Naantalin museon kasvimaalla opitaan, mistä ruoka tulee

Perunan istutusta keväällä. Kun perunamaan vaot ovat valmiit, voi siemenperunat laittaa paikoilleen. Perunan istutusta keväällä. Kun perunamaan vaot ovat valmiit, voi siemenperunat laittaa paikoilleen. Kuva: Mari Termonen / Naantalin museo

Kuparinvuoren ala-asteen pienryhmässä vietettiin maanantai-iltapäivällä 14. lokakuuta sadonkorjuukahveja, jossa nautittiin oppilaiden itse kasvattamista perunoista valmistettuja herkkuja.

Erityisluokanopettaja Arja Mattssonin pienryhmä on viljellyt erilaisia hyötykasveja yhteistyössä Naantalin museon kanssa museon kasvimaalla nyt jo kolme vuotta peräkkäin. Yhteistyön tarkoituksena on käytännön kautta kertoa koululaisille kotitarveviljelystä entisaikaan sekä kasvattaa lapsille myönteistä suhdetta museoon ja luontoon.

– Oppilaiden on helpompi ymmärtää, mistä ruoka oikeasti tulee ja miten peruna kasvaa, kun he pääsevät itse kokemaan viljelyä ja tekemään kasvimaalla omia havaintojaan. Viljely on meille yksi esimerkki tekemällä oppimisesta ja Naantalin museo on meille tärkeä oppimisympäristö, Mattsson kertoo.

Aiempien vuosien tapaan kasvimaahan istutettiin tänä keväänä perunaa. Lajikkeeksi valikoitui hyvästä sadosta ja mausta tunnettu siikli.

Osana oppimiskokonaisuutta viljelystä puhuttiin jo etukäteen luokassa, ja keväällä oppilasryhmä istutti perunat maahan. Kesällä kasvimaata käytiin hoitamassa yhdessä vanhempien kanssa. Syksyllä sato nostetiin, ja niistä valmistettiin erilaisia herkkuja. Maanantaina oppilaat leipoivat opettajien johdolla perunarieskoja sekä perunapiirakoita, ja iltapäivällä oppilaiden vanhemmat ja museon väki kutsuttiin nauttimaan herkuista.

Tämä vuosi on ollut kasvimaan viljelijöille ja museolle erityinen, sillä kesäkuun puolessa välissä saatiin vieraita Kultarannasta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio tutustuivat yhdessä vieraidensa, Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeierin ja hänen puolisonsa Elke Büdenbenderin kanssa museoon. Presidenttiparit olivat erityisen kiinnostuneita kasvimaasta, ja myös oppilaat kutsuttiin kesälomalta paikalle kertomaan vieraille kasvimaan viljelystä.

Perunanviljely tarjoaa lapsille onnistumisen kokemuksia, joka vahvistaa myös luottoa omiin taitoihin.

– Varsinkin sadon nostaminen aiheuttaa lapsissa valtavaa iloa. Jokainen maasta nostettu peruna ihastellaan ja tarkastellaan läpi. Lapset jaksavat etsiä perunoita maasta aivan loppuun saakka, kuvailee Naantalin museonjohtaja Anne Sjöström.

Naantalin museo tekee yhteistyötä Naantalin koulujen kanssa. Museokäynnit ovat säännöllinen osa ala- ja yläasteen kulttuurisuunnitelmaa. Vierailu Naantalin museossa on naantalilaisille oppilasryhmille maksuton.

Myös varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ryhmät vierailevat usein museossa.

– Kun kynnys käydä museossa on matala jo lapsena, myös aikuisena on helpompi mennä tutustumaan museoihin ja viettämään niihin aikaa, Mattsson sanoo.

Naantalin museo on avoinna talvikaudella keskiviikkoisin kello 12–15, mutta vierailulle pääsee muulloinkin sopimalla.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

TIP-Fest siirtyy Aura of Puppets -verkostolle

Festivaalin avajaisesityksenä nähty, pietarilaisen Bolshoi Puppet Theatren Daleko Daleko (Far away) oli yksi festivaalin puhutuimmista teoksista.

TIP-Fest juhli kymmenvuotista elinkaartaan ja koko ammattimaisen nukketeatteritaiteen kasvua ja kehitystä Suomessa. Miltei jokainen festivaalin esityksistä oli loppuunmyyty ja festivaalia oli viettämässä yli 2 000 nukketeatterin ystävää.

Näin tulorekisteri vaikuttaa ansiopäivärahan hakemiseen

Työttömyyskassat alkavat saada palkkatietoja tulorekisteristä 1.1.2020. Tulorekisterin myötä ansiopäivärahahakemukseen ei tarvitse jatkossa liittää niin paljon tietoja.

Liikevaihto kasvoi syyskuussa kaikilla kaupan toimialoilla

Koko kaupan (G) työpäiväkorjatun liikevaihdon ja myynnin määrän vuosimuutos, %.

Tilastokeskuksen mukaan koko kaupan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi syyskuussa 3,0 prosenttia vuodentakaisesta ja kehitys oli positiivista kaikilla kaupan toimialoilla. Myös työpäiväkorjattu myynnin määrä, josta hintojen muutoksen vaikutus on poistettu, lisääntyi samaan aikaan 3,5 prosenttia.

Posti: PAU:n jäsenet kieltäytyneet tekemästä kansalaisten terveyteen ja turvallisuuteen liittyvää suojatyötä

Postinkulkua vaikeuttava Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n lakko alkoi maanantaina. Arviot lakon vaikutuksista täsmentyvät päivittäin. Lakko koskee osaa Postin palveluista.

Ravintolasta poistettu mies palasi ovelle, järjestyksenvalvojalta murtui jalka

Noin 30-vuotias pöytyäläinen mies oli maanantain vastaisena yönä yhden aikaan jouduttu poistamaan auralaisesta ravintolasta. Siitä kimpaantuneena mies palasi ravintolan ovelle ja kävi hänet poistaneen järjestyksenvalvojan kimppuun.

Poliisin kyberrikosyksikkö tutkii törkeää petoksen yritystä – tunnistatko kuvan miehen?

Lounais-Suomen poliisin kyberrikostutkintayksikkö on selvittänyt alkuvuodesta alkaen epäiltyä törkeän petoksen yritystä. Tutkintaan liittyy kuvassa oleva henkilö. Kuva on otettu Vantaan Tikkurilan Prismassa torstaina 7. maaliskuuta 2019. Mies liikkui yksin ja poistui kassalla asioinnin jälkeen pysäköintihallin suuntaan. Miehen tarkempi henkilöllisyys ei ole tällä hetkellä poliisin tiedossa.

Toimivakin yritys voi joutua pois kaupparekisteristä, jos se ei ilmoita hallitustaan

Kaupparekisteriä ylläpitävä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) poistaa ensi vuonna rekisteristä toimiviakin yrityksiä ja asunto-osakeyhtiöitä, joiden kaupparekisteritiedoissa ei ole merkittynä hallitusta ja jotka eivät ilmoita hallitustaan rekisteriin määräajassa.

Rukiin kilpailukykyä vauhditetaan uudella tutkimuksella

Ruis selviää talven yli ja sen juuristo kestää kuivuutta.

Suomalaisille tärkeä ruis on sitkeä ja vaatimaton vilja: se selviää talven yli ja sen juuristo kestää kuivuutta. Pitkäkortisena viljana se on kuitenkin altis lakoontumiselle ja satotappioille. Uusi tutkimus etsii keinoja pitää ruis kilpailukykyisenä viljana ilmastonmuutoksen keskellä.

Junnila kerää allekirjoituksia lakialoitteeseen – henkilöautojen huolloista kotitalousvähennystä

Kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Vilhelm Junnila (ps.) kerää kansanedustajilta allekirjoituksia laatimaansa lakialoitteeseen, jotta henkilöautoille suoritettavat määräaikais- ja vuosihuollot sekä rengastyöt säädettäisiin kotitalousvähennykseen oikeuttaviksi menoiksi.

Kansa luottaa poliisiin, puolustusvoimiin ja yliopistoihin

Tiede itsessään sekä nimettyinä organisaatioina nauttii suomalaisten suurta luottamusta. Suomen tieteen ja tutkimuksen taso nähdään hyväksi ja tieteen kykyyn tuottaa luotettavia ja paikkansa pitäviä tuloksia uskotaan laajasti.

Turkuseura tarinoi Turun silloista ja föreistä

Turun silloista kuullaan Turkuseuran tarinaillassa.

Jokiranta siltoineen on turkulaisten ja matkailijoiden yhteinen olohuone, jossa vietetään aikaa ja ihaillaan maisemia. Miten hyvin turkulaiset tuntevat siltojen ja förien historian?

Koroisten kekritapahtumassa yleisökin saa loukuttaa pellavaa ja hamppua

Kansanmuusikko Minna Hokka soittaa keskiaikaista luikku-trumpettia pellavan ja hampun loukuttajille Koroisilla.

Koroisten tilan (Koroistentie 2) kekri alkaa lauantaina 16. marraskuuta työpajan merkeissä kello 14–16. Oman pellon kuituhamppua ja -pellavaa työstetään perinteisin menetelmin, jotta kuidut saadaan irti kehruuta varten. Alustuksissa kerrotaan kekriperinteistä sekä kuituhampun viljelystä ja käytöstä Suomessa. Illalla nautitaan elävästä musiikista ja laulusta. Myös kekripukki saattaa poiketa kylään.

Lasten sydänleikkausten aikana tehty varjoainekuvaus vähentänyt uusintaleikkauksia

Uudessa lastensairaalassa käytetään vaativissa sydänleikkauksissa apuna varjoainekuvausta, jonka ansiosta leikkaustulos voidaan todeta jo leikkaussalissa. Leikkaustulokset ovat parantuneet kolmasosassa sydänleikkauksista, joissa varjoainekuvausta on käytetty. Leikkauksen aikaista varjoainekuvausta on käytetty maailmanlaajuisesti hyvin vähän lasten sydänleikkauksissa.

Suomenpystykorvien sukutaulut selvitettiin aina 1800-luvulle asti

Suomenpystykorva on alkuperäinen luonnonkannasta ilman risteytyksiä syntynyt koirarotu.

Suomenpystykorvien rekisteröinnin historiaa kartoittanut monivuotinen projekti on tuottanut kansainvälisestikin merkittäviä tuloksia. Kansalliskoiran sukutaulutietoja voi tarkastella Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä aina 1800-luvulle saakka.

Löytävä vanhustyö seminaarissa

Fingerroosin säätiö järjestää Löytävä vanhustyö -seminaarin keskiviikkona 13. marraskuuta Raision kirjastotalolla Martinsalissa kello 12.30–16.

Verkkokalastus vähentyi edelleen

Verkkokalastuksen suosio hiipuu.

Vapaa-ajankalastajat pyydystivät verkoilla vajaan kolmanneksen saaliistaan vuonna 2018, kun vielä vuonna 2000 osuus oli puolet. Heittovavalla ja vetouistelulla pyydetyn saaliin osuus oli yhteensä 38 prosenttia. Pilkillä saatiin 12 ja ongella seitsemän prosenttia saaliista.

Poliisipartio nappasi Naantalissa huumekuskin – jäänyt 22 kertaa vuoden aikana kiinni ratista ilman ajokorttia

Poliisipartio pysäytti tiistaina kello 21.45 Naantalissa Ruonan yhdystiellä henkilöauton, jonka kuljettajalle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille, eikä hänellä ollut ajokorttia.

Huumekuski yritti paeta poliisia ruuhkassa Satakunnantiellä

Poliisipartio kiinnitti huomion Turussa Satakunnantiellä vastaan ajaneeseen henkilöautoon eilen tiistaina 12. marraskuuta kello 15. Partion kääntyessä henkilöauton perään, auto kiihdytti vauhtiaan ja kääntyi lopulta viheralueen ja kevyenliikenteenväylän yli Vätintielle, johon auto pysähtyi.

Urheilu

Henrik Moisander jatkaa Interin maalilla

Henrik Moisande.

Maalivahti Henrik Moisander ja Inter ovat allekirjoittaneet kauden 2020 kattavan pelaajasopimuksen.

Huuhkajien historiallinen Liechtenstein-matsi näytetään isolta screeniltä Hämähäkkitontilla

Suomi on vahvasto menossa jalkapallon EM-kisoihin Teemu Pukin johdolla.

Turun kaupunki näyttää Suomen jalkapallomaajoukkueen tärkeän EM-karsintaottelun perjantaina Hämähäkkitontilla. Voitollaan Liechtensteinista Huuhkajat varmistaa EM-kisapaikan ensi vuoden turnaukseen.

Jälkipeli: Puun takaa paljastuvat Säteri ja Keinänen

Kovat kiekkomiehet Jani Säteri ja Aki Keinänen löivät hynttyyt yhteen. Tuloksena oli lätkäaiheinen podcast Puun takaa.

Ei mikä tahansa ”hockeynight”, vaan Puun takaa -lätkäpodcastin tekijät ovat kiekkomaailman pitkäaikaisia asiantuntijoita.

Ruotsalaispuolustaja Christoffer Persson lainalle TPS:aan

Turun Palloseura on vahvistanut takalinjojaan 34-vuotiaalla ruotsalaispuolustaja Christoffer Perssonilla . Persson liittyy TPS:n joukkueeseen maaottelutauon jälkeen ruotsalaisen HV71:n riveistä, jossa hän on pelannut edellisen neljän kauden ajan.

Kaapo Kakon alkukausi kertoo enemmän Rangersista kuin Kakosta

Kaapo Kakon alku New Yorkissa on ollut vaikea.

Kaapo Kakko matkasi syksyllä New Yorkin kirkkaisiin valoihin juhlittuna sankarina. Maailmanmestaruuksia oli napsittu niin junioreissa kuin aikuistenkin sarjoissa. Viime kaudella hän kannatteli TPS:ää ajoittain lähes yksinään.

Mäkitalo ja Virtanen eivät jatka TPS:ssa

Jani Virtanen.

TPS kokoaa parhaillaan joukkuetta Veikkausliigakaudeksi 2020. Kaksi joukkueen kokeneemman kaartin pelaajaa kuitenkin jättää seuran, sillä Jani Virtanen ja Mika Mäkitalo eivät jatka raitapaidoissa enää Veikkausliigakaudella 2020.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.