Tiktakista aikanaan tunnetuksi tulleen Petra Garganon sooloura kuvaa hyvin suomalaisen pop-musiikin sattumanvaraisuutta. Soolouraa on kestänyt runsas kymmenen vuotta, mutta eipä ole Petran nimeä hittilistoilla tai palkintogaaloissa näkynyt.

Soolouralle mahtuu kuitenkin hyvää kotimaista poppia. Varsinkin 2013 julkaistu Kaksi pintaa -levy on kestänyt kuuntelua.

Samaan lokeroon mennee myös Petran soolouran neljäs albumi Miljoona syytä. Levyltä löytyy monia hyviä biisejä, mutta sekä sävellykselliset että sovitukselliset ratkaisut ovat siinä määrin tavanomaisia, ettei Petran roolia kotimaisen musiikkibisneksen väliinputoajana tarvitse ihmetellä.

Petran musiikista puuttuu sannimainen suorasanainen uhmakkuus ja nykytrendien mukainen muotovaliotuotantosoundi, mutta toisaalta hänen musiikkinsa on myös kaukana Jenni Vartiaiselle tyypillisestä eteerisyydestä. Anna Puukin on viime vuosina lipunut keskiverto-popista kohti 80-lukulaisia vaikutteita.

Vaikka Petra tekeekin musiikkia trendivirtojen ulottumattomissa, uudeltakin levyltä löytyy hyvää ajatonta poppia.

Kenelle: Heille, jotka uskovat, että vielä koittaa aika, jolloin Petran sooloura huomioidaan asiaan kuuluvalla volyymillä.

Arvio: Tosin siihen menee aikaa, että iso yleisö huomioi näiden biisien arvon.

Ilkka Lappi