Turku aiotaan nostaa yritysten yhteistyöllä digitaalisen osaamisen keskukseksi
Turku Awakens-yhteisö aloittaa yhteistyön merilogistiikkaadigitalisoivan Awake.ai:n, sekä kaupunkidataan erikoistuneen Turun kaupungin omistaman Turku City Datan kanssa.
Nopeasti ideasta konkretiaan ponnistanut #turkuawakens -yhteisö luo tiiviillä yritysten välisellä yhteistyöllä Turkuun digitaalisen osaamisten keskuksen, joka tuo kaupunkiin lisää konkreettista ja merkittävän kokoluokan liiketoimintaa, jota harva yksin pystyisi toteuttamaan.
– Tavoitteenamme on luoda niin vahva yhdessä tekemisen kulttuuri, että pystymme pitämään osaajat alueella, kanavoimaan kaupunkiin yhä isompia ja myös kansainvälisiä hankkeita sekä parantamaan vähitellen koko Turun kilpailukykyä, kuvailee #turkuawakens-yhteisön yhtiökumppaninsa Ari Varjosen kanssa perustanut Saku Hautala.
Yhteisö perustettiin viime lokakuussa. Mukana on jo lähes sata kiinnostunutta yritystä tai tahoa. Yhteistyöhön on saatu mukaan myös kaupungin ja korkeakoulujen edustajat. Yhteistyöt ovat yhteisön ensimmäisiä avauksia. Tarkoitus on, että hankkeita kyetään toteuttamaan jatkuvasti ja myös poikkitieteellisillä toimialoilla valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.
Awake.ai on yksi Business Finlandin kasvumoottorikilpailutuksen voittaneista yrityksistä, joille on myönnetty pääomalainaa. Kasvumoottorirahoituksen tarkoitus on tuottaa Suomeen uutta miljardiluokan liiketoimintaa, rakentamalla kukoistava ekosysteemi ja markkinapaikka älysatamiin ja merilogistiikkaan liittyville palveluille sekä ratkaisuille.
Awake.ai:n ohjelmistoalusta ja uusi toimintamalli on herättänyt jo pilotointivaiheessa kiinnostusta merilogistiikan eri toimijoissa, keräten jo yli 50 yhteistyökumppania. Alkava yhteistyö Turku Awakens -yhteisön kanssa tulee kiihdyttämään entisestään kattavan ekosysteemin muodostumista toimialan ympärille.
– Turun talousalueelta löytyy runsaasti meriteollisuuden, koneoppimisen ja digitaalisten palveluiden erikoisosaamista. Hyvä osaaminen yhdistettynä kaupungin Smart and Wise Turku -hankkeen strategisiin tavoitteisiin (kaupunkiseudun hiilineutraalius vuonna 2029) luo erinomaisen ympäristön kehittää kestäviä ratkaisuja toimialalle yhdessä ja myöhemmin viedä kehitettyjä ratkaisuja yhteisvoimien ulkomaille, kertoo Awake.ai:n toimitusjohtaja Karno Tenovuo.
– Awake.ai:n tarve oman liiketoimintamallin ympärillä olevalle ekosysteemille on kuin rakennettu #turkuawakens -yhteisölle. Keräämme lähes sata kiinnostunutta yritystä yhteen korkeakoulujen ja kaupungin toimijoiden kanssa, ja tuotamme yhdessä yhdellä rajapinnalla asiakkaalle palvelua, kuvailee Hautala yhteistyötä.
– Asiakas voi siis keskittyä ydinliiketoimintansa rakentamiseen ja yhteisö tuottaa Awake.ai:n alustan päälle sovelluksia ja palveluita Awake.ai:n myyntikanavaan kansainvälisille markkinoille, Hautala jatkaa.
Ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen ja kaupungistuminen ovat globaaleja ilmiöitä, jotka haastavat kaupunkeja uudistamaan ja tehostamaan toimintaansa. Toiminnan uudistamisessa datalla ja digitalisaatiolla on keskeinen merkitys. Jotta uusista digitalisaatioon liittyvistä teknologioista kuten tekoälystä saadaan mahdollisimman suuri hyöty, tarvitaan sekä tiedonhallinnan kehittämistä että uutta osaamista.
– Olemalla mukana huippuosaajien #turkuawakens-yhteisössä kaupungin on mahdollista merkittävästi tehostaa innovaatiotoimintaansa, edistää yrittäjyyttä ja tukea sitä kautta talouskasvua, Turku City Data Oy:n toimitusjohtaja Jussi Vira sanoo.
Innovaatioiden käyttövoimana toimii laadukas data, jonka jalostamiseen ja organisointiin liittyviä menetelmiä kaupunki kehittää omistamansa yhtiön Turku City Data Oy:n kautta. Yhtiö toimii osana #turkuawakens-yhteisössä tavoitteenaan edistää taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää kaupunkidatan hyödyntämistä.
– Tämä yhteistyö on loistava lähtölaukaus yhteisön seuraavaksi hankkeeksi. Vaikka yhteistyö on vielä hyvin alussa ja suunta tarkentuu ensimmäisen vuosipuoliskon aikana, on tässä mahdollisuus konkreettisesti vaikuttaa koko kaupungin digitalisoimiseen, iloitsee Hautala.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)