Perjantaina otetaan jälleen lapset mukaan töihin

Elina Pekkarinen. Elina Pekkarinen. Kuva: Jori Liimatainen

Lapsen oikeuksien viikko huipentuu valtakunnalliseen Lapsi mukaan töihin -päivään jo neljättä kertaa. Yli 800 työpaikkaa avaa ovensa työntekijöidensä lapsille perjantaina 22. marraskuuta. Päivän suosio ja tunnettuus on kasvanut vuosi vuodelta.

Tämänvuotiseen teemapäivään ovat ilmoittautuneet esimerkiksi Ikean Tampereen ja Kuopion tavaratalot, Naantalin kylpylä, Tikkurila Oyj, Pfizer Suomi, Danske Bank, Yle sekä useat eri virastot, ministeriöt ja kunnat.

– On hienoa nähdä, että Lapsi mukaan töihin -päivä tunnetaan Suomessa jo näin laajasti. Päivä on selvästi lisännyt suosiotaan vuosi vuodelta, toteaa lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.

– Lapset ja lapsiperheet huomioiva toimintakulttuuri työpaikoilla on tärkeää ja edistää työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista, Pekkarinen korostaa.

Turun yliopistollisen keskussairaalan Sydänkeskuksessa Lapsi mukaan töihin -päivää on vietetty jo kolmena vuotena. Tänä perjantaina Sydänkeskukseen odotellaan saapuvaksi noin 40 lasta.

– Odotamme heitä innolla. Haluamme antaa lapsille mahdollisuuden tutustua vanhemman tai läheisen ihmisen työpaikkaan, koska työpaikalla aikuinen viettää ison osan ajastaan. Kuka tietää, vaikka tutustumisesta jäisi myös pieni kipinä tulevaisuuteen ja tulevaan ammatinvalintaan. Aikaisemmista vuosista on erittäin mukavia kokemuksia, siksi henkilökunta on toivonut tätä tapahtumaa tällekin vuodelle, kertoo ylihoitaja Heidi Laine.

Viime vuonna Tyksin Sydänkeskukseen kutsuttiin nuorisoa. Nyt on alakouluikäisten ja sitä nuorempien lasten vuoro.

– Olemme järjestämässä lapsivieraille ikään sopivia, terveydenhuoltoon liittyviä tehtävärasteja, jotka sisältävät esimerkiksi sydänäänien kuuntelua, pulssin tunnustelua, verenpaineen mittausta ja pastillien jakoa lääkekuppeihin. Aikaisempina vuosina ohjelmaan on kuulunut muun muassa sydänaiheinen lyhyt luento sekä erilaisia harjoitteita kuten elvytystä tai injektion pistämistä. Yläkouluikäisille ja vanhemmille pidettiin myös ammattiesittelyjä, Laine luettelee.

Oulun kaupunki on tänä vuonna mukana Lapsi mukaan töihin -päivän vietossa toistamiseen.

– Oulu on ollut Unicefin lapsiystävällinen kunta joulukuusta 2017 alkaen, joten haluamme tuoda esiin tässäkin yhteydessä YK:n lapsen oikeuksien sopimusta ja Unicef lapsiystävällinen kunta -mallin perusedellytyksiä kohtelemalla lapsia tasa-arvoisina kunnan asukkaina. Päivän avulla he saavat tietoa kaupunkimme toiminnoista ja työtehtävistä. Olemmekin kannustaneet ja tukeneet kaikkia kaupungin yksiköitä lähtemään mukaan toimintaan, kertoo koordinaattori Eija Ruohomäki.

– Esimerkiksi yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden puolella lapsille järjestetään mittaus- ja suunnittelutehtäviä, lennokin rakentamista, reittisuunnistusta sekä aarteen etsintää, Ruohomäki havainnollistaa kaupungin järjestämää ohjelmaa.

Ravintolaruoan kotiinkuljetuspalveluja tarjoavana yrityksenä tunnetuksi tullut Wolt on sen sijaan mukana Lapsi mukaan töihin -päivässä ensimmäistä kertaa.

– Olemme innolla osana hanketta. Meille on tärkeää, että työntekijämme voivat joustavasti yhdistää työn ja muun elämän. On kiva toivottaa myös perheiden pienimmät vierailemaan toimistollamme ja osallistumaan elämänsä aikuisten työpäivään. Järjestämme heille Wolt-karkkikaupan ja leffailtapäivän. Näiden lisäksi lapsille on pitkin päivää tarjolla legoja, flipperi, lauta- ja palapelejä sekä värikyniä. Leikkihän on lasten työtä, toteaa Executive Assistant Karoliina Ratia.

Lapsiasiavaltuutetun toimisto, työ- ja elinkeinoministeriö ja Lastensuojelun Keskusliitto ovat koordinoineet kampanjapäivän suunnittelua yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa jo vuodesta 2016. Järjestäjät uskovat, että työpaikkojen kannustava ja työelämäkäytänteitä kehittävä ote takaavat sen, että työn ja perheen yhteensovittamisessa onnistutaan entistä paremmin.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Eloranta: Hallitus paikkaa korona-ajan oppimis- ja hyvinvointivajetta 120 miljoonan euron tukipaketilla

Hallitus julkisti perjantaina lisätalousarvion, johon sisältyi tärkeitä panostuksia lapsiin ja nuoriin korona-ajan oppimisvajeen korjaamiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Panostukset kohdistetaan erityisesti varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toisen asteen oppilaitoksille. Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) kiittää hallitusta lasten ja nuorten tulevaisuudelle tärkeistä lisäpanostuksista.

Zombiakkujen aiheuttamat tulipalot lisääntyvät kesää kohti

Käytöstä poistetut akut ja paristot eivät kuulu roskikseen, vaan voivat herätä siellä uudelleen henkiin ja aiheuttaa jopa tulipalon.

Viime vuonna paristoja ja akkuja vietiin kierrätykseen ennätykselliset yli kaksi miljoonaa kiloa. Silti merkittävä määrä jumiutuu kotien nurkkiin tai päätyy vääriin paikkoihin kuten sekajätteeseen, missä ne heräävät yhä useammin vaarallisesti uudelleen henkiin zombeina.

Tutkijoiden kehittämää tekoälymenetelmää hyödynnetään koronapotilaiden kuolleisuuden ennustamisessa

Tutkijoiden kehittämällä algoritmilla voidaan tarkasti ennustaa sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden kuolemanriskiä riippumatta potilaan rokotusstatuksesta tai virusvariantista.

Identiteetti vaikuttaa käyttäytymiseen liikenteessäkin

Tieliikenteen identiteetti vaikuttaa myös siihen, millaisessa valossa näemme muihin ryhmiin kuuluvat tienkäyttäjät.

Ihmiset liikkuvat liikenteessä eri tavoin. Rooli liikenteessä voi olla yhdentekevä tai se voi muodostua identiteetiksi, jossa tunnetaan vahvaa kuuluvuutta tiettyyn tienkäyttäjäryhmään. Identiteetti vaikuttaa myös siihen, millaisessa valossa näemme muihin ryhmiin kuuluvat tienkäyttäjät. Tieliikenteen identiteettejä tarkasteleva tutkimus julkaistiin Liikenneturvan selvityksiä-sarjassa.

Itsenäinen opiskelu, ajanhallinta ja vapaa-ajan puute huolenaiheena ensimmäistä vuottaan ammattikorkeakoulussa opiskelevilla

Vähän etukäteistietoa korkeakouluopinnoista ja -opiskelusta mutta melko hyvin pohjatietoa äidinkielestä, matematiikasta ja englannista. Huolia aiheuttavat erityisesti itsenäinen opiskelu, ajanhallinta ja vapaa-ajan puute. Tältä näyttää tutkimuksen valossa ensimmäistä vuottaan ammattikorkeakoulussa opiskelevien nuorten arki keskimäärin, mutta eroja syntyy ammatillisen- ja lukiokoulutuksen saaneiden välille.

Hyökkääjä Arttu Ilomäki Lukosta Turun Palloseuraan

Arttu Ilomäki (oik.) nähdään ensi kaudella TPS:n paidassa.

TPS on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen hyökkääjä Arttu Ilomäen kanssa. 30-vuotias Ilomäki siirtyy Turkuun Rauman Lukosta, jossa hän pelasi viime kaudella.

Aurinkoiset päivät herättivät luonnon kevätkukoistukseen

Luonto on alkanut kunnolla vihertää.

Vaikka toukokuun sää on ollut koleahko, on aurinko lähipäivinä paistanut ja kevät tuntuu ottaneen kunnon harppauksen eteenpäin. Luonto alkaa puhjeta täyteen keväiseen kukoistukseensa. Valkovuokot kukkivat nyt valkoisina kukkamerinä lehdoissa ja västäräkkien, noiden kesän tuojien, voi kuulla sirkuttavan koko maassa.

Piikkiö kutsuu viettämään kevätlauantaita koko perheen voimin

Piikkiö Päivä sekä Ammattiopisto Livian Tuorlan avoimet ovet ja Livia-tori palaavat toukokuun ohjelmaan kahden koronavuoden tauon jälkeen. Molemmat tapahtumat kutsuvat sekä paikalliset että kauempaa tulevat mukavan markkinahumun, ostosten ja koko perheen ohjelman pariin. Tapahtumapäivä on lauantai 21. toukokuuta kello 10–15.

Joukkuevoimistelun ja rytmisen voimistelun SM-kilpailut Kupittaan urheiluhallissa

Rytmisen voimistelun yksilösarjat ovat naiset ja nuoret.

Joukkuevoimistelun ja rytmisen voimistelun SM-kilpailut järjestetään 20.–22. toukokuuta Kupittaan urheiluhallissa. Kilpa-aerobicissa kilpaillaan Valkeakoskelle 21.–22. toukokuuta.

Teemu Kirjonen aloittaa elokuussa Åbo Akademin säätiön museojohtajana

Teemu Kirjonen.

Åbo Akademin säätiö on palkannut musiikin maisteri Teemu Kirjosen johtajaksi säätiön kolmelle museolle. Säätiön omistuksessa ovat museot Casa Haartman, Sibelius-museo sekä museo Ett Hem. Kirjonen aloittaa tehtävässään 1. päivä elokuuta ja tarkoituksena on kehittää toimintaa niin, että museot muodostavat ammattimaisen, arvostetun ja toimivan kokonaisuuden, jolla on vahva kansallinen profiili.

Järeitä säästöpuita jätetään aiempaa enemmän hakkuissa

Suomen metsäkeskus arvioi vuosittain, kuinka luontoarvot on huomioitu yksityismetsien hakkuiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Säästöpuita jätetään hakkuissa selvästi PEFC-metsäsertifioinnin vähimmäisvaatimusta enemmän ja ne ovat aiempaa järeämpiä. Vesistöjen suojakaistoissa on edelleen puutteita.

Uutta tietoa lihavuuden vaikutuksista ruskean ja valkoisen rasvan toimintaan

Teemu Saari.

Rasvakudosten toiminta on häiriintynyt ylipainoisilla henkilöillä. Väitöstutkimuksessaan FM Teemu Saari tutki lihavuuden vaikutuksia ruskean ja valkoisen rasvan rasvahappoaineenvaihduntaan ja verenkiertoon. Tutkimus osoitti, että lihavuus vähentää ruskean rasvan rasvahappoaineenvaihduntaa kylmässä ja huoneenlämmössä. Lisäksi Saari havaitsi tutkimuksessaan ruskean rasvan verenvirtauksen lisääntyvän ruokailun jälkeen. Lihavuusleikkaus parantaa Saaren mukaan ihonalaisen rasvan verenkiertoa ruokailun jälkeisessä tilassa, mutta lihavuusleikkaus ei kuitenkaan vaikuta vatsaontelon sisäisen rasvan verenkiertoon.

Metsäpalokausi lähestyy, tähystyslennot käynnistyvät

Vuoden ensimmäiset metsäpalojen tähystyslennot tehdään Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pirkanmaan maakunnissa. Sääennusteiden mukaan lennot saattavat laajeta lähiaikoina myös muihin Etelä-Suomen maakuntiin. Valtakunnallisesti tarkastellen lentojen laajamittaisempi käynnistyminen koko maassa ei ole vielä ajankohtaista.

Turussa pääsee viikonloppuna mattopyykille

Mattopyykille pääsee viikonloppuna.

Turun kaupungin matonpesupaikat saadaan avattua lauantaihin 21. toukokuuta mennessä Paattisten matonpesupaikkaa lukuunottamatta.

Poistotekstiilien keräyspiste Raision kirjastossa koko kesän ajan

Poistotekstiilien keräyspiste on Raision kirjastossa koko kesän elokuun loppuun saakka.

Raision kaupunginkirjaston aulan poistotekstiilien keräyspiste jatkaa kirjastossa elokuun loppuun saakka. Kirjastosalin porttien vieressä on farkkuhupulla päällystetty keräysastia, johon voi tuoda kotoa löytyvät poistotekstiilit.

Ympäristöpäivät kokoaa kirkon ympäristöväen Turkuun syyskuussa

Turku kokoaa 19.–20. syyskuuta evankelis-luterilaisen kirkon ympäristöväkeä – työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja muita kirkon ympäristövastuusta kiinnostuneita – joka toinen vuosi järjestettäville Kirkon ympäristöpäiville.

Meloksen konsertissa saa luvan kanssa nukahtaa

Uniasuista kuoroa johtaa nukkumattina musiikkipedagogi Sanna Kola.

Turkulainen pitkän linjan kamarikuoro Melos kutsuu kuulijat lauantaina 21. toukokuuta kello 15.30 Hannunniitun koululle kiireettömään ja rentouttavaan konserttiin, jossa yleisö saa luvan kanssa nukahtaa.

Turun ammatti-instituutin Niki Sipilä ja Jasper Juutinen Mestarikoulu-kilpailun voittoon

Niki Sipilä ja Jasper Juutinen.

Jo toista kertaa kisattava Mestarikoulu-kilpailu kisattiin vapautuneissa tunnelmissa Gastro Helsinki 2022 -tapahtumassa. Yhdessäolon ilo pitkän pandemia ajanjakson näkyi kilpailijoissa. Eri-ikäiset ja taustaiset neljä kokkiparia kilpaili hyvässä yhteishengessä kahden päivän ajan mestaruudesta. Turun ammatti-instituutti, TAI, Lemminkäisten koulutalo ja Omnia Espoo putsasivat pöydän.

Urheilu

Hyökkääjä Arttu Ilomäki Lukosta Turun Palloseuraan

Arttu Ilomäki (oik.) nähdään ensi kaudella TPS:n paidassa.

TPS on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen hyökkääjä Arttu Ilomäen kanssa. 30-vuotias Ilomäki siirtyy Turkuun Rauman Lukosta, jossa hän pelasi viime kaudella.

Joukkuevoimistelun ja rytmisen voimistelun SM-kilpailut Kupittaan urheiluhallissa

Rytmisen voimistelun yksilösarjat ovat naiset ja nuoret.

Joukkuevoimistelun ja rytmisen voimistelun SM-kilpailut järjestetään 20.–22. toukokuuta Kupittaan urheiluhallissa. Kilpa-aerobicissa kilpaillaan Valkeakoskelle 21.–22. toukokuuta.

Lina Lehtovaara Mestarien liigan finaaliin

Lina Lehtovaara,

Erotuomari Lina Lehtovaara on valittu naisten Mestarien liigan loppuottelun tuomariksi. Loppuottelu on Lehtovaaran neljäs ottelu kuluvan kauden Mestarien liigassa. Finaali pelataan 21. toukokuuta Torinossa. Finaalissa kohtaavat Barcelona ja Lyon. Lehtovaara tuomitsi taannoin myös Barcelonan puolivälierän avausosan Real Madridia vastaan. Paraislainen Lehtovaara on valittu myös kesän naisten EM-kisoihin.

Nilkkavamma päättää Ilari Mettälän uran

Ilari Mettälä.

28-vuotias Ilves-hyökkääjä Ilari Mettälä joutuu lopettamaan ammattilaisuransa. Kaudella 2020 syyskuussa vakavasti loukkaantunut Mettälä sai nilkkaansa kuntoutettua, mutta paluu pelikentille ei ole sujunut kivuitta.

TPS:n naisten uudet salibandykiinnitykset satsaus tulevaisuuteen

Ella Alanko-Salmisella on TPS:n historiassa merkittävä osansa. Ensi kaudella hänellä on mahdollisuus taistella mestaruudesta kasvattiseuransa paidassa.

Päättyneellä kaudella historiansa ensimmäisen Suomen mestaruuden voittanut TPS Salibandyn naisten joukkue on kovaa vauhtia rakentamassa joukkuetta, jolle realistinen tavoite on mestaruuden uusiminen.

Urheilukoulussa palvelukseen astuu lokakuussa kuusi Interin pelaajaa

Juho Hyvärinen.

Urheilukoulun kesälajien saapumiserään valittiin 79 urheilijaa 17 eri lajiryhmästä. Puolustusvoimien urheilukouluun valitut urheilijat aloittavat palveluksensa maanantaina 10. lokakuuta.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.