Suolisto on toiset aivot

Ruokavalio ja mieli liittyvät toisiinsa enemmän kuin moni tulee ajatelleeksi, ja ruoan yhteyttä suoliston ja mielen hyvinvointiin tutkitaankin jatkuvasti. Esimerkiksi kuiduilla on yhtälössä merkittävä rooli.

Yhä useampi suomalainen panostaa nykyään omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jonka tärkeimpiin osa-alueisiin lukeutuvat terveellinen ruokavalio sekä henkinen palautuminen ja mielen hyvinvointi.

– Ravitseva ruokavalio vaikuttaa positiivisesti mielenterveyteen – ja päinvastoin. Esimerkiksi ankaruus itseä kohtaan voi näkyä kroonisena laihduttamisena, mikä heikentää olennaisesti yleistä jaksamista. Tämä vuorostaan voimistaa entisestään mielen pahoinvointia, kuten masennusta, kertoo Terveystalon johtava psykologi Tuija Turunen.

Heikosti ravittuna päivä ei rullaa tavalliseen tapaan, mikä kuormittaa mieltä. Useimmat ihmiset reagoivat stressiin tai muuhun henkiseen kuormitukseen syömällä – ruoka ei maistu lainkaan, tai se maistuu liikaakin. Nykyajan hektinen elämänrytmi on omiaan ruokkimaan huonosti syömistä.

Tunne- ja lohtusyöminen ovat monille tuttuja termejä, mutta niitä ei kannata tuijottaa liian kapeakatseisesti.

– Tasapainoinen ruokavalio mahdollistaa myös ruoasta nauttimisen ja herkuttelun. Jos kuitenkin herkuttelee usein nimenomaan stressaantuneena, pettyneenä tai surullisena, on hyvä tiedostaa tämä tapa ja alkaa kiinnittää huomiota tunteeseen, joka herkkujen äärelle vie.

Ravinto vaikuttaa mieleen myös konkreettisesti. Tutkimuksissa on jo löydetty katetta ajatukselle suolistosta ihmisen toisina aivoina. Vastaus piilee suoliston mikrobikannassa ja elimistön välittäjäaineissa.

– Suoliston mikrobisto vaikuttaa suoraan siihen, millaisia aineita ja yhdisteitä elimistöömme muodostuu. Huono mikrobisto lisää tulehdusta ja suolen läpäisevyyttä päästäen elimistöön yhdisteitä, jotka ovat usein epäsuotuisia terveydelle. Hyvä mikrobisto puolestaan edistää terveydelle suotuisia asioita, ja lisäksi edistää monien muiden positiivisten vaikutustensa ohella mahdollisesti jopa mielen hyvinvointia. Tätä ilmiötä kutsutaan aivo-suoli-akseliksi, kertoo Terveystalon johtava ravitsemusterapeutti Mikko Rinta.

Jokaisen ihmisen suolistomikrobikanta on yksilöllinen. Siihen vaikuttavat esimerkiksi elämän aikana syödyt antibioottikuurit, sairaudet ja vastustuskyky. Toisilla ihmisillä mikrobisto tukee yleisterveyttä luonnostaan paremmin, toisilla heikommin. Asiaan voi kuitenkin jossain määrin itse vaikuttaa.

– Suoliston mikrobikantaa voi kohentaa panostamalla kuituihin, syöden kohtuullisesti hyviä rasvoja ja värikkäitä kasviksia sekä rajoittamalla punaisen lihan, runsasrasvaisten tai vähäkuituisten ruokien syöntiä. Nämä valinnat tukevat suoliston terveyttä ja sitä kautta kokonaisterveyttä – myös mielenterveyttä.

Suoliston ja mielen hyvinvoinnin yhteyksiä tutkittaessa painoarvoa on saanut erityisesti kuidun merkitys, sillä kuidut näyttäisivät ruokkivan valikoivasti nimenomaan suoliston hyödyllisiä bakteereita. Muun muassa marjoista, kasviksista ja täyshyväviljatuotteista saatava kuitu myös ehkäisee elimistön matala-asteista tulehdusta tasoittamalla verensokeritasoja. Myös folaatin ja B12-vitamiinin puutoksen on osoitettu olevan kiistatta yhteydessä masennukseen. Tietoa haetaan jatkuvasti lisää; suurennuslasin alla on yhä esimerkiksi suoliston mikrobiston vaikutus lihavuuteen.

– Monet yksittäisetkin ruokavalinnat ovat osoittautuneet merkityksellisiksi mielenterveyden edistämisessä. Esimerkiksi hedelmien, marjojen ja kasvisten käyttö edistää monin tavoin terveyttä ja tutkimuksissa on havaittu viitteitä siitä, että muun muassa mustikka saattaa madaltaa posttraumaattisen stressin riskiä, Rinta ja Turunen kertovat.

Ravitsemus, suolisto ja mieli ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa, mutta asia ei ole mustavalkoinen.

Esimerkiksi masentunut ihminen syö usein huonosti, ja huono syöminen voi ruokkia masennusta. Kumpi on syy ja kumpi seuraus?

– Ihminen on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Masennus ei parane, vaikka lautanen olisi täynnä värikkäitä kasviksia, eikä pelkkä vähäkuituinen ruokavalio johda mielen pahoinvointiin. Mieltä on kuitenkin helpompi hoitaa, kun ihminen on hyvin ravittu, Turunen huomauttaa.

Kun mieli kohenee, se voi sysätä liikkeelle ketjureaktion, joka poikii hyvää muillakin osa-alueilla.

– Tällöin ihminen alkaa usein kiinnostua myös liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta. Kun yhtä asiaa petrataan, positiivinen kierre usein vahvistuu, sanoo Turunen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turun yliopiston entinen rehtori, kasvitieteen professori Arne Rousi kuollut

Arne Rousi.

Turun yliopiston entinen rehtori ja kasvitieteen professori Arne Rousi on kuollut 88-vuotiaana. Rousi toimi rehtorina vuosina 1987–93.

Sateet nostaneet vedenpintoja Etelä-Suomessa

Viime päivien runsaat sateet ovat nostaneet paikoin Etelä-Suomen jokien vedenpintoja. Maaperä oli helteisen ja vähäsateisen alkukesän jäljiltä kuivaa, mutta viimeisen kahden viikon aikana sateet ovat täyttäneet maavesivarastoja. Erityisesti lauantain rankkasateet saivat virtaamat paikoin reiluun kasvuun. Vielä alkuviikolla lähinnä kuuroluonteisia sateita esiintyy sääennusteiden mukaan monin paikoin, mutta keskiviikon jälkeen sateet jäänevät taas vähäisiksi.

Aurajoen rannalle syntyi Holz Kollektivin satojen metrien pituinen KaiPuu-yhteisötaideteos

KaiPuu 2020 on yhteisötaiteellinen teos Turussa, Aurajoen rannalla Tuomiokirkkosillan ja  Auransillan välillä.

Aurajoen rannalle on synnytetty Holz Kollektivin puihin kiinnittyvä satojen metrien pituinen KaiPuu yhteisötaideteos. Teos koostuu kaupunkilaisten kaipuun tarinoista.

Kaarinassa jyrsintä- ja päällystystöitä maantiellä 110 Peltolan ja Piikkiön välillä

Jyrsintä- ja päällystystyöt alkavat keskiviikkona 15. heinäkuuta maantiellä 110 Peltolan ja Piikkiön välillä. Tie on päällystettävällä osuudella nelikaistainen Peltolan ja Kaarinan välillä. Päällystystöitä tehdään Peltolan ja Kaarinan välillä molemmilla ajoradoilla, mutta toinen kaista on koko ajan liikenteen käytössä. Työmaan kohdalla on myös alennettu nopeusrajoitusta. Tällä kohteella liikennemäärät ovat päiväaikaan niin suuret, että liikennehaittojen minimoimiseksi työ tehdään yötyönä kello 18–6.

Väittelijä selvitti, millaisilla kuvioilla ruutupaperia voi värittää kompleksisesti

Etienne Moutot.

MSc Etienne Moutot tarkasteli Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan kompleksisia värityksiä ja niiden algoritmeja. Tutkimus koski Nivat'n otaksumaa, joka on toistaiseksi todistamaton matemaattinen väite.

Ruotsalaispuolustaja Johan Ivarsson TPS-paitaan

Turun Palloseura on solminut tulevan kauden kattavan sopimuksen ruotsalaisen puolustajan Johan Ivarssonin kanssa.

Ruokavirasto: Tarkkaile perunakasvustoja koloradonkuoriaisen varalta

Koloradonkuoriainen aiheutti mittavaa tuhoa 2000-luvun alkuvuosina useilla kaakkoissuomalaisilla perunapelloilla.

Suomessa ei ole todettu koloradonkuoriaisesiintymiä kesän 2016 jälkeen. Kuoriaisia voi kulkeutua Suomeen ilmavirtausten mukana niin etelästä kuin idästäkin, jossa niitä esiintyy yleisesti. On myös mahdollista, että kuoriaisia on voinut talvehtia suomalaisissa perunapelloissa. Yleisimmin koloradonkuoriaisia on Suomeen kulkeutunut kaakkoisten ilmavirtausten mukana. Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo ja Uusimaa ovat suurimman riskin alueita.

Työsuojeluviranomaiset käynnistäneet ammattikäyttöön tarkoitettujen henkilönsuojainten markkinavalvontahankkeen

Työsuojeluviranomaiset valvovat tänä vuonna koronavirukselta suojaavien, ammattikäyttöön tarkoitettujen henkilönsuojainten vaatimustenmukaisuutta.

Valaistus- ja kiveystyö jatkuu Piispankadulla ja Kasarmikadulla

Valaistus- ja kiveystyö jatkuu tällä viikolla Piispankadulla ja Kasarminkadulla. Ajokaista on kavennettu molemmilla kaduilla. Paikalla on liikenneopasteet. Työkoneita liikkuu liikenteen seassa. Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ilveskanta hienoisessa kasvussa

Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusimman kanta-arvion mukaan ilveskanta on kasvanut 11 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Vuodesta 2014 alkanut ilvesten määrän lasku näyttäisi pysähtyneen ja kääntyneen loivaan nousuun. Ennen metsästyskautta 2020/2021 Suomessa arvioidaan olevan 2 065–2 170 yli vuoden ikäistä ilvestä.

Ulkovalaistusurakka jatkuu Pansiontiellä

Pansiontien ulkovalaistusurakka jatkuu tällä viikolla Juhana Herttuan puistokadun ja Pahaniemensillan välillä sekä Suikkilantien ja Pansion satamatien välillä.

Ajokiellossa ollut huumekuski poliisin haaviin Satakunnantiellä

Poliisipartiolle ilmoitettiin sunnuntaina kello 20.20 rattijuopumusepäilystä Turussa Satakunnantiellä. Poliisipartio sai havainnon ilmoitetusta autosta ja sai sen pysäytettyä.

Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry järjestää Kupittaalla Kissapiknikin

Kissapiknik järjestetään toista kertaa tiistaina 28. heinäkuuta Kupittaalla.

Viime vuonna suuren suosion saavuttanut Kissapiknik järjestetään toista kertaa tiistaina 28. heinäkuuta kello 17. Järjestäjänä on Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry.

Moottoripyörällä törkeää ylinopeutta Naantalissa, kuskilla ei ajokorttia

Poliisipartio havaitsi Naantalin Aurinkotiellä Maskuntien liikenneympyrästä Naantalin keskustan suuntaan kovaa kiihdyttäneen moottoripyörän sunnuntaina kello 20.50.

Turun Messukeskuksen ja Restelin yhteistyö jatkuu

Resteliin kuuluva Food&Events Tapahtumaravintolat jatkaa Turun Messukuksessa ravintotoiminnasta vastaavana.

Kotimaiseen ravintola-alan yritykseen Resteliin kuuluva Food&Events Tapahtumaravintolat solmi kesäkuussa uuden sopimuksen Turun Messukeskuksen kanssa, joka jatkaa kahden toimijan pitkään kestänyttä yhteistyötä.

Puukauppa jäljessä edellisvuosista

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritysten puun ostomäärä yksityismetsistä oli tammi−kesäkuussa 18 prosenttia pienempi kuin edellisenä vuonna. Maaliskuusta lähtien puukauppaa on käyty edellisvuoden tahtiin. Sähköisten työkalujen käyttö tuo merkittäviä etuja puukauppaan.

Seppo Paju voitti frisbeegolfin Pro Tour -kilpailun Turussa

Seppo Paju.

Suomen frisbeegolfässä Seppo Paju on voittanut kotimaisen frisbeegolfin kärkikiertueen toisen osakilpailun Turussa Aninkaisten frisbeegolfradalla. Helpolla voitto ei tullut. Suomen kansainvälisesti menestynein ja tunnetuin frisbeegolfaaja sai tasoisensa vastuksen vasta 16-vuotiaasta Severi Saviniemestä , joka onnistui venyttämään kilpailun ratkaisua äkkikuolemapeliin.

Kaivutyö sulkee ajokaistan Kuninkaanväylällä Raisiossa elokuun alkuun asti

Kaivutyö sulkee ajokaistan Kuninkaanväylä 14:n kohdalla Raisiossa ja aiheuttaa haittaa molemmissa ajosuunnissa 3. elokuuta asti. Kevyenliikenteenväylä on kavennettu.

Urheilu

Ruotsalaispuolustaja Johan Ivarsson TPS-paitaan

Turun Palloseura on solminut tulevan kauden kattavan sopimuksen ruotsalaisen puolustajan Johan Ivarssonin kanssa.

Seppo Paju voitti frisbeegolfin Pro Tour -kilpailun Turussa

Seppo Paju.

Suomen frisbeegolfässä Seppo Paju on voittanut kotimaisen frisbeegolfin kärkikiertueen toisen osakilpailun Turussa Aninkaisten frisbeegolfradalla. Helpolla voitto ei tullut. Suomen kansainvälisesti menestynein ja tunnetuin frisbeegolfaaja sai tasoisensa vastuksen vasta 16-vuotiaasta Severi Saviniemestä , joka onnistui venyttämään kilpailun ratkaisua äkkikuolemapeliin.

Jälkipeli: Kansallisessa Liigassa on haasteensa – TPS:ssä vapaaehtoisten työ on korvaamaton

Naisten pääsarjataso on nykyään Kansallinen Liiga. Sarjaa pelataan vahvasti amatööripohjalta. Ottelutapahtumissa vapaaehtoisten seuratyöntekijöiden panos on korvaamaton.

– Naisten edustusjoukkueen taustajoukko toimii vapaaehtoisten avulla. Ainoastaan joukkueen valmennustiimille maksetaan kulukorvauksia. Kukaan ei saa palkkaa. Pelaajillekaan ei makseta, mutta onneksi he eivät kuitenkaan itse joudu maksamaan liigatasolla pelaamisestaan.

Otteluanalyysi: Inter kylvetti Ilvestä, Furuholmille hattutemppu

Mies ja päähine. Kolme maalia tiesi Timo Furuholmille uran toista hattutemppua. Knalli tuli, sateenvarjoa ei sentään tarvittu.

Ilves vieraili Kupittaalla jo toisen kerran tällä viikolla jalkapallon Veikkausliigassa, mutta toinen visiitti ei ollut yhtä iloinen kuin ensimmäinen. Ilves löi tiistaina vajaanakin TPS:n 1-0, mutta nyt tuli Interiltä kunnolla turpaan 5-1. Interin Timo Furuholm löi maalillaan alkutahdit heti 3. minuutilla ja Ilvestä vietiin.

Åboraakkeli: Historian lehdille?

Inter pääsee kamppailemaan cup-kannusta kotiyleisön edessä.

Onneksi pelipaikka ei muuttunut, vaikka jalkapallon miesten Suomen cupin loppuottelun ajankohta vaihtui. Alkuperäisen aikataulun mukaan cup-pokaali piti jakaa toukokuun puolivälissä, mutta poikkeuksellisessa tilanteessa cupin finaali pelataan Kupittaan viheriöllä 3. lokakuuta.

Amerikkalaishyökkääjä Josh Kestner TPS-paitaan

Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen sopimuksen amerikkalaishyökkääjä Josh Kestneri n kanssa. 26-vuotias oikean laitahyökkääjän reviirillä viihtyvä Kestner voitti viime kaudella ECHL:n pistepörssin sekä maalikuninkuuden. Hänet valittiin myös koko sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.