Jälkipeli: Jouni Gröndahlin pitkä ura kruunattiin vuoden 1968 Suomen mestaruudella

Heikki Suhonen (vas.), Heikki Mäki ja Jouni Gröndahl kuuluvat TPS:n Kunniagalleriaan. Heikki Suhonen (vas.), Heikki Mäki ja Jouni Gröndahl kuuluvat TPS:n Kunniagalleriaan. Kuva: Hannu Tuominen

”Maailma muuttuu, mutta Jouni Gröndahl on samannäköinen kuin hän, joka vuosikymmeniä sitten seisoi TPS:n maalitolppien välissä.”

Näin kerrottiin lehden haastattelussa vuosituhannen vaihteessa. Nyt, liki parikymmentä vuotta myöhemmin, voidaan todeta sama. Eikö tämä TPS-legenda vanhene lainkaan? Gröndahl on yhä samassa kuosissa kuin pelivuosinaan.

Jouni oli TPS:n maalivahti kolmella eri vuosikymmenellä. Ura alkoi TPS:n Suomensarjajoukkueessa 1955 ja päättyi 1970 saman seuran Mestaruussarja-joukkueessa. Viimeisellä kaudellaan Gröndahl toimi maalivahtivalmentajana ja osin varamaalivahtina. Vuonna 1970 tilastoihin ikuistettiin vielä yksi Mestaruussarjaottelu.–

– Vuonna 1969 pelasin vielä puolet otteluista. Kesällä 1970 oli varamaalivahti sekä maalivahtivalmentaja. Seuravilla kausilla olin pelkästään maalivahtivalmentaja, muistelee Gröndahl.

Gröndahl kuuluu siihen ikäluokkaan, missä urheilevat nuorukaiset harrastivat useita eri lajeja. Monien muiden kesällä jalkapalloa pelaavien kavereiden tavoin Jouni pelasi myös jääkiekkoa. Rooli varamaalivahtina jäi kuitenkin jalkapalloa pienemmäksi – etenkin, kun joukkueella oli käytössään vain yhdet maalivahdin varusteet. Myös jääpallo ja käsipallo tulivat Jounille nuorena tutuiksi, tietysti maalivahtina.

Gröndahl saavutti jalkapallossa yhden SM-hopean ja kahden pronssin lisäksi yhden SM-kullan.

TPS:n kauden 1968 SM-kultajoukkuetta on kutsuttu ”kaikkien aikojen Turun Palloseuraksi”, nykytermein ilmaistuna Gröndahl kuuluu seuran ”kultaiseen sukupolveen”. Kultakautena TPS pelasi vieraissa HJK:ta vastaan voittaen Helsingin Olympiastadionilla 6-1. Peliä on tituleerattu TPS:n kaikkien aikojen parhaaksi otteluksi.

1960-luvun lopulla jalkapalloilijan arki oli vielä tyystin toisenlainen kuin myöhempinä vuosina. Pelaajat opiskelivat tai olivat normaalissa työelämässä. Jalkapallo oli vain intohimoinen harrastus.

Se oli myös aikaa, milloin ei edes tiedetty tekonurmikentistä, puhumattakaan talvella lämmitettävistä peliareenoista. Talvi oli pitkä ja luminen. Turussa olosuhteet talviharjoitteluun olivat lähes olemattomat.

TPS:n kahdestakymmenestä pelaajasta muodostunut innokas porukka harjoitteli talvella 1968 Turun Normaalilyseon liikuntasalin ahtaissa tiloissa. TPS:n oli pakko tyytyä tiloihin, sillä Turku ei pystynyt tarjoamaan parempia. Itse lajiharjoittelu jäi sisätiloissa vähiin. Ulkona lenkkeiltiin kahdesti viikossa.

– Sali oli pieni. Ei siellä pallon kanssa mitään voinut tehdä. Se oli lähinnä kuntopiiriä venyttelyineen. Ulkokentät olivat lanattuja, mutta erittäin liukkaita. Me maalivahdit kävimme toisinaan Urheilupuiston painisalilla harjoittelemassa. Heitimme palloa painimatolla toisillemme ja harjoittelimme heittäytymistä.

Turkulaisen jalkapalloilijan suurta juhlaa oli, kun kevättalvella Kupittaan niin sanottu Sirkuskenttä aurattiin lumesta. Kevään ensimmäiset harjoituspelitkin pelattiin Sirkuskentän kuraisella hiekalla.

– Sirkuskenttä sijaitsi nykyisen Kupittaan Vitosen paikalla, mutta poikittain. Joskus pelattiin siellä talvellakin. Olosuhteet olivat toisinaan liukkauden takia hengenvaaralliset. Minun aikana ei vielä kiinnitetty ylimääräisiä nastoja kenkien pohjaan, Gröndahl nuistelee.

Kultajoukkueen valmentaja oli Rainer Forss. Hänellä oli menossa neljäs vuosi TPS:n päävalmentajana. Joukkue oli varsin nuori. Keski-ikä oli vain 21 vuotta. 53 maaottelun MaunoMutka ManuNurmi oli vanhin, joukkueen ikäpresidentti, 31 vuotta. Osa pelaajista, kuten Nurmi, Timo Nummelin ja Teuvo Andelmin, pelasi talven TPS:n lätkäjoukkueessa.

– Siihen aikaan kiekkoilijat pelasivat kautensa loppuun ja vasta sen jälkeen ilmestyivät jalkapalloharjoituksiin.

Joukkueen valmennus oli valmistautunut hyvin tulevaan kauteen. Oppia oli haettu ulkomailta asti. Forss oli käynyt opintomatkalla Saksassa seuraamassa Bundesliigan otteluita ja harjoituksia. Oppia on tarkoitus soveltaa Turussa.

Edelliskaudesta oli jäänyt paljon myös hampaankoloon. TPS taisteli kaudella 1967 pitkään mestaruudesta, mutta jäi lopulta pronssille. Mestaruuden vei Lahden Reipas, joka oli myös kauden 1968 ennakkosuosikki. Nuoren maalitykin, jo edelliskauden kirkkaimman tähden Tommy Lindholmin valmistautumista uuteen kauteen haittasi ylioppilaskirjoitukset ja armeijan suorittaminen.

Kesästä 1968 tuli koko kauden kestävä todellinen jännitysnäytelmä. Reipas ja TPS taistelivat aivan sarjan viimeiselle kierrokselle asti Suomen mestaruudesta. Moni muistaa vieläkin sen ottelun, kun syyskierroksella Reipas saapui Kupittaalle. Tuhansien turkulaisten jännätessä Kupittaan nurmella pelattiin ikimuistoinen Mestaruussarjaottelu.

Kauden 1968 Mestaruussarjajoukkueista monet ovat tuttuja nuoremmillekin: HJK, KPV, Haka, MP, Ponnistus, VPS, KuPS ja KTP. Sen sijaan nimet Upon pallo ja Porin Ässät kuulostavat jalkapallossa vieraammilta. Oleellista oli se, että Mestaruussarjan ottelut, täysi kierros, pelattiin vakiopäivinä. Voitosta sai kaksi pistettä ja tasapelistä yhden.

Kausi alkoi Sirkuskentän harjoitusotteluilla. ÅIFK hävisi 3-1 ja VPS 3-0. Piirisarjan otteluissa hävisivät sekä TuTo ja Pyrkivä. Valkeakoskella kaatui Haka.

TPS aloitti Mestaruussarjan vieraissa voittaen Mikkelin Palloilijat. Ensimmäisessä kotiottelussa tuli 1-3 tappio Kai Pahlmanin HJK:lle. Reipas pysyi pitkään sarjakärjessä, mutta vähitellen turkulaiset kavensivat lahtelaisten etumatkaa.

Vierasottelusta HJK:ta vastaan tuli ikimuistoinen. ”Haritun maalit veivät uskon Klubilta”, otsikoi Ilta-Sanomat. Rökälemäinen 6-1 voitto nosti raitapaidat sarjajohtoon tasapistein Reippaan kanssa. HJK:n ainoa lohtu ottelussa oli komea yleisömäärä – 12 539. Ottelu todisti myös, että TPS:llä ei ole turhaan neljää miestä maajoukkueessa (Lindholm, Nummelin, Raimo Toivanen, Jouni Jalonen). Pääkaupunkiseudun lehtien mukaan ottelun sankari oli kuitenkin maalivahti Gröndahl.

– Saatoin jonkun laukauksen torjuakin, mutta pelasimme joukkueena todella hyvin. Tosin Nummelin pukkasi pallon omaan maaliin, muistaa Gröndahl.

Elo- ja syyskuun vaihteessa tehtiin Kupittaalla turkulaista palloiluhistoriaa. TPS kohtasi kärkiottelussa Reippaan. Vieraat johtivat vielä puoliajalla rangaistuspotkulla, joka kimposi poikkihirrestä Gröndahlin selän taakse. Toisella jaksolla TPS tuli rinnalle ja ohi voittaen 3-2. Tulos tiesi sarjan piikkipaikkaa. Reippaan maalia vartioi tuleva TPS-maalivahti Göran Enckelman.

– Jotkut väittivät, että Nurmi teki maalin kädellään, joka hyväksyttiin. Parhaiten on jäänyt mieleeni valtava yleisömäärä.

Ottelussa Reipasta vastaan TPS:n tehdessä toisen maalinsa, tuupertui Tapani Rainio tajuttomana nurmenpintaan. Katsomosta lentänyt tyhjä pullo oli osunut Rauniota takaraivoon. Pullonheittäjää ei saatu kiinni.

Reipas-voiton jälkeen mestaruustaistoon tuli kuitenkin mutkia, kun jo seuraavalla kierroksella TPS hävisi vieraissa Upon Pallolle. TPS johti puoliajalla vielä kahdella maalilla. Kun Reipas voitti oman ottelunsa, oltiin taas tasapisteissä.

Toiseksi viimeisellä kierroksella TPS ja Reippaan ollessa tasapisteissä, Helsingistä kantautui Kupittaalle hämmentäviä väliaikatietoja. TPS:n voittaessa kotkalaiset Turussa HJK antoi samanaikaisesti lahtelaisille kunnon 7-1 selkäsaunan. Näin TPS oli ennen viimeistä kierrosta kahdella pisteellä sarjajohdossa.

Viimeisellä kierroksella TPS pelasi vieraissa tasapelin KPV:n kanssa. Kun myös Reipas pelasi tasapelin, tuli Suomen mestaruus Turkuun – yhdeksäntoista vuoden odottamisen jälkeen. Ratkaiseva ottelu Kokkolassa pelattiin arktisissa olosuhteissa. Lumi peitti kentän jo ennen ottelua ja lisää tuli taivaalta koko pelin ajan. Ottelu pelattiin päivällä, sillä Suomessa ei vielä silloin ollut mahdollista pelata iltavalaistuksessa. Lindholm teki ottelussa vielä yhden maalin varmistaen kauden maalikuninkuuden.

– Kentällä oli kymmenen senttiä lunta. Rajat vedettiin lapiolla. Ottelun olisi ilman mutta voitu peruttaa, mutta kun se oli viimeinen kierros. Ottelun jälkeen tulimme Kokkolasta takaisin Turkuun, mutta ei meillä ollut mitään mestaruusjuhlia. Ei kukaan ollut vastassa.

Vuoden 1968 kultajoukkueessa pelasivat:

Maalivahdit: Jouni Gröndahl (tuntikirjuri), Jouko Huovinen (mittamies), Jorma Ruokonen (hioja)

Puolustajat: Seppo Eräpuro (opiskelija), Rauli Nummi (varastonhoitaja), Reima Nummila (palomies)

Tukimiehet: Jouni Jalonen (merkonomi), Timo Nummelin (harjoittelija), Tapani Rainio (kirjansitoja), Wasilis Stratos (dieselasentaja), Pekka Toivanen (opiskelija), Raimo Toivanen (harjoittelija)

Hyökkääjät: Teuvo Andelmin (mittamies), Tapio Harittu (opiskelija), Kari Kuisma (opiskelija), Tommy Lindholm (opiskelija), Mauno Nurmi (edustaja)

Valmentaja: Rainer Forss

Huoltaja: Risto Lindman

Hannu Tuominen

Jouni Gröndahlin leikekirjoihin on taltioitunut paljon muistoja vuodelta 1968, jolloin TPS voitti Suomen mestaruuden. Jouni Gröndahlin leikekirjoihin on taltioitunut paljon muistoja vuodelta 1968, jolloin TPS voitti Suomen mestaruuden. Kuva: Hannu Tuominen
Kolme kovaa oman aikakautensa pelimiestä: Teuvo Andelmin (vas.) Jouni Gröndahl ja Aulis Laine. Kolme kovaa oman aikakautensa pelimiestä: Teuvo Andelmin (vas.) Jouni Gröndahl ja Aulis Laine. Kuva: Hannu Tuominen

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Sairashuoneenkadulla

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Sairashuoneenkatu 14:n kohdalla 2.-13. elokuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä.

Saijan koti keräsi kehuja Instagramissa, mutta kaunis sänky ei ollutkaan hyvä nukkua – halpajäljitelmät tulevat kalliiksi näistä syistä

Saija Vainio osti ensin halvan kopion, mutta vasta aito Tempur toi kunnon yöunet. COCONUTWHITEB

Esimerkkitapaus: Tempur-jäljitelmään haksahtaminen huononsi unen laatua, mikä lopulta johti tuplahankintoihin.

Lotossa yksi täysosuma

Loton kierroksen 30/2021 arvonnassa löytyi yksi ainoa täysosuma. Heinäkuun viimeisen päivän arvonta toi mikkeliläiselle nettipelaajalle 3,6 miljoonaa euroa.

Kysymyksiä Turun päättäjille

Kirjoittaja ihmettelee, mikseivät asukkaavat pääse suoraan valitsemaan pormestaria.

Nyt olisi korkea aika tulevan pormestarina ja kaupunginhallituksen henkilöiden alkaa miettiä järjellä mihin rahoja levitellä ja mitkä asiat ovat tärkeitä: vanhusten, lasten, nuorten, sairaiden, työttömien ja syrjäytyneiden asiat. Olisiko syytä unohtaa raitiovaunut, turhat sillat, ”hupitalot” ynnä muut vähemmän tärkeät hankkeet. Olisiko hyvä aloittaa aikaa parempaa?

Tapahtumatakuuta myönnetty lähes 73 miljoonaa euroa

Tapahtumatakuuta on myönnetty lähes 73 miljoonaa euroa. Tapahtumatakuun hakuaikaa on jäljellä vielä kuukausi. Hakuaika päättyy 31. elokuuta kello 16:15. Takuuta haetaan sähköisesti Valtiokonttorin verkkosivulla.

Suomen ainoa parkourfestivaali järjestetään Turussa

Parkouriin kuuluu hyppimistä, juoksemista, kiipeilyä ja tasapainoilua. Ville Leppänen (vas.) ja Joonas Palsio ovat suorittamassa usean eri liikkeen haastetta.

Suomen ainoa parkourfestivaali Sivistymättömät järjestetään 6.–8. elokuuta Turussa. Kolmipäiväisen festivaalin ohjelma koostuu erilaisista parkouraiheisista ohjelmanumeroista, jotka ovat lajin harrastajien itse toteuttamia. Ohjelmisto on julkaistu kokonaisuudessaan festivaalin nettisivuilla www.sivistymattomat.fi.

Eurojackpotissa jahdataan seuraavaksi 72 miljoonaa euroa, Suomeen kaksi yli 400 000 euron voittoa

Eurojackpotista ei löytynyt kierroksella 30/2021 yhtään täysosumaa. Ensi viikolla potissa on noin 72 miljoonaa euroa.

Paratiisi löytyi Metsolasta

Arttu, Teija ja Joni Hakula viihtyvät Metsolan tilalla kuin kotonaan. Perheeseen kuuluu myös 18-vuotias tytär.

Hakulan perhe remontoi satavuotiaan talon vapaa-ajan asunnoksi

Enemmistö tyytyväinen demokratiaan kotikunnassa

Enemmistön (61 %) mielestä ”demokratia toimii kaiken kaikkiaan kotikunnassani hyvin”. Vain neljännes (26 %) kiistää väitteen, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta. Tyytyväisyys kuntademokratian toimivuuteen on säilynyt muuttumattomana vuodesta 2017 (60 % -> 61 %).

Maksimissaan huvin vuoksi

Koetaanko rentoutuminen laiskuutena ja saamattomuutena?

Kesälomalla tai kesällä iskee pakottava tarve tehdä ja kokea asioita, jotta kesä olisi onnistunut. Yleensä neuvotaan vaihtamaan ihan fyysisesti maisemaa, sillä uusi ympäristö vie ajatukset arjesta ja auttaa mieltä irrottautumaan rutiineista.

Ennakointi ja maltti auttavat ohittamaan traktorin

Traktorit ja puimurit ovat yleensä siirtymässä toisesta työkohteesta toiseen ja ovat maantiellä vain pienen hetken.

Traktorit ja muut maataloustyökoneet ovat nyt liikenteessä. Liikenneturva muistuttaa, että traktorit ja puimurit ovat yleensä siirtymässä toisesta työkohteesta toiseen ja ovat maantiellä vain pienen hetken. Ohitukseen lähteminen saattaa olla täysin turhaa ja vaarantaa liikenneturvallisuuden.

Koronatartuntojen määrä nopeassa kasvussa Turussa

Turussa on todettu edeltävän seitsemän vuorokauden aikana 299 koronavirustartuntaa. Turun ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä n. 230/100 000/14 vrk (30.7.). Turun tartunnat ovat voimakkaassa nousussa. Tartunnanjäljitysprosentti edeltävältä kahdelta viikolta on noin 90 prosenttia.

Seilin taidetyöpajoissa pohditaan ihmisen ja muun luonnon pitkää yhteistä historiaa

Seilissä järjestettävissä yhteisöllisissä työpajoissa osallistujat saavat valita itse taidemuodon, joka voi olla esimerkiksi maalaamista, piirtämistä, valokuvausta tai kirjoittamista.

Seilissä 7. elokuuta pidettävissä taidetyöpajoissa pohditaan luonnon arvoja ja merkityksiä sekä ihmisen ja muun luonnon pitkää yhteistä historiaa Seilissä ja luodaan kokemuksista ja havainnoista taidetta.

Lauttarannan tulipalossa tuhoutui neljä lasikuituista moottorivenettä

Neljä lasikuituista moottorivenettä tuhoutui tulipalossa Ramstedtin venetelakalla Hirvensalon Lauttarannassa.

Mynäjoen valuma-alueella aloitetaan vesiensuojelutoimenpiteiden yleissuunnittelu

Yleissuunnitelma-alueen kartta. Valokuvassa Mynäjokea Nihteisissä.

Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry laatii Mynäjoen vesistöalueelle vesiensuojelutoimenpiteiden yleissuunnitelman Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimeksiannosta. Mynäjoen valuma-alue valikoitui kohdealueeksi, sillä siellä ei ole tehty kokonaisvaltaista koko valuma-aluetta kattavaa suunnittelua ja sekä Mynäjoen että Mynälahden vesien tila kaipaavat tilannetta kohentavia toimenpiteitä. Mynäjoen valuma-alue on suurimmaksi osaksi Mynämäen kunnan alueella, mutta osia siitä on Maskun, Nousiaisten ja Pöytyän kunnissa.

Moni eli kädestä suuhun korona-aikanakin, säästäjät panevat säästönsä sijoituksiin

Yli vuoden kestäneen koronapandemian aikana suomalaisten oma talous näyttää pysyneen entisellään. LähiTapiolan teettämässä kyselyssä 49 prosenttia yli tuhannesta vastaajasta kertoi, että heidän oman talouden budjettinsa on pysynyt kutakuinkin tasapainossa rajoitusajoista huolimatta.

Challenge Turku muuttaa liikennejärjestelyjä keskustassa ja ykköstiellä

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoiden kehotetaan käyttävän muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Raision kaupunginvaltuuston kokouksia voi jatkossa seurata suorana netissä

Raisio aloittaa kaupunginvaltuuston kokousten nettilähetykset.

Raisio aloittaa kaupunginvaltuuston kokousten nettilähetykset. Ensimmäinen netissä lähetettävä kokous pidetään maanantaina 9. elokuuta kello 18.

Urheilu

Neljä ensimmäistä kertaa

Kaatosade ei haitannut Interin mestaruusjuhlia kauden 2008 päätteeksi.

Stefan Håkansin Inter on tarjonnut komeita jalkapallohetkiä turkulasille

Puukkokatsomo: Oikea ratkaisu

Mattias Gestranius.

Kova päätös, mutta täysin oikea. Erotuomari Mattias Gestranius on tottunut urallaan koviin päätöksiin. Sellaiseksi voitaneen laskea myös viime sunnuntain Honka-Lahti-ottelun keskeyttäminen. Keskeytyksen syynä oli yleisöstä kuulunut rasistinen huutelu.

Otteluanalyysi: TPS:n kotitaaperrus jatkuu, MP nousi kahdesti tasoihin

Kasper Hämäläinen on TPS:lle tärkeä vahvistus.

TPS:n kotitaaperrus jatkuu. Kauden seitsemäs kotipeli tuotti jälleen vain tasapelin, mikä tarkoitti että kotivoittotili on yhä avaamatta. Mikkelin Palloilijat nousi kahdesti tasoihin ja pisteet jaettiin tuloksella 2-2.

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin

Challenge Turku -triathlon huipentuu puolimatkan SM-kisoihin.

Triathlontapahtuma Challenge Turku järjestetään 31.7.–1.8. Turun ja Aurajoen maisemissa jo kuudetta kertaa. Lauantaina kisataan nuorten Suomen Cupin osakilpailu sprint- ja supersprint-matkoilla, ja sunnuntaina kilvoitellaan triathlonin puolimatkan SM-mitaleista. Challenge Turku tarjoaa laadukkaan ja elämyksellisen kilpailun myös laajalle harrastajajoukolle. Tapahtuma järjestetään terveysturvallisesti Clean & Safe Turku -toimintamallin mukaisesti.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi TPS:aan

Serge Atakayi nähtiin Jaron paidassa jo kaudella 2015. Vastassa on Interin Egzon Belica.

Laitahyökkääjä Serge Atakayi siirtyy loppukaudeksi Miesten Ykköseen ja TPS:n paitaan. Hän siirtyy Turkuun SJK:sta loppukauden kattavalla lainasopimuksella. Atakayi on kotoisin alun perin Kongon demokraattista tasavallasta, mutta hän sai Suomen kansalaisuuden jo vuonna 2016. 22-vuotias Atakayi edusti vuodet 2016–19 Glasgow Rangersia.

Samoojan urakka alkaa

Kalle Samooja.

Turkulaisgolfari Kalle Samoojan urakka Tokion olympialaissa alkaa 29. heinäkuuta keskiviikon ja torstain välisenä yönä. 33-vuotiaalle turkulaiselle olympialaiset ovat uran ensimmäiset. Samooja ja toinen suomalaisgolffari Sami Välimäki ovat tulessa loppuviikon aikana aamuyön tunteina.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.