Poikkeusaika saattaa pidentää asuntojen myyntiaikoja, kiinteistönvälityksessä siirrytään nyt digitaaliseen asuntokauppaan

Maailmanlaajuisen koronavirusepidemian vaikutuksia Suomen talouteen ja asuntomarkkinaan ei voi kiistää.

– Näkemyksemme mukaan poikkeustilan vaikutukset asuntomarkkinaan tulevat näkymään ensimmäisenä asuntojen myyntiajoissa, jotka todennäköisesti pitenevät tulevina kuukausina. Kuluttajien huoli omasta taloudesta kasvaa, ja tämä näkyy myös asunnonvaihtoaikeissa. Taustalla olevat tarpeet eivät kuitenkaan muutu, ja mahdolliset notkahdukset asuntojen kauppamäärissä tulevat todennäköisesti olemaan hetkellisiä”, Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtaja Anu-Elina Hintsa kertoo.

– Koska asuntojen hinnoissa ei näkemyksemme mukaan ole tällä hetkellä kuplaa, emme odota hintojen laskevan dramaattisesti. Pörssikurssien laskiessa osa sijoittajista voi nähdä asuntojen kaltaisen reaaliomaisuuden turvallisena sijoituskohteena tähän hetkeen, Hintsa sanoo.

Huoneistokeskuksen välittäjien mukaan kysyntää asunnoille löytyy ja toistaiseksi asuntokauppa käy lähes normaalilla tasolla.

– Erityisesti uudisasuntokauppa käy tällä hetkellä vilkkaana. Lisäksi kevät on perinteisesti omakotitalokaupan kulta-aikaa, ja odotamme pientalokaupan vilkastuvan poikkeusoloista huolimatta”, Hintsa toteaa.

Koronaviruksen aiheuttama maailmanlaajuinen poikkeustila ei tietenkään ole ensimmäinen talouskriisi, joka heijastuu asuntomarkkinaan.

– Talouskriisit heijastuvat hetkellisesti asuntojen kauppamääriin kuluttajien epävarmuuden lisääntyessä, mutta palaavat tilanteen rauhoittuessa entiselleen tai jopa korkeammalle tasolle patoutuneen kysynnän purkautuessa. Jos tarkastelee esimerkiksi vuotta 2008, asuntojen hinnat olivat hyvinkin vastustuskykyisiä talouden epävarmuudelle. Kuten sanottu, selvimmät vaikutukset taloudellisella epävarmuudella on yleensä ollut asuntojen myyntiaikoihin, Hintsa toteaa.

– Olemme Huoneistokeskuksessa ottaneet vahvasti käyttöön digitaalisen asuntokaupan (DIAS), jonka avulla kaupankäynti sujuu kaikkien osapuolten kannalta nopeasti ja turvallisesti. DIAS-kaupan avulla kaupanteko hoituu ajasta ja paikasta riippumatta ilman fyysistä kontaktia tai käyntiä pankissa. Eli jatkossa asuntokaupan voi hoitaa vaikka omalta kotisohvalta käsin, Hintsa kertoo.

– Tarjoamme lisäksi erilaisia virtuaali- ja 3D-esittelyitä, jotka mahdollistavat kohteeseen tutustumisen ilman fyysistä käyntiä. Yksityisesittelyitä järjestämme pyynnöstä edelleen, mutta poikkeustilan ajaksi olemme luopuneet kokonaan yleisesittelyistä. Henkilöstömme ja asiakkaidemme turvallisuus on tällä hetkellä meille kaikista tärkein asia. Seuraamme virallisia ohjeistuksia aktiivisesti, ja olemme valmiita toimenpiteisiin niiden pohjalta viipymättä, Hintsa sanoo.

Helmikuussa vanhojen asuntojen kauppa kävi pirteästi. Koko Suomessa vanhojen asuntojen kauppoja tehtiin yhteensä 5,4 prosenttia enemmän kuin viime vuoden helmikuussa.

Helsingissä vanhojen asuntojen kauppamäärät kasvoivat 8,0 prosenttia, Espoossa 20,8 prosenttia, Vantaalla 16,5 prosenttia, Tampereella 14,8 prosenttia, Kuopiossa 17,8 prosenttia, Oulussa 15,0 prosenttia, Jyväskylässä 16,5 prosenttia, Porvoossa 10,0 prosenttia, Porissa 19,7 prosenttia ja Lahdessa 7,5 prosenttia.

Vanhojen asuntojen kauppamäärät laskivat helmikuussa Turussa 18,4 prosenttia, Joensuussa 17,3 prosenttia ja Kouvolassa 19,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Vanhojen kerrostalokaksioiden neliöhinnat nousivat Suomessa helmikuussa keskimäärin 2,6 prosenttia (+76 euroa) vuoden takaiseen verrattuna. Kaksioiden neliöhinnat nousivat Helsingissä 3,9 prosenttia (+201 euroa), Espoossa 6,8 prosenttia (+261 euroa), Tampereella 2,6 prosenttia (+76 euroa), Turussa 1,4 prosenttia (+35 euroa), Oulussa 3,6 prosenttia (+75 euroa), Kuopiossa 2,0 prosenttia (+47 euroa), Porissa 15,9 prosenttia (+223 euroa) ja Kouvolassa 6,9 prosenttia (+81 euroa). Neliöhinnat laskivat helmikuussa vuoden takaisesta Vantaalla 0,6 prosenttia (-18 euroa), Jyväskylässä 1,8 prosenttia (-38 euroa) ja Lahdessa 6,5 prosenttia (-120 euroa).

Kotitaloudet nostivat tammikuussa 2020 uusia asuntolainoja 1,4 miljardin euron edestä, mikä on 60 miljoonaa euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli tammikuun 2020 lopussa 100,3 miljardia euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 2,6 prosenttia. Kotitalouslainoista oli tammikuun lopussa kulutusluottoja 16,7 miljardia euroa ja muita lainoja 17,7 miljardia euroa.

Vanhat asunnot sisältävät kaikki vanhat kerrostalo-, rivitalo- ja omakotitaloasunnot, mutta eivät tontteja, autotalleja tai loma-asuntoja. Luvut perustuvat KVKL:n ylläpitämään Hintaseurantapalveluun, johon suurimmat välitysliikkeet toimittavat kauppatietonsa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Lounaissuomalaisten syöpäjärjestöjen kuluvan vuoden apurahat haettavissa

Moikoisten Syöväntutkimussäätiön, Lounais-Suomen Saattohoitosäätiön ja Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen apurahat ovat haettavissa. Apurahojen myöntämisessä etusijalla ovat väitöskirjojen tekijät ja nuoret väitelleet syöpätutkijat.

Paktin käryä ilmassa

Jarkko Virtanen.

Turun uudeksi supervirkamieheksi eli kansliapäälliköksi halajaa kuusi kandidaattia. Joukossa on nykyisin hallinnosta vastaava johtaja Tuomas Heikkinen , jota pidetään ennakkosuosikkina ja erityisesti kokoomuksen suosikkina.

TOK avaa ravintoloita ja hotelleja

Turun Osuuskaupan ravintolat ja hotellit avaavat ovensa vaiheittain kesäkuun alusta alkaen.

Turun Osuuskaupan ravintolat ja hotellit avaavat ovensa vaiheittain kesäkuun alusta alkaen. Turkuun saadaan kesällä myös täysin uusia ravintoloita ja hotelli.

Suomessa 6 743 koronatartuntaa, tehohoidossa 11

Kuvaajassa esitetään Covid-19-tautiin liittyvien kuolemantapausten ikäjakauma. Ikäryhmäjaottelussa on huomioitu yksityisyydensuoja. Esimerkiksi mikäli tapauksia on 1-4, merkitään se tilastoon < 5 ja näytetään kuvaajassa vaaleanharmaana pylväänä, jonka koko on vakioitu.  Tapauksista ei anneta lisää tietoa. Tiedot päivitetty 28.5.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan testattuja koronanäytteitä on yhteensä noin 176 600 (+ 3 300). Ilmoitettuja koronatapauksia on yhteensä 6 743 (+ 51). Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 313 (+ 0)

Varsinais-Suomessa 344 koronatartuntaa, sairaalahoidossa yksi

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä (VSSHP) on ollut todettuja koronatapauksia tähän mennessä yhteensä 344. Uusia tapauksia on kolme.

Mika Suoraniemi aloittaa pelaajakoordinaattorin tehtävässä TPS:ssä.

Mika Suoraniemi.

Turun Palloseuran valmennuspäällikkönä aikaisemmin toiminut Mika Suoraniemi aloittaa uudessa roolissa TPS:n pelaajakoordinaattorina. Suoraniemi vastaa jatkossa pelaajakoordinaattorina jatkavan Tomi Kallion kanssa muun muassa pelaajarekrytoinnista.

HealthTurku syöpää tutkimaan

Kansallinen tutkimus- ja innovaatiohanke Cancer IO on saanut 10 miljoonan euron rahoituksen Business Finlandilta. Hankkeessa kehitetään uudenlaisia ratkaisuja syövän immunoterapiahoitojen tehostamiseksi ja tuetaan uusien hoitojen käyttöönottoa terveydenhuoltojärjestelmässä. Cancer IO -ohjelma pyrkii vastaamaan IO-ajan mukanaan tuomiin uusiin haasteisiin tukemalla alan kotimaista huippututkimusta ja innovaatiotoimintaa, edesauttamalla syöpäpotilaiden hoidon yksilöllistämistä ja käyttöönottoa sairaaloissa sekä luomalla uusia lähtökohtia IO-lääkkeiden vaikuttavuuden selvittämiseksi arkikäytössä.

Koululaisten lomat alkavat poutaisessa säässä

Sää on tulevana viikonloppuna laajalti poutainen, vain Pohjois-Lapissa satelee sunnuntaina vähän vettä.

Turkulaisopet Suvivirren kimpussa

Club For Five.

20-vuotisjuhliaan viettävä a cappella -ryhmä Club for Five julkaisi toukokuussa versionsa Suvivirrestä . Kappaleesta on nyt julkaistu myös video , jolla on mukana opettajia eri puolelta Suomea. Videossa opettajat kirjoittavat Suvivirren sanoja tyhjissä luokkahuoneissa. Turkulaisuuden lippua videolla kantavat ylväinä Katariinan koulun opettaja Ville Paajakkala ja Hannuniitun koulun Petra Kosola .

Fölin busseissa voi maksaa käteisellä kesäkuun alusta alkaen, liikenne palautuu lähes normaaliksi

Käteisellä voi maksaa Fölin busseissa jälkeen kesäkuun alusta alkaen.

Turun seudun joukkoliikenne Fölin bussiliikenteessä luovuttiin käteisen rahan käytöstä alun perin valmiuslain voimassaolon ajaksi 27. maaliskuuta alkaen. Myöhemmin päätöksen sidonnaisuutta valmiuslakiin muutettiin ja käteisestä päätettiin luopua toukokuun loppuun saakka.

Tehohoidossa laajasti käytetyt kortikosteroidit vaarallisia virustautien hoidossa

Tehohoidossa laajasti käytetyt kortikosteroidit voivat lähes nelinkertaistaa keuhkovauriopotilaiden kuolleisuuden. Turun yliopiston tutkijat onnistuivat selvittämään, mistä tämä johtuu. Tieto on tärkeä myös taistelussa covid-19-tautia vastaan.

Käsityöläismuseo juhlii 80-vuotissyntymäpäiviään – museon nimenä on jatkossa pelkkä Luostarinmäki

Luostarinmäen käsityöläismuseo avasi ovensa välirrauhan aikana kesällä 1940.

Luostarinmäki juhlii tänä vuonna 80-vuotissyntymäpäiviään. Museossa on meneillään monivuotinen kehittämishanke, jonka myötä myös museon nimi ja ilme on uudistettu. Kesäkausi päästään aloittamaan 1. kesäkuuta, mutta juhlallisuudet siirtyvät loppukesään ja syksyyn.

Kiveystyö muuttaa liikennejärjestelyjä Kaarningonkadulla

Kiveystyö kaventaa ajokaistaa Kaarningonkadulla 29.5.–22.6. aiheuttaen haittaa molemmissa ajosuunnissa. Päivittäinen työaika on kello 6.30–18.00. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Sakari Alhopuron säätiö jakoi tutkijoille 750 000 euroa

Sakari Alhopuron säätiö rahoittaa yhteensä 16 tutkijan ja tutkimusryhmän työtä kaikkiaan 750 000 eurolla. Rahoitusta myönnettiin muun muassa borrelioosin diagnostiikan ja välittäjäeläinten tutkimuksiin sekä hankkeeseen, jossa selvitetään viheraltistuksen merkitystä terveydelle.

Turkulaisen nettipelaajan laatima porukkapeli poiki Ruotsin totokierrokselta 105 000 euron potin

Turkulaisen nettipelaajan laatima porukkapeli Ruotsin Toto86-kierrokselle osui myöhään keskiviikkoiltana. Viidentoista osuuden nettiporukka pääsi jakamaan 105 000 euron täysosuman, kun systeemistä löytyivät neljännessä kohteessa tasapääjuoksuun päätyneet kaksi hevosta ja tämän myötä kaksi täysosumaa.

Turun kaupungin järjestämä korona-ajan kauppapalvelu päättymässä

Turun kaupunki on järjestänyt kauppapalvelua henkilöille, jotka eivät ole poikkeustilanteen vuoksi voineet asioida kaupassa, eivätkä ole voineet tilata kauppatavaroita kotiin esimerkiksi nettipalveluiden kautta. Kauppapalvelu päättyy 18. kesäkuuta.

Naantalin Haijaisten ulkoilualuetta uudistetaan, uusi laavu ja opastekyltit valmistuvat kesäkuun aikana

Haijaisten uusi puucee.

Haijaisten ulkoilualueelle on tulossa uudistuksia seuraavien viikkojen aikana. Vanha laavu puretaan, ja tilalle tulee uusi laavu. Lisäksi alueen opastekylttejä uusitaan. Toukokuun aikana yksi uudistus on jo alueelle tehty: laavun lähelle on saatu täysin uusi puucee.

Työikäisten omaishoitajien hyvinvointiin ja työllistymiseen etsitään uusia ratkaisuja

Suomessa oli yli 47 500 sopimusomaishoitajaa vuonna 2018, heistä noin 2 800 (vuonna 2017) oli Varsinais-Suomessa. Työikäisiä heistä on eri arvioiden mukaan 30–40 prosenttia. Nykyiset työllistymistä tukevat palvelut eivät ota huomioon omaishoitajatilanteen monimuotoisuutta, joten tarvitaan uusia ratkaisuja.

Urheilu

Mika Suoraniemi aloittaa pelaajakoordinaattorin tehtävässä TPS:ssä.

Mika Suoraniemi.

Turun Palloseuran valmennuspäällikkönä aikaisemmin toiminut Mika Suoraniemi aloittaa uudessa roolissa TPS:n pelaajakoordinaattorina. Suoraniemi vastaa jatkossa pelaajakoordinaattorina jatkavan Tomi Kallion kanssa muun muassa pelaajarekrytoinnista.

Maalivahti Mujunen jatkaa TPS-miehistössä

Miikka Mujunen.

Veikkausliigaan noussut TPS lähtee kauteen kolmella maalivahdilla. Viime kauden ykkösmaalivahtina päättänyt Jere Koponen sai jo viime vuoden puolella rinnalleen Santeri Aaltosen , joka siirtyi Turkuun Ykkösen voittaneesta FC Hakasta. TPS:n kolmas maalivahti on jo ennestään tuttu Miikka Mujunen , joka on solminut uuden jatkosopimuksen viime kauden seuransa kanssa. Mujusen uusi sopimus kattaa kauden 2020.

Jälkipeli: Juhani Tammisen, 70, ura on ollut värikäs niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella

Ässien luotsina Turkuhallissa marraskuussa 1997.

Juhani Tamminen . Tami. Don Tami. Lion # 79…Yhdelle miehelle on kertynyt monta eri nimeä. Jokaisella on oma merkityksensä, sillä Kuusamakujan Aurinkokuningas on kehittänyt itselleen monta erilaista brändiä. Yhteistä niille kaikille on tunnettavuus.

Muodostelmaluistelun Challenger-kilpailu kantamaan nimeä Marie Lundmark Trophy

Marie Lundmark. Kuva onm vuodelta 2004.

Suomelle ensimmäistä kertaa myönnetyn muodostelmaluistelun Challenger-sarjan kilpailun nimi on julkaistu. Turussa 14.–17. tammikuuta 2021 järjestettävän kilpailun nimeksi tulee Marie Lundmark Trophy. Nimellä halutaan kunnioittaa suomalaisen Marie Lundmarkin tekemää määrätietoista työtä suomalaisen ja kansainvälisen muodostelmaluistelun eteen.

Tuttu pelaajarunko suuri tekijä Sami Haltian paluussa päävalmentajaksi

Vuonna 2016 Sami Haltia valmensi TPS:n naiset SM-hopealle. Se oli TPS:n ensimmäinen mitali 31 vuoteen.

Kun Kansallinen Liiga kesäkuun puolivälissä pyörähtää käyntiin, TPS:n vaihtopenkillä peliä johtaa tuttu mies. Kahden vuoden tauon jälkeen Palloseuran päävalmentajaksi palaava Sami Haltia puhkuu intoa. Ei kipinä valmentamiseen varsinaisesti missään vaiheessa kadonnut, mutta Haltia myöntää, että kauden 2017 jälkeen tauko oli paikallaan.

Jälkipeli: Don Tami menee tunteisiin – ja se on tarkoituskin

Juhani "Don Tami" Tamminen.

Ei voi kuin hämmästellä Juhani Tammisen suosiota, missä tahansa eri puolella Suomea hän liikkuukin. Selfien pyytäjiä on jonoksi asti. Omituista tässä on se, että Tami, etenkin ”Don Tami” on monien mielestä Suomen ärsyttävin henkilö. Ristiriita on siis melkoinen. Tami ei edes yritä tavoitella kaikkien suosiota, silti suosio on vankkumaton.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.