiin. Nuoren potentiaali voi tulla esiin vasta myöhemmin. Pärjääminen juniorisarjoissa, esimerkiksi B-junnuissa, ei tarkoita sitä, että pärjäät automaattisesti A-nuorissa. ASM kuitenkin näyttää jo suuntaa, mihin oma kehitys on menossa. Parhaissa A-junnujoukkueissa on hyviä pelaajia, mutta eivät hekään kaikki mahdu seuran liigajoukkueeseen. Kuilu on sen verran iso ja silloin Mestis on hyvä vaihtoehto.

A-nuorissa on joka kevät vaihtuvuutta. Osalla tulee ikärajakin vastaan.

– Osa lopettaa kokonaan, kun huomaa, että jääkiekosta ei tullutkaan ammatti. Sen jälkeen panostetaan opiskeluun täysillä. Mutta pelaajat tietävät, että Mestis on yhden oven takana. Osa pelaa jo kauden aikana Mestis-otteluita.

Tuto tarjoaa pelaajapolun seuran omille junioreille, mutta ASM on sarja, johon tarvitaan pelaajia seuran ulkopuoleltakin.

– Ei ole ongelma saada pelaajia. Aikakin on toinen kuin ennen muinoin eli pelaajia liikkuu naapurienseurojen välillä, toteaa Elomo, samalla jo kovasti odottaen, että uuteen kiekkokauteen pääsisi valmistautumaan normaalisti.

Hannu Tuominen

Uudet opiskelijat elokuussa Turun yliopiston kampuksille, vanhat aloittavat pääosin etänä

Turun yliopistossa lukuvuoden 2020–2021 ensimmäinen periodi järjestetään pääosin etäopetuksena. Poikkeuksen muodostavat uudet tutkinto-opiskelijat, joiden orientaatio yliopistoyhteisöön järjestetään terveys ja turvallisuus huomioiden Turun, Porin ja Rauman kampuksilla.

Kasvata vihannekset itse

Syötävien kasvien viljely kotona on yhä suositumpaa. Plantagenin trendiraportin mukaan 77 prosenttia suomalaisista aikoo ensi kesänä viljellä vihanneksia kotona tai on kiinnostunut viljelystä. Keittiöpuutarhan voi pystyttää esimerkiksi parvekkeelle.

Keväisiä herkkuja juhlapöytään

Tänä vuonna juhlia ei kouluissa järjestetä, mutta läheisten kanssa voi mennä piknikille tai järjestää juhlat pihalla, vinkataan Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta. Tärkeintä ulkona juhliessa on huomioida hygienia ja ruokien säilyvyys. Kannattaa tehdä ajatuksella ja vähän, mutta hyvää.

Alkukesällä syödään voikukkaa

Voikukan lehdet ja nuput ovat syötäviä ja ne voi hyödyntää heti alkukesästä. Kannattaa etsiä varjopaikan voikukkia, joiden lehdet ovat mahdollisimman vähän liuskoittuneet. Varjossa lehtiin syntyy vähemmän karvaita makuaineita kuin auringossa kasvaneisiin. Käytä terälehtiä salaateissa, leivonnaisissa, keitoissa ja muhennoksissa. Myös voikukan juuret voi hyödyntää keitettyinä.

Toukotalkoot-kampanja muistuttaa kodinhoidon tarkistuskierroksesta

Kotona oleskelun lomassa kannattaa kodissa tehdä tarkastuskierros. Vuosittain järjestettävän Toukotalkoot-kampanjan tarkistuslistat löytyvät netistä. Ne sisältävät toimenpiteitä, jotka ovat asukkaan itsensä vastuulla, mutta usein unohtuvat. Omakotitaloille, rivitaloille ja kerrostaloille on omat listansa. Listalla olevien toimien lisäksi kannattaa huolehtia ilmanvaihdon suodattimien puhtaudesta.

Vuorovaikutuksella potkua yrittämiseen

Laura Niemi.

KTM Laura Niemen 29. toukokuuta Turun yliopistossa tarkastettava väitöskirja keskittyy erityisesti uuden arvon yhteisluonnin monimutkaiseen ilmiöön. Väitöskirja tarjoaa uudenlaista näkökulmaa erityisesti päätöksentekoon, toimintatapoihin ja kontekstiin, jossa uusi arvo luodaan.

Lounais-Suomen poliisi tutkinut laajaa lasten hyväksikäyttötapausta

Lounais-Suomen poliisi on kevään aikana tutkinut rikoskokonaisuutta, missä poliisi epäilee varsinaissuomalaisen nuoren kantasuomalaisen miehen syyllistyneen törkeään lapsenraiskaukseen, törkeisiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävien kuvien levittämiseen, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittäväien kuvien hallussapitoon ja lukuisiin lapsen seksuaalisiin hyväksikäyttöihin.

Föli-fillari käyttöön kuudella eurolla kuussa

Föli-fillarien uusi hinnoittelu astui voimaan tänään 1. kesäkuuta. Kaupunkilaiset voivat kokeilla kaupunkipyöräilyä maksutta kuukauden ajan, kun he ottavat uuden kuukausiveloitteisen käyttöoikeuden käyttöön kesäkuun aikana.

Ruotsalaispuolustaja Oliver Bohm TPS:n haaviin

Turun Palloseuran jääkiekkomiehistö on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen ruotsalaispuolustaja Oliver Bohmin kanssa.

Åbo Akademin valintakoe järjestettiin onnistuneesti etäyhteyksin

Åbo Akademin valintakokeen ensimmäinen vaihe sujui onnistuneesti. Maanantaina 1. kesäkuuta 2020 järjestettyyn sähköiseen etäkokeeseen osallistui runsaat 800 hakijaa.

Tuore infograafi tukee uutta liiketoimintaa yhdistämällä elintarvikekuljetukset muihin kuljetuksiin

Kun elintarvikekuljetuksia ja muita kuljetuksia yhdistetään, voittajia ovat sekä kuljetusyrittäjä että elintarvikealan yrittäjä. Uusi Elintarvikekuljetukset ja niiden yhdistely muihin kuljetuksiin -infograafi auttaa yrityksiä kuljetusten yhdistelyn suunnittelussa.

Turun Linnanniemen ideakilpaan 129 ehdotusta

Turun linnan ympäristön ja Aurajokisuun länsirannan alueen kansainväliseen ideakilpailuun jätettiin ennätysmäärä ehdotuksia. Määräaikaan 28. toukokuuta mennessä saapui peräti 129 ehdotusta. Ehdotusten määrällä mitattuna Linnanniemen kilpailu nousee yhdeksi kaikkien aikojen kiinnostavimmaksi aluesuunnittelukohteeksi Suomessa.

Pohjoisen Turun kunnossapito Infraroad Oy:lle

Turun pohjoisen alueen kunnossapidon alueurakan kilpailutus on ratkennut. Palveluntuottajaksi on valittu Infraroad Oy. Uusi palveluntuottaja aloittaa lokakuun 1. päivänä kuluvaa vuotta. Sopimuskausi on enintään viisi vuotta.

Haku seurakuntien päiväkerhoihin alkoi

Haku elokuussa starttaaviin seurakuntien päiväkerhoihin on alkanut. Ilmoittautumisaikaa on 21. kesäkuuta saakka. Päiväkerhotoiminta on maksutonta ja tarjolla on päiväkerhoja 3–5-vuotiaille sekä oma päiväkerhoryhmä 2 vuotta täyttäneille.

Poikkeusaikana maistuu liha

Koronakriisin aikana lisääntynyt etätyöskentely ja kotona vietetty aika näkyy myös suomalaisten suosimissa ruoka-aineissa. Kotikeittiöissä tehdään ruokaa aiempaa suunnitelmallisemmin, sillä valmistettavien tuotteiden, kuten jauhelihan ja siipikarjan, ja myös ruokamakkaroiden hyödyntäminen arjen ruoanlaitossa on noussut.

Itsemurhat seis somessa

Suomen itsemurhaluvut ovat Euroopan mittakaavassa hälyttävän korkeat. MIELI Suomen Mielenterveys ry tukee suomenkielisen Chatsafe-ohjeistuksen avulla nuoria, jotka keskustelevat itsemurhista sosiaalisessa mediassa.

Viemäri- ja vesijohtotyö Keihästiellä

Viemäri- ja vesijohtotyöt haittaavat liikennettä Keihästie 8:n kohdalla tästä päivästä alkaen 10. kesäkuuta asti. Katu Keihästie 8:n kohdalla suljettu. Tonteille ajo sallittu. Paikalla liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Muumit opettavat yksinäisyydestä

Koneen Säätiön myöntämän 25 000 euron Vuoden Tiedekynä -palkinnon saa tänä vuonna filosofi Sanna Tirkkosen artikkeli Y ksinäisyyden tunteet teoksessa Muumipappa ja meri . Artikkeli on julkaistu Psykoterapia -lehdessä 3/2019. Artikkelissa tarkastellaan Tove Janssonin romaania Muumipappa ja meri kertomuksena kriisiytyneestä, varsin hyväosaisesta perheestä ja sen jäsenten kokemasta yksinäisyydestä.

Urheilu

Ruotsalaispuolustaja Oliver Bohm TPS:n haaviin

Turun Palloseuran jääkiekkomiehistö on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen ruotsalaispuolustaja Oliver Bohmin kanssa.

Johan Kotavuo Forssasta Kristikan ritaripaitaan

Kuvassa Ugin James Crowder ja Forssan Johan Kotavuo.

Turun Kristikan koripallomiehistö on vahvistanut rivejään forssalaislähtöisellä Johan Kotavuolla . 24-vuotiaan takamiehen sopimus kattaa kauden 2020–21. Kotavuo on pelannut FoKoPo:n edustusjoukkueessa vuodesta 2013 lähtien. Kotavuo on kunnostautunut hyvänä syöttelijänä, antaen viime vuosina noin kuusi koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden. Toissakaudella hän voitti 1. divisioona A:n syöttötilaston.

Scratch Tour kiertää seudun golfkenttiä kesällä

Kansainvälisestikin menestynyt Oona Vartiainen on yksi Scratch Tourin avauskisaan osallistuvista nimekkäistä golfareista.

– Viime vuonna harjoiteltiin. Tänä vuonna nostetaan pykälällä kaikkea tekemistä ja tehdään jokaisesta kisasta päivän kestävä tapahtuma, linjaa golfin Scratch Tourin puuhamies Lauri Leppänen .

Puukkokatsomo: Aidosta muoviin

Turkulaiselle jalkapalloromantikolle täydellisen kesäillan rakennusaineet ovat perinteiset: lämmin kesäilta, auringonpaiste, paljon väkeä ja hyväkuntoinen nurmimatto. Hyvänä päivänä oma joukkue vielä nappaa kolme sarjapistettä.

Ryan Manoogian ja Ignacio Luengas vahvistamaan Loimua

Raision Loimu on hankkinut kaksi vahvistusta hihaosastolleen. Liberon tontille Aatu Kulmalan kanssa peliajasta kisaamaan saapuu viime kaudella Rovaniemellä pelannut yhdysvaltalainen Ryan Manoogian (27, 185 senttiä) ja yleispelaajaosastolle liittyy nuorten suomalaistalenttien rinnalle argentiinalainen Ignacio Luengas (24, 204).

Jälkipeli: Juuso Pärssinen – pojasta polvi paranee

Juuso Pärssinen on toisen polven jääkiekkoilija. Isä Timo ylsi taalajäille asti, mutta oletettavasti jälkipolvi pistää vielä paremmaksi. Juuso vakiinnutti viime kaudella paikkansa TPS:n liigajoukkueessa. Lukiokin on tuli samalla suoritettua.

Isä Timo Pärssinen ei ollut junnutähti. Ei päässyt edes Pohjola-leirille, minne valitaan ikäluokkansa lupaavimmat pelaajat. Mutta niin vain isä-Pärssinen, Mestiksestä kiekkomaailman eliittiin yltänyt pelaaja, värvättiin taalakaukaloihin. Isä-Pärssinen sai kaudella 2001–02 tililleen Anaheim Ducksin riveissä 17 NHL-ottelua.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.