Matematiikan osaaminen ennallaan, luonnontieteissä heikkenemistä

OECD:n osaamistuloksia mittaavassa PISA-tutkimuksessa vuoden 2018 pääalueena oli lukutaito. Kolmen vuoden välein julkaistavassa tutkimuksessa suomalaisten 15-vuotiaiden lukutaito oli OECD-maiden kärkeä. Myös matematiikassa suomalaisnuorten osaamistaso on pysynyt samana vuoteen 2015 verrattuna. Luonnontieteiden osaaminen on laskenut.

PISA 2018 -arvioinnissa Suomen 15-vuotiaiden nuorten lukutaito (520 pistekeskiarvo) oli OECD-maiden parhaimmistoa yhdessä Viron (523), Kanadan (520), Irlannin (518) ja Korean (514) kanssa. Kaikista osallistujista Suomen edellä oli Kiinan PSJZ-alue (Peking, Shanghai, Jiangsu ja Zhejiang 555) sekä Singapore (549). Suomen kanssa samassa joukossa olivat myös Kiinan alueet Macao ja Hongkong, joiden osaaminen ei poikennut Suomesta tilastollisesti merkitsevästi.

Vuoden 2015 PISA-arviointiin verrattuna Suomen lukutaitopistemäärän keskiarvo laski kuusi pistettä, mutta muutos ei ole tilastollisesti merkitsevä. Lukutaidon osaaminen on pitkällä aikavälillä laskenut Suomessa, kuten OECD-maissa keskimäärin. Suomen pistemäärän keskiarvo laski 16 pistettä vuoteen 2009 ja 26 pistettä vuoteen 2000 verrattuna.

Suomalaisnuorten matematiikan osaaminen (507 pistekeskiarvo) oli edelleen selvästi OECD-maiden keskiarvoa parempaa. Suomi sijoittui OECD-maiden joukossa sijoille 7–13 ja kaikkien tutkimukseen osallistuneiden maiden ja alueiden joukossa sijoille 12–18.

Matematiikan osaamisen terävimpään kärkeen sijoittui seitsemän Aasian maata tai aluetta. Suomea tilastollisesti merkitsevästi paremmin menestyneet Euroopan maat olivat Viro (523), Alankomaat (519), Puola (516) ja Sveitsi (515). Suomen keskiarvo laski neljä pistettä vuoden 2015 PISA-tutkimuksesta. Matematiikan osaamistaso on siten pysynyt samana.

Luonnontieteiden osaamisessa Suomen nuorten pistekeskiarvo 522 oli OECD-maiden kärkeä heti Viron (530) ja Japanin (529) jälkeen. Suomen tulokset ovat laskeneet tasaisesti, vuodesta 2006 kaikkiaan 41 pistettä ja vuoden 2015 tuloksestakin tilastollisesti merkitsevästi yhdeksän pistettä.

Suomalaisnuorista erinomaisen lukutaidon tasoille sijoittuvien osuus (14,5 %) on säilynyt ennallaan (14,2 % vuonna 2009). Heikkojen lukijoiden osuus oli puolestaan lisääntynyt selvästi. Vuonna 2009 alle 2 tason lukijoita oli 8,1 prosenttia, mutta vuonna 2018 jo 13,5 prosenttia kaikista oppilaista. Maassamme on siten yhä enemmän nuoria, joiden lukutaito ei riitä opiskeluun ja yhteiskunnassa toimimiseen.

Oppilaiden väliset lukutaitoerot olivat vuonna 2018 suuremmat kuin kertaakaan Suomen PISA-tutkimusten historiassa. Oppilaiden välisten erojen kasvusta huolimatta suomalaiskoulujen välinen vaihtelu oli osanottajamaiden pienin, eikä se ole kasvanut verrattuna edelliseen PISA-tutkimukseen.

Alueellisessa vaihtelussa ei ollut merkittäviä muutoksia. Pääkaupunkiseudun oppilaiden keskimääräiset tulokset ovat edelleen kaikissa sisältöalueissa parempia kuin muualla maassa, mutta nämä erot ovat olennaisesti pienempiä kuin edellisellä PISA-kierroksella. Myös osaamisen vaihtelu oli pääkaupunkiseudulla muuta maata suurempaa.

Suomessa sukupuolten välinen lukutaidon osaamisero on ollut koko ajan osallistuvien maiden suurimpia, ja tälläkin kierroksella ero oli OECD-maiden suurin. Ero tyttöjen hyväksi oli Suomessa 52 pistettä, kun se OECD-maissa keskimäärin oli 30 pistettä. Pojissa heikkojen lukijoiden määrä on kasvanut vuoden 2009 jälkeen.

Vanhempien koulutus, ammatti ja kodin varallisuus (sosioekonominen tausta) olivat kaikissa maissa yhteydessä oppilaiden lukutaitoon. Suomessa ylimmän ja alimman sosioekonomisen neljänneksen keskimääräinen lukutaitoero oli 79 pistettä, mikä vastaa laskennallisesti noin kahden kouluvuoden opintoja. OECD-maissa vastaava ero oli 88 pistettä. Suomessa sosioekonomisen taustan yhteys oppilaiden osaamiseen voimistui vuodesta 2009, jolloin ero oli 62 pistettä. Oppilaan taustan vaikutuksen kasvaminen johtuu taustaltaan alimman neljänneksen heikentyneistä tuloksista.

Suomessa yhä useampi oppilas suhtautui kielteisesti lukemiseen. Vuoteen 2009 verrattuna lukemista mieliharrastuksenaan pitävien joukko on vähentynyt yhdeksän prosenttiyksikköä. Peräti 63 prosenttia suomalaispojista antoi myöntävän vastauksen väittämään ”Luen vain, jos on pakko”.

PISA 2018 –tutkimuksessa hyvinvointia tarkastellaan kokonaisuutena, johon kuuluvat oppilaan itseen, kouluympäristöön ja koulun ulkopuoliseen ympäristöön sijoittuvat materiaaliset ja asenteisiin liittyvät tekijät. Materiaalisilla ja objektiivisesti mitattavilla tekijöillä tarkasteltuna Suomi kuuluu maailman vauraimpien kansakuntien joukkoon, edellään Pohjoismaat, Kanada ja Australia.

Oppilaiden oma arvio tyytyväisyydestä elämäänsä (asteikolla 1–10) oli melko hyvää, keskiarvon ollessa 7,61. Kun tarkasteltiin elämään tyytyväisyyden yhteyttä osaamiseen, erottui Suomi muista maista ja alueista. Suomi oli ainoa maa, jossa sekä lukutaito että elämään tyytyväisyys olivat korkealla tasolla.

PISA-tutkimusohjelma selvittää kolmen vuoden välein 15-vuotiaiden nuorten osaamista lukutaidon, matematiikan osaamisen ja luonnontieteiden osaamisen sisältöalueilla. PISA-tulokset julkistetaan nyt seitsemännen kerran.

Vuoden 2018 PISA-tutkimukseen osallistui yhteensä 79 maata ja aluetta. Näistä 37 oli OECD-maita ja 42 niin kutsuttuja partnerimaita tai valtioiden sisäisiä alueita tai kaupunkeja.

Suomessa lukutaidon, matematiikan ja luonnontieteiden arviointitulokset saatiin kaikkiaan 5 649 perusopetuksen oppilaalta. Tutkimuksen Suomessa toteutti Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen ja Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskuksen yhteenliittymä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää ensi vuonna Oikeus oppia -nimisen perusopetuksen laadun ja tasa-arvon kehittämishankkeen, jolla parannetaan lasten ja nuorten oppimistuloksia ja vähennetään eriarvoistumista. Perusopetuksen laatu- ja tasa-arvo-ohjelmaan varataan 180 miljoonaa euroa vuosille 2020–22

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julistanut 31. lokakuuta haettavaksi valtion neljä miljoonan erityisavustuksen lukemisen kulttuuria ja lukutaitoa vahvistaviin toimenpiteisiin varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja 1–2 vuosiluokkien alkuopetuksessa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Sateet nostaneet vedenpintoja Etelä-Suomessa

Viime päivien runsaat sateet ovat nostaneet paikoin Etelä-Suomen jokien vedenpintoja. Maaperä oli helteisen ja vähäsateisen alkukesän jäljiltä kuivaa, mutta viimeisen kahden viikon aikana sateet ovat täyttäneet maavesivarastoja. Erityisesti lauantain rankkasateet saivat virtaamat paikoin reiluun kasvuun. Vielä alkuviikolla lähinnä kuuroluonteisia sateita esiintyy sääennusteiden mukaan monin paikoin, mutta keskiviikon jälkeen sateet jäänevät taas vähäisiksi.

Aurajoen rannalle syntyi Holz Kollektivin satojen metrien pituinen KaiPuu-yhteisötaideteos

KaiPuu 2020 on yhteisötaiteellinen teos Turussa, Aurajoen rannalla Tuomiokirkkosillan ja  Auransillan välillä.

Aurajoen rannalle on synnytetty Holz Kollektivin puihin kiinnittyvä satojen metrien pituinen KaiPuu yhteisötaideteos. Teos koostuu kaupunkilaisten kaipuun tarinoista.

Kaarinassa jyrsintä- ja päällystystöitä maantiellä 110 Peltolan ja Piikkiön välillä

Jyrsintä- ja päällystystyöt alkavat keskiviikkona 15. heinäkuuta maantiellä 110 Peltolan ja Piikkiön välillä. Tie on päällystettävällä osuudella nelikaistainen Peltolan ja Kaarinan välillä. Päällystystöitä tehdään Peltolan ja Kaarinan välillä molemmilla ajoradoilla, mutta toinen kaista on koko ajan liikenteen käytössä. Työmaan kohdalla on myös alennettu nopeusrajoitusta. Tällä kohteella liikennemäärät ovat päiväaikaan niin suuret, että liikennehaittojen minimoimiseksi työ tehdään yötyönä kello 18–6.

Väittelijä selvitti, millaisilla kuvioilla ruutupaperia voi värittää kompleksisesti

Etienne Moutot.

MSc Etienne Moutot tarkasteli Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan kompleksisia värityksiä ja niiden algoritmeja. Tutkimus koski Nivat'n otaksumaa, joka on toistaiseksi todistamaton matemaattinen väite.

Ruotsalaispuolustaja Johan Ivarsson TPS-paitaan

Turun Palloseura on solminut tulevan kauden kattavan sopimuksen ruotsalaisen puolustajan Johan Ivarssonin kanssa.

Ruokavirasto: Tarkkaile perunakasvustoja koloradonkuoriaisen varalta

Koloradonkuoriainen aiheutti mittavaa tuhoa 2000-luvun alkuvuosina useilla kaakkoissuomalaisilla perunapelloilla.

Suomessa ei ole todettu koloradonkuoriaisesiintymiä kesän 2016 jälkeen. Kuoriaisia voi kulkeutua Suomeen ilmavirtausten mukana niin etelästä kuin idästäkin, jossa niitä esiintyy yleisesti. On myös mahdollista, että kuoriaisia on voinut talvehtia suomalaisissa perunapelloissa. Yleisimmin koloradonkuoriaisia on Suomeen kulkeutunut kaakkoisten ilmavirtausten mukana. Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo ja Uusimaa ovat suurimman riskin alueita.

Työsuojeluviranomaiset käynnistäneet ammattikäyttöön tarkoitettujen henkilönsuojainten markkinavalvontahankkeen

Työsuojeluviranomaiset valvovat tänä vuonna koronavirukselta suojaavien, ammattikäyttöön tarkoitettujen henkilönsuojainten vaatimustenmukaisuutta.

Valaistus- ja kiveystyö jatkuu Piispankadulla ja Kasarmikadulla

Valaistus- ja kiveystyö jatkuu tällä viikolla Piispankadulla ja Kasarminkadulla. Ajokaista on kavennettu molemmilla kaduilla. Paikalla on liikenneopasteet. Työkoneita liikkuu liikenteen seassa. Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ilveskanta hienoisessa kasvussa

Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusimman kanta-arvion mukaan ilveskanta on kasvanut 11 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Vuodesta 2014 alkanut ilvesten määrän lasku näyttäisi pysähtyneen ja kääntyneen loivaan nousuun. Ennen metsästyskautta 2020/2021 Suomessa arvioidaan olevan 2 065–2 170 yli vuoden ikäistä ilvestä.

Ulkovalaistusurakka jatkuu Pansiontiellä

Pansiontien ulkovalaistusurakka jatkuu tällä viikolla Juhana Herttuan puistokadun ja Pahaniemensillan välillä sekä Suikkilantien ja Pansion satamatien välillä.

Ajokiellossa ollut huumekuski poliisin haaviin Satakunnantiellä

Poliisipartiolle ilmoitettiin sunnuntaina kello 20.20 rattijuopumusepäilystä Turussa Satakunnantiellä. Poliisipartio sai havainnon ilmoitetusta autosta ja sai sen pysäytettyä.

Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry järjestää Kupittaalla Kissapiknikin

Kissapiknik järjestetään toista kertaa tiistaina 28. heinäkuuta Kupittaalla.

Viime vuonna suuren suosion saavuttanut Kissapiknik järjestetään toista kertaa tiistaina 28. heinäkuuta kello 17. Järjestäjänä on Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry.

Moottoripyörällä törkeää ylinopeutta Naantalissa, kuskilla ei ajokorttia

Poliisipartio havaitsi Naantalin Aurinkotiellä Maskuntien liikenneympyrästä Naantalin keskustan suuntaan kovaa kiihdyttäneen moottoripyörän sunnuntaina kello 20.50.

Turun Messukeskuksen ja Restelin yhteistyö jatkuu

Resteliin kuuluva Food&Events Tapahtumaravintolat jatkaa Turun Messukuksessa ravintotoiminnasta vastaavana.

Kotimaiseen ravintola-alan yritykseen Resteliin kuuluva Food&Events Tapahtumaravintolat solmi kesäkuussa uuden sopimuksen Turun Messukeskuksen kanssa, joka jatkaa kahden toimijan pitkään kestänyttä yhteistyötä.

Puukauppa jäljessä edellisvuosista

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritysten puun ostomäärä yksityismetsistä oli tammi−kesäkuussa 18 prosenttia pienempi kuin edellisenä vuonna. Maaliskuusta lähtien puukauppaa on käyty edellisvuoden tahtiin. Sähköisten työkalujen käyttö tuo merkittäviä etuja puukauppaan.

Seppo Paju voitti frisbeegolfin Pro Tour -kilpailun Turussa

Seppo Paju.

Suomen frisbeegolfässä Seppo Paju on voittanut kotimaisen frisbeegolfin kärkikiertueen toisen osakilpailun Turussa Aninkaisten frisbeegolfradalla. Helpolla voitto ei tullut. Suomen kansainvälisesti menestynein ja tunnetuin frisbeegolfaaja sai tasoisensa vastuksen vasta 16-vuotiaasta Severi Saviniemestä , joka onnistui venyttämään kilpailun ratkaisua äkkikuolemapeliin.

Kaivutyö sulkee ajokaistan Kuninkaanväylällä Raisiossa elokuun alkuun asti

Kaivutyö sulkee ajokaistan Kuninkaanväylä 14:n kohdalla Raisiossa ja aiheuttaa haittaa molemmissa ajosuunnissa 3. elokuuta asti. Kevyenliikenteenväylä on kavennettu.

Rahapelien ikärajavalvontaa tehostetaan

Poliisihallitus on alkuvuonna selvittänyt ikärajavalvonnan toteutumista raha-automaattipelaamisessa. Arpajaislain mukaan alle 18-vuotiaan ei saa antaa pelata rahapelejä. Kielto on ehdoton.

Urheilu

Ruotsalaispuolustaja Johan Ivarsson TPS-paitaan

Turun Palloseura on solminut tulevan kauden kattavan sopimuksen ruotsalaisen puolustajan Johan Ivarssonin kanssa.

Seppo Paju voitti frisbeegolfin Pro Tour -kilpailun Turussa

Seppo Paju.

Suomen frisbeegolfässä Seppo Paju on voittanut kotimaisen frisbeegolfin kärkikiertueen toisen osakilpailun Turussa Aninkaisten frisbeegolfradalla. Helpolla voitto ei tullut. Suomen kansainvälisesti menestynein ja tunnetuin frisbeegolfaaja sai tasoisensa vastuksen vasta 16-vuotiaasta Severi Saviniemestä , joka onnistui venyttämään kilpailun ratkaisua äkkikuolemapeliin.

Jälkipeli: Kansallisessa Liigassa on haasteensa – TPS:ssä vapaaehtoisten työ on korvaamaton

Naisten pääsarjataso on nykyään Kansallinen Liiga. Sarjaa pelataan vahvasti amatööripohjalta. Ottelutapahtumissa vapaaehtoisten seuratyöntekijöiden panos on korvaamaton.

– Naisten edustusjoukkueen taustajoukko toimii vapaaehtoisten avulla. Ainoastaan joukkueen valmennustiimille maksetaan kulukorvauksia. Kukaan ei saa palkkaa. Pelaajillekaan ei makseta, mutta onneksi he eivät kuitenkaan itse joudu maksamaan liigatasolla pelaamisestaan.

Otteluanalyysi: Inter kylvetti Ilvestä, Furuholmille hattutemppu

Mies ja päähine. Kolme maalia tiesi Timo Furuholmille uran toista hattutemppua. Knalli tuli, sateenvarjoa ei sentään tarvittu.

Ilves vieraili Kupittaalla jo toisen kerran tällä viikolla jalkapallon Veikkausliigassa, mutta toinen visiitti ei ollut yhtä iloinen kuin ensimmäinen. Ilves löi tiistaina vajaanakin TPS:n 1-0, mutta nyt tuli Interiltä kunnolla turpaan 5-1. Interin Timo Furuholm löi maalillaan alkutahdit heti 3. minuutilla ja Ilvestä vietiin.

Åboraakkeli: Historian lehdille?

Inter pääsee kamppailemaan cup-kannusta kotiyleisön edessä.

Onneksi pelipaikka ei muuttunut, vaikka jalkapallon miesten Suomen cupin loppuottelun ajankohta vaihtui. Alkuperäisen aikataulun mukaan cup-pokaali piti jakaa toukokuun puolivälissä, mutta poikkeuksellisessa tilanteessa cupin finaali pelataan Kupittaan viheriöllä 3. lokakuuta.

Amerikkalaishyökkääjä Josh Kestner TPS-paitaan

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen sopimuksen amerikkalaishyökkääjä Josh Kestneri n kanssa. 26-vuotias oikean laitahyökkääjän reviirillä viihtyvä Kestner voitti viime kaudella ECHL:n pistepörssin sekä maalikuninkuuden. Hänet valittiin myös koko sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.