Alkoholinkäytön haittojen ei koeta koskettavan itseä

Syöpäjärjestöt selvitti 25–35-vuotiaiden naisten alkoholinkäyttöä. Alkoholi on tullut mukaan tilanteisiin, joihin se ei ennen kuulunut. Viinijoogan ja skumppa-spinningin ei ajatella lisäävän syöpäriskiä. Syöpäjärjestöt julkaisee aiheesta kolme videota, joissa on pääosassa YleX:n juontaja Jenni Poikelus.

Syöpäjärjestöt on selvittänyt 25–35-vuotiaiden erilaisissa elämäntilanteissa olevien naisten alkoholinkäyttöä. Kvalitatiivisessa kohderyhmäselvityksessä haastateltiin 29 eri elämäntilanteessa olevaa naista, ja yli 900 naista vastasi sähköpostikyselyyn.

Tavoitteena oli selvittää alkoholinkäyttöön liittyviä tarpeita ja tilanteita, alkoholinkäytön roolia naisten elämässä, erilaisten tahojen roolia ja elämäntilanteiden merkitystä naisten alkoholinkäytölle sekä naisten käsityksiä ja kokemuksia alkoholin haittavaikutuksista elimistölle.

Asenteet ja alkoholin käyttö muuttuvat naisen elämänkaaren aikana nuoruuden vapaudesta lapsiperheen vastuullisempaan alkoholin kulutukseen. Yli 30-vuotiaiden naisten elämässä alkoholinkäyttö voi vähentyä raskauden ja lapsien sekä aikuistumisen myötä. Vaikka elämäntilanne rajoittaa alkoholinkäyttöä, on alkoholilla kuitenkin tärkeä merkitys naisen elämässä.

Alkoholin käyttö on Suomessa viime vuosikymmeninä siirtynyt koteihin ja nykyisin suomalaisten yleisin juomispaikka on oma koti. Alkoholi on kuitenkin soluttautunut tilanteisiin, joihin se ei ennen ole kuulunut: urheiluun, käsitöiden oheen, lastenjuhliin, kotitöihin ja niin edelleen. Naisille tarjotaan myös heille räätälöityjä tapahtumia, kuten viinijoogaa ja skumppa-spinningiä, joissa alkoholi on läsnä. Selvityksessä kävi ilmi, että alkoholi luo naisen elämään taivaallisia tunteita, kuten yhteenkuuluvuutta ja ystävyyttä, rakkauden tunnetta, rohkeutta rikkoa rajoja, siirtymistä arjesta vapaalle, helpotusta huoliin ja hetkestä nauttimista.

Sosiaalisessa mediassa näkyy naisten alkoholinkäytöstä siloteltu kuva. Kuvat ovat mietittyjä, kauniita ja tunnelmallisia. Ne viestivät elämän tähtihetkistä ja nautiskelusta, yksin tai yhdessä, puolison tai kavereiden kanssa. Kuvat henkivät alkuillan tunnelmaa ja kertovat hetkien erityisyydestä. Kuvien postaamiseen liittyy kontrolli, millainen kuva itsestä halutaan antaa. Somessa näkyy myös alkoholimainontaa.

Alkoholilla on monia merkityksiä ja tutkittavien naisten mielestä se tuntuu olevan ratkaisu kaikkeen: kivaan ja kurjaan, arkeen ja juhlaan, yhdessä ja yksin. Alkoholi on usein läsnä kaikilla elämän osa-alueilla, niin töissä, vapaa-ajalla kuin kotonakin. Läsnäolon merkittävyys vaihtelee riippuen ammatista ja työpaikasta, puolisosta ja perheen tilanteesta sekä harrastuksista ja vapaa-ajanviettotavoista.

Naiset kertovat, että alkoholista kieltäytymistä joutuu selittelemään ja siihen täytyy olla jokin hyvä syy. Kysytään, onko nainen raskaana vai mikä häntä vaivaa, jos hän kieltäytyy alkoholista. Ei riitä, ettei vain halua juoda.

Alkoholikäytön riskirajaksi on määritelty naisilla seitsemän annosta tai enemmän viikossa, miehillä 14 annosta tai enemmän. Kun ihmiset ajattelevat alkoholinkäytön riskejä, ajatellaan lähinnä runsaasta kulutuksesta aiheutuvia pitkäaikaisia terveysriskejä. Alkoholin juomiseen liittyvät riskit koskettavat kuitenkin paljon suurempaa joukkoa ihmisiä.

– Mitä enemmän alkoholia käytämme, sitä suurempi on riskimme sairastua syöpään. Myös kohtuullinen alkoholinkäyttö kasvattaa syöpäriskiä, sanoo Syöpäjärjestöjen kehittämispäällikkö Virve Laivisto.

Jo varsin pienet alkoholimäärät lisäävät naisilla rintasyövän riskiä. Alkoholi lisää riskiä sairastua myös suun, nielun, kurkunpään, ruokatorven syöpään, haima- ja maksasyöpään ja suolistosyöpään.

Kaikki alkoholijuomat lisäävät syöpäriskiä. Syövän kannalta sillä ei ole merkitystä, juoko ihminen viiniä, olutta, siideriä vai viinaa. Alkoholi lisää riskiä sairastua myös moniin muihin sairauksiin. Alkoholi vaikuttaa naisen terveyteen ja hyvinvointiin monin tavoin. Se heikentää unta, lisää masennusta, muuttaa hormonitoimintaa esimerkiksi lisäten testosteronin määrää, joka muuttaa naisen elimistöä miehisemmäksi.

Syöpäjärjestöt haluaa kampanjallaan herätellä naisia miettimään omaa alkoholikäyttöään ja mahdollisuuksia vähentää tai lopettaa se.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Skopjesta saapuneille matkustajille tehtiin koronatesti Turun lentoasemalla

Turun kaupunki ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri avasivat lauantaina illalla Turun lentoasemalle terveysneuvontapisteen. Pohjois-Makedonian Skopjesta Turkuun saapuneet matkustajat testattiin ja ohjeistettiin omaehtoiseen karanteeniin. Lauantai-illan lennolla Turkuun saapui 157 matkustajaa, joille kaikille tehtiin koronatesti.

Hengitysliitto lahjoittaa korkeavirtaushappihoitolaitteen Tyksille

Hengitysliitto hankkii lahjoituksista ja keräyksistä saamillaan varoilla AIRVO 2 -laitteita, joilla helpotetaan erityisesti vaikeaa keuhkosairautta sairastavien hengitystä. Laitteet luovutetaan keskus- ja yliopistosairaaloiden käyttöön eri puolille Suomea.

Liikennevalot ajoittain pois käytöstä Pansiontiellä pylväiden vaihdon vuoksi

Liikennevalot ovat ajoittain pois käytöstä maanantaina ja tiistaina Pansiontiellä Nosturinkadun, Juhana Herttuan puistokadun, Kanslerintien ja Suikkilantien risteyksissä pylväiden vaihtotyön vuoksi.

Poliisilla kiireinen viikonloppu, Lounais-Suomessa 1 307 hälytystehtävää

Poliisilla oli perjantaiaamusta sunnuntaiaamuun helteisessä viikonlopussa Lounais-Suomessa 1 307 hälytystehtävää. Pahimmillaan yli 20 hälytystehtävää oli odotti vapautuvaa partiota. Samalla aikavälillä Lounais-Suomen poliisi on saanut hoidettavakseen 334 erilaista tutkinta-asiaa.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee kaksi ajokaistaa Koulukadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee kaksi ajokaistaa Koulukatu 21:n kohdalla. Työ aloitetaan maanantaina kello 18. Työn arvioitu päättymisajankohta on tiistaiaamuna kello 6.

Loton potti nousee kahdeksaan miljoonaan euroon, Jokerista 40 000 euron voitto Tampereentien Prismassa pelatulle riville

Loton kierroksen 32/2020 arvonnassa ei löytynyt täysosumia eikä 6+1 -oikein tuloksia, joten ensi viikolla potti kohoaa kahdeksaan miljoonaan euroon.

Varotoimia jatkettava edelleen

Varsinais-Suomen Demarinaiset on huolissaan siitä, että koronaviruksen vaikutukset naisvaltaisilla aloilla eivät mene nopeasti ohi. Koronavirus leviää edelleen maailmalla emmekä mekään voi olla varmoja syksyn tilanteesta. Varotoimia on jatkettava.

Taiteiden iltapäivä Turun tuomiokirkolla

Tuomiokirkolla vietetään Taiteiden iltäpäivää 13. elokuuta.

Torstaina 13. elokuuta ei tarvitse odottaa Taiteiden yöhön saakka, sillä Turun tuomiokirkolla järjestetään ohjelmaa jo puolestapäivästä lähtien. Keskipäivän lyöntien alla vietetään perinteistä keskipäivän ehtoollista.

Nainen ryösti vanhuksen teräaseella uhaten Turun keskustassa aamupäivällä

Turun keskustassa tapahtuneesta törkeästä ryöstöstä kaivataan havaintoja. 1930-luvulla syntynyt nainen ryöstettiin teräaseella uhaten aamupäivällä Turun keskustassa noin kello 10.30-10.45.

Kirkolliskokous alkaa Turussa ensi maanantaina, istunnot videostriimataan

Kirkolliskokous kokoontuu ensi viikolla uudella kokoonpanollaan Turussa. Toukokuusta poikkeuksellisesti elokuulle siirretty kokous kestää alustavan suunnitelman mukaan maanantaista perjantaihin (10.–14.8.).

Turkulaisdokumentaristien seitsemännessä jaksossa lähdetään jahtaamaan jatulintarhoja

Aleksi Kauppinen ja Iisa Niemi.

Turkulaiskolmikosta koostuvan Vox Turun dokumenttielokuvat käsittelevät Turun seutua, sen historiaa ja ihmisiä. Käsikirjoittaja-ohjaaja-toimittaja Aleksi Kauppinen aloitti videoiden teon viime vuonna ja jaksoja on julkaistu seitsemän. Uusin jakso, joka julkaistiin Youtubessa 1. heinäkuuta, käsittelee Turun seudun jatulintarhoja.

Nuorten EU-keskustelu Turussa – huippukokoukseen haki mukaan 142 nuorta

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi järjestää nuorten EU-huippukokouksen Turussa 27.–28. elokuuta. Nuoret käyvät vuoropuhelua päättäjien kanssa, työskentelevät työryhmissä eri EU-teemojen parissa ja asettavat täysistunnossa painopisteet tapahtuman yhteydessä julkaistavaan julkilausumaan. Nuorten EU-huippukokouksen tulokset esitellään tapahtuman päätteeksi myös komissaari Jutta Urpilaiselle. Tapahtuma on osa Turun Eurooppa-foorumia.

Kupittaan Feeniks Oy täyttää Manu Eventsin jättämän aukon

Santtu Kiili.

Turun Tiedepuistossa sijaitsevia ravintoloita ryhtyy pyörittämään Kupittaan Feeniks Oy. Teknologiakiinteistöt etsi kesäkuussa uutta ravintoloitsijaa BioCityssä, ElectroCityssä ja TriviumCityssä sijaitseviin ravintoloihinsa. Uuden toimijan etsintä tuli ajankohtaiseksi, koska koronarajoitukset ajoivat tiloissa ravintoloita pyörittäneen Manu Events Oy:n taloudellisiin vaikeuksiin. Yritys joutui lopettamaan toimintansa ja irtisanomaan vuokrasopimuksensa Teknologiakiinteistöjen kanssa.

Eurojackpotissa kaksi täysosumaa, Jokerista 20 000 euron voitto Paraisille

Eurojackpotin kierroksen 32/2020 arvonnassa löytyi kaksi täysosumaa. Espanjassa ja Saksassa pelatuilla täysosumilla voitti 38 miljoonaa euroa.

Ynnää fenkolia lisukkeeksi

Muutaman aineksen fenkolisalaatti

Kysely: Kuntaliitoksille selvä ei

Valtaosa suomalaisista (84 %) on sitä mieltä, että talouden rattaat olisi saatava pian liikkeelle. Muuten katoaa pohja kuntapalveluiden ja terveydenhuollon rahoittamiseksi. Tämä käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimuksesta. Kolme neljästä (75 %) vaatii, että jatkossa omassa asuinkunnassa pitää tehdä päätökset, mihin palveluihin rahaa ylipäätään laitetaan ja mistä palveluista voidaan leikata.

Minä, keski-ikäistyvä keskinkertaisuus

Yksi aikuistumisen vaikeimmista asioista on oman keskinkertaisuutensa hyväksyminen.

THL: Kymmeniä suomalaisia altistunut koronavirukselle yksityistilaisuudessa Virossa, lähes kaikki altistuneet asetettu karanteeniin

Kymmeniä suomalaisia on altistunut koronavirukselle Virossa järjestetyssä yksityistilaisuudessa. Suurin osa altistuneista on palannut Suomeen. Osallistujiin on oltu yhteydessä ja valtaosa heistä on asetettu varotoimena karanteeniin.

Urheilu

Puukkokatsomo: Eläköön ilmaiskanavat

Tuleva jääkiekkokausi palauttaa jääkiekon Liigan television ilmaiskanaville. Yksi olennainen osa kokonaisuutta on Subilla nähtävä perjantaikierroksen suora ottelu.

Otteluanalyysi: TPS:n kotituska jatkuu

Jonatan Johanssonin TPS:n kotivoittosarake näyttää edelleen nollaa.

TPS:n jalkapallomiehistön uusi päävalmentaja Jonatan Johansson onnistui piiskaamaan joukkueensa ensimmäisessä ottelussaan vierasvoittoon Rovaniemellä. TPS:n ensimmäistä kotiottelua odotettiin kieli pitkällä, mutta turhaan. Honka oli liian vahva vastus. Se voitti pelin ansaitusti maalein 0-2.

Rannikko jatkaa uraansa Vilppaassa

Teemu Rannikko loukkasi polvensa tammikuun alussa, mutta on kuntoutumassa ja jatkamassa uraansa..

Syyskuussa 40 vuotta täyttävä koripalloilija Teemu Rannikko on solminut Salon Vilppaan kanssa yhden vuoden mittaisen jatkosopimuksen, uransa viimeisen.

Amado lopettaa uransa, Loimu joutuu palaamaan pelaajamarkkinoille

Nick Amado.

Raision Loimu kertoi noin kuukausi sitten jenkkikeskitorjuja Nick Amadon täydentävän joukkueen kokoonpanon valmiiksi, mutta nyt raisiolaiset joutuvat käynnistämään uuden keskitorjujan hakuprosessin.

Nykyinen sarjataso kelpaa

Nina Kalmin mukaan naisten Korisliiga on kehittynyt isoin harppauksin viime vuosina, mutta samalla kuilu liigan ja 1. divisioonan välillä on kasvanut. – Vaatii nousijajoukkueelta kovaa panostusta, jos haluaa liigassa säilyä, Kalmi sanoo.

Riennossa yksilöiden kehittäminen on etusijalla

Otteluanalyysi: Inter sarjan kärkeen Furuholmin maaleilla

Timo Furuholm oli jälleen Interin sankari.

IFK Mariehamn jäi Interin jyrän alle Kupittaalla jalkapalloilun Veikkausliigan kamppailussa, mutta se oli silti hetken kiinni jopa pisteessä. Inter vei peliä mielin määrin, mutta kun se ei tehnyt paikoistaan toista maalia, maarianhaminalaiset nousivat Albion Ademin rangaistuspotkumaalilla tasoihin pelin lopussa. Inter kuitenkin kuittasi lähes välittömästi ja Timo Furuholm iski ansaitun 2-1-voittomaalin.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.