Ulkomaiset kasvikset voivat levittää uusia kasvien virustauteja kasvihuoneviljelmille

Ruokavirasto kartoitti kasvien viruksia yhteensä 26 ulkomaisesta, heinäkuussa myynnissä olleesta kasviserästä. Selvityksen mukaan ulkomaisten kasvisten mukana voisi levitä uusia virustauteja suomalaisille vihannesviljelmille. Koska virukset voivat helposti levitä vaikkapa käsissä, ei ulkomaisia kasviksia kannata tuoda vihannesviljelmälle edes eväänä. Kasveille tauteja aiheuttavat virukset eivät voi sairastuttaa ihmisiä, joten kasviksia voi aivan huoletta syödä.

Näytteitä otettiin viidessä eri kaupassa myynnissä olleista tomaateista, ananaskirsikoista, babypinaatista, vesi-, hunaja-, cantaloupe- ja galia-meloneista, kesä- ja myskikurpitsoista ja munakoisoista. Kartoitus oli kooltaan pieni, eikä anna kattavaa kuvaa kaikista mahdollisista kasviksiin liittyvistä riskeistä tai eri tuotteiden välisten riskien eroista. Kartoituksen tavoitteena olikin antaa vihannesviljelijöille lisää tietoa kasvisten mukana leviävistä viruksista.

Merkittävin havainto oli espanjalaisten vesimelonien mukana leviävä kurkun vihermosaiikkivirus (CGMMV). Suomessa se uhkaa kasvihuonekurkkuviljelmiä.

– Virus leviää siementen kautta, mutta herkästi myös työntekijöiden käsissä, jos he ovat vaikkapa hiljattain syöneet eväinään melonia, toteaa Ruokaviraston ylitarkastaja Jari Poutanen.

Kurkun vihermosaiikkiviruksen hävittäminen on vaikeaa, koska se on erittäin kestävä virus. Se voi säilyä jopa vuosia tartutuskykyisenä kasvijätteessä, työvälineissä, maassa ja vedessä. Virusta on silloin tällöin havaittu kasvihuonekurkkuviljelmiltä myös Suomessa aina 1960-luvulta lähtien ja on aina aiheuttanut merkittäviä satotappioita.

Virusta ei ole luokiteltu karanteenituhoojaksi, joten sen torjuminen jää viljelijän omalle vastuulle. Myytävissä kurkun taimissa sitä ei kuitenkaan saa olla.

Hollantilaisista, marokkolaisista ja espanjalaisista tomaateista löydettiin pepinon mosaiikkivirusta (PepMV). Tutkimuksessa ei kuitenkaan selvinnyt, oliko kyseessä viruksen lievä vai haitallinen kanta. Viruksen lievää kantaa käytetään joissakin maissa kasvien ”rokottamiseen” eli suojaamiseen haitalliselta kannalta.

Kolumbialaisista ananaskirsikoista löydettiin mahdollisesti kokonaan uusi tobamovirus tai sitten tupakanmosaiikkiviruksen harvinaisempi muoto. Niistä löydettiin myös Bromoviridae-heimoon kuuluva virus, joka voi olla Potato yellowing virus PYV tai jokin muu saman heimon virus. PYV:tä tiedetään esiintyvän Etelä-Amerikassa juuri ananaskirsikalla. Näiden virusten merkitystä suomalaisen vihannestuotannon kannalta ei kuitenkaan tiedetä.

Kasviviruksia tunnetaan erittäin paljon ja niistä monet voivat aiheuttaa merkittäviä satotappioita. Viljelijöiden kannattaa ehkäistä virusten leviäminen viljelmälle pesemällä ja desinfioimalla esimerkiksi kädet, työvaatteet, työvälineet ja vihannesten keruuseen ja kuljetukseen käytettävät laatikot.

Yhdistyneiden kansakuntien Elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n päätöksellä vuonna 2020 vietetään kansainvälistä kasvinterveysvuotta. Kasvintuhoojat voivat aiheuttaa huomattavia taloudellisia tappioita ja heikentää sadon määrää ja laatua uhaten ruoan saatavuutta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Pitkäsalmi, Pukinsalmen sisäosa, Raisionlahden pohjukka ja jäteveden purkupaikka ylsivät vain välttävään arvosanaan

Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy on toimittanut vuosiraportin Turun ympäristön merialueen velvoitetarkkailututkimuksesta vuodelta 2018. Raportin mukaan koko merialueen valuma-alueelta jäte-, joki- ja valumavesissä tullut kuormitus oli arviolta 42 tonnia fosforia ja 886 tonnia typpeä.

Kipeä olkapää? ”Olkapään vammat kannattaa hoitaa kuntoon”, sanoo olkapääortopedi

Olkapään vammaa ei kannata päästää kroonistumaan. Moni pelkää leikkausta, mutta ortopedin mukaan suurin osa olkapäävammoista saadaan kuntoon ilman leikkausta.

Matkailualan tapahtumassa etsitään tuhansia tekijöitä kotimaahan ja ulkomaille

Mikko "Peltsi" Peltola

Matkailu on kasvava ala Varsinais-Suomessa. Osaavaa työvoimaa tarvitaan jatkuvasti lisää. Turussa järjestetään 22. tammikuuta jo neljättä kertaa suosittu, matkailualan yrittäjille sekä opiskelijoille ja työnhakijoille suunnattu rekrytointitapahtuma nimeltä Matkailuhommiin! 2020 featuring European Job Day Tourism. Tilaisuuden tarkoitus on saattaa yhteen työnantajat ja työnhakijat sekä antaa näkyvyyttä matkailualan monipuolisille työllistymismahdollisuuksille ja alan yrityksille.

Raision seudun Vihreille uusi hallitus

Raision seudun Vihreät valitsi syyskokouksessaan Kristiina Engströmin jatkoon yhdistyksen puheenjohtajana. Uutena hallitukseen valittiin Mirva Salonen . Uusi hallitus järjestäytyi tammikuun kokouksessa, jossa Saila Rintee valittiin yhdistyksen varapuheenjohtajaksi ja Mirva Salonen sihteeriksi. Tuula Suomi valittiin jatkamaan taloudenhoitajana ja Tarja Ihander sai vastuun emäntänä.

Lämpöpumppujen myynti kasvoi lähes kolmanneksella

Lämpöpumppujen myynti kasvoi viime vuonna 30 prosenttia ja euromääräisesti vieläkin enemmän. Viime vuonna asennettuun 98 000 lämpöpumppuun investoitiin yli 600 miljoonaa. Miljoonan asennetun lämpöpumpun raja rikottiin viime vuonna.

Muutoksenhaun asiakirjoja jäi toimittamatta Kelan järjestelmävirheen vuoksi

Kelan tietojärjestelmästä löytyneen virheen vuoksi osa asiakkaiden 12.3.2018–3.12.2019 muutoksenhakuun liittyvistä asiakirjoista ei ole siirtynyt Kelasta sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan. Virhe koski 439 tapausta, ja asiakirjoja jäi toimittamatta yhteensä 8 548.

Maakuntahallitus: Rantarata ei kelpaa Tunnin junan vaihtoehdoksi

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on pyytänyt lausuntoa Väyläviraston Helsinki–Turku-välin nopeaa junayhteyttä koskevasta ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta (YVA).

Väylä ja VR FleetCare testaavat uutta teknologiaa liikennehäiriöiden vähentämiseksi

Vaihteissa esiintyneet viat aiheuttivat viime vuonna yli 5 000 häiriötä junaliikenteeseen.

Junaliikenteen sujuvuuden kannalta vaihteet ovat keskeisessä roolissa. Vaihde on radan liityntäkohta, josta junat ohjataan raiteilta toiselle.

Uudistettu henkilöasiakkaan sairauspäivärahan verkkohakemus otetaan käyttöön

Kelan henkilöasiakkaille tarkoitettu sairauspäivärahan verkkohakemus on tällä hetkellä poissa käytöstä. Sairauspäivärahaa voi hakea paperilomakkeilla tai puhelimitse. Uudistettu verkkohakemus pyritään avaamaan mahdollisimman pian.

Turun yliopisto ja Singapore Maritime Institute jatkavat innovaatioyhteistyötään

Innovaatioleirin osallistujat, mentorit ja yhteistyöorganisaatioiden edustajat leirin päätöstilaisuudessa.

Turun yliopisto ja Singapore Maritime Instituten järjestivät yhteistyössä jo toisen Innovation Camp -innovaatioleirin. Singaporessa 11.–16. tammikuuta järjestetyn leirin voittaja valittiin viime torstaina. Leiri järjestettiin yhteistyössä yrityskumppanien Jurong Portin, MacGregorin and The China Navigation Companyn kanssa.

Sakari Alhopuron säätiön apurahat haettavissa helmikuussa

Sakari Alhopuron säätiön apurahat suunnataan tänä vuonna lääketiedettä sekä monitieteistä ympäristötutkimusta, luonnon monimuotoisuutta ja luonnonsuojelua edistävään tutkimukseen.

Kuuleminen ehdotuksesta Suomen merenhoidon seurantaohjelmaksi vuosille 2020–26 käynnistynyt

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus pyytää yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa näkemyksiä Suomen merenhoitosuunnitelman seurantaohjelmasta vuosille 2020–26.

Nuori turkulaisyrittäjä kokoaa ulkosuomalaisten tarinat yhteen

Viime viikolla avattu suomalaisetmaailmalla.fi-sivusto kokoaa ja kertoo ulkosuomalaisten tarinoita. Sivusto on niittänyt paljon kiitosta ulkosuomalaisilta, jotka ovat kaivanneet yhteistä alustaa omien kokemuksiensa ääneksi.

Kaskenlinnan sairaalan hoitajakutsujärjestelmää korjataan

Kaskenlinnan hoitajakutsujärjestelmä rikkoutui perjantaina.

Kaskenlinnan sairaalan hoitajakutsujärjestelmä on edelleen pois käytöstä. Vikaa korjataan parhaillaan. Osastoille järjestetään tilapäistä, korvaavaa kutsujärjestelmää. Henkilökunnan turvahälytysjärjestelmä on toiminut koko viikonlopun ajan normaalisti.

DNA-näytteistä tietoa eläinkantojen levittäytymisestä eri maissa

Riistapäivillä Turussa pohdittiin vesilintukantojen hoitoa, monilajista kannanhoitoa sekä suurpetokantojen, erityisesti karhun ja suden, kannanhoitoa. Teemana oli pohjoismainen yhteistyö.

Tieteellinen seminaari Turun kaupungin synnystä ja kehityksestä täyttyi hetkessä

Runsaat ja paikoin erittäin hyvin säilyneet kulttuurikerrokset, vuosikymmeniä jatkunut kaupunkiarkeologinen kaivaustoiminta ja monipuolinen historiallinen lähdeaineisto tarjoavat tutkijoille erinomaiset mahdollisuudet lähestyä kysymystä kaupungin iästä.

Turku on Suomen vanhin kaupunki, entinen pääkaupunki ja merkittävä osa valtakunnallista historiaa. Virallisesti kaupunki vietti viime vuonna 790-vuotisjuhliaan. Laskenta aloitetaan paavin 23.1.1229 päiväämän bullan maininnasta, jossa Suomen piispa saa luvan siirtää piispanistuimen paremmalle paikalle. Arkeologisen tutkimustiedon perusteella Turun kaupunki syntyi – tai perustettiin – kuitenkin vasta noin vuoden 1300 tienoilla.

Yli puolet ladattavien hybridien kilometreistä ajetaan sähköllä

Lähes 85 prosenttia ladattavien hybridien haltijoista lataa autoaan kotona vähintään kolmesti viikossa ja päivittäin autoaan lataavien osuus nousee yli 70 prosenttiin.

Autoala selvitti syystalvella toteutetussa laajassa kyselytutkimuksessa ladattavien autojen käyttö- ja lataustapoja. Sähköautot hankitaan yleensä moniautoisiin talouksiin. Tutkimuksen mukaan yli puolet ladattavien hybridien ajokilometreistä ajetaan sähköllä. Sähköautoja ladataan erityisesti kotona ja työpaikalla. Sähköautojen ajokilometrit ovat bensiiniautoja suuremmat.

THL ja Kela selvittävät korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointia, 10 000 opiskelijaa saa sähköpostiinsa kyselyn

THL ja Kela toteuttavat keväällä laajan kyselyn korkeakouluopiskelijoille heidän terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus KOTT 2020 -kyselyn saa maaliskuussa 10 000 opiskelijaa Suomen yliopistoista ja ammattikorkeakouluista.

Urheilu

Lauri Tukonen palaa TPS-hyökkäykseen try out -sopimuksella

Lauri Tukonen.

Turun Palloseura vahvistuu 33-vuotiaalla laitahyökkääjä Lauri Tukosella . Tukonen liittyy HC TPS:n joukkueeseen maanantaina. Try out -sopimus kattaa aluksi viisi ottelua.

Rasmus Tirronen leikkaukseen, TPS:n maalivahtiosastolle vahvistusta Ruotsista

Rasmus Tirronen.

HC TPS:n maalivahti Rasmus Tirronen joutuu leikkauspöydälle. Tirronen operoidaan 27. tammikuuta. Se tarkoittaa TPS-vahdin kauden päättymistä ennenaikaisesti.

Jälkipeli: Jalkapallo on ollut Pauno Kymäläisen arkea koko elämän ajan

Leikekirjoihin on tallentunut paljon pitkän jalkapallonuran tehneen TPS-legenda Pauno Kymäläisen muistoja.

Naantalilaisen VG-62:n maakuntasarjaan 1960-luvulla nousseen joukkueen varamies, Turun Pyrkivän Suomisarja-joukkueen lupaava puolustaja, konttoristi ja parkettien partaveitsi, neljä kertaa peräkkäin Naantalin Vuoden urheilijaksi ja kerran Unikeoksi valittu taiteilijaluonteen omaava boheemi jalkapalloilija.

TPS joutuu maksamaan Jonne Virtaselle lähes 100 000 euroa ja oikeudenkäyntikulut perusteettomasta työsopimuksen purkamisesta

Jonne Virtanen.

Jonne Virtasen pelaajasopimuksen päättämiseen liittyvä erimielisyys on ollut välimiesoikeuden ratkaistavana. Välimiesoikeuden tuomiolauselman mukaan HC TPS Turku Oy velvoitetaan suorittamaan Jonne Virtaselle korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä yhteensä 98 500 euroa korkolain mukaisine korkoineen 27. lokakuuta lukien.

Åboraakkeli: TPS Salibandyn voittoputkelle jatkoa?

TPS on voittoputkessa.

TPS Salibandyn pelaaminen on nytkähtänyt nihkeän alkukauden jälkeen uomiinsa. Parhaillaan TPS on viiden ottelun voittoputkessa ja kymmenestä edellisestä Salibandyliigan ottelusta Palloseura on hävinnyt vain kerran. Tuonkin ottelun Oilersille vieraissa vain niukasti 8–6.

HC TPS:n yleisömäärä pudonnut harvinaisen rajusti

Punainen on ollut hallitseva väri tällä kaudella TPS:n kotiotteluissa.

Tyhjien penkkien punainen meri tai turkulainen purjehduskausi ovat käsitteitä, kun syksyisin puhutaan HC TPS:n kotiotteluiden yleisömääristä. Tällä kaudella yleisömäärät ovat kuitenkin sukeltaneet tavalla, jota ei voi laittaa pitkittyneen purjehduskauden piikkiin.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!