Hirvikolaririski suurimmillaan syksyllä

Tapahtuman tähtenä on herra Hirvi: täysikokoinen uroshirvi, jonka mittasuhteita pääsee katsomaan tuulilasin takaa. Tapahtuman tähtenä on herra Hirvi: täysikokoinen uroshirvi, jonka mittasuhteita pääsee katsomaan tuulilasin takaa. Kuva: Traficom

Hirvikolaririski on suurimmillaan syksyisin, mutta onnettomuusriskiä voi pienentää omalla ajokäyttäytymisellä. Hirvimerkki-teemapäivässä on mahdollisuus keskustella asiantuntijoiden kanssa hirvionnettomuuksien ehkäisemisestä ja oikeasta toiminnasta kolaripaikalla.

Suomessa tapahtuu vuosittain noin 1 800 hirvionnettomuutta. Erityistä riskiaikaa ovat syksykuukaudet, sillä syksyyn ajoittuva kiima-aika, metsästys ja hirvien muutto talvilaitumille saavat eläimet liikkeelle.

Hirvikolareita voidaan ennaltaehkäistä rakentamalla aitoja ja yli- tai alikulkupaikkoja. Myös erilaiset hirvistä varoittavat tekniset järjestelmät ovat kehittyneet.

– Kuitenkin jokainen kuljettaja voi pienentää riskiä omalla ajokäyttäytymisellään; olemalla tarkkaavaisena erityisesti aamu- ja iltahämärässä ja pudottamalla ajonopeutta erityisesti hirvivaara-alueilla”, muistuttaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.

Suomen autokoululiitto, Suomen metsästäjäliitto ja Traficom järjestävät Hirvimerkki -teemapäivän lauantaina 12. lokakuuta Tampereella.

Tapahtuman tähtenä toimii itseoikeutetusti herra Hirvi: täysikokoinen uroshirvi, jonka mittasuhteita pääsee katsomaan tuulilasin takaa. Tilaisuudessa on saatavilla myös heijastimia sekä hirvikolaripaikan merkkauslipukkeita.

Hirvimerkki-kampanja on kiertänyt Suomea joka syksy vuodesta 2015 alkaen. Kampanjan tavoitteena on kouluttaa autoilijoita ennakoimaan hirvikolareita ja opastaa, kuinka toimia kolarin sattuessa. Mukana yhteistyössä ovat myös Shell HelmiSimpukka, St1 Oy ja V-Traffic.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Fingerpori-elokuvalle 26 331 katsojaa avausviikonlopun jälkeen

Pirkko-Liina (Sanna Stellan) ja Rivo-Riitta (Jenni Kokander).

Mikko Koukin ohjaama Fingerpori -elokuva avasi 15 426 katsojalla ruuhkaisen viikonlopun katsotuimpana ensi-iltaelokuvana. Ennakoiden kanssa katsojia on koossa eiliseen sunnuntaihin mennessä kaikkiaan 26 331. Elokuvan ensi-ilta oli 16. lokakuuta.

Mimosa Helander Kristillisdemokraattien Varsinais-Suomen piirin johtoon

Kristillisdemokraattien Varsinais-Suomen piiri Loimaalla lauantaina järjestetyssä syyskokouksessaan valitsi puheenjohtajakseen Mimosa Helanderin Loimaalta.

Työllisyys kasvoi, työttömyys laski vuoden takaiseen verrattuna

Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 2009/09–2019/09, 15–64-vuotiaat.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli syyskuussa 40 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä oli 9 000 vähemmän kuin vuoden 2018 syyskuussa. Työllisyysasteen trendiluku oli 72,8 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku 6,7 prosenttia.

HKScan aloittaa yt-neuvottelut Suomessa, 25 työpaikkaa vaarassa

HKScan suunnittelee konsernilaajuisen toimintamallinsa uudistamista ja käynnistää siihen liittyvät prosessit. HKScan arvioi myös toimintansa tehostamisen tarvetta Suomessa. Suunnitellun toimintamallin uudistuksen ei arvioida johtavan henkilöstövähennyksiin yhtiön muilla markkina-alueilla kuin Suomessa.

Kolme kymmenestä ajaa stop-merkin ohi pysähtymättä

Kolme kymmenestä kuljettajasta ajaa stop-merkin ohi pysäyttämättä.

Stop-merkki osoittaa väistämisvelvollisuutta, mutta velvoittaa yksiselitteisesti myös pysäyttämään. Silti Liikenneturvan seurantojen mukaan kolme kymmenestä kuljettajasta ajaa merkin ohi pysäyttämättä.

Vapaa-ajankalastuksesta tavoitellaan suosittua ja yhteiskunnallisesti arvostettua luontoharrastusta

Maa- ja metsätalousministeriö on julkaissut uuden vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategian. Laajassa yhteistyössä alan sidosryhmien kanssa valmisteltu strategia tavoittelee vapaa-ajankalastuksesta suosittua ja yhteiskunnallisesti arvostettua luontoharrastusta, joka hyödyntää kestävästi Suomen monipuolisia kalavesiä ja kalastusmahdollisuuksia.

TPS-pakki Santeri Lukan pelaajasopimus purettu

Santeri Lukka.

HC TPS ja puolustaja Santeri Lukka ovat purkaneet loppukautta koskevan pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä, ilmoittaa seura.

Mistä naisten ja miesten väliset erot perintätoimeksiantojen määrissä johtuvat?

Intrumin tuoreen tutkimuksen mukaan Suomi vaikuttaa olevan Pohjoismaiden tasa-arvoisin maa perintätoimeksiantojen sukupuolijakaumalla mitattuna, vaikka erojakin löytyy. Tutkimuksen mukaan Pohjoismaissa keskimäärin 60 prosenttia perintätoimeksiannosta kohdistuu miehiin. Suomessa vastaava luku on 54,6 prosenttia.

Tähtinäytöksiä Iso-Heikkilän tähtitornilla

Iso-Heikkilän tähtitornilla pääsee kurkistamaan kaukoputkeen.

Turun alueen tähtiharrastusyhdistys Turun Ursa r.y. näyttää jälleen tähtiä Iso-Heikkilän tähtitornilla 25. lokakuuta alkaen kirkkaina perjantai-iltoina kello 19-21.

Suunielun syöpä lisääntyy nopeasti

Suunielun syöpä lisääntyy nopeasti. Sairaus havaitaan usein myöhään ja hoidot ovat raskaita. Tuore väitöstutkimus tarjoaa mahdollisuuksia diagnostiikan ja ennusteen tarkentamiseksi.

YTKbarometri: Työttömyysaste kääntymässä nousuun

YTK:n jäsenistön työttömyysaste oli syyskuun lopussa 6,1 prosenttia. Viime vuoteen verrattuna työttömyysasteen lasku on hidastunut ja näkyvissä on merkkejä siitä, että työttömyysaste on kääntymässä nousuun.

Silakkamarkkinat ryhmittää myyjät yhteen riviin molemmin puolin jokea

Silakkamarkkinat järjestetään 24.–27. lokakuuta.

Silakkamarkkinat järjestetään nykymuodossa jo 41. kerran. Turun Silakkamarkkinat on vakiinnuttanut asemansa Helsingin Silakkamarkkinoiden kanssa yhdeksi valtakunnan tärkeimmistä kalamarkkinatapahtumista. Virallisten tietojen mukaan kalamarkkinoita Aurajoen rannalla on kuitenkin pidetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1636.

Turun Perussuomalaiset esittää kiekkopysäköinnin säilyttämistä, tilalle leikkaus luottamushenkilöiden palkkioihin

Perussuomalaiset ilmoittaa vastustavansa Turussa pysäköinnin maksujen nostoa. Se esittää tilalle leikkauksia politiikkojen palkkioihin. Perussuomalaisten Turun valtuustoryhmä esittää säästötoimenpiteenä, että Turun luottamushenkilöiden palkkioita leikataan.

Varsinais-Suomen työttömyysaste ensimmäistä kertaa pienempi kuin Uudenmaan

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun lopussa 18 100 työtöntä työnhakijaa. Syyskuun aikana työttömien yleensä määrä yleensä vähenee, nyt 1 300 henkilöllä. Viime vuoden syyskuusta työttömien määrä väheni yhdeksällä prosentilla (1 700 henkilöllä) eli ripeämpää tahtia kuin koko maassa (-3 %).

Liikennevalotyö haittaa liikennettä Puutarhakadun ja Koulukadun risteysalueella vielä tiistaina

Liikennevalotyö haittaa liikennettä Puutarhakadun ja Koulukadun risteysalueella vielä tiistaina.

Hyrköistentien ja Mehiläisenkadun risteyksessä jyrsintä- ja päällystystöitä

Hyrköistentien ja Mehiläisenkadun risteyksessä tehdään jyrsintä- ja päällystystöitä 22.-23. lokakuuta kello 8-17.

Borreliatartunnalle altistuminen oli Suomessa yleistä 50 vuotta sitten

Lymen borrelioosi on puutiaisten välittämä infektiotauti, joka on ollut Suomessa yleinen jo 50 vuotta sitten. Turun yliopiston tutkimusryhmä yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa osoitti, että 1970-luvun taitteessa ihmiset olivat viisi kertaa altistuneempia borrelioosille kuin 2010-luvulla.

Aurorankadun ja Perennakadun risteysalueella tehdään jyrsintä- ja päällystystöitä

Aurorankadun ja Perennakadun risteysalueella tehdään jyrsintä- ja päällystystöitä Aurorankatu 16:n kohdalla 22.-23. lokakuuta kello 8-17.

Urheilu

Näkökulma: Liigakarsinnassa ei ole jossittelun varaa

Viime vuodelta tuttu pari kohtaa jälleen liigakarsinnassa.

Jalkapallon liigakarsinnan alla suurin huomio on ymmärrettävästi kohdistunut toisen osaottelun pelipaikkaan. Kaikkien halu on tietää hyvissä ajoin, missä ratkaiseva toinen peli pelataan.

TPS-pakki Santeri Lukan pelaajasopimus purettu

Santeri Lukka.

HC TPS ja puolustaja Santeri Lukka ovat purkaneet loppukautta koskevan pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä, ilmoittaa seura.

Kokkolan keskuskentän kunto tarkastetaan perjantaina

TPS ja KPV kohtaavat Veikkausliigan kaksiosaisessa karsinnassa viime vuoden malliin. KPV saattaa joutua pelaamaan kotiottelunsa Seinäjoella, mikäli Kokkolan keskuskentän kunto ei läpäise tarkastusta perjantaina.

Veikkausliigan karsinnassa kohtaavat TPS ja KPV kaksiosaisessa ottelussa. Avausosa pelataan Veritas Stadionilla Turussa torstaina 24. lokakuuta kello 18.30. Toinen osaottelu on aseteltu pelattavaksi sunnuntaina 27. lokakuuta kello 13 Kokkolan keskuskentällä.

Javenture-Areena muuttuu LähiTapiola-areenaksi

Javenture-Areenan nimi muuttuu LähiTapiola-areenaksi.

Turun Impivaarassa sijaitseva Javenture-Areena on siirtynyt uusille omistajille. Javenture-Areenan nimi muuttuu omistajamuutoksen myötä LähiTapiola-areenaksi. Vuonna 2011 toimintansa aloittanut Javenture-Areena on koko Varsinais-Suomen alueen ainoa täysimittainen jalkapallohalli.

Otteluanalyysi: TPS reserveillä maalittomaan tasapeliin

Naisten ykköstuomari Lina Lehtovaara oli ensi kertaa oikeudenjakajana Ykkösen ottelussa.

Ykkönen päättyi tussahdukseen Turussa. TPS pelasi hyvän kauden, mutta viimeisessä pelissä kentällä oli reservimiehistö porilaista MuSaa vastaan. Peli päättyi 0-0 ja vieraat olivat lähempänä voittoa.

Antero Niittymäki jättää tehtävänsä HC TPS:n urheilutoimenjohtajana

Antero Niittymäki.

HC TPS:n urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki jää sivuun tehtävästään omasta päätöksestään.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.