Pyhän perheen kuva-albumi Kaarinan kirkolla

Liisa Mäntymiehen teos teokseen Neitsyt Marian kuva-albumi ilmestyi vuonna 1995. Liisa Mäntymiehen teos teokseen Neitsyt Marian kuva-albumi ilmestyi vuonna 1995. Kuva: Lehtikuva

Mitä kulttuurimme tunnetuimmasta perheestä kerrotaan vanhoissa, Uuden testamentin ulkopuolelle jäänneissä apokryfikirjoissa? Entä miten kuvataiteilijat ovat pyhän perheen nähneet eri aikoina?

Miten Joosef nousi halveksitusta sivuosasta luotettavaksi perheenisäksi? Kuinka nöyrä Maria kuvataan myös eloisana, monipuolisena ja erityislastaan taitavasti käsittelevänä naisena? Entä mitä tiedetään Jeesuksen isovanhemmista? Ja kuinka mahdoton oli muita etevämpi lapsi?

Kirjailija ja terapeutti Liisa Mäntymies näyttää kuvia ja kertoo ja Viis papeista -yhtye esittää lämpimän humoristisia laulujaan Kaarinan kirkolla perjantaina 15. marraskuuta kello 18. Iltapalan jälkeen vietetään ehtoollista.

Mäntymies on paneutunut Neitsyt Marian elämään ja tutkinut kristillisen perinteen Jumalanäitiä niin suomalaisen kansanperinteen kuin Uuden testamentin ja sen ulkopuolelle jääneiden apokryfievankeliumien kuvaamana.

Aineisto johtaa pohtimaan taiteen vaikutusta naisen ja miehen malleihin sekä koko yhteiskunnan perhekäsityksen muotoutumiseen. Maria ja hänen perheensä vaikuttaa monin tavoin meistä jokaiseen, uskovista ateisteihin.

Pohdinnat perustuvat kirjailijan teokseen Neitsyt Marian kuva-albumi (1995).

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

PAU: Lakot jatkuvat Postissa

Postilakon sovittelu on keskiviikon osalta ohitse. Posti ja logistiikka-alan unioni PAU:n mukaan neuvotteluissa ei löydetty ratkaisua.

Kähärin puistotie läpäisi lautakunnan ja etenee valmisteluun

Turun kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi tiistaina muutoksin kolmen äänestyksen jälkeen asemakaavanmuutosluonnoksen Kähärin puistotiestä.

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi syyskuussa 1,9 prosenttia

Rakentamisen työpäiväkorjatun liikevaihdon ja myynnin määrän vuosimuutos, syyskuu 2019, %.

Rakennusyritysten työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi syyskuussa 1,9 prosenttia vuodentakaisesta. Toimialoista suotuisammin kehittyi maa- ja vesirakentaminen, jossa työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi 4,0 prosenttia. Myynnin määrällä mitattuna tämä oli ainoa kasvava toimiala. Talonrakentaminen kehittyi kaikista toimialoista heikoiten.

Poliisin Raisiossa takaa-ajamat ulkomaalaiset miehet otettu kiinni

Raisiossa nähtiin maanantaina alkuillasta hurja takaa-ajotilanne, kun poliisi aikoi pysäyttää ulkomaalaisissa kilvissä olevan pakettiauton Naantalintiellä Turun puolella kello 15. Auto lähti pakenemaan heti poliisin kytkettyä pysäytysvalon. Takaa-ajo jatkui Raision Polusmäkeen, jossa auton kuljettaja ja matkustaja lähtivät jatkamaan pakenemista jalan.

Sisäministeriö: Pelastustoimen asema turvataan sote- ja pelastustoimen uudistuksen yhteydessä

Sisäministeriö on laatinut tavoitteet pelastustoimen uudistamiselle sote-uudistuksen yhteydessä. Tavoitteena on vahvistaa pelastustoimen valtakunnallisia voimavaroja, johtamista ja ohjausta sekä tiivistää alan toimijoiden yhteistyötä. Valmistelua tehdään tiiviissä yhteistyössä koko toimialan kanssa.

Viemäri- ja vesijohtotyö jatkuu Linnankadulla ensi yönä

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee toisen ajokaistan Linnankatu 59:n kohdalla kolmena yönä. Työ jatkuu torstaille asti.

Poliisi: Pohjoismainen vastarintaliike näyttää jatkavan toimintaansa Kohti vapautta! -liikkeen nimissä

Keskusrikospoliisi tutkii, jatkaako korkeimman oikeuden väliaikaiseen toimintakieltoon määräämä Pohjoismainen vastarintaliike toimintaansa Kohti vapautta! -liikkeen nimissä sekä vastarinta.com -internetsivuilla. Esitutkintaa tapauksessa on tehty viime huhtikuusta asti. Kokonaisuuteen on lisätty marraskuussa Helsingin keskustassa järjestettyyn tilaisuuteen liittyvä rikosepäily.

TIP-Fest siirtyy Aura of Puppets -verkostolle

Festivaalin avajaisesityksenä nähty, pietarilaisen Bolshoi Puppet Theatren Daleko Daleko (Far away) oli yksi festivaalin puhutuimmista teoksista.

TIP-Fest juhli kymmenvuotista elinkaartaan ja koko ammattimaisen nukketeatteritaiteen kasvua ja kehitystä Suomessa. Miltei jokainen festivaalin esityksistä oli loppuunmyyty ja festivaalia oli viettämässä yli 2 000 nukketeatterin ystävää.

Näin tulorekisteri vaikuttaa ansiopäivärahan hakemiseen

Työttömyyskassat alkavat saada palkkatietoja tulorekisteristä 1.1.2020. Tulorekisterin myötä ansiopäivärahahakemukseen ei tarvitse jatkossa liittää niin paljon tietoja.

Liikevaihto kasvoi syyskuussa kaikilla kaupan toimialoilla

Koko kaupan (G) työpäiväkorjatun liikevaihdon ja myynnin määrän vuosimuutos, %.

Tilastokeskuksen mukaan koko kaupan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi syyskuussa 3,0 prosenttia vuodentakaisesta ja kehitys oli positiivista kaikilla kaupan toimialoilla. Myös työpäiväkorjattu myynnin määrä, josta hintojen muutoksen vaikutus on poistettu, lisääntyi samaan aikaan 3,5 prosenttia.

Posti: PAU:n jäsenet kieltäytyneet tekemästä kansalaisten terveyteen ja turvallisuuteen liittyvää suojatyötä

Postinkulkua vaikeuttava Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n lakko alkoi maanantaina. Arviot lakon vaikutuksista täsmentyvät päivittäin. Lakko koskee osaa Postin palveluista.

Ravintolasta poistettu mies palasi ovelle, järjestyksenvalvojalta murtui jalka

Noin 30-vuotias pöytyäläinen mies oli maanantain vastaisena yönä yhden aikaan jouduttu poistamaan auralaisesta ravintolasta. Siitä kimpaantuneena mies palasi ravintolan ovelle ja kävi hänet poistaneen järjestyksenvalvojan kimppuun.

Poliisin kyberrikosyksikkö tutkii törkeää petoksen yritystä – tunnistatko kuvan miehen?

Lounais-Suomen poliisin kyberrikostutkintayksikkö on selvittänyt alkuvuodesta alkaen epäiltyä törkeän petoksen yritystä. Tutkintaan liittyy kuvassa oleva henkilö. Kuva on otettu Vantaan Tikkurilan Prismassa torstaina 7. maaliskuuta 2019. Mies liikkui yksin ja poistui kassalla asioinnin jälkeen pysäköintihallin suuntaan. Miehen tarkempi henkilöllisyys ei ole tällä hetkellä poliisin tiedossa.

Toimivakin yritys voi joutua pois kaupparekisteristä, jos se ei ilmoita hallitustaan

Kaupparekisteriä ylläpitävä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) poistaa ensi vuonna rekisteristä toimiviakin yrityksiä ja asunto-osakeyhtiöitä, joiden kaupparekisteritiedoissa ei ole merkittynä hallitusta ja jotka eivät ilmoita hallitustaan rekisteriin määräajassa.

Rukiin kilpailukykyä vauhditetaan uudella tutkimuksella

Ruis selviää talven yli ja sen juuristo kestää kuivuutta.

Suomalaisille tärkeä ruis on sitkeä ja vaatimaton vilja: se selviää talven yli ja sen juuristo kestää kuivuutta. Pitkäkortisena viljana se on kuitenkin altis lakoontumiselle ja satotappioille. Uusi tutkimus etsii keinoja pitää ruis kilpailukykyisenä viljana ilmastonmuutoksen keskellä.

Junnila kerää allekirjoituksia lakialoitteeseen – henkilöautojen huolloista kotitalousvähennystä

Kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Vilhelm Junnila (ps.) kerää kansanedustajilta allekirjoituksia laatimaansa lakialoitteeseen, jotta henkilöautoille suoritettavat määräaikais- ja vuosihuollot sekä rengastyöt säädettäisiin kotitalousvähennykseen oikeuttaviksi menoiksi.

Kansa luottaa poliisiin, puolustusvoimiin ja yliopistoihin

Tiede itsessään sekä nimettyinä organisaatioina nauttii suomalaisten suurta luottamusta. Suomen tieteen ja tutkimuksen taso nähdään hyväksi ja tieteen kykyyn tuottaa luotettavia ja paikkansa pitäviä tuloksia uskotaan laajasti.

Turkuseura tarinoi Turun silloista ja föreistä

Turun silloista kuullaan Turkuseuran tarinaillassa.

Jokiranta siltoineen on turkulaisten ja matkailijoiden yhteinen olohuone, jossa vietetään aikaa ja ihaillaan maisemia. Miten hyvin turkulaiset tuntevat siltojen ja förien historian?

Urheilu

Henrik Moisander jatkaa Interin maalilla

Henrik Moisande.

Maalivahti Henrik Moisander ja Inter ovat allekirjoittaneet kauden 2020 kattavan pelaajasopimuksen.

Huuhkajien historiallinen Liechtenstein-matsi näytetään isolta screeniltä Hämähäkkitontilla

Suomi on vahvasto menossa jalkapallon EM-kisoihin Teemu Pukin johdolla.

Turun kaupunki näyttää Suomen jalkapallomaajoukkueen tärkeän EM-karsintaottelun perjantaina Hämähäkkitontilla. Voitollaan Liechtensteinista Huuhkajat varmistaa EM-kisapaikan ensi vuoden turnaukseen.

Jälkipeli: Puun takaa paljastuvat Säteri ja Keinänen

Kovat kiekkomiehet Jani Säteri ja Aki Keinänen löivät hynttyyt yhteen. Tuloksena oli lätkäaiheinen podcast Puun takaa.

Ei mikä tahansa ”hockeynight”, vaan Puun takaa -lätkäpodcastin tekijät ovat kiekkomaailman pitkäaikaisia asiantuntijoita.

Ruotsalaispuolustaja Christoffer Persson lainalle TPS:aan

Turun Palloseura on vahvistanut takalinjojaan 34-vuotiaalla ruotsalaispuolustaja Christoffer Perssonilla . Persson liittyy TPS:n joukkueeseen maaottelutauon jälkeen ruotsalaisen HV71:n riveistä, jossa hän on pelannut edellisen neljän kauden ajan.

Kaapo Kakon alkukausi kertoo enemmän Rangersista kuin Kakosta

Kaapo Kakon alku New Yorkissa on ollut vaikea.

Kaapo Kakko matkasi syksyllä New Yorkin kirkkaisiin valoihin juhlittuna sankarina. Maailmanmestaruuksia oli napsittu niin junioreissa kuin aikuistenkin sarjoissa. Viime kaudella hän kannatteli TPS:ää ajoittain lähes yksinään.

Mäkitalo ja Virtanen eivät jatka TPS:ssa

Jani Virtanen.

TPS kokoaa parhaillaan joukkuetta Veikkausliigakaudeksi 2020. Kaksi joukkueen kokeneemman kaartin pelaajaa kuitenkin jättää seuran, sillä Jani Virtanen ja Mika Mäkitalo eivät jatka raitapaidoissa enää Veikkausliigakaudella 2020.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.