Avaruusilmaston tuntemus saattaa parantaa pitkän aikavälin talvisääennusteita lähivuosina

Auringon magneettisesti aktiivisia alueita (kirkkaat) ja koronan aukkoja (tummat), joista virtaa nopeaa aurinkotuulta. Auringon magneettisesti aktiivisia alueita (kirkkaat) ja koronan aukkoja (tummat), joista virtaa nopeaa aurinkotuulta. Kuva: Oulun yliopisto

Avaruusilmastolla eli Auringon aktiivisuuden pitkäaikaisilla muutoksilla on merkittävä vaikutus Maan ilmakehään ja ilmastoon. Monimutkaisen systeemin ymmärtämiseen tarvitaan avaruusfysiikan ja ilmastotieteen yhteistyötä.

Oulun yliopistossa tutkitaan aurinkotuulen, geomagneettisen aktiivisuuden ja Maan lähiavaruuden energeettisten hiukkasten ja niiden ilmastovaikutusten pitkäaikaista ennustamista.

– Muutaman vuoden kuluttua voimme toivottavasti kytkeä avaruusilmaston muutokset pitkän ajan sääennusteisiin. Tämä saattaa parantaa esimerkiksi keskimääräisen talvisään ennusteita, sanoo tutkimusprojektin johtaja, dosentti Timo Asikainen Oulun yliopiston Avaruusilmaston tutkimusryhmästä.

1970-luvulta lähtien on tiedetty, että Auringosta yläilmakehään satavat hiukkaset saavat aikaan revontulien lisäksi myös kemiallisia muutoksia, jotka hajottavat otsonia. Otsonikerros absorboi Auringon UV-säteilyä ja muodostaa stratosfäärin noin 10–50 kilometrin korkeuteen, missä lämpötila nousee ylöspäin mentäessä. Stratosfäärin eli yläilmakehän lämpötilaan vaikuttaa otsonin määrä, ja kun se muuttuu hiukkaspommituksen seurauksena, myös ilmanpaine ja tuulien voimakkuus muuttuvat. Koko stratosfäärin dynamiikka muuttuu.

– Viimeisten 15 vuoden aikana on selvinnyt, että avaruuden hiukkaspommitus ei muuta vain stratosfäärin olosuhteita. Stratosfäärin muutokset heijastuvat myös alempaan ilmakehään, ja vaikuttavat näin maanpinnan tuuliin ja säähän, Asikainen sanoo.

Yhdysvallat on lähettänyt satelliitteja polaariradalle avaruuteen 1970-luvun lopulta lähtien. Satelliitit mittaavat muun muassa avaruudesta tulevaa energeettistä hiukkassadetta, joka törmää ilmakehään revontulialueella.

40 vuoden aikasarja on kiinnostava sekä avaruus- että ilmastotutkijoille, ja aineisto on avannut uusia mahdollisuuksia myös avaruusilmaston ilmastovaikutusten tutkimiselle.

– Kun satelliiteista saatua hiukkassarjaa ja eri puolilta maapalloa mitattuja talvilämpötiloja verrattiin samalta ajanjaksolta, saatiin tilastollisesti merkitsevä korrelaatio suurille alueille pohjoisella pallonpuoliskolla, Asikainen kertoo.

Suuri hiukkassade pyrkii tuottamaan leutoa säätä Pohjois-Euraasian alueelle ja kylmää Pohjois-Amerikkaan. Niin kutsuttu NAO-indeksi aiheuttaa samankaltaisen kuvion: kun NAO-indeksi on positiivinen, niin kovat lännenpuoleiset tuulet pitävät talven Suomessa lämpimänä ja sateisena. Kun NAO-indeksi on negatiivinen, niin Jäämereltä puhaltavat tuulet tekevät talvesta ankaran.

Hiukkaspommituksesta saadaan epäsuoraa tietoa geomagneettisten häiriöiden mittauksista ja auringonpilkkujaksoista. Kun sitä verrataan maan pinnan lämpötiloihin pitkällä aikajaksolla, nähdään, että hiukkaset selittävät noin viidesosan NAO-indeksin vaihtelusta.

Tilannetta mutkistaa se, että ilmakehän sisäinen tila näyttää vaikuttavan siihen, kuinka voimakkaasti hiukkasmekanismi vaikuttaa. Jos nämä sisäiset tekijät pystytään kartoittamaan tarkemmin, voidaan hiukkasten vaikutuksia ennustaa paremmin.

– Jos päiväntasaajan stratosfäärissä tuulee lännestä, niin hiukkasvirran vaikutus polaaripyörteeseen häviää aineistosta. Mutta jos otetaan lukuun vain ne talvet, jolloin päiväntasaajan stratosfäärissä tuulee idästä, ja verrataan hiukkasmäärää NAO-indeksiin, niin viimeisten 40 vuoden aikana hiukkasmäärä selitti melkein puolet NAO-indeksin vaihtelusta, Asikainen sanoo.

Suurin osa keskimääräisen talvisään muutoksista liittyykin ilmaston sisäiseen vaihteluun. Esimerkiksi kuluvan talven leutoutta hiukkaspommitus ei selitä, sillä se on tällä hetkellä vähäistä, mutta NAO-indeksi on voimakkaasti positiivinen. Hiukkasten osuudessa kokonaiskuvassa riittää vielä tutkittavaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Selvitysryhmä arvioi koronakriisin taloudellisia vaikutuksia

Työ- ja elinkeinoministeriö ja valtionvarainministeriö ovat asettaneet ministeriöiden oman analyysin tueksi selvitystyöryhmän laatimaan asiantuntija-arvion koronakriisin vaikutuksista ja toimenpiteistä, joilla Suomen taloudelle aiheutuvia vaurioita voidaan rajoittaa. Työryhmä arvioi myös toimia, joilla Suomi palautetaan kriisin jälkeen kestävän kasvun, korkean työllisyyden ja kestävän julkisen talouden uralle.

Kauppakeskus Hansa keskeyttää vuokran perimisen määräajaksi ravintoloilta ja kahviloilta

Hansassa ei peritä kahviloilta tai ravintoloilta vuokraa huhti- ja toukokuussa.

Kauppakeskus Hansa Ky:n omistajat ovat päättäneet keskeyttää ravintola- ja kahvilatoimijoiden vuokrien veloittamisen 1.4.–31.5. Hansakorttelissa. Tavoitteena on vuokralaisten liiketoiminnan jatkuvuuden edellytysten parantaminen.

Vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat koko viime vuonna eniten Helsingissä ja Turussa

Vanhojen osakeasuntojen hintojen kehitys neljänneksittäin, indeksi 2015=100.

Ennakkotietojen mukaan koko vuonna 2019 vanhojen kerros- ja rivitalojen hinnat nousivat hieman koko maassa. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat yli kaksi prosenttia, ja muualla maassa ne laskivat hieman.

Turun ammattikorkeakoulu hakijamäärissä kolmanneksi suosituin

Korkeakoulujen yhteishaku päättyi 1. huhtikuuta kello 15. Turun ammattikorkeakoululla oli yhteishaussa tarjolla yli 60 koulutusta tekniikan, liiketalouden, kulttuurin ja sosiaali- ja terveysalalla. Hakijoita koulutuksiin oli yli 16 000. Aloituspaikkoja nyt haettavissa koulutuksissa on noin 2 000.

Ennätysmäärä hakijoita Åbo Akademiin

Korkeakoulujen yhteishaku kandidaatti- ja maisterikoulutuksiin päättyi 1. huhtikuuta. Åbo Akademin osalta hakijamäärä nousi jo kolmatta vuotta.

Maalarinteipillä siistit rajat

Maalarinteippi on toimiva apuväline maalauksessa, jos sitä käytetään oikein. Teippi kannattaa kiinnittää seinään jo pari tuntia ennen maalaamista, jotta se varmasti pysyy. Se pitää irrottaa ennen kuin pinta on ehtinyt kuivua kokonaan, tai muuten se ei välttämättä enää irtoa.

Sepänkatu 2 suljetaan, opetustoiminta siirretään toistaiseksi Topeliuksen kouluun

Ympäristöterveys esittää tulosten pohjalta rakennus- ja lupalautakunnalle Sepänkatu 2:n kiinteistön asettamista käyttökieltoon.

Ympäristöterveys on arvioinut Sepänkatu 2:n kiinteistöstä otettujen mineraalikuitujen seurantanäytteiden tulosten pohjalta, etteivät tilat sovellu opetuskäyttöön. Sepänkatu 2:n opetustoiminta aiotaan siirtää loppukevään ajaksi toisiin tiloihin.

TOK laskee yli sadan tuotteen hintaa pysyvästi Prismoissa

- Haluamme helpottaa asiakkaidemme arkea tekemällä ruokalaskusta pienemmän. Torstaina 2. huhtikuuta laskemme pysyvästi noin sadan tuotteen hintaa kaikissa Turun Osuuskaupan Prismoissa ja noin 1000 tuotteen hintoja S-market Kaarinassa ja S-market Majakkarannassa Turussa. Jo aiemmin syksyllä laskimme hintoja Liedon, Paimion ja Paraisten S-marketeissa sekä S-market Vakka-Suomen kadulla Uudessakaupungissa. Tavoitteenamme on olla näiden alueiden asiakkaiden ykkösvaihtoehto ostospaikkaa valittaessa. Hinnat laskevat suosituimmissa tuotteissa jauhelihasta ja maidosta aina pesuaineisiin, kertoo marketkaupasta vastaava toimialajohtaja Mikko Junttila .

Arnon ostaa AB B.O. Parkin ja vahvistaa jalansijaansa Ruotsissa

Automaation, sähköistyksen ja pilvipalveluiden edelläkävijä Arnon Oy on ostanut ruotsalaisen sähköautomaation ja pneumatiikan tuotteiden valmistajan AB B.O. Parkin.

Suomessa 1 446 koronatartuntaa, kuolleiden määrä ei noussut

Tällä hetkellä potilastilanne raportoidaan erityisvastuualueittain potilassuojan takia, koska muissa kuin HYKS erityisvastuualueilla potilasmäärät ovat pieniä.Sairaanhoitopiirit muodostavat viisi erityisvastuualuetta, joiden keskuksena toimii yliopistollinen keskussairaala.

Testattuja koronanäytteitä on Suomessa noin 24 200 (+ noin 1 600). Laboratoriovarmistettuja koronatapauksia on 1 446 (+62). Tautiin on kuollut 17 ihmistä.

Omakanta helpottaa asiointia myös koronan aikana

Omakanta toimii etänä ja mobiilisti myös pandemian aikana. Viimeistään nyt kannattaa antaa Omakannassa suostumus siihen, että terveydenhuollon yksiköt näkevät myös muiden yksiköiden kirjaamat terveystietosi.

Asuntojen hinnat laskivat hieman helmikuussa viime vuoteen verrattuna

Vanhojen osakeasuntojen hintojen kehitys kuukausittain, indeksi 2015=100.

Kuukausitason ennakkotietojen mukaan alkuvuonna hinnat ovat laskeneet hieman viime vuoden vastaavasta ajankohdasta pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa. Tammikuuhun 2020 verrattuna hinnat ovat pysyneet lähes samalla tasolla pääkaupunkiseudulla ja nousseet hieman muualla Suomessa.

Varsinais-Suomessa 80 koronatartuntaa, seitsemän sairaalahoidossa

Koronatapausten määrä Varsinais-Suomessa lisääntyy hitaasti. Koko Varsinais-Suomen alueella 80 ihmisellä on todettu koronatartunta 31. maaliskuuta mennessä. Uusia tartuntoja on tiistain jälkeen todettu kahdeksan. Seitsemän potilasta on hoidossa Tyksin sairaaloissa.

Manillan kiinteistön vuokralaisille vuokra-alennus

Manillan vuokralaiset saavat 50 prosentin alennuksen vuokrasta kahdeksi kuukaudeksi.

Pro Manillasäätiö on päättänyt helpottaa koronaepidemian vuoksi ahdinkoon joutuneiden vuokralaistensa tilannetta. Säätiö myöntää 1. huhtikuuta alkaen 50 prosentin vuokra-alennuksen kahdeksi kuukaudeksi kaikille säätiön vuokralaisille. Lisäksi vuokralaisen erillisestä pyynnöstä voidaan vuokranmaksua siirtää kolmella kuukaudella ja siirretyille vuokrille laaditaan yksilöllinen maksuaikataulu takaisinmaksusopimuksineen, enintään 24

Järvien pinnat korkealla, Lounais-Suomen jokien virtaamat kasvuun

Sään lauhtuminen saa etenkin Lounais-Suomeen alkuviikolla kertyneen lumen sulamaan. Lisäksi loppuviikon ennustetut sateet saattavat vetenä tullessaan nostaa etelä- ja lounaisrannikon sekä Pohjanmaan maakunnan jokien pintoja. Virtaamat ovat Etelä-Suomessa pienentyneet maaliskuun loppupuolen vähäsateisen jakson aikana pysyttyään sitä ennen suurina aina marraskuusta jatkuneiden runsaiden sateiden vaikutuksesta. Suurten järvien laskujokien virtaamat pysyvät suurina vielä pitkään. Järvien ja laskujokien rannoilla kannattaa huolehtia laitureiden ja veneiden huolellisesta kiinnityksestä.

Nopea laajakaista -tukiohjelman avulla rakennettu jo 25 000 kilometriä valokuituverkkoa

Rakennetut verkkokilometrit yhteensä 2013-2019.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt yhteensä 76 miljoonaa euroa valtiontukea nopeiden laajakaistaverkkojen rakentamiseen. Tuki on jakautunut yhteensä 48 tuensaajalle ja niiden toteuttamille noin 190 laajakaistahankkeille. Kaikki tuetut verkot on toteutettu valokuidulla, joka mahdollistaa vähintään 100 megabitin symmetriset ja toimintavarmat laajakaistayhteydet.

Huoltovarmuuskeskus laajentaa tukea matkustaja-autolautoille

Huoltovarmuuskeskus varmistaa Helsingin ja Tallinnan välisiä välttämättömiä rekkakuljetusyhteyksiä myöntämällä liikennöintiin taloudellista tukea kolmannelle Suomen ja Viron välissä liikennöivälle alukselle. Tuki myönnetään kuukauden ajaksi ja se liittyy 25. maaliskuuta julkistettuun merikuljetusten varmistamisen kokonaisuuteen.

Maaliskuu tavanomaista lauhempi

Maaliskuu jatkoi lauhaa alkuvuotta. Maan eteläosassa maaliskuu oli harvinaisen lauha, etelärannikolla jopa poikkeuksellisen lauha. Maan lounaisosassa oli tavanomaista sateisempaa.

Urheilu

Niko Ahoniemi jatkaa Ketterässä

Niko Ahoniemi.

Viimeiset kaksi kautta Tuton runkopelaajiin kuuluneen 24-vuotiaan Niko Ahoniemen ura jatkuu Imatran Ketterässä Mestis-kaudella 2020–21. Ahoniemi teki Ketterän kanssa vuoden sopimuksen. Tamperelaislähtöinen Ahoniemi tuli Tutoon lainalle kesken kauden 2017–18. Tuton paidassa hyökkääjä ehti pelata 78 runkosarjaottelua merkkauttaen niissä tehot 33+34. Pudotuspeleissä Ahoniemi pelasi 29 peliä tehden niissä tehot 8+12.

Erkka Westerlund TPS:n uuden urheilun johtoryhmän ruoriin

Rauli Urama, Erkka Westerlund ja Saku Koivu.

Turun Palloseura vahvistaa urheiluosaamistaan ja vie jääkiekkoseuran toimintansa uudelle tasolle. Seuran urheilutoiminnan suunnittelusta ja seurannasta vastaa 1. toukokuuta alkaen HC TPS:n ja TPS Juniorijääkiekko ry:n yhteinen urheilun johtoryhmä. Ryhmään kuuluvat toukokuussa seuran urheilujohtajana aloittava Rauli Urama , Saku Koivu ja Erkka Westerlund , joka toimii myös johtoryhmän puheenjohtajana.

Nuorten Leijonien Kari Piiroinen Tuton maalille

Nuorissa Leijonissa Suomea edustanut 18-vuotias maalivahti Kari Piiroinen liittyy Tuton vahvuuteen Tapparan yhteistyöpelaajana.

Raatarilan toimenkuva laajenee

Santeri Raatarila.

Salibandyseura FBC:n miesten edustusjoukkueen päävalmentaja kaudella 2020–21 jatkava Santeri Raatarila toimii jatkossa seuran poikajunioreiden valmennuspäällikkönä. Valmennuspäällikön toimenkuvaan kuuluu kokonaisuudessaan pelaajapolun rakentaminen E-junioreista A-junioreihin. Osana uudelleen organisointia FBC käynnistää ensi vuonna A- ja B-junioreiden yhteisen akatemiatoiminnan.

Menestyksen maku: Conny Karlsson hallitsi EM-kuulakisoja Turussa 1997

Conny Karlssonin palkintokaapista löytyy muun muassa kolme Suomen mestaruutta 2000-luvun alkupuolelta.

Heinäkuussa 1997 järjestettiin ensimmäiset yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisat. Turku sai toimia kisojen näyttämönä ja moni suomalainen lähtikin kotikisoihin vahvalla latauksella. Yksi heistä oli kuulantyöntäjä Conny Karlsson , joka pääsi työntämään monen tutun ympäröimänä.

Jälkipeli: Kyllä tästä selvitään, vakuuttaa Tuto Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen

Venäläiset KHL-konkarit Alexander Nikulin (vas.) ja Dmitri Megalinsky synnyttivät melkoisen positiivisen pöhinän siirtyessään Tuton Mestis-joukkueeseen.

Tuto Hockeyn Lemminkäisenkadun toimistolla on vauhti päällä – huolimatta vaikeista ajoista. Intoa kevääseen antaa kesken jäänyt, mutta useita mielenkiintoisia tapahtumia sisältynyt viime kausi.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.