Jälkipeli: Kyllä tästä selvitään, vakuuttaa Tuto Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen

Venäläiset KHL-konkarit Alexander Nikulin (vas.) ja Dmitri Megalinsky synnyttivät melkoisen positiivisen pöhinän siirtyessään Tuton Mestis-joukkueeseen. Venäläiset KHL-konkarit Alexander Nikulin (vas.) ja Dmitri Megalinsky synnyttivät melkoisen positiivisen pöhinän siirtyessään Tuton Mestis-joukkueeseen. Kuva: Hannu Tuominen

Tuto Hockeyn Lemminkäisenkadun toimistolla on vauhti päällä – huolimatta vaikeista ajoista. Intoa kevääseen antaa kesken jäänyt, mutta useita mielenkiintoisia tapahtumia sisältynyt viime kausi.

– Paljon jäi positiivista viime kaudesta, vaikka itseni kohdalla alku oli haastava. Tulin mukaan syksyllä vasta kauden kynnyksellä, kertoo Tuto Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen.

Kaupungin värikkäintä lätkää, luvataan Tuton tutussa sloganissa. Kaudesta tulikin värikkäämpi kuin mitä edes seuran toimistolla osattiin odottaa.

Jonne Virtasen avulla saimme myös paljon hyvää palautetta. Joukkue pelasi hyökkäysvoittoista valmentaja Antti Virtasen näköistä raikasta peliä. Yleisö piti näkemästään. Olimme koko kauden tasaisen sarjan kärkijoukoissa taistelemassa kotiedusta.

Kauden yksi kohokohdista oli 90-vuotisjuhlaottelu ja Jouni Tuomisen pelinumeron jäädyttäminen.

– Juhlaottelu paidannostoineen oli iso ponnistus. Silloin tehtiin ympäripyöreitä päiviä, mutta se kannatti.

Kauden ollessa jo pitkällä, nähtiin Turussa Mestis-tasolla jotain ainutlaatuista. Tuton kokoonpanoon ilmestyivät yhteensä lähes 900 KHL-peliä pelanneet venäläiset Alexander Nikulin ja Dmitri Megalinsky. Korona-virus päätti KHL-konkareidenkin pestin Turussa.

– Kaverit lähtivät junalla kotiin Moskovaan. Molemmat olivat todella vaikuttuneita Mestiksen pelin tasosta ja nopeudesta, mutta ennen kaikkea suomalaisesta urheilujohtamiskulttuurista. Siinä lienee valtava kontrasti siihen, mihin olivat tottuneet KHL:ssä, otaksuu Aavinen.

Moni on kysellyt, nähdäänkö heitä ensi kaudella Turussa.

– Meidän pelaajabudjetilla ei ole mitään mahdollisuuksia palkata tämän tason pelimiehiä koko kaudeksi. En edes ehdottanut. He ovat ehkä liian vanhoja KHL:ään ja Keski-Euroopassa eivät venäläiset pelaajat ole kuulemma kovin haluttuja. Nikulin oli Mestiksen kärkipelaajia. Hän mahtuisi suomalaiseen liigajoukkueeseenkin.

Naapuriseura TPS konttasi pahasti koko kauden ajan. Voisi olettaa, että Tuto hyötyi tilanteesta.

– Pitkässä juoksussa TPS:n urheilullinen menestys on tälle alueelle tärkeää. Se herättää nukkuvia kiekon ystäviä katsomoon, josta hyötyvät kaikki kiekkoseurat. Hetkelliset alisuorittamiset saattavat antaa pienemmille seuroille mahdollisuuden loistaa ja hyötyä tilanteesta, pitkän päälle alisuorittaminen ei ole niidenkään etu, muistuttaa Aavinen.

Vaikka Tuton toimistolla katseet on jo käännetty tulevaisuuteen, paljon jäi viime kaudesta jossiteltavaa. Pudotuspelit jäivät pelaamatta.

– Tulonmenetyksen suuruutta ei voi koskaan varmuudella tietää, mutta ehkä noin 40 000, jopa yli 200 000 euroa, riippuen menestyksestä. Viivan alle jäävät summat olisivat olleet tietysti pienempiä. Pudotuspelin tuotoilla olisimme saaneet kassavirtaa, mikä mahdollistaisi, että pyörä pyörii. Playoffs-pelien peruminen teki ison loven kevään tuloihin.

Kaikesta huolimatta Tutolla meni taloudellisesti paremmin kuin vuosiin. Yleisömäärä kasvoi viime vuodesta 17 prosenttia, ollen 1 317 katsojaa. Tämä lukema on Mestiksen paras. Aitioiden, kuten Legenda-klubin ja päätyravintoloiden osalta kauden täyttöaste oli ennätyskorkea.

– Tästä tilikaudesta olisi ollut mahdollista tehdä hyvä tulos. Se voi vieläkin olla yllättävän hyvä. Suurin ongelma on kassavirta, jääkiekkojoukkueen pahin päivittäinen ongelma. Käytännössä se tarkoittaa laskujen maksamista. Siihen tämä tilanne iskee nyt pahiten kaikilla seuroilla. Tulot loppuivat kuin veitsellä leikaten, mutta kulut eivät lopu.

Kassakriisiin ajautuneet seurat ovat ryhtyneet toimenpiteisiin.

– Seurat kehittävät nyt erilaisia ratkaisuja. Esimerkiksi seuraavan kauden kausikorttien ja kannatustukituotteiden myynti on jo alkanut. Positiivista on se, että nyt on 1,5 kuukautta enemmän aikaa rakentaa seuraava kautta.

Vaikka uutta kautta suunnitellaan jo täysillä, tulevaisuus on kuitenkin yhä vaikeasti ennustettavissa.

– Tämä tilanne voi iskeä meihin ja muihin seuroihin todella kovalla kädellä. Kukaan ei vielä tiedä, mitä tulee tapahtumaan eikä kukaan ei voi tietää heijastusvaikutuksista. Tämä voi olla kuolinisku joillekin urheiluseuroille.

Aavinen korostaa selviytymisessä seurayhteisön merkitystä.

– Seurayhteisö on isossa roolissa, eli mikä on seuran merkitys yhteisölle, seuran kannattajille. Jos yhteisö on vakavarainen ja se saadaan puhaltamaan yhteiseen hiileen, siinä piilee selviämisen avaimet.

Hannu Tuominen

Tuton viime kauden eräs kohokodista oli 90-vuotisjuhlaottelu ja Jouni Tuomisen pelinumeron (20) jäädyttäminen. Tuton viime kauden eräs kohokodista oli 90-vuotisjuhlaottelu ja Jouni Tuomisen pelinumeron (20) jäädyttäminen. Kuva: Hannu Tuominen
Mestiksen pudotuspeli jäivät pelaamatta. Harmi, sillä etenkin kauden lopussa turkulaista yleisöä saapui runsaasti Kupittaalle. Mestiksen pudotuspeli jäivät pelaamatta. Harmi, sillä etenkin kauden lopussa turkulaista yleisöä saapui runsaasti Kupittaalle. Kuva: Hannu Tuominen

Kiveniskemiä joka neljännellä

Noin joka neljännellä (24 prosenttia) autoilijalla on tuulilasissaan kiveniskemä. 17 prosenttia taas kertoo, että tuulilasissa on naarmuja, ja joka kymmenennen (8 prosenttia) tuulilasissa on jopa halkeama.

Kala on loistava D-vitamiinin lähde

Moni suomalainen kärsii tietämättään D-vitamiinin puutoksesta. Tärkeää vitamiinia saa auringosta, mutta pohjoisessa ainoastaan keskikesällä D-vitamiinia saa auringonvalon kautta riittävästi. Maukas ja helppo tapa saada päivän D-vitamiiniannos on nauttia kala-ateria, kerrotaan Pro Kala ry:stä. Kaloissa oleva vitamiini on D3-muotoa, joka imeytyy hyvin.

Kombucha on raikas kesäjuoma

Krister Hällin ja Kirsi Seivon Kombucha – kaikki valmistuksesta ja paljon reseptejä (Kustantamo S&S) soveltuu vasta-alkajille ja kokeneemmillekin harrastajille. Kombucha on teestä hapattamalla valmistettava juoma, josta on tullut trendikäs vaihtoehto alkoholille ja virvoitusjuomille.

Muista suojautua auringolta

Ulkona oleskellessa kannattaa suojautua UV-säteilyltä. Säteily on voimakkaimmillaan juhannuksen aikoihin. Pilviselläkin säällä voi palaa, sillä ohuet yläpilvet eivät vaimenna UV-säteilyä juuri lainkaan.

Ekotekoja omassa puutarhassa

Luonnon monimuotoisuutta voi lisätä ja ilmastonmuutosta hillitä omassa puutarhassaankin. Rehevä puutarha vaimentaa luonnon ääri-ilmiöiden vaikutuksia ja sitoo vettä ja ravinteita itseensä. Mitä enemmän kasveja, sitä enemmän hiilidioksidia ilmakehästä poistuu. Luonnon monimuotoisuuden kannalta paras vaihtoehto on ”hoitamaton” puutarha rikkaruohoineen.

Naantali julkaisi ympäristöohjelmansa

Naantalin kaupungin ympäristöohjelma vuosille 2020–2024 on valmistunut. Naantalin kaupunginvaltuusto hyväksyi ohjelman kokouksessaan 16.3.2020, ja kuluneen kevään aikana ohjelmasta on laadittu kaupunkilaisille esite, joka on nyt saatavilla kaupungin asiointipisteestä ja luettavissa verkossa. Kaupungin verkkosivuilla voi myös tutustua varsinaiseen ympäristöohjelmaan.

Turun AMK esittää 171 lisäaloituspaikkaa hallituksen lupaamalla lisärahoituksella

Osana hallituksen lisätalousarvion koronaelvytyspakettia opetus- ja kulttuuriministeriö on esittänyt, että korkeakoulut ottaisivat yhteensä 4800 opiskelijaa suunniteltua enemmän tämän kevään hausta hallituksen myöntämällä lisärahoituksella. Turun ammattikorkeakoulu on valmis ottamaan perustutkintoihin yhteensä 171 opiskelijaa nyt käynnissä olevan haun ylitäyttönä.

Julius Pohjanoksa TPS:stä Ruotsiin

Julius Pohjanoksan ura jatkuu Ruotsissa.

HC TPS:n maalivahti Julius Pohjanoksan seura vaihtuu. Pohjanoksa siirtyy TPS:stä Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan HC Vita Hästenin riveihin.

Vuosittainen leväseuranta käynnistyi jälleen

Tällä viikolla käynnistyi jälleen kesäkuun alusta syyskuun loppuun kestävä valtakunnallinen leväseuranta. Seurannan aikana havainnoidaan sinilevien esiintymistä Suomen järvissä ja merialueilla. Tänä kesänä Lounais-Suomessa ELY-keskuksen vakioseuranta koostuu 35 havaintopaikasta, joista 21 sijaitsee meri- ja 14 sisävesialueilla. Osa havaintopaikoista on ollut mukana seurannassa jo vuodesta 1998. Lisäksi Suomen Rotarit osallistuvat valtakunnallisesti tänä kesänä sinileväseurantaan ja heidän seurannassaan on Lounais-Suomen alueella kaikkiaan 40 havaintopaikkaa.

Turun kehätien liikenne kiertotielle Pukkilan liittymässä

Pukkilan eritasoliittymän rakentamisen myötä kehätien liikenne Yhdystien kohdalla siirretään kiertotielle ja samassa yhteydessä liittymä Suopohjantieltä Turun kehätielle suljetaan 8. kesäkuuta alkaen.

Loimulle hakkuriksi Ruotsin paras pelaaja

Raision Loimu on kiinnittänyt ensi kauden joukkueeseensa toiseksi hakkuriksi ruotsalaisen 23-vuotiaan Johan Gruvaeusin .

Saariston sydän voitti Turun kauppatorin suunnittelukilpailun

Turun kauppatorin suunnittelukilpailun voittajatyö on nimeltään Saariston sydän. Tuomaristo ja turkulaiset olivat samaa mieltä siitä, että Saariston sydän oli viidestä ehdokkaasta paras kokonaissuunnitelma. Voittajatyön takana on työryhmä Sigge-Valoa-Loci.

Huumekuski kärähti Raision keskustassa

Poliisipartio pysäytti varhain torstaiaamuna kello 5 Raisiossa Kirkkoväärtinkujalla henkilöauton, jonka kuljettajalle tehty huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille ja kannabikselle, eikä kuljettajalla ollut voimassa olevaa ajokorttia. Hänellä on viimeisen vuoden aikana viisi aiempaa epäiltyä ajokortitta-ajoa.

Poliisi pysäytti piripäissään ja varastetuilla kilvillä autoilleen miehen Turussa

Poliisipartio pysäytti eilen keskiviikkona kello 20.55 Turussa Vanhalla Littoistentiellä henkilöauton, jossa oli autoon kuulumattomat rekisterikilvet, jotka oli ilmoitettu anastetuiksi. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajokorttia, ja hän kertoi käyttävänsä päivittäin amfetamiinia.

V-S Yrittäjien puheenjohtaja: Tunnin juna piristysruiske koko elinkeinoelämälle

Jyrki Hakkarainen (vas.), Mikael Pentikäinen ja V-S Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter.

Hallitus päätti keskiviikkona lisätalousarviossa merkittävistä panostuksista infrastruktuuriin. Osana pakettia Tunnin juna nytkähti liikkeelle Espoon kaupunkiradan ja Turun ratapihan rakentamisella.

Tullin mukaan kolmannes huvipuistoissa myytävistä leluista lainvastaisia

Tulli tutki kevään aikana 28 lelua, jotka oli tarkoitettu huvipuistoissa myytäviksi tai jaettaviksi. Tullilaboratoriossa tutkituista leluista 11 ei täyttänyt lelulainsäädännön asettamia vaatimuksia.

Maalle muutto kiinnostaa

Noin 70 prosenttia suomalaisista kiinnostaa maalle muutto. Asia selviää ASV Arctic Smart Village oy:n Metropolia Ammattikorkeakoululta tilaamasta markkinatutkimuksesta, joka teetettiin osana HIPPA - Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla -hanketta. Tutkimukseen osallistui 384 vastaajaa.

Pyöräile oikein yksisuuntaisella kadulla

Uusi tieliikennelaki mahdollistaa pyöräilyn molempiin suuntiin yksisuuntaisilla kaduilla. Tästä kerrotaan lisäkilvellä. Yksisuuntaisella kadulla ei siis saa automaattisesti ajaa kumpaankin suuntaan, vaan pyöräilijän tulee varmistaa, onko se juuri tietyllä katuosuudella sallittua. Vilkas pyöräilyreitti voidaan jatkossa merkitä pyöräkaduksi. Pyöräkadulla voi liikkua myös muita ajoneuvoja.

Kaupunki
Urheilu

Åboraakkeli: Haaste futiskentille

Jalkapalloväki pidättää hengitystään tällä viikolla, sillä Veikkausliiga on luvannut julkistaa otteluohjelmansa perjantaina 5. kesäkuuta.

Julius Pohjanoksa TPS:stä Ruotsiin

Julius Pohjanoksan ura jatkuu Ruotsissa.

HC TPS:n maalivahti Julius Pohjanoksan seura vaihtuu. Pohjanoksa siirtyy TPS:stä Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan HC Vita Hästenin riveihin.

Loimulle hakkuriksi Ruotsin paras pelaaja

Raision Loimu on kiinnittänyt ensi kauden joukkueeseensa toiseksi hakkuriksi ruotsalaisen 23-vuotiaan Johan Gruvaeusin .

TPS:n kiekkonaisille jenkkipakki

TPS:n naisten jääkiekkojoukkue on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen amerikkalaispuolustaja Katie Robinsonin kanssa. Robinson kiekkoili viime kaudella yliopistosarja NCAA:ssa Minnesotan joukkueessa. Robinson on jo kolmas uusi amerikkalaispelaaja aiemmin kiinnitettyjen Sophie McGovernin ja Kirsten Wattsin lisäksi. Uutena pelaajana TPS:ään saapuu myös hyökkääjä Pihla Hämeenniemi HPK:sta.

Kansallisen Liigan otteluohjelma varmistui – TPS:n kotiavaus 17. kesäkuuta

Kansallisen Liigan uusi otteluohjelma kaudelle 2020 on valmistunut. Kansallisessa Liigassa pelataan tällä kaudella vain kaksinkertainen sarja, ilman ylempää ja alempaa loppusarjaa. Kaikki kymmenen joukkuetta pelaavat siis yhteensä 18 ottelua. Kansallisen Liigan kausi päättyy 7. marraskuuta.

Hirvisuo täydentää TPS:n salibandymiehistön

TPS:n tulevan kauden salibandymiehistö on kasassa. Kauteen hyvin maltillisin muutoksin lähtevä joukkue haluaa jatkaa siitä, mihin menneen kauden dominoivissa puolivälieräpeleissään jäi.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.