Olli Mustonen Turun filharmonisen orkesterin uusi taiteellinen johtaja

Olli Mustonen. Olli Mustonen. Kuva: Heikki Tuuli

Kapellimestari, pianisti ja säveltäjä Olli Mustonen on nimitetty Turun filharmonisen orkesterin taiteelliseksi johtajaksi. Mustonen aloittaa tehtävässään 1.1.2021. Kauden kesto on kolme vuotta, ja sopimukseen kuuluu kaksi optiovuotta. Mustonen on kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu huipputason taiteilija, jolla on maailmanlaajuinen kontaktipinta eturivin taiteilijoihin ja vahvat vaikuttajaverkostot kotimaassa.

Nimityksen myötä Mustonen tulee johtamaan orkesterin taiteellista suunnittelua. Tulevilla kausilla Olli Mustonen johtaa orkesteria ja tulee työskentelemään orkesterin kanssa monipuolisesti myös pianistin ja säveltäjän roolissaan.

Mustonen on suosittu taiteilijavieras Turussa ja yhteistyöllä Turun filharmonisen orkesterin kanssa on pitkät juuret. Edellisen kerran Mustonen esiintyi TFO:n kanssa marraskuussa.

– Meillä on Turun orkesterin kanssa pitkä yhteinen historia, olemmehan tehneet yhteistyötä eri muodoissa jo yli 35 vuoden ajan. On aina yhtä kohottavaa ja inspiroivaa palata johtamaan TFO:ta – orkesterissa on paljon vanhoja ystäviäni ja opiskelutovereitani, ja nykyään myös uudempia ystäviä. Tuntuu, että puhumme samaa musiikillista kieltä, ymmärrämme toisiamme, ja että yhteistyömme jatkuu aina siitä, mihin edellisellä kerralla jäimme. Orkesteri elää tavattoman mielenkiintoisia aikoja – näen TFO:n tulevaisuudennäkymät kirkkaina, valoisina ja täynnä suuria mahdollisuuksia, kommentoi Mustonen.

– Olli on ehtymätön musiikillisten ideoiden sampo. Jo alkanut tulevien kausien suunnitteluyhteistyö on osoittanut, että voimme odottaa huikeita konsertteja, monipuolisella ja yllättävällä ohjelmistolla, huippuvierailijoiden kera. Olemme todella iloisia, että pitkäaikainen yhteistyömme on johtanut tähän pisteeseen. Olli on inspiroiva kollega ja yleisöjen rakastama taiteilija, Turun uusi aarre, kommentoi Turun filharmonisen orkesterin intendentti Maati Rehor.

Mustosen persoonassa toiminta kapellimestarina, pianistina ja säveltäjänä yhdistyy kokonaisvaltaiseksi muusikkoudeksi harvinaisella tavalla.

Viime kausilla Mustonen on esiintynyt muun muassa Lontoon sinfoniaorkesterin, Mariinski-teatterin orkesterin ja New Yorkin filharmonikkojen solistina. Kapellimestarina hän on viime vuosina tehnyt yhteistyötä mm. Jerusalemin sinfoniaorkesterin ja lukuisten eurooppalaisten orkesterien kanssa. Perustamansa Helsingin Festivaaliorkesterin kanssa hän on tehnyt kiertueita Keski-Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa.

Mustosen sävellystyössä ovat viime aikoina keskeisellä sijalla olleet suurimuotoiset kamarimusiikkiteokset – viime vuosina ovat valmistuneet muun muassa pianokvintetto ja jousikvartetto. Syyskuussa sai Amsterdamissa ja Lontoossa kantaesityksensä Ian Bostridgelle ja Steven Isserlisille sävelletty, Kalevalaan pohjautuva Taivaanvalot – sinfonia tenorille, sellolle ja pianolle. Beethovenin 250-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Bonnin Beethovenhaus tilasi Mustoselta jousiseksteton, joka kantaesitettiin heidän Beethoven-festivaalillaan helmikuussa.

Mustosen levytystuotanto on laaja, ja sisältää esimerkiksi Edison- ja Gramophone-palkinnot saaneen Alkanin ja Šostakovitšin preludien levytyksen. Viime vuosien äänitteistä mainittakoon Beethovenin pianokonserttojen levytys, sekä RSO:n ja kapellimestari Hannu Linnun kanssa toteutettu Prokofjevin pianokonserttojen kokonaislevytys.

Mustonen on valittu vuoden 2019 Hindemith-musiikkipalkinnon saajaksi. Mustonen on palkittu myös Suomen kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla ja hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitali vuonna 2003.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Suomessa 1 163 koronatartuntaa, kuolleita yhdeksän

Suomessa on todettu 28. maaliskuuta kello 9.30:een mennessä yhteensä 1 163 laboratoriovarmistettua uuden koronaviruksen aiheuttamaa ovid-19-tautitapausta.

Yrittäjät: Yksinyrittäjätuki hyvä alku

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti perjantai-iltana yksinyrittäjätuesta, jota kunnat alkavat jakaa yksinyrittäjille. Tukeen varataan sataan miljoonaa euroa eduskunnan torstaina päättämästä miljardin euron tukisummasta.

Turku näyttävästi mukana maailman suurimmassa ilmastotapahtumassa WWF:n Earth Hourissa

Ihmiset eri puolilla maapalloa sammuttavat valonsa tunniksi kello 20.30-21.30.

Miljoonat ihmiset näyttävät jälleen Earth Hourissa, kuinka huoli ilmastosta ja luonnosta koskettaa ihmisiä ympäri maailmaa. Koronaviruksen vuoksi Earth Houria vietetään tänä vuonna turvallisesti kotona ja somessa. Lisäksi tunnettujen maamerkkien valot sammuvat useissa kunnissa ja kaupungeissa ympäri Suomen.

Alkutuotannon kriittiset alat tarvitsevat pikaisesti Suomeen 1 500 työntekijää

Suomessa on päätetty rajoittaa rajaliikennettä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Poikkeustilanteesta johtuen moni maa- ja puutarhatilan yritys on jäänyt vaille tarvitsemaansa ulkomaista kausityövoimaa.

Ukulele säestää ilmastovalomerkkiä

Jarmo Julkunen.

Kansainvälinen Earth Hour kiinnittää huomiota ympäristön tilaan ja ilmastokriisiin lauantaina 28. maaliskuuta kello 20.30–21.30. Valot sammuvat tunniksi eri puolilla maailmaa ilmaisten huolta ilmastonmuutoksesta.

Poliisi: Uudenmaan rajalla 121 käännytystä ensimmäisenä yönä, vain yksi sakko

Poliisi aloitti Uudenmaan liikkumisrajoituksen valvonnan lauantaina 28. maaliskuuta kello 00.00 yhteistyössä puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen kanssa. Liikkumisrajoituksen valvontaa on toteutettu yön aikana tarkistuspisteillä sekä liikkuvan valvonnan avulla.

Yöpymisten kokonaismäärä kasvoi 7,7 prosenttia alkuvuonna

Yöpymisten muutos tammi-helmikuu 2020/2019, %.

Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin tammi-helmikuussa yhteensä 3,51 miljoonaa kertaa. Määrä oli 7,7 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Kotimaisille matkailijoille kirjattiin 2,19 miljoonaa yöpymisvuorokautta ja ulkomaisille 1,33 miljoonaa vuorokautta. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 10,3 prosenttia ja ulkomaisten lisääntyivät 3,8 prosenttia edellisvuodesta.

Junien ravintolapalvelut sulkeutuvat lauantaina

VR:n kaukoliikenteen ravintolapalvelut suljetaan koronapandemian takia toistaiseksi lauantaista 28. maaliskuuta alkaen. Suurin osa asemien ravintola-, kioski- ja kahvilapalveluista on suljettu jo aiemmin. Myös Kolarin yöjunaliikenne jää tauolle, sillä suuret hiihtokeskukset ovat sulkeutuneet. Viimeiset Kolarin yöjunat kulkevat alkavana viikonloppuna.

Eurojackpotin potti nousee 90 miljoonaan euroon

Eurojackpotin kierroksen 13/2020 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla monikansallisen pelin potti nousee maksimilukemiin 90 miljoonaan euroon. Suomeen tuli perjantain arvonnassa yksi 5+1-tulos, jolla helsinkiläinen nettipelaaja voitti 659 000 euroa. Lisäksi Pudasjärvelle osui 155 000 euron voitto 5+0-tuloksella.

Kuluttajien luottamus heikkeni maaliskuussa, omaan talouteen uskottiin

Kuluttajien luottamusindikaattori.

Kuluttajien luottamusindikaattori oli maaliskuussa -7,1, kun se helmikuussa oli -4,5 ja tammikuussa -4,6. Viime vuoden maaliskuussa luottamusindikaattori sai arvon -2,3. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -1,7. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 2.–19. maaliskuuta 1 053 Suomessa asuvaa henkilöä. Valtaosa vastauksista saatiin ennen maaliskuun 13. päivää eli ennen hallituksen koronaviruspandemiaan liittyviä rajoitustoimia. Tilastokeskus julkaisee varsinaista kyselytietoa pandemian talousvaikutuksista huhtikuun aikana .

Poliisi joustaa ajo-oikeuden voimassa pysymiseksi tarvittavien lääkärinlausuntojen esittämisessä

Tietyissä tilanteissa poliisille tulee esittää lääkärinlausunto ajo-oikeuden voimassa pysymiseksi. Koronaviruksen takia terveydenhuolto on ruuhkautunut ja kiireettömiä lääkäriaikoja voi olla vaikea saada. Poliisi ottaa tämän huomioon ja joustaa mahdollisimman paljon asioiden käsittelyssä.

Paavo Nurmi Games siirtyi elokuulle

Paavo Nurmen kisat pidetään kesäkuun sijasta 11. elokuuta.

Paavo Nurmi Games siirtyy koronavirusepidemian takia elokuulle. Yleisurheilun World Athletics Continental Tour -kilpailusarjan kultakategorian kilpailun piti olla kesäkuun 9. päivänä, mutta se järjestetään Turussa tiistaina 11. elokuuta.

Ulkomailta saapuvien kontrolli tiukentuu

Lentokentällä on kiristetty tuntuvasti toimia ihmisten ohjaamiseksi turvallisesti kotiin tai karanteeniin.

Turun lentoaseman matkustajamäärästä 76 prosenttia kansainvälisistä lennoista

Matkustajat ulkomaan ja kotimaan lennoilla vuonna 2019.

Suomen lentokenttien kautta lensi viime vuonna yhteensä 26,3 miljoonaa matkustajaa. Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkustajia kertyi 22,0 miljoonaa ja muilla kotimaan lentoasemilla yhteensä 4,3 miljoonaa matkustajaa. Helsinki-Vantaan lentoaseman osuus oli 84 prosenttia kotimaan kenttien koko matkustajamääristä. Oulun lentoasemalla matkustajia oli 1,1 miljoonaa, Rovaniemen lentokentällä 0,7 miljoonaa ja Turun lentokentällä 0,5 miljoonaa matkustajaa.

Yksinyrittäjät voivat hakea tukea kunnilta koronavirustilanteessa

Työ- ja elinkeinoministeriö ja Kuntaliitto ovat valmistelleet rahoitusmallin yksinyrittäjille koronavirustilanteessa. Yksinyrittäjät voivat hakea kunnilta rahoitusta koronaviruksen aiheuttamiin vaikeuksiin. Haku on tarkoitus avata sen jälkeen, kun mallin ja toimeenpanon yksityiskohdat on saatu ratkaistua.

Merivartiosto: Suomen rajojen ylikulkuun liittyvät rajoitukset koskevat myös merialuetta

Suomi on rajoittanut väliaikaisesti ulkorajojen rajanylitysliikennettä ja palauttanut rajavalvonnan väliaikaisesti sisärajoille 19. maaliskuuta kello 00.00 alkaen 13. huhtikuuta kello 24:ään saakkai. Toimenpiteillä torjuntaan Covid-19-pandemian kansanterveydelle aiheuttamia uhkia.

Citykanien vähittäinen luontoevoluutio

Minä , mies ja kaksi nelijalkaista asumme nykyään oman mittapuumme mukaan maalla. Kyse on varsin subjektiivisesta landekäsityksestä, joka perustuu lähinnä seuraavaan pyhään kolminaisuuteen: meillä on piha, pihalla kasvaa lukuisia omenapuita sekä muuta kasvustoa ja lähimiljöö koostuu asfalttiviidakon sijaan puistosta, puskista ja pihanurmista.

KoroNalle-tempaus yhdistää käsityön ja luovuuden

KoroNalle tempaus sopii tehtäväksi yhdessä kodeissa, se voi olla myös kotikoulua viettävien lasten käsityöprojekti.

Käsityön suosio on noussut viime päivinä entisestään, moni kotona oleva on kaivanut keskeneräiset käsityöt kaapista ajankuluksi tai päättänyt nyt viimein opetella vaikka sen kuuluisan villasukan neulomisen. Onneksi netti on ohjeita pullollaan ja myös alueelliset taitoyhdistykset ovat vauhdilla kehittäneet uusi ohjeita, vinkkejä ja tekemispaketteja käsityöhön hurahtaneille kun perinteinen kurssitoiminta on tauolla.

Urheilu

Paavo Nurmi Games siirtyi elokuulle

Paavo Nurmen kisat pidetään kesäkuun sijasta 11. elokuuta.

Paavo Nurmi Games siirtyy koronavirusepidemian takia elokuulle. Yleisurheilun World Athletics Continental Tour -kilpailusarjan kultakategorian kilpailun piti olla kesäkuun 9. päivänä, mutta se järjestetään Turussa tiistaina 11. elokuuta.

Jälkipeli: Liigajoukkueet ovat tauolla, mutta FC Interin Jani Meriläinen näkee tilanteessa positiivisiakin näkökulmia

Veikkausliigajoukkueet siirtyivät tauolle. FC Inter ja TPS ehtivät pelata jo yhden kiihkeän keskinäisen ottelun Suomen cupissa. Veikkausliigan oletetaan alkavan kesäkuussa. Nyt pelaajat harjoittelevat omatoimisesti.

Kupittaan jalkapallokentät ovat hiljentyneet, mutta aluksi eivät aivan täysin. Siellä täällä ennen kenttien kokonaan sulkemista näkyi raikkaassa kevätilmassa yksittäisiä pelaajia pallottelemassa, laukomassa ja venyttelemässä. Nyt, kun Turun kaupunki sulki ulkoliikuntapaikat, ovat kentät pysyneet tyhjinä. Turussa, kuten kaikkialla Suomessa, myös Veikkausliigapelaajat ovat siirtyneet omatoimijaksolle.

Åboraakkeli: Hyötyykö Suomi olympialaisten siirrosta?

Tokion uusi olympiastadion on valmiina. Mutta nähdäänkö siellä kisoja?

Järkipäätös Tokion olympialaisten siirtämisestä tuli yllättävänkin nopeasti. Terveysseikkojen lisäksi päätös on hyvä myös urheilullisesti. Jos kisat olisi väkisin yritetty viedä läpi, olisi kisoissa saatettu nähdä poikkeuksellisen keskenkuntoisia urheilijoita eli tavallista huonompia tuloksia.

TPS:n jalkapallomiehistö kesälaitumille ennenaikaisesti

TPS-pelaajat on päästetty kesälomalle jo nyt.

Koronavirus ja sen leviämisen ehkäisemiseen liittyvät toimenpiteet ovat aiheuttaneet myös TPS:n Veikkausliigajoukkueelle monenlaisia muutoksia. Veikkausliigakausi alkaa vasta kesäkuussa. Se vaikuttaa monen muun asian lisäksi myös pelaajien lakisääteisiin lomiin. Vuosiloman pituuden on oltava yhtäjaksoisesti vähintään kaksi viikkoa ja vuosiloman aikana pelaajalle ei saa määrätä harjoittelua tai muitakaan työvelvoitteita.

Goesch starttasi Australiassa

 Henrik Goesch.

Turun Urheiluliittoa edustava triathlonisti Henrik Goesch pääsi aloittamaan kilpailukautensa Australiassa viime viikonloppuna. Viimeiset puoli vuotta Australiassa asunut Goesch osallistui Mooloolabassa sprinttimatkan kisaan. Talviharjoittelussaan pitkien matkojen harjoituksiin keskittynyt Goesch selvitti reitin ajassa reilussa 57 minuutissa ollen lopputuloksissa 46.

Jälkipeli: Moni pelaaja lopettaa Mikael Sandbergin tavoin parhaassa pelimiehen iässä

Kaudeksi 2016-17 Mikael Sandberg (kuvissa vas.) palasi kasvattajaseuraansa Turun NMKY:hyn (Kristika Turkuun) useamman Korisliigakauden jälkeen. Samalla myös Sandbergin opinnot alkoivat edistyä Turun kauppakorkeakoulussa. Ura Basketin nousu Korisliigaan mahdollisti Sandbergille vielä yhden kauden pelaamisen korkeimmalla sarjatasolla.

On kevät 2019. Kaarinalainen Ura Basket pelaa liigakarsintaotteluita loimaalaisia vastaan. Ura säilyttää Korisliigapaikkansa otteluvoitoin 2-0. Viimeisessä karsintaottelussa Uran Mikael Sandberg heittää parikymmentä pistettä ja ottaa toistakymmentä levypalloa. Ottelu jää ”Ässän” koripallouran viimeiseksi.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.